Ei Turkkia eu:hun!

60378
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 60

Vanhimmat

Enemmistö turkkilaisista haluaa EU:hun
Selvä enemmistö turkkilaista kannattaa maansa liittymistä Euroopan unioniin, vaikka jäsenyyshanke etenee vitkaan. Täysjäsenyyttä EU:ssa kannattaa 57 prosenttia vastaajista, kertoi sunnuntaina julkaistu Istanbulin Bahcesehir-yliopiston tutkimus.

Turkilla tulisi olemaan toiseksi eniten meppejä EU-parlamentissa, koska meppipaikat jaetaan väkimäärän mukaan.

http://www.hs.fi/keskustelu/Enemmist%F6+turkkilaisista+haluaa+EU%3Ahun/message.jspa?messageID=3432389&userThreadMode=tree

Turkki on vielä hyvin kaukana Euroopasta Henkisesti. Kuvitelkaapa, että saisimme vaikka Itävallasta katsottavaksi kännykkävideota kun kyllällinen ihmisiä repii kappaleiksi väärään mieheen rakastuneen nuoren tytön. Olisitteko te silloin onnellisia ja iloisia, että kiva kun tuokin on Eurooppaa ja kiva, että noilla ihmisillä on vapaa pääsy meillekkin? Turkki on iso maa ja siellä on paljon sivistystä ja edistystä. Siellä on myös toistaiseksi kuitenkin todella paljon sellaista, mitä ainakaan henkilökohtaisesti ei minusta ikinä pidä EU:hun päästää. Turkki käy matalan intensiteetin sisällisotaa. Maassa ei ole sananvapautta. Vaikka valtiona se suht on maallistunut (lainsäädännön tasolla) Turkissa on myös valtava määrä todella uskonnollisia ihmisiä. Ja nyt puhutaan uskonnollisuudesta ihan eri tasolla kuin mihin me Euroopassa olemme tottuneet.

http://www.vihrealanka.fi/forum/hyvaksytko-turkin-eu-jasenyyden

Äänestä

Ihmisoikeudet on Turkissa olemattomat. Aiasta ei pidä edes puhua että Turkki otettaisiin EUhun, kerta se on niin paska maa.

Äänestä
  • Turkissa hallitseva AKP-puolue on jo samassa EU:n puolueryhmässä kristillisdemokraattien kanssa.

    Kristillisten kannattaisi otta huomioon sekin että Turkin alue liittyy Raamatun tapahtumiin ja henkilöihin. Euroopan Unionin alueella ei tule olemaan yhtään sellaista raamatun historiallista paikkaa ilman Turkin jäsenyyttä.

    Ja onhan se tärkeää minkä suurvaltion alueella Noan arkki ja Graalin malja on piilossa...

    Äänestä

  • Kohtalomme on uskoa kirjoitti:

    Turkissa hallitseva AKP-puolue on jo samassa EU:n puolueryhmässä kristillisdemokraattien kanssa.

    Kristillisten kannattaisi otta huomioon sekin että Turkin alue liittyy Raamatun tapahtumiin ja henkilöihin. Euroopan Unionin alueella ei tule olemaan yhtään sellaista raamatun historiallista paikkaa ilman Turkin jäsenyyttä.

    Ja onhan se tärkeää minkä suurvaltion alueella Noan arkki ja Graalin malja on piilossa...

    Haluammeko EU:n sellaiseen, jonka demokratiakehitys on kyseenalaista ja jolla on yhteistä rajaa sellaisten "edistyksellisten" maiden kuin Syyrian, Irakin ja Iranin kanssa?

    Lue ensiksi Amnesty Internationalin raportti 2008 Turkista AI:n kotisivuilta englanninkielisenä ennen kuin kommentoit Turkin demokratian tilaa. Turkki rajoittaa sananvapautta tiukasti, vainoaa ihmisiä, jotka puolustavat ihmisoikeuksia, järjestää epäoikeudenmukaisia oikeudenkäyntejä ja kiduttaa ja jopa tappaa ihmisiä epämääräisissä olosuhteissa. Tälläisen maanko EU:hun haluamme?

    Turkki olisi EU:lle pitkällä tähtäimellä riski. EU voi tehdä Turkin kanssa yhteistyötä, mutta sitä ei pidä ottaa jäseneksi. Pelkästään se, että Turkki muuttaa lainsäädäntöään ei pitäisi riittää vaan olojen pitäisi muuttua siellä myös käytännössä ja tässä mielessä Amnestyn kaltaiset organisaatiot ovat avainasemassa arvioitaessa muutoksia käytännössä.

    Tämän lisäksi EU:ssa Turkki saattaisi keksiä kehittää Lähi-idän ulottuvuuden EU:hun(vertaa pohjoinen ulottovuus) ja pyrkiä sitä kautta tekemään EU:sta omien syrjäseutujensa kehityksen päärahoittajan.

    Turkki on sotilasvaltio jollaisella ei pidä olla mitään asiaa EU:n jäseneksi. Muutosta lähitulevaisuudessa ei näytä olevan.

    Äänestä

Niin kauan kuin Turkin joukot miehittävät Pohjois-Kyprosta, niin ei EU:iin.

Äänestä
  • Täällä lännessä ei pidä olla typerän sinisilmäinen näiden islamistien suhteen. He eivät mihinkään kompromisseihin taivu. Se on joko their way or the highway.

    Jokin aika sitten nähtiin melko karmeita kuvia kun poliisit pieksivät aseettomia naisia ja repivät heitä pitkin katuja. Ei ole oikein kunniaksi turkkilaisille miehille.

    Äänestä

Turkki haluua EUh pelkästään sen takia että Suomlaiset maksaa heidän tiet ja sillat ja sähköistyksen ja maan tiekoneyhteyksien rakentamisen.

Tämä tarkoittaa myös miljoonien tukkilaisen kebabin vääntäjien siirtymistä Euroopan muihin maihin ja brysselissä Turkki olis Saksan jälkeen suurin määrääjä.

Todella paha painajainen EUn kannalta islamilainen turkki, oikea vasemmiston toive uni.

Äänestä

En missään nimessä kannata Turkin liittymistä EU:hun siinä tilassa, jossa se on tällä hetkellä. Räikeät ihmisoikeusrikkomukset (joihin edelliset keskustelijat ovat jo viitanneetkin) pitää kaikki kitkeä pois ennen kuin neuvottelut voidaan tosissaan aloittaa.

Mutta en silti haluaisi sulkea tietä ehdottomasti. Jos EU pitäisi kiinni tiukasti jäsenyysvaatimuksistaan - ja toteuttaisi niitä tosissaan myös omalla alueellaan, viimeisimmät laajentumiset on tehty aivan liian hätiköiden - voidaan myös Turkin kanssa neuvotella jäsenyydestä. Sillä, onko maa islamilainen vai ei, ei saa minusta olla mitään tekemistä EU:n jäsenyyden kanssa.

Äänestä
  • Sillä, onko maa islamilainen vai ei...

    No kristittynä kannttaa miettiä että halutaanko me maksaa islamilaisille turkille tiet ja sillat ilmaiseksi, se on kuitenkin iso maa ja olisi EUn toiseksi isoin päättäjä Saksan jälkeen Brysselissä.

    Euroopassahan on nytkin jo miljoonia islamilaisia niin halutaanko me 71 miljoonaa islamilaista lisää sotkemaan kuvioita.

    Tämä on vähän sama juttu kuin Kepu ja Kokoomus joutuisivat ottamaan SDPn hallitukseen, eli vaikeaa tulisi olemaan yhteistyö.

    Turkki tuskin tulee uudistumaan lähimpään 100 vuoteen , tärkeintä on haudata Turkin liittyminen kokonaan.

    Onhan se jo Natossa joten heillä puolustuksellisesti yhteys USAn ja EUhun.

    Äänestä

  • no kyl sillä on kirjoitti:

    Sillä, onko maa islamilainen vai ei...

    No kristittynä kannttaa miettiä että halutaanko me maksaa islamilaisille turkille tiet ja sillat ilmaiseksi, se on kuitenkin iso maa ja olisi EUn toiseksi isoin päättäjä Saksan jälkeen Brysselissä.

    Euroopassahan on nytkin jo miljoonia islamilaisia niin halutaanko me 71 miljoonaa islamilaista lisää sotkemaan kuvioita.

    Tämä on vähän sama juttu kuin Kepu ja Kokoomus joutuisivat ottamaan SDPn hallitukseen, eli vaikeaa tulisi olemaan yhteistyö.

    Turkki tuskin tulee uudistumaan lähimpään 100 vuoteen , tärkeintä on haudata Turkin liittyminen kokonaan.

    Onhan se jo Natossa joten heillä puolustuksellisesti yhteys USAn ja EUhun.

    Eiköhän kristityt (ja ateistit) pysty sotkemaan kuvionsa ihan keskenäänkin, riippumatta siitä onko paikalla islaminuskoisia. Minusta väestön valtauskonnolla, oli se mikä tahansa ja kuinka vahva vaikutin tahansa (ks. Italia, Puola) ei saa olla merkitystä puhuttaessa valtioiden liitosta. Aikamoiset erot on jo nyt EU:n sisällä katolisen etelän ja protestanttisen (tai epäuskonnollisen) pohjoisen välillä.

    Mitä tulee kepu-kokoomus-demarit -hallitukseen, onhan sellainen sateenkaarihallitus nähty, ja ihan yhtä hyvin tai huonosti se toimi kuin muutkin hallituspohjat.

    Äänestä

  • Maltilla mennään kirjoitti:

    protestanttisen (tai epäuskonnollisen)

    ekaksi ei protestantit ole epäukonnollisia kuten te punikit kuvittelette, he ovat vain erillaisia.

    tokaksi ei sdptä kukaan halua hallitukseen, vain demarit sinne haluaa.

    kolmanneksi turkki ei ole sivistys valtio, krittyjä vainotaan siellä.

    neljänneksi turkissa on 71 miljoonaa ihmistä , eli siitä tulisi suuri riippa euroopalle saisimme suomessakin maksaa turkkilaisten tiet, sillat, tietokoneverkot...

    ja turkista tulisi EUn 2. suurin päättäjä Saksan jälkeen.

    Kiitos ei turkkia EUn , eikä SDPtä hallitukseen.

    PerusS hallitukseen 2v päästä. Järkeä pakolaispolitiikkaan jo riittää RKP.

    Äänestä

Turkin vähemmistöt ovat syrjityssä asemassa. Lakiuudistuksista huolimatta etenkin tavallisista rikoksista pidätettyjä voidaan kiduttaa tai pahoinpidellä, ja tähän syyllistyvien rankaisemattomuus on yleistä. Sananvapautta rajoitetaan.
Lait rajoittavat ilmaisunvapautta
Lakiuudistukset ja mahdollisuus uuteen perustuslakiin ovat tarpeen, jotta kansalaisten perusoikeudet ja -vapaudet turvattaisiin aikaisempaa perusteellisemmin.

Terrorismin vastaisten toimien varjolla loukataan ihmisoikeuksia

Lainsäädäntö on korjattava vastaamaan kansainvälistä oikeutta.

Oikeuslaitos ei ole riippumaton

Kidutus- ja pahoinpitelyepäilyt on tutkittava ja syyllisiä on rangaistava.

Ihmisoikeuspuolustajien työtä häiritään

Ihmisoikeuspuolustajien on voitava toimia vapaasti.

Aseistakieltäytyjillä ei ole vaihtoehtoja

Aseistakieltäytyjillä tulee olla mahdollisuus suorittaa pakollinen asevelvollisuus siviilipalveluksena.

Naisiin kohdistuva väkivalta on yleinen ongelma

Laki turvakotien perustamisesta jokaiseen yli 50 000 asukkaan kaupunkiin tulee panna toimeen käytännössä.

Naisiin kohdistuva väkivalta tulee myös tilastoida luotettavasti

Äänestä
  • Huolimatta hallituksen tahdosta sitoutua lainsäädännöllisiin uudistuksiin sekä ihmisoikeuksien ja -vapauksien turvaamiseen, vuosi 2007 tarkoitti taantumaa Turkin ihmisoikeustilanteessa. Ihmisoikeusloukkaukset ovat lisääntyneet, eivätkä niiden korjaamiseksi tehdyt toimet ole olleet riittäviä. Amnesty International peräänkuuluttaakin vaadittavia lakiuudistuksia ja mahdollisuutta uuteen perustuslakiin, jotta kansalaisten perusoikeudet ja -vapaudet turvattaisiin aikaisempaa perusteellisemmin.

    Turkissa on voimassa useita ilmaisunvapautta rajoittavia lakeja. Näiden lakien perusteella on syytetty ja tuomittu rauhanomaisesti mielipiteensä ilmaisseita ihmisiä. Positiivisena muutoksena voidaan pitää rikoslain artiklan 301 muuttamista sananvapautta sallivampaan suuntaan: turkkilaisuuden loukkaamisesta ei voida enää tuomita, mutta Turkin valtion halventaminen on edelleen rangaistavaa.

    Turvallisuusjoukkojen ja poliisin toimivaltaa on lisätty lainsäädännöllisin toimenpitein. Turvallisuusjoukoilla on oikeus käyttää kuolettavaa voimaa ”suoraan ja epäröimättä” operaatioissa terroristiorganisaatioita vastaan. Lainmuutoksen perusteella terroristiepäillyltä voidaan lisäksi evätä oikeus oikeudenkäyntiavustajaan 24 tunnin ajan. Poliisilla on myös lainmuutoksen myötä entistä suuremmat valtuudet käyttää tulivoimaa. Lainvalvojilla on oikeus ampua pysähtymiskiellosta piittaamatonta epäiltyä. Laki ei vastaa kansainvälisiä standardeja.

    Tuomioistuimet eivät ole juurikaan hyväksyneet riippumattomia lääkärinlausuntoja kidutus- ja pahoinpitelysyytöksissä. Kesällä 2007 kahdeksan henkilöä tuomittiin pääasiassa kidutuksella saatujen lausuntojen perusteella. Lisäksi on huolestuttavan yleistä, että kidutukseen syyllistyneet voivat jäädä ilman rangaistusta.
    Ihmisoikeuksien puolesta työskentelevien työ on tehty hankalaksi lainsäädännöllä ja rajoituksilla. Ihmisoikeuspuolustajia vastaan on nostettu syytteitä ja heitä on uhkailtu. Hallitus ei ole vastannut kansalaisjärjestöjen tapaamispyyntöihin ja järjestöjä on yritetty lakkauttaa.

    Aseistakieltäytyjillä ei ole mahdollisuutta suorittaa pakollista asevelvollisuutta siviilipalveluksena. Aseistakieltäytyjät joutuvat syytteeseen ja usein vangituiksi, jonka jälkeen heitä odottaa uusi kutsuntamääräys. Toistaiseksi mitään toimia tilanteen parantamiseksi ei ole tehty.

    Naisiin kohdistuva väkivalta on yleinen ongelma. Lakia turvakotien perustamisesta jokaiseen yli 50 000 asukkaan kaupunkiin ei ole pantu toimeen käytännössä. Naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ei ole myöskään tilastoida luotettava

    Äänestä

  • Amnesty International kirjoitti:

    Huolimatta hallituksen tahdosta sitoutua lainsäädännöllisiin uudistuksiin sekä ihmisoikeuksien ja -vapauksien turvaamiseen, vuosi 2007 tarkoitti taantumaa Turkin ihmisoikeustilanteessa. Ihmisoikeusloukkaukset ovat lisääntyneet, eivätkä niiden korjaamiseksi tehdyt toimet ole olleet riittäviä. Amnesty International peräänkuuluttaakin vaadittavia lakiuudistuksia ja mahdollisuutta uuteen perustuslakiin, jotta kansalaisten perusoikeudet ja -vapaudet turvattaisiin aikaisempaa perusteellisemmin.

    Turkissa on voimassa useita ilmaisunvapautta rajoittavia lakeja. Näiden lakien perusteella on syytetty ja tuomittu rauhanomaisesti mielipiteensä ilmaisseita ihmisiä. Positiivisena muutoksena voidaan pitää rikoslain artiklan 301 muuttamista sananvapautta sallivampaan suuntaan: turkkilaisuuden loukkaamisesta ei voida enää tuomita, mutta Turkin valtion halventaminen on edelleen rangaistavaa.

    Turvallisuusjoukkojen ja poliisin toimivaltaa on lisätty lainsäädännöllisin toimenpitein. Turvallisuusjoukoilla on oikeus käyttää kuolettavaa voimaa ”suoraan ja epäröimättä” operaatioissa terroristiorganisaatioita vastaan. Lainmuutoksen perusteella terroristiepäillyltä voidaan lisäksi evätä oikeus oikeudenkäyntiavustajaan 24 tunnin ajan. Poliisilla on myös lainmuutoksen myötä entistä suuremmat valtuudet käyttää tulivoimaa. Lainvalvojilla on oikeus ampua pysähtymiskiellosta piittaamatonta epäiltyä. Laki ei vastaa kansainvälisiä standardeja.

    Tuomioistuimet eivät ole juurikaan hyväksyneet riippumattomia lääkärinlausuntoja kidutus- ja pahoinpitelysyytöksissä. Kesällä 2007 kahdeksan henkilöä tuomittiin pääasiassa kidutuksella saatujen lausuntojen perusteella. Lisäksi on huolestuttavan yleistä, että kidutukseen syyllistyneet voivat jäädä ilman rangaistusta.
    Ihmisoikeuksien puolesta työskentelevien työ on tehty hankalaksi lainsäädännöllä ja rajoituksilla. Ihmisoikeuspuolustajia vastaan on nostettu syytteitä ja heitä on uhkailtu. Hallitus ei ole vastannut kansalaisjärjestöjen tapaamispyyntöihin ja järjestöjä on yritetty lakkauttaa.

    Aseistakieltäytyjillä ei ole mahdollisuutta suorittaa pakollista asevelvollisuutta siviilipalveluksena. Aseistakieltäytyjät joutuvat syytteeseen ja usein vangituiksi, jonka jälkeen heitä odottaa uusi kutsuntamääräys. Toistaiseksi mitään toimia tilanteen parantamiseksi ei ole tehty.

    Naisiin kohdistuva väkivalta on yleinen ongelma. Lakia turvakotien perustamisesta jokaiseen yli 50 000 asukkaan kaupunkiin ei ole pantu toimeen käytännössä. Naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ei ole myöskään tilastoida luotettava

    Turkkia vaivaa pitkälti samankaltaiset ongelmat kuin muitakin maita samssa kehitysasteessa. Ongelmat eivät kuitenkaan liity islamiin.

    Korruptio ja valtaapitävien omavaltaisuus, johon usein liitty myös poliittisesti värjätyt tuomiot sekä turvavoimien ylimitotitetut valtuudet on siis selkein ongelma, ja ne eivät katso uskontoon. Venäjä on monilta osin pahemassa jamassa kuin Turkki. Balkanin maat, ehkä Sloveniaa lukuunottamatta, ovat monessa mielessä paljon surkeammassa tilassa. Kuten ovat myös Romania ja Bulgaria.

    Naisiin kohdistuvan väkivallan suhteen Suomellakin on samat ongelmat. Niitä on paljon ja suurin osa jää tilastoimatta.

    Äänestä

  • rautaako? kirjoitti:

    64% turkkilaisista ei halua juutalaista naapuriksi, kolme neljästä turkkilaisesta ei halua naapuriksi ateistia tai alkoholia juovaa ihmistä.

    Tälläistä suvaitsematonta rasisti valtiota ei pidä ottaa missään tapauksessa EUn.

    http://www.haaretz.com/hasen/spages/1089253.html

    Äänestä

  • jep jep kirjoitti:

    Halkuatko sinä islaminuskoista naapuriksi?
    Haluatko sinä alkoholia jouvaia ihmisiä naapuriksi?
    Haluatko sinä somalia naapuriksi?

    Mutta onneksi me emme kaikki ole kuin sinä joten meillä prosentti tuskin nousee ihan yhtä korkealla. Toivoisin.

    Halkuatko sinä islaminuskoista naapuriksi? en halua turkkia euhun
    Haluatko sinä alkoholia jouvaia ihmisiä naapuriksi? suomessa juo 90% eli kyllä
    Haluatko sinä somalia naapuriksi? liikaa on somaleita, olen ollut somalin kämppiskin teikäläinen tuskin ?

    Mutta onneksi me emme kaikki ole kuin teikäläinen joten demareilla prosentti tuskin nousee ihan yhtä korkealla. Toivoisin.

    Äänestä

  • rautaako? kirjoitti:

    Turkkia vaivaa pitkälti samankaltaiset ongelmat kuin muitakin maita samssa kehitysasteessa. Ongelmat eivät kuitenkaan liity islamiin.

    Korruptio ja valtaapitävien omavaltaisuus, johon usein liitty myös poliittisesti värjätyt tuomiot sekä turvavoimien ylimitotitetut valtuudet on siis selkein ongelma, ja ne eivät katso uskontoon. Venäjä on monilta osin pahemassa jamassa kuin Turkki. Balkanin maat, ehkä Sloveniaa lukuunottamatta, ovat monessa mielessä paljon surkeammassa tilassa. Kuten ovat myös Romania ja Bulgaria.

    Naisiin kohdistuvan väkivallan suhteen Suomellakin on samat ongelmat. Niitä on paljon ja suurin osa jää tilastoimatta.

    mielestäs siis ei ole esimerkiksi SARIA laki?
    Näyt olevan niin yksisilmäinen että turha
    sinun kanssa on puhua.

    Suomen naiset samassa asemassa kuin naiset Turkissa ???????????
    Mitä ajattelit kun tuonki tänne kirjoitit??????????

    Äänestä

Kristittyjä kustantajia murhattu raa’asti Turkissa
Turkin Malatyassa Zirve-kustantomassa tapahtui keskiviikkona 18.4.07 klo 13.30 raaka murha. Kaksi turkkilaista kristillistä kustantajaa ja yksi saksalainen surmattiin kädet ja jalat tuoliin sidottuina viiltämällä kurkku auki. Yksi surmatuista oli kristillistä Zirve-kustantamoa johtanut Necati Aydin. Kustantamo on saanut aikaisemmin uhkauksia koska se levittää Raamattuja Malatyan kaupungissa.

Poliisi on pidättänty torstaina kymmenen epäiltyä 19 - 20 -vuotiasta miestä. Paikallisten tiedotusvälineiden mukaan epällyt kirjoittivat tunnustuskirjeen. Kirjeessä epäillyt sanoivat murhien motiivikseen maansa ja islamin uskonsa puolustamisen.

Veriteko on tuomittu laajalti Turkissa ja Euroopassa. Turkin pääministeri Recep Tayyip Erdogan kutsui veritekoja "barbaarimaiseksi". Turkin ulkoministeri Abdullah Gül kommentoin teon vahingoittaneen Turkin mainetta ulkomailla. Myös Malataya kuvernööri tuomitsi teon voimakkaasti. Turkin valtion uskonnollisten asioiden johto painottaa, että tappaminen on selkeää uskontonsa pettämistä.

Turkin protestanttisen yhteisön edustajien mukaan vihamielisyys turkkilaisia kristittyjä vastaan on kasvamassa maassa. Suvaitsemattomuus Turkissa ei ole aiemmin ollut näin huonolla tasolla. Turkin protestanttisen allianssin edustajan Bedri Pekerin mukaan jotkut poliittiset puolueet ja myös osa mediasta provosoi avoimesti väkivaltaisuutta Turkin kristittyjä vastaan.

Turkin perustuslain mukaan maassa pitäisi olla uskonnonvapaus. Turkin laki ei myöskään kiellä lähetystyötä maassa. Turkin oppilaitosten (TIMAV) edustajan Ahmed Agirbaslin mukaan kaikkien uskontojen edustajat ovat oman uskontonsa lähetystöntekijöitä ja lisää, että islamilla on myös omaa lähetystyötä kristillisyyden keskuudessa.

Euroopan parlamentin jäsen Joost Lagendijk mainitsee, että murhat antavat negatiivisen viestin Euroopalle: ”Eurooppa aistii, että murhat osoittavat sen, että jokainen joka yrittää vaihtaa islamin toiseen uskontoon Turkissa kokee saman kohtalon.” Ranskan ulkoministeriön puhemies Jean-Baptiste Mattei mainitsee, että on hyvin tärkeää, että Turkin hallitus vetoaa kaikkien uskontojen ja etnisten taustojen hyväksymisen puolesta. Mattein mukaan Turkin hallituksen pitäisi julkaista julistus suvaitsevaisuuden puolesta.

Italian pääministeri Romano Prodi sanoin Etelä-Korean matkallaan, että hyökkäys ei auta Turkin EU-jäsenyyshakemusta. Saksan liittokansleri Angela Merkel painotti, että hyökkäys osoitti, että Turkki ei ole kykenevät suojelemaan uskonnonvapautta maassa.

Lähde mm. Turkish Daily News, http://www.turkishdailynews.com.tr/article.php?enewsid=71187
ja Helsingin Sanomien Internet-sivut

Turkin väestöstä muslimeja on 99,6 % ja kristittyjä 0,3 %

Äänestä
  • "islam: " juutalaiset apinoita, kristityt sikoja...":

    http://www.faithfreedom.org/

    Jeesus !
    (dina kertoo:"meidät opetettiin vihaamaan toisuskoisia, ja inhoamaan kristittyjä..."))
    lähde:

    Dina's Journey from Islam to Jesus Christ ! dina kääntyi islamista Jeesukseen kristukseen jeesus kristus uskoon!:
    youtube:

    http://www.youtube.com/watch?v=PmQbgAbvkgo

    Aika levottomaksi tekee... minua pelottaa mitä nämä täällä tekee...eihän nämä ole suomalaisia....eikä edes kristittyjä!

    Dinan matka islamista jeeukseen kristukseen.

    (kertoo:"meidät opetettiin vihaamaan toisuskoisia, ja inhoamaan kristittyjä...")

    Pakanoita!

    minua pelottaa

    Äänestä

  • pois maaasta kirjoitti:

    "islam: " juutalaiset apinoita, kristityt sikoja...":

    http://www.faithfreedom.org/

    Jeesus !
    (dina kertoo:"meidät opetettiin vihaamaan toisuskoisia, ja inhoamaan kristittyjä..."))
    lähde:

    Dina's Journey from Islam to Jesus Christ ! dina kääntyi islamista Jeesukseen kristukseen jeesus kristus uskoon!:
    youtube:

    http://www.youtube.com/watch?v=PmQbgAbvkgo

    Aika levottomaksi tekee... minua pelottaa mitä nämä täällä tekee...eihän nämä ole suomalaisia....eikä edes kristittyjä!

    Dinan matka islamista jeeukseen kristukseen.

    (kertoo:"meidät opetettiin vihaamaan toisuskoisia, ja inhoamaan kristittyjä...")

    Pakanoita!

    minua pelottaa

    Hallaaholaisten "faktat" muslimeista ovat vielä räikeämmin loukkaavia monen mielestä. Syyttäjäkin piti niitä aika härskeinä.

    Sakas pyöri pitkään turkkilaisen halpatyövoiman turvin. Ruotsi suomalaisen halpatyövoiman turvin ("finnjävel"), jotak joupotteli, rällästeli, ghettoutui ja velttoili sosiaalityúrvan varassa suhteellisesti valtaväestöä enemmän. Meidänkin onneksemme heidät kuitenkin otettiin vastaan. Näin hoitui työttömyys jonka verorasitus olisi ollut meille liikaa ja sieltä lähetetiin rahaa kotiin suksulaisille.

    Mutta eihän meidän tietenkään tarvitse maksaa velkaamme takaisin nyt tarvitseville. Pois se mesitä. Äänestäkää Soini heiluttamaan leukaa hyväpalkkaiseen duuniin niin maailma pelastuu.

    rautaako on rasisti kuten islamilaisetkin. vihaavat juutalaisia ja kristittyja ja välillä käyvät tappamassa muutaman raamatun painajan että jumalan sana ei vaan missään tapauksessa leviä turkkiin.

    2 Hartaasti minä odotin Herraa,
    ja hän kumartui minun puoleeni
    ja kuuli huutoni.
    3 Hän veti minut ylös syvästä kuopasta,
    upottavasta liejusta.
    Hän nosti minut kalliolle,
    antoi lujan pohjan askelteni alle.
    4 Hän antoi suuhuni uuden virren,
    kiitoslaulun Jumalamme ylistykseksi.
    Tämän kuulevat monet, tuntevat pyhää pelkoa
    ja turvaavat Herraan.
    5 Hyvä on sen osa, joka luottaa Herraan, ei etsi apua pahan voimilta eikä käänny niiden puoleen, jotka valhetta palvelevat.

    Äänestä

täydellinen eritäytyminen turkille vaan.

Äänestä
  • ulos Suomesta.

    En ymmärrä, miksei tämän maan lutkille riitä se, että saavat panettaa itseään Anaaliassa ja Marmariksessa, pitää tuoda ne vitun tarjoiljat vielä mukanaan.

    Äänestä

Jos Turkki aidosti täyttää kriteerit, ja aidommin kuin Bulgaria ja Romania, niin taloudellista taakkaahan siitä ei koidu.

EU:n vaikutusvalta ja uskottavuus Persiassa, lähi-idässä, Arabimaailmassa ja Pohjois-Afrikassa liisääntyisi merkittävästi joka toisi sekä liennytystä, suurvaltapoliittista painoa, että taloudellista etua.

Eikö EU ole perustettu juuri näitä varten?

(HUOM! Turkki on siis siitä erilainen muslimimaa että siellä uskonnon sotkeminen politiikkaan kiellettiin Akatürkin toimesta jo 1920-luvulla. Samaten tuomioistuimet perustuvat maalliseen lakiin, joten sharialla ei ole siellä merkitystä. Siellä siis ei revitä tyttöjä kappaleiksi varsinkin kun maalla taitaa olla vielä kuolemanrangaistuskin voimassa. Myös islamin kultuurinen painoarvo on rajoitettu- moni syö sianlihaa, harva käyttää huntua, juuri kukaan ei heittäydy polvilleen rukouksiin, naisten tasa-arvo on suurinpirtein samalla tasolla kuin Kreikassa tai etelä-italiassa. Turkin ei pitäisi olla hallaaoholaisuuden kohde, mutta se profeettahan päättää tästäkin ihan oman mielettömyydensä mukaan)

Äänestä
  • Turkin vähemmistöt ovat syrjityssä asemassa. Lakiuudistuksista huolimatta etenkin tavallisista rikoksista pidätettyjä voidaan kiduttaa tai pahoinpidellä, ja tähän syyllistyvien rankaisemattomuus on yleistä. Sananvapautta rajoitetaan.
    Lait rajoittavat ilmaisunvapautta
    Lakiuudistukset ja mahdollisuus uuteen perustuslakiin ovat tarpeen, jotta kansalaisten perusoikeudet ja -vapaudet turvattaisiin aikaisempaa perusteellisemmin.

    Terrorismin vastaisten toimien varjolla loukataan ihmisoikeuksia

    Lainsäädäntö on korjattava vastaamaan kansainvälistä oikeutta.

    Oikeuslaitos ei ole riippumaton

    Kidutus- ja pahoinpitelyepäilyt on tutkittava ja syyllisiä on rangaistava.

    Ihmisoikeuspuolustajien työtä häiritään

    Ihmisoikeuspuolustajien on voitava toimia vapaasti.

    Aseistakieltäytyjillä ei ole vaihtoehtoja

    Aseistakieltäytyjillä tulee olla mahdollisuus suorittaa pakollinen asevelvollisuus siviilipalveluksena.

    Naisiin kohdistuva väkivalta on yleinen ongelma

    Laki turvakotien perustamisesta jokaiseen yli 50 000 asukkaan kaupunkiin tulee panna toimeen käytännössä.

    Naisiin kohdistuva väkivalta tulee myös tilastoida luotettavasti

    Äänestä

  • Miksi ihmeessä Turkki pitää saada EU-jäseneksi? Seurauksena on mm. se, että Turkin köyhä maaseutu tyhjenee länsi-eurooppalaisiin kaupunkeihiin.

    Turkista vain pieni osa on Euroopassa. Turkin ihmisoikeus asiat eivät ole kunnossa Turkin uskonto ja kulttuuri ei kuuluu eurooppaan millään tavalla.

    Se lisäisi valtavasti lahjontaa ja korruptiota sanoin kaikenlaisia epäselvyyksiä.Saisi myös muut maat riitautumaan kesknenään erittäin vakavin seurauksin. Turkki pysyköön omalla paikallaan euroopan ja aasian välissä.

    Saman logiikan mukaan voidaan melkein kysyä, miksei pyydetä vaikka Sudania EU:hun?

    Myös Kyproksen kriisi on ratkaisematta.

    Äänestä

  • turkki= rasismi kirjoitti:

    Turkin vähemmistöt ovat syrjityssä asemassa. Lakiuudistuksista huolimatta etenkin tavallisista rikoksista pidätettyjä voidaan kiduttaa tai pahoinpidellä, ja tähän syyllistyvien rankaisemattomuus on yleistä. Sananvapautta rajoitetaan.
    Lait rajoittavat ilmaisunvapautta
    Lakiuudistukset ja mahdollisuus uuteen perustuslakiin ovat tarpeen, jotta kansalaisten perusoikeudet ja -vapaudet turvattaisiin aikaisempaa perusteellisemmin.

    Terrorismin vastaisten toimien varjolla loukataan ihmisoikeuksia

    Lainsäädäntö on korjattava vastaamaan kansainvälistä oikeutta.

    Oikeuslaitos ei ole riippumaton

    Kidutus- ja pahoinpitelyepäilyt on tutkittava ja syyllisiä on rangaistava.

    Ihmisoikeuspuolustajien työtä häiritään

    Ihmisoikeuspuolustajien on voitava toimia vapaasti.

    Aseistakieltäytyjillä ei ole vaihtoehtoja

    Aseistakieltäytyjillä tulee olla mahdollisuus suorittaa pakollinen asevelvollisuus siviilipalveluksena.

    Naisiin kohdistuva väkivalta on yleinen ongelma

    Laki turvakotien perustamisesta jokaiseen yli 50 000 asukkaan kaupunkiin tulee panna toimeen käytännössä.

    Naisiin kohdistuva väkivalta tulee myös tilastoida luotettavasti

    Kriteerit täyttyköön vaikka tiedämme kokemuksesta että EU ei vaadi ihan kaikkea ihan kuntoon, kuten olemme huomanneet joistakin jotka edellisellä kierroksella klubiin vilahti.

    Tämän palstan kannalta on kuitenkin tärkeää se ettei Turkkia vastusteta vääristä syista: ihonväri ja uskonto.

    Äänestä

  • eun 2 . suurin valtio??? kirjoitti:

    Miksi ihmeessä Turkki pitää saada EU-jäseneksi? Seurauksena on mm. se, että Turkin köyhä maaseutu tyhjenee länsi-eurooppalaisiin kaupunkeihiin.

    Turkista vain pieni osa on Euroopassa. Turkin ihmisoikeus asiat eivät ole kunnossa Turkin uskonto ja kulttuuri ei kuuluu eurooppaan millään tavalla.

    Se lisäisi valtavasti lahjontaa ja korruptiota sanoin kaikenlaisia epäselvyyksiä.Saisi myös muut maat riitautumaan kesknenään erittäin vakavin seurauksin. Turkki pysyköön omalla paikallaan euroopan ja aasian välissä.

    Saman logiikan mukaan voidaan melkein kysyä, miksei pyydetä vaikka Sudania EU:hun?

    Myös Kyproksen kriisi on ratkaisematta.

    tulevasta, mikäli Turkki hyväksytään EUhun.
    http://www.youtube.com/watch?v=XNDvoa2ABNQ

    Äänestä

  • eun 2 . suurin valtio??? kirjoitti:

    Miksi ihmeessä Turkki pitää saada EU-jäseneksi? Seurauksena on mm. se, että Turkin köyhä maaseutu tyhjenee länsi-eurooppalaisiin kaupunkeihiin.

    Turkista vain pieni osa on Euroopassa. Turkin ihmisoikeus asiat eivät ole kunnossa Turkin uskonto ja kulttuuri ei kuuluu eurooppaan millään tavalla.

    Se lisäisi valtavasti lahjontaa ja korruptiota sanoin kaikenlaisia epäselvyyksiä.Saisi myös muut maat riitautumaan kesknenään erittäin vakavin seurauksin. Turkki pysyköön omalla paikallaan euroopan ja aasian välissä.

    Saman logiikan mukaan voidaan melkein kysyä, miksei pyydetä vaikka Sudania EU:hun?

    Myös Kyproksen kriisi on ratkaisematta.

    "Miksi ihmeessä Turkki pitää saada EU-jäseneksi? Seurauksena on mm. se, että Turkin köyhä maaseutu tyhjenee länsi-eurooppalaisiin kaupunkeihiin."

    No mikä olisi sen parempaa. Postuisi köyhyys Turkista ja tekemättömät työt länsi-euroopan "ikääntyvistä" suurkaupungeista.

    Helpoin lievitys Euroopan ikääntymiseen. Kymmenen vuoden sisäälä tulemme huutamaan tänne maahanmuuttajia. Meidän pitäisi nyt jo markkinoida maatamme koska tämä kylmä oudon kielen maa ei ole työn perässä muutaavan turkkilaisklopin ykkäsvaihtoehto.

    Sitä taustaa vasten persujen ääntenkalastuskikat ovat edesvastuuttomia.

    Äänestä

  • rautaako? kirjoitti:

    Kriteerit täyttyköön vaikka tiedämme kokemuksesta että EU ei vaadi ihan kaikkea ihan kuntoon, kuten olemme huomanneet joistakin jotka edellisellä kierroksella klubiin vilahti.

    Tämän palstan kannalta on kuitenkin tärkeää se ettei Turkkia vastusteta vääristä syista: ihonväri ja uskonto.

    ihonväri ja uskonto.

    turkki vastustaa ihmisiä ihonväri ja uskontoon liityen joten pysykööt euroopan ulkopuolella ikuisesti.

    Äänestä

  • rautaako? kirjoitti:

    "Miksi ihmeessä Turkki pitää saada EU-jäseneksi? Seurauksena on mm. se, että Turkin köyhä maaseutu tyhjenee länsi-eurooppalaisiin kaupunkeihiin."

    No mikä olisi sen parempaa. Postuisi köyhyys Turkista ja tekemättömät työt länsi-euroopan "ikääntyvistä" suurkaupungeista.

    Helpoin lievitys Euroopan ikääntymiseen. Kymmenen vuoden sisäälä tulemme huutamaan tänne maahanmuuttajia. Meidän pitäisi nyt jo markkinoida maatamme koska tämä kylmä oudon kielen maa ei ole työn perässä muutaavan turkkilaisklopin ykkäsvaihtoehto.

    Sitä taustaa vasten persujen ääntenkalastuskikat ovat edesvastuuttomia.

    No mikä olisi sen parempaa. Postuisi köyhyys Turkista ja tekemättömät työt länsi-euroopan "ikääntyvistä" suurkaupungeista.

    niin köyhät turkkilaiset tulisi eurooppaan ja eurooppa romahtaisi ja mitään tekemättömiä töitä ei ole olemassakaan.

    Sitä taustaa vasten vasemmiston ääntenkalastuskikat ovat edesvastuuttomia.

    työt vähenis, jos Turkki liittyisi EUhun. Eiköhän Saksan esimerkki osoita päinvastaista. Lisää ongelmia kyllä tulisi koko yhteisölle.

    Äänestä

  • ihonväri ja uskonto. kirjoitti:

    ihonväri ja uskonto.

    turkki vastustaa ihmisiä ihonväri ja uskontoon liityen joten pysykööt euroopan ulkopuolella ikuisesti.

    Eli suomenkin pitäisi pysyä EU:n ulkopulolella kun emme suvaitse muun värisiä tai muita uskontoja. Aijaa mutta sitähän PS ajaakin. Suomi eristykseen ja heti.

    Äänestä

  • eu kunniaan turkki alas kirjoitti:

    No mikä olisi sen parempaa. Postuisi köyhyys Turkista ja tekemättömät työt länsi-euroopan "ikääntyvistä" suurkaupungeista.

    niin köyhät turkkilaiset tulisi eurooppaan ja eurooppa romahtaisi ja mitään tekemättömiä töitä ei ole olemassakaan.

    Sitä taustaa vasten vasemmiston ääntenkalastuskikat ovat edesvastuuttomia.

    Ikääntyminen ja työtekijöitä vailla työt ovat faktaa jo nyt vaikka lama hetlekkisesti hämää. Vastaisuudessa tilanne pahenee faktojen valossa.

    Päinvastaiset väitteet kaipaisi jo hiukan perusteluja koska faktathan eivät niitä tue.

    Äänestä

  • ne tekemättömät kirjoitti:

    työt vähenis, jos Turkki liittyisi EUhun. Eiköhän Saksan esimerkki osoita päinvastaista. Lisää ongelmia kyllä tulisi koko yhteisölle.

    1960-70 luvuilla Ruotsilla ja Saksalla oli hyvin samankaltainen tilanne. Suuri määrä töitä jotka eivät kelvanneet omille mutta johon saatiin elintasopakolaisia. Saksaan turkkilaisia ja Ruotsiin suomalaisia. Ruotsin ja Saksan lisäksi tuosta vaurastuivat ja hyötyivät myös Suomi ja Turkki.

    Sen ajan turkkilaiset tai heidän jälkeläisensä eivät ole olleet Saksalle riesaksi, mutta sen jälkeen tulleet suuret määrät pakolaisia ovat aiheuttaneet samankaltaista kitkaa kuin monessa muussakin maassa.

    Mutta USA joka tuo halpatyövoimaa paljon enemmän kuin mikään Euroopan maa pärjää hyvin. USA:n työmarkkinat ovat toisenlaiset. Siellä ei ole minimipalkkoja ja runsaita avustuksia.

    Meillä on minimipalkat ja avokätiest sosiaaliavustukset jotka muodostavat köyhyysloukun ja työttömyyskannustimen. Näihin pakolaisemme usein tahtomattaan tippuu.

    Pakolaisilla on yleensä paljon suurempi kannustin ottaa vastaan työtä kuin kanta-asukkailla. Pienikin tulonlisäys tuottaa paljon vaurautta perheelle/sukulaisille/ystäville kotiin lähetettyinä.

    Äänestä

  • rautaako? kirjoitti:

    Ikääntyminen ja työtekijöitä vailla työt ovat faktaa jo nyt vaikka lama hetlekkisesti hämää. Vastaisuudessa tilanne pahenee faktojen valossa.

    Päinvastaiset väitteet kaipaisi jo hiukan perusteluja koska faktathan eivät niitä tue.

    ihmettä Turkin liittyminen EU:n vaikuttaisi meidän työttömyyslukuihin. Jokainen työhön tuleva turkkilainen otetaan tälläkin hetkellä avosylin vastaan. Tosin tulijoita on vähän, koska tarjolla olevia töitäkin on niukasti.
    Niin, sosiaalipummeja sieltäkin on varmasti tulossa, mikäli haluamme ottaa heitä elätettäväksi.

    Äänestä

  • rautaako? kirjoitti:

    "Miksi ihmeessä Turkki pitää saada EU-jäseneksi? Seurauksena on mm. se, että Turkin köyhä maaseutu tyhjenee länsi-eurooppalaisiin kaupunkeihiin."

    No mikä olisi sen parempaa. Postuisi köyhyys Turkista ja tekemättömät työt länsi-euroopan "ikääntyvistä" suurkaupungeista.

    Helpoin lievitys Euroopan ikääntymiseen. Kymmenen vuoden sisäälä tulemme huutamaan tänne maahanmuuttajia. Meidän pitäisi nyt jo markkinoida maatamme koska tämä kylmä oudon kielen maa ei ole työn perässä muutaavan turkkilaisklopin ykkäsvaihtoehto.

    Sitä taustaa vasten persujen ääntenkalastuskikat ovat edesvastuuttomia.

    Että jäseneksi.. "saatais työvoimaa" eurooppalaisiin kaupunkeihin, just, kun Eurooppa taistelee lähes 10% työttömyydessä par'aikaa ja tilanne tulee jatkumaan edelleen samanlaisena seuraavat 10000000 vuotta, kehitys ajaa eteenpäin täällä niin ettei työvoimaa tarvita läheskään entisenlaisia määriä ( JOS NYT OLET HUOMANNUT NÄIN TAPAHTUNEEN JO VIIMEISET 35 VUOTTA, JA TULEE EDELLLEEN JATKUMAAN SAMANSUUNTAISESTI). Eli mihin vittuun siinä turkkilaisia tarvitaan, seuraavat 15 vuotta pystytään kyllä pärjäämään näillä työttömyysprosentti vaihteluilla, ja senjälkeen tilanne alkaa taas helpottua (kun suuret ikäluokat vähenevät), on TÄYSIN poliitikkojen propagandaa (työnantajapiirin etu=lue kokoomus) kertoa, että MUKA tarvitsisimme TYÖVOIMAA... MIHIN???? TYÖTTÖMYYSKORTISTOIHIN, LOISIKSI YHTEISKUNTAAMME??? AJATTELE VÄHÄN OMILLAKIN AIVOILLAS, SAATANAN SOPULI!!!!!!!! Selitykset ettei työvoimaa ole saatavilla "tiettyihin" ammatteihin, on täyttä paskaa, kun ensin ROMAHDUTETAAN "tiettyjen" ammattiryhmien palkat alas ja sitten kerrotaan ettei kukaan halua tehdä töitä, eikai kukaan tässä "sivistysvaltiossa" haluakkaan tehdä mitään roskapalkalla. kYLLÄ MARKKINATALOUDESSA TÖIDEN TEKOON TYÖNTEKIJÄT LÖYTYY, JOS VAIN PALKOISTA SOVITAAN, ei siihen turkkilaisia paskaruokapaikkoja tarvita.

    Äänestä

  • mitähän kirjoitti:

    ihmettä Turkin liittyminen EU:n vaikuttaisi meidän työttömyyslukuihin. Jokainen työhön tuleva turkkilainen otetaan tälläkin hetkellä avosylin vastaan. Tosin tulijoita on vähän, koska tarjolla olevia töitäkin on niukasti.
    Niin, sosiaalipummeja sieltäkin on varmasti tulossa, mikäli haluamme ottaa heitä elätettäväksi.

    Turkkilaisten tänne tulo vaikuttaa tekemättömiin töihin siinä vaiheessa kun käsiä on paljon vähemmän kuin käsien tarve.

    Puhumme siis tulevaisuudesta, eli siitä ajasta jolloin Turkki aikaisintaan voisi olla EU-jäsen jos kriteerrit täyttyisivät nyt. Medän kannalta olisi näillä näkymmin vain eduksi jos kriteerit täyttyisi nopeasti. Kriteereihin ei kuulu uskonnon vaihtaminen tai ihovärin valkaisu.

    Äänestä

  • olet vinttipimee kirjoitti:

    Että jäseneksi.. "saatais työvoimaa" eurooppalaisiin kaupunkeihin, just, kun Eurooppa taistelee lähes 10% työttömyydessä par'aikaa ja tilanne tulee jatkumaan edelleen samanlaisena seuraavat 10000000 vuotta, kehitys ajaa eteenpäin täällä niin ettei työvoimaa tarvita läheskään entisenlaisia määriä ( JOS NYT OLET HUOMANNUT NÄIN TAPAHTUNEEN JO VIIMEISET 35 VUOTTA, JA TULEE EDELLLEEN JATKUMAAN SAMANSUUNTAISESTI). Eli mihin vittuun siinä turkkilaisia tarvitaan, seuraavat 15 vuotta pystytään kyllä pärjäämään näillä työttömyysprosentti vaihteluilla, ja senjälkeen tilanne alkaa taas helpottua (kun suuret ikäluokat vähenevät), on TÄYSIN poliitikkojen propagandaa (työnantajapiirin etu=lue kokoomus) kertoa, että MUKA tarvitsisimme TYÖVOIMAA... MIHIN???? TYÖTTÖMYYSKORTISTOIHIN, LOISIKSI YHTEISKUNTAAMME??? AJATTELE VÄHÄN OMILLAKIN AIVOILLAS, SAATANAN SOPULI!!!!!!!! Selitykset ettei työvoimaa ole saatavilla "tiettyihin" ammatteihin, on täyttä paskaa, kun ensin ROMAHDUTETAAN "tiettyjen" ammattiryhmien palkat alas ja sitten kerrotaan ettei kukaan halua tehdä töitä, eikai kukaan tässä "sivistysvaltiossa" haluakkaan tehdä mitään roskapalkalla. kYLLÄ MARKKINATALOUDESSA TÖIDEN TEKOON TYÖNTEKIJÄT LÖYTYY, JOS VAIN PALKOISTA SOVITAAN, ei siihen turkkilaisia paskaruokapaikkoja tarvita.

    Voi kuinka paljon vaikuttavampi tekstisi on kun se on isoilla ja valtavasti huutomerkkejä. Not!

    10% työttömyyttä paraikaa. Kyllä. Mutta puhunkin tulevaisuudesta jolloin alitarjonta työvoimasta, varsinkin käsityövoimasta, tulee olemaan huutava.

    "Eli mihin vittuun siinä turkkilaisia tarvitaan"

    No jos nyt tulkitaan tuo ihan kirjaimellisesti, niin ihan suomalaisiin vittuihin siitäämään lapsia joiden geenit eivät ole altistuneet suomalaisille kertymätaudeille. Geenikylpy parantaa terveyttä.

    "seuraavat 15 vuotta pystytään kyllä pärjäämään näillä työttömyysprosentti vaihteluilla, ja senjälkeen tilanne alkaa taas helpottua (kun suuret ikäluokat vähenevät)"

    Et ole tainut ihan perehtyä syntyvyystilastoihin. Syntyvyys on siis laskenut 1950 alkaen jatkuvasti ja sama jatkuu edelleenkin. Ei siis todellakaan puhuta 15 vuodesta, vaan vähintään 50 vuodesta jos ei syntyvyys lisäänny dramaattisesti ja heti jolloin ongelmamme alkaa pienenemään hitaasti 25 vuotta sen jälkeen kun syntyvyys on lähtenyt nousuun.

    "AJATTELE VÄHÄN OMILLAKIN AIVOILLAS"

    Juu kiitollinen olen ettei mulla ole sun aivojasi.

    "Selitykset ettei työvoimaa ole saatavilla "tiettyihin" ammatteihin, on täyttä paskaa, kun ensin ROMAHDUTETAAN "tiettyjen" ammattiryhmien palkat"

    No jopas jotain. Tiettyjen ammattien ongelma ei ole liian huonot palkat, vaan liian hyvät palkat tuottavuuteen nähden. Ja lisäksi liian avokätinen sosiaalisubventio. Työt jäävät meiltä tekemättä. Hyvinvointivaltion vitsaus.

    "kYLLÄ MARKKINATALOUDESSA TÖIDEN TEKOON TYÖNTEKIJÄT LÖYTYY, JOS VAIN PALKOISTA SOVITAAN"

    Kyllä, mutta niihin palkkoihin sinä et sitä duunia vitsisi tehdä, varsinkin jos vaihtoehtona on paremmin maksava sosiaalituki. Joten ihan turha huutaa markkinavoimia apuun.

    Kyllä me työvoimaa tullaan tarvitsemaan. Varakkaat pärjäävät vaikka varallisuus ksenofobisen politiikasta johtuen köyhdyttää maata. Köyhemmät sen sijaan kärsii suhteessa paljon enemmän. Sitäkö persut oikeasti ajaa? No kyllä kai, koska silloin ääliöpopulismille on vielä enemmän sijaa. Ja sinunkaltaiset jotka menevät helposti silmänkääntötemppuihin äänestää vielä innokkaammin Rollaattori-Soinia ja vastaanottokeskusapulais-Hallista.

    Äänestä

  • rautaako? kirjoitti:

    Turkkilaisten tänne tulo vaikuttaa tekemättömiin töihin siinä vaiheessa kun käsiä on paljon vähemmän kuin käsien tarve.

    Puhumme siis tulevaisuudesta, eli siitä ajasta jolloin Turkki aikaisintaan voisi olla EU-jäsen jos kriteerrit täyttyisivät nyt. Medän kannalta olisi näillä näkymmin vain eduksi jos kriteerit täyttyisi nopeasti. Kriteereihin ei kuulu uskonnon vaihtaminen tai ihovärin valkaisu.

    teemme töitä oman maan kansalaisilla turkkilaiset pysykööt omassa maassaan, muuten alkaa veri virtaamaan helsingin kaduilla ja mistäköhän syystä?

    Äänestä

  • rautaako? kirjoitti:

    Voi kuinka paljon vaikuttavampi tekstisi on kun se on isoilla ja valtavasti huutomerkkejä. Not!

    10% työttömyyttä paraikaa. Kyllä. Mutta puhunkin tulevaisuudesta jolloin alitarjonta työvoimasta, varsinkin käsityövoimasta, tulee olemaan huutava.

    "Eli mihin vittuun siinä turkkilaisia tarvitaan"

    No jos nyt tulkitaan tuo ihan kirjaimellisesti, niin ihan suomalaisiin vittuihin siitäämään lapsia joiden geenit eivät ole altistuneet suomalaisille kertymätaudeille. Geenikylpy parantaa terveyttä.

    "seuraavat 15 vuotta pystytään kyllä pärjäämään näillä työttömyysprosentti vaihteluilla, ja senjälkeen tilanne alkaa taas helpottua (kun suuret ikäluokat vähenevät)"

    Et ole tainut ihan perehtyä syntyvyystilastoihin. Syntyvyys on siis laskenut 1950 alkaen jatkuvasti ja sama jatkuu edelleenkin. Ei siis todellakaan puhuta 15 vuodesta, vaan vähintään 50 vuodesta jos ei syntyvyys lisäänny dramaattisesti ja heti jolloin ongelmamme alkaa pienenemään hitaasti 25 vuotta sen jälkeen kun syntyvyys on lähtenyt nousuun.

    "AJATTELE VÄHÄN OMILLAKIN AIVOILLAS"

    Juu kiitollinen olen ettei mulla ole sun aivojasi.

    "Selitykset ettei työvoimaa ole saatavilla "tiettyihin" ammatteihin, on täyttä paskaa, kun ensin ROMAHDUTETAAN "tiettyjen" ammattiryhmien palkat"

    No jopas jotain. Tiettyjen ammattien ongelma ei ole liian huonot palkat, vaan liian hyvät palkat tuottavuuteen nähden. Ja lisäksi liian avokätinen sosiaalisubventio. Työt jäävät meiltä tekemättä. Hyvinvointivaltion vitsaus.

    "kYLLÄ MARKKINATALOUDESSA TÖIDEN TEKOON TYÖNTEKIJÄT LÖYTYY, JOS VAIN PALKOISTA SOVITAAN"

    Kyllä, mutta niihin palkkoihin sinä et sitä duunia vitsisi tehdä, varsinkin jos vaihtoehtona on paremmin maksava sosiaalituki. Joten ihan turha huutaa markkinavoimia apuun.

    Kyllä me työvoimaa tullaan tarvitsemaan. Varakkaat pärjäävät vaikka varallisuus ksenofobisen politiikasta johtuen köyhdyttää maata. Köyhemmät sen sijaan kärsii suhteessa paljon enemmän. Sitäkö persut oikeasti ajaa? No kyllä kai, koska silloin ääliöpopulismille on vielä enemmän sijaa. Ja sinunkaltaiset jotka menevät helposti silmänkääntötemppuihin äänestää vielä innokkaammin Rollaattori-Soinia ja vastaanottokeskusapulais-Hallista.

    kuten ahtisaaari sanoi ei käsiä suomeen, menkööt tukkilaiset kädet kiinan nokialle kasaan käänyköitä suomeen niitä rotusortaja islamilaisia ei tarvii tulla.

    Äänestä

  • rautaako? kirjoitti:

    1960-70 luvuilla Ruotsilla ja Saksalla oli hyvin samankaltainen tilanne. Suuri määrä töitä jotka eivät kelvanneet omille mutta johon saatiin elintasopakolaisia. Saksaan turkkilaisia ja Ruotsiin suomalaisia. Ruotsin ja Saksan lisäksi tuosta vaurastuivat ja hyötyivät myös Suomi ja Turkki.

    Sen ajan turkkilaiset tai heidän jälkeläisensä eivät ole olleet Saksalle riesaksi, mutta sen jälkeen tulleet suuret määrät pakolaisia ovat aiheuttaneet samankaltaista kitkaa kuin monessa muussakin maassa.

    Mutta USA joka tuo halpatyövoimaa paljon enemmän kuin mikään Euroopan maa pärjää hyvin. USA:n työmarkkinat ovat toisenlaiset. Siellä ei ole minimipalkkoja ja runsaita avustuksia.

    Meillä on minimipalkat ja avokätiest sosiaaliavustukset jotka muodostavat köyhyysloukun ja työttömyyskannustimen. Näihin pakolaisemme usein tahtomattaan tippuu.

    Pakolaisilla on yleensä paljon suurempi kannustin ottaa vastaan työtä kuin kanta-asukkailla. Pienikin tulonlisäys tuottaa paljon vaurautta perheelle/sukulaisille/ystäville kotiin lähetettyinä.

    50 vuotta sitten joo, mutta koittaisit tulla tähän hetkeen kun ne turkkilaiset on saksassa ja aiheutta ongelmia tukholman ja berliinin lähiöissä.

    emme halua sitä paskaa suomeen.

    Äänestä

  • ei ikinä kirjoitti:

    teemme töitä oman maan kansalaisilla turkkilaiset pysykööt omassa maassaan, muuten alkaa veri virtaamaan helsingin kaduilla ja mistäköhän syystä?

    "teemme töitä oman maan kansalaisilla turkkilaiset pysykööt omassa maassaan, muuten alkaa veri virtaamaan helsingin kaduilla ja mistäköhän syystä?"

    Ja kun omat ei riitä jätetään tekemättä? No veri lakkaa kyllä virtaamasta aika monen suonista sillä tavalla.

    Miksi veri kaduilla virtaisi jos tällä olisi nenänmuodoltaan erilaisia kansalaisia? Vuotavatko isot nenät herkemmin kun meidän pottunenämme? Vai lähtisitkö sinä puukottamaan? Silloin sinulta vuotaisi pukamista verta vankilassa. Vankilat tosin ei välttämättä ole stadissa, joten ehkä tämä vuoto ei sisälly laskelmiisi.

    Turkki EU-kuntoon!

    linkkejä ensin mitä sivulta löytyy ja kysele sen jälkeen miksi veri virtaa.

    Äänestä

71 miljoonaa islamilaista, ei kiitos. nehän vyöryisi eurooppaan ja suomi saisi maksaa heidän maatalustuet ja kaikki muutkin tukiaiset, ei ole varaa eikä järkeä.

Äänestä
  • ei o varaa sellaseen, ei ole töitä edes valkoisille.

    haloo herätys.

    Äänestä

turkkilaiset tappavat kristittyjä omassa maassan , ovat kuitenkin tukemassa sankoin joukoin euroopan työpaikkoin.

vittu nyt saa riittää perkele

Äänestä

jo on tarpeeksi kebabeja tässä maassa.

Äänestä

mamut on uhka

Äänestä

mamuttaminen ja homottaminen on raamatun vastaista toimintaa.

äläkää antako kenenkään mamun painaa teitä niin alas että alette vihaan sitä mamua, MLK.

Äänestä

Ääri-islamin nousu Bosniassa herättää pelkoja

28.6.2009 19:50
A A

Virve Kähkönen

Helsingin Sanomat

SARAJEVO. Hijabit ja uudet moskeijat kielivät islamin noususta Bosnian pääkaupungissa Sarajevossa. Pääosa kansasta – ja myös muslimiväestöstä – on edelleen tapauskovaisia, mutta pelot ääriainesten noususta ovat viime aikoina kasvaneet.

Yksi näkyvistä merkeistä on King Fadh -moskeija, jonka kerrotaan vetävän puoleensa wahhabiitteja, eli äärikonservatiivisen islamin suuntauksen kannattajia.

Kuten yhä useammat Bosnian uudet moskeijat, myös King Fadh on maksettu saudirahalla. Huhutaan myös, että saudit maksaisivat naisille hijabin eli päähuivin tai kaavun pitämisestä. Kaikki tulot ovat tervetulleita maassa, jossa työttömyys lähentelee 40 prosenttia.

Jotkut terrorismiasiantuntijat ovat olleet huolissaan siitä, että Bosnia voi tarjota hedelmällisen maaperän ääri-islamismille ja "valkoisten muslimiterroristien" värvääjille.

"Jos Bosnian muslimien taloustilanne huononee, se luo perustaa radikalismille. Mutta arvioin, ettei wahhabiiteista ole todellista vaaraa yhteiskunnalle", sanoo Sarajevon Islamilaisen yliopiston professori Šaćir Filandra.

Myöskään Uskontojen välisen neuvoston muslimiedustaja Emir Kovačević ei näe islamin leviämisessä huolestuttavia piirteitä. "Uusia moskeijoita ilmestyy, mutta se johtuu moskeijoiden tarpeesta, koska Jugoslavian aikana uskonnon harjoittaminen ei ollut sallittua."

Jugoslavian aikana kommunistinen hallinto suhtautui kielteisesti uskontoihin ja vieroitti ihmisiä uskonnon harjoittamisesta.

Uskontojen välinen neuvosto pyrkii lähentämään uskontokuntia. Se on esimerkiksi järjestänyt tapaamisia teologian opiskelijoille, ja on vienyt heitä toistensa kirkkoihin ja moskeijoihin.

Bosnian väestöstä 40 prosenttia on muslimeja, 31 prosenttia ortodokseja, 15 prosenttia katolilaisia ja 14 prosenttia muita.

Uskonto määräytyy etnisen taustan mukaan siten, että Bosnian serbit ovat ortodokseja, kroaatit katolisia ja bosniakit muslimeja. Poikkeuksia ei juuri ole.

Islam tuli Balkanille ottomaanien eli turkkilaisten valloittajien mukana 1400-luvulla.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

SaijaKorhonen kirjoitti:

Kirjoittakaahan adressi..

http://www.adressit.com/eiturkkiaeuhun

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu