Olen ujo nuori nainen ja olen monta kertaa huomannut, että ujouteni vuoksi miehet saavat minusta helposti väärän kuvan.
Olen hyvin ujo, varautunut, herkkä, intuitiivinen ja tarkkaileva luonteeltani. Ujouteni ei myöskään kokonaan karise ajan mittaan eli tutustuessani ihmisiin paremmin, vaan se on osa persoonaani ja temperamenttiani. Minua pidetään haasteellisena seuralaisena ja ihmisenä. Toki paremmin ihmisiin tutustuttuani pystyn avautumaan pikkuhiljaa enemmän, mutta persoonaltani pysyn varautuneena.
Ongelmana on, että miehet, joita tapaan (esim. illanvietoissa, baareissa, bileissä, jopa talossa jossa asun ja kirjastossa ovat miehet joskus tulleet juttelemaan ja halunneet tutustua paremmin, vaikka olen ollut kauhusta kankeana heidän kanssaan "keskustellessani") saavat minusta automaattisesti käsityksen, että olen todella kiltti ja viaton tyttönen. Ymmärtääkseni tämä heille minusta muodostuva mielikuva johtuu ujoudestani. Minulla nimittäin on maneereja, joita tahattomasti toistan aina kun olen tekemisissä uuden ihmisen kanssa. Hymyilen koko ajan kiltin näköisesti ja jos joku esim. ojentaa minulle jotain, niiaan vahingossa kiittäessäni. Minusta tuntuu että puhunkin silloin jotenkin yliherttaisella äänellä. En voi näille maneereilleni mitään, en vain pysty poisoppimaan niistä, vaikka olen yrittänyt. Jotkut pitävät minua ihan hassunakin, kun olen tällainen. Toiset taas pitävät minua jostain syystä ylimielisenä.
En kuitenkaan ole mikään superkiltti ja poikkeuksellisen viaton tapaus. Kun juttelen miesten kanssa pitempään, he ihmettelevät kauheasti saadessaan kuulla, että kuuntelen metallimusiikkia, yksi harrastuksistani on sarjamurhaajatapausten tutkiminen ja että poliittisesti olen radikaalihkosti suuntautunut. Niin, ja että seksuaalisesti minua kiinnostaa sadomasokismi enemmän kuin keskiluokkainen vaniljaseksi. Yhtäkkiä lapsimaisen herttainen ja viaton tyttö muuttuu heidän silmissään vaikeaselkoiseksi, ristiriitaiseksi ja oudoksi. Minua harmittaa ja hiukan ahdistaa se, että joudun aina yllättämään miehet, koska ujouteni on aluksi johtanut heidät harhaan. Toisaalta nykyään ehkä ihan vähän nautinkin siitä, kun saan lopulta murtaa heidän ennakkokäsityksensä minusta: "Siitäs sait!"
Pukeutumisellani ja ulkoisella olemuksellani en halua yrittää tätä ongelmaa ratkaista, koska en halua pitää paitaa, jossa on pääkallon kuva, en halua tatuointeja enkä lävistyksiä jne. Tykkään pukeutua klassisen naisellisesti ja kauniisti, ja tällaiset vaatteet sopivat minulle parhaiten.
Olen miettinyt, että ilman tätä harhaanjohtamisongelmaa minun olisi varmasti helpompi löytää itselleni oikea mies. Haluaisin miehen, jota ei häiritsisi tämä minun ristiriitaisuuteni eli se tosiasia, että olen toisaalta ihan oikeasti ujo ja herkkä ja toisaalta ihan yhtä oikeasti raju ja "villi".
Onko muita, joilla on saman tyyppinen ongelma kuin minulla? Onko antaa neuvoja?
Ja vielä kysymys, että oletteko te muut ujot huomanneet sellaisen ilmiön, että eri sukupuolten edustajat suhtautuvat teihin eri tavalla? Minulla esim. on niin, että miehet pitävät minua pääsääntöisesti salaperäisenä, kun taas naiset (varsinkin epäujot eli rempseät ja rohkeat naiset) pitävät minua ärsyttävänä ja usein suhtautuvat minuun suorastaan ilkeästi. Kumma juttu.
Olen hyvin ujo, varautunut, herkkä, intuitiivinen ja tarkkaileva luonteeltani. Ujouteni ei myöskään kokonaan karise ajan mittaan eli tutustuessani ihmisiin paremmin, vaan se on osa persoonaani ja temperamenttiani. Minua pidetään haasteellisena seuralaisena ja ihmisenä. Toki paremmin ihmisiin tutustuttuani pystyn avautumaan pikkuhiljaa enemmän, mutta persoonaltani pysyn varautuneena.
Ongelmana on, että miehet, joita tapaan (esim. illanvietoissa, baareissa, bileissä, jopa talossa jossa asun ja kirjastossa ovat miehet joskus tulleet juttelemaan ja halunneet tutustua paremmin, vaikka olen ollut kauhusta kankeana heidän kanssaan "keskustellessani") saavat minusta automaattisesti käsityksen, että olen todella kiltti ja viaton tyttönen. Ymmärtääkseni tämä heille minusta muodostuva mielikuva johtuu ujoudestani. Minulla nimittäin on maneereja, joita tahattomasti toistan aina kun olen tekemisissä uuden ihmisen kanssa. Hymyilen koko ajan kiltin näköisesti ja jos joku esim. ojentaa minulle jotain, niiaan vahingossa kiittäessäni. Minusta tuntuu että puhunkin silloin jotenkin yliherttaisella äänellä. En voi näille maneereilleni mitään, en vain pysty poisoppimaan niistä, vaikka olen yrittänyt. Jotkut pitävät minua ihan hassunakin, kun olen tällainen. Toiset taas pitävät minua jostain syystä ylimielisenä.
En kuitenkaan ole mikään superkiltti ja poikkeuksellisen viaton tapaus. Kun juttelen miesten kanssa pitempään, he ihmettelevät kauheasti saadessaan kuulla, että kuuntelen metallimusiikkia, yksi harrastuksistani on sarjamurhaajatapausten tutkiminen ja että poliittisesti olen radikaalihkosti suuntautunut. Niin, ja että seksuaalisesti minua kiinnostaa sadomasokismi enemmän kuin keskiluokkainen vaniljaseksi. Yhtäkkiä lapsimaisen herttainen ja viaton tyttö muuttuu heidän silmissään vaikeaselkoiseksi, ristiriitaiseksi ja oudoksi. Minua harmittaa ja hiukan ahdistaa se, että joudun aina yllättämään miehet, koska ujouteni on aluksi johtanut heidät harhaan. Toisaalta nykyään ehkä ihan vähän nautinkin siitä, kun saan lopulta murtaa heidän ennakkokäsityksensä minusta: "Siitäs sait!"
Pukeutumisellani ja ulkoisella olemuksellani en halua yrittää tätä ongelmaa ratkaista, koska en halua pitää paitaa, jossa on pääkallon kuva, en halua tatuointeja enkä lävistyksiä jne. Tykkään pukeutua klassisen naisellisesti ja kauniisti, ja tällaiset vaatteet sopivat minulle parhaiten.
Olen miettinyt, että ilman tätä harhaanjohtamisongelmaa minun olisi varmasti helpompi löytää itselleni oikea mies. Haluaisin miehen, jota ei häiritsisi tämä minun ristiriitaisuuteni eli se tosiasia, että olen toisaalta ihan oikeasti ujo ja herkkä ja toisaalta ihan yhtä oikeasti raju ja "villi".
Onko muita, joilla on saman tyyppinen ongelma kuin minulla? Onko antaa neuvoja?
Ja vielä kysymys, että oletteko te muut ujot huomanneet sellaisen ilmiön, että eri sukupuolten edustajat suhtautuvat teihin eri tavalla? Minulla esim. on niin, että miehet pitävät minua pääsääntöisesti salaperäisenä, kun taas naiset (varsinkin epäujot eli rempseät ja rohkeat naiset) pitävät minua ärsyttävänä ja usein suhtautuvat minuun suorastaan ilkeästi. Kumma juttu.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Onhan se niinkin, että monesti tunnetaan yhteyttä samanlaisuuden ja samojen luonteenpiirteiden myötä. Just esim. herkkyys ja kiltteys on semmosia, jotka helposti ihmisestä päällepäin huomaa. Toisaaltahan vastakohdat lisää suhteen rikkautta ja jännittävyyttä, eli parhaassa tapauksessa onkin näitä molempia puolia sopivasti sekaisin. Toisekseen mistä tiedät, jos esim. joku ujo poika menee sinuun ihastumaan, ettei hänkin voisi pitää noita juttuja kiinnostavina, tai että ne vois tehdä teidät sopimattomaksi toisillenne. Ja samanlailla se menee tosinkin päin, eli tuskin huomaat sinäkään toisesta päällepäin, vaikkapa että mitä musiikkia se kuuntelee, mitä se harrastaa jne. jos se muuten on ihan taviksen oloinen. :)
Koska täällä suunsoittajia ja muuta röyhkeyksiä riittää pienissäkin määrin aivan tarpeeksi.Joskus poliisi korjasi metelöitsijät kaduilta mustaanmaijaan ja putkaan hoitoon.Mutta nyt onPeruskoulu ja kaikki vapaata.Eli monella voi olla parinkin sanan vaihto herttaisen ujon ihmisen kanssa kuin lotto-voitto.Ihminen voi olla fiksu niinkuin monet ujot ovatkin,eikä vajota haisunäätiä matalammalle.Ujolla on aivan yhtähyvät oikeutensa ja paremmatkin kuin keskivertoina itseään pitävillä kaupunkeihin muuttaneilla maalaisjunteilla.Puhutaan sivistysmaasta vaikka ihmisillä ei ole juuria eikä käsitystä kuin lannankeruusta navetoissa ja katujätkä seura ajanviettona.Asioista pitää olla myös näyttöä,edes senverran että pystyy oikein käyttäytymään ujon nähdessään,eikä tuottaa hänelle paineita öykkäilyllään.
..mielenkiintoiselta tapaukselta!
Olen myös hieman ujo ja kiltti, naiset kun tulevat yllättäen juttelemaan niin helposti menen lukkoon. Sarjamurhaajat kiinnostavat myös minua (JIMiltä ja DiscoveryChannelilta olen paljon sarjamurhaajiin liittyviä ohjelmia katellut) ja kuuntelen metallimusiikkia. Politiikka ei itsessään juurikaan kiinnosta, ehkä Perussuomalaisten mielipiteet ovat lähimpänä omiani.
Onko tuo "ristiriitaisuus" oikeasti miehille liikaa? Vaikea kuvitella, sillä mielestäni kuulostat lähes täydelliseltä, osittain ujo ja herkkä, mutta samalla raju ja villi.
Saanko kysyä, minkä ikäinen tarkalleen olet ja mistä ihmeestä sinunlaisia naisia voisi löytää? Mistä päin Suomea? :)
noin 30-v., ja luulisin että minunlaisiani naisia on enemmän kuin luulisi.
Kyllä minusta vaikuttaa siltä, että monia miehiä jotenkin oudoksuttaa ristiriitaisuus naisessa. Kun nainen ensin tuntuu superkiltiltä, jopa naiivilta, ja sitten paljastuukin "sarjamurhaajaharrastajaksi" jne, miehet hämmentyvät ja vuorovaikutus häiriintyy sen seurauksena. Lopulta en enää itse jotenkin "kehtaa" mennä pidemmälle miehen kanssa, kun pohtii vain sitä, että "mitä toi mies nyt minusta oikein ajattelee".
Olet nainen, sinulla on helppoa, ihmiset sentään tekevät aloitteita suuntaasi joten sinulla on edes JOTAIN.
"joten sinulla on edes JOTAIN"
Juupajuu, mutta kerropa mitä hyötyä minulle on tästä "jostain", jos olen niin ujo, etteivät juttuni kuitenkaan ole johtaneet mihinkään oikeaan seurustelusuhteeseen miehen kanssa (vaikka olisin halunnut niin)?
Jos olet ujo mies jota naiset eivät lähesty eikä sinulla sen vuoksi ole tyttöystävää, meidän tilanteemme eivät tosiasiallisesti eroa toisistaan mitenkään. Lopputulos on sama: ei saa sitä mitä haluaa.
Kuulostaa tutulta tuo kuvauksesi pääpiirteittäin. Olen myöskin ujo nainen ja kärsin siitä, että minusta luullakseni ajatellaan, että olen seksuaalisesti tunteeton ja ihmisenä tylsä. Koska olen hyvin varautunut, en laske leikkiä samalla tavoin kuin muut, mutta kamalaa on se, että minut "huomioidaan" niin, että minun seurassa ei lasketakaan leikkiä. Minua taas ei oikein saa hymyilemään millään, kun olen niin jännittynyt ihmisiä tavatessa. Toisaalta pidän yllä jotain perusmaneereja enkä osaa sanoa vastaan, vaikka olisin väärässä ja sokkotreffeillä yritän olla miellyttävä, vaikka se toinen ei oikeasti minua miellyttäisikään. Minä en varmaankaan koskaan tule miestä löytämään, kun eivät ne minua livenä jututa muuta kuin sokkotreffien kautta. Minäkään en pidä mistään rajuutta korostavasta, mutta oisihan se hienoa nähdä tyyppien ilmeet, jos vetäisin tatskat kasvojen koko pinta-alalle tms ;). Hm, mitenkähän sitä voisi tuoda oikeaa itseään julki? Kertokaa ihmeessä tässä ketjussa, jos jotain tulee mieleen!
Juu, onhan tuossa perää. Mullakin on ihan vauhdikas luonne, tykkään moottoripyöristä ja vauhdista ym. ja pohjimmiltaan silti oon semmonen ihan rauhallinen. Ihmissuhteeltakin kovin hempeyttä kaipaan, mutta niinkun muutkin on ketjussa sanoneet, seksin suhteen vetoa on ihan jännitykseenkin :)
Ja tuo viimonen kyssärikin, niin kyllä oon huomannu ja jotenkin se on ihan ymmärrettävääkin, jos esim. näkee viehättävyyttä toisessa ja haluaa sen myötä tutustua paremmin, kun taas saman sukupuolen edustajat voi juurikin kokea ujoden ylimielisyytenä tai töykeytenä itseään kohtaan tms. tiiät kyllä.
-
"Minulla esim. on niin, että miehet pitävät minua pääsääntöisesti salaperäisenä, kun taas naiset (varsinkin epäujot eli rempseät ja rohkeat naiset) pitävät minua ärsyttävänä ja usein suhtautuvat minuun suorastaan ilkeästi. Kumma juttu."
Sama juttu.Naiset jotka ovat ulospäinsuuntautuneita eivätkä ihan sinut itsensä kanssa tuntuvat pitävän ujoutta jonain sievistelynä tms.Itse haluaisin usein olla samanlainen,mutta kun en ole.En pidä äänekkyyttä tai rempseyttä huonona juttuna,vaikken itse sellainen olekkaan,ja ärsyttää sitten kun ujouteni on joillekkin ongelma.
Miehistä taas ujous tuntuu olevan jotenkin jännittävää,ja se on sitten hirveä pettymys kun en ollutkaan semmoinen naisellinen ja pehmeä tyttö mitä he luulivat.
Minuakin pidetään toisinaan ylimielisenä,kun jännitän ja vaadin pitkän tutustumisajan ihmisiin että keskustelu ja kaveraaminen olisi helppoja juttuja.Pitäisi kai harjoitella sellaista sosiaalista esittämistä,että ei saisi niin paljon huonoja reaktioita ujoudestaan :/.Siitä on tarpeeksi haittaa muutenkin.
..mäkin olen hieman ujo, ja pojat pitävät mua salaperäisenä, kivana mutta nuo rohkeat, hyvin sosiaaliset tytöt vittuilee. Tosin vittuile takas, mikä tuskin auttaa asiaa mutta en hyväksy että joku koettaa alistaa mua ja vittuilla.
Tuli tässä itsellä mieleen ujona naisena, tai tyttönä, että miehet joskus ymmärtävät ujouteni niin, että olisin heistä kiinnostunut. Ujostelen aina hieman vieraita ihmisiä, ja jostain syystä enemmän miehiä. Se ei kuitenkaan tarkoita kun ujostelen uudessa tilanteessa, että olisin ihastunut. Ymmärrän kuitenkin toisaalta että jotkut miehet tulkitsevat ujouteni niin.
Minulla on tuo sama homma, että joskus miehet luulevat minun olevan jotenkin heistä kiinnostuneita. Minulla on tapana hymyillä ihmisille ihan luontaisesti esim. töissä, ja jotkut ovat kuvitelleet, että olen ihastunut kun hymyilen ja ujostelen. En ole tosiaan tajunnut että se viestittäisi jotain sellaista.
Minullakin miehet joskus ovat tulkinneet ujouteni osoitukseksi ihastuksesta, ja se on tosi ärsyttävää. Itse alan aina hieman hymyillä tuntiessani ujoutta, joten sikäli väärinymmärrys on ehkä ymärrettävää.
Olen ollut esim. baarissa ja jutellut tuntemattomien ihmisten porukassa. Hiukan myöhemmin joku porukan miehistä on katsonut minua ystävällisesti, ikään kuin vähän pahoitellen, ja sanonut: "Mä seurustelen... Mut sä oot kyllä tosi viehättävä (tms.)", vaikka en todellakaan ollut kiinnostunut miehestä. Hmph.