Viimeinen hoito, uskallanko edes toivoa?

Enkelitytön äiti kirjoitti:

Lapsettomuutta on takana pitkään, olen toivonut, halunnut ja yrittänyt tulla äidiksi 10 vuotta. Muutamia kertoja olen plussan saanut ja joka kerta toivo on syttynyt ja myöskin sitten sammunut keskenmenon tai myöhemmin selvinneen tuulimunaraskauden takia. Viimeisellä kerralla kun huomasin olevani raskaana, en uskaltanut enää edes iloita asiasta. Odotin rv12 ja ultraa, sillä kerralla kaikki olikin kunnossa ja olin niiiiin onnellinen vaikkakin vieläkin hieman epäuskoinen! Ajan kuluessa ja seuraavan ultran jälkeen aloin uskomaan itsekkin, että tällä kertaa kaikki menee hyvin ja minusta tulee äiti. Vatsani pyöristyi ja ystäväni ja tuttavani huomasivat, että olin raskaana ja olivat todella onnellisia puolestani, että vihdoin ja viimein saan kokea äitiyden! Mutta sainkin kokea sen vain hyvin vähän aikaa, tyttöni ei koskaan nähnyt päivän valoa, vaan kuoli kohtuun. Ajattelin, että on täysin käsittämätöntä, miksi ihmiselle annetaan toivo, odotetaan että se vahvistuu ja sen jälkeen viedään kaikki heti pois.

Tuosta tapahtumasta on jo useampi vuosi aikaa ja ajan myötä viha, pettymys ja katkeruus on väistynyt ja olen alkanut ajattelemaan asiasta niin, että olen kuitenkin onnellinen, että sain olla raskaana ja kokea synnytyksen ja olla pienen kauniin enkelityttöni äiti. Ja näin ollen uskaltauduin nyt lähtemään vielä viimeiseen yritykseen, ivf hoitoon. Toivon täydestä sydämestä, että hoito onnistuisi ja pikkuinen pysyisi kyydissä...

Mutta mietityttää: Missä vaiheessa uskaltaisin toivoa että kaikki menisi loppuun asti hyvin? Vai pitäisikö minun vaan ajatella, että kaikki menee hyvin ja piste? Missä vaiheessa uskaltaisin olla onnellinen? Missä vaiheessa uskaltaisin kertoa asiasta perheellemme niin, etteivät he joutuisi taas pettymään ja säälimään meitä??

Tuskin kenelläkään on näihin kysymyksiin oikeita vastauksia, enkä sellaisia odotakkaan... Lähinnä tämä kirjoitus on omien ajatusten purkamista, kun tästä asiasta en ole halunnut kertoa läheisilleni, kun en halua aiheuttaa heille huolta ja murhetta. Kai se niin on, että pitäisi vaan luottaa ja toivoa mutta pitää kuitenkin jalat maassa, jottei maailma romahda pettymyksen sattuessa...

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä