Kyllä on nuori mies rapa kunnossa.
Jos liittyy SDP -puolueeseen, silloinhan voi syyttää porvareita lihaavuudestaan.
Tuskimpa liittyy punikkipuolueeseen.
On ainakin harras se toinenpuoli, eli uskontonsa.
Ellei sitten ole lumetta.
Makean ruuan perään on. näköjään.
Näistä pullukoista ollaan harmissaan armeijassakin.
Itse epäilen että kohta on sukset ristissä SDP puolueen kanssa, Mitrolla.
Puheensa ihan muuta kuin puolueelle tekisi. Ortodoksi aatetta tuntuu olevan levittämässä ennemmisnkin EU maihin ja sieltäkäsin edustajuutensa tulee uskolliselle puolen.
Osa SDP väestä kirkon kieltäsiä mm Halosesta alkaen, mitä sopeutuu toisiinsa Mitron kanssa.
jhaas ! ?
-pystyykö edustaja loikkaamaan esim Kestapuoleeseen tai keskusta mepiksi ? Se näyttäisi Mitrolle paremmin sopivan.
Eli, siirtäisi äänimääränsä esim >Keskustaan ! ?

Vastaukset 5
Vanhimmat
mies ajelee kunnon demarityyliin Alfa Romeolla !
Tuossa kunnossa ei kannata lähteä edes yrittämään Cooperin-testiä. Siitä voi tulla huonoja seurauksia. Ei muuta kuin jatkaa vaan syömistä ja juomista, kun kerran tuntuu maistuvan.
"Helsingin ortodoksiseurakunnan pastori isä Mitro Repo kertoi viime syksynä kärsineensä niin ikään masennuksesta. Hersyvänä sutkauttelijana ja elämän pienten ilojen ylistäjänä tunnettu Mitro joutui vuoden 2005 tammikuussa sydänleikkaukseen. Alitajuisesti pitkään masennusoireista kärsinyt mies oli varautunut jo pahimpaan, sillä hän oli ennen operaatiota tilannut itselleen jo hautapaikankin. Vasta myöhemmin hän ymmärsi, että toive haudan lepoon pääsemisestä ja ahdistavan kiireen loppumisesta oli masennuksen oireista ehkä voimakkain."
http://www.mtv3.fi/viihde/uutiset/muut.shtml/791182?julkkismasennus
Mitro puuskutti eilen ajankohtaisessa kakkosessa, kun käveli ulkona rappusia ylös.
Kävelykin on ylipanoiselle hengästyttävä tapahtuma.
http://areena.yle.fi/ohjelma/Ajankohtainen Kakkonen
siinä kohdassa 11 minuttia mitro puuskuttaa kun kävelee paratiisia rappuria ylös..puuh
Aikanaan kristillisistä kokoomukseen meppinä.