ilman liikoja sanoja.. ilman huumorinkukkia niinkuin muille. nään sen sinusta.. että tarkoitat. sitäkö haluat viestittää.. huomaan sen myös muuten sinusta, katseesi seuraa ja joissakin tilanteissa välttelet. taidan tehdä itsekin sitä. en vain saa silmiäni irti sinusta ja katseeni kohtaa taas sinut. tää on tätä :)
paljastat itsesi näin..
sekö tarkoitus
512905
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 51
Vanhimmat
lähinnä hämmentynyt sinusta.
voisitko?
juuri teemme. Olen ihastunut tulisesti sinuun - miten on sinun laitasi?
ps. minnepäin meni tuo edellinen viesti ja kenelle?
mikä ratkaisuksi.. annetaanko mennä vain mennä? kerran se näin käy :)
voi luoja.
......mennään minne vaan meitä mikään ei voi...............
Otahan sinisilmäinen härkäni tästä opiksesi ja vie mut mihin vaan....jos "liftaan" sun kyytiin,otatko mukaas vaik ahdasta onkin?Älä enään mieti. äläkä epäröi.Pidetään vaan vähän hauskaa ;)..pallo on sulla......
kyllä kiinni :(
pelkään paljastuvani muille,kaikki ei sitä ehkä katsoisi hyvällä, nimittäin me yhdessä...jossain toisessa ympäristössä voisin tunteeni näyttää, toisaalta olen pelännyt että tunteesi ei ole samat, olen erittäin huono tulkitsemaan ketään varsinkin tunteita. Ei olla saatu puhuttua kertaakaan kaksisteen ja aina kun katson sinuun lamaannun, joten ei pysty mitään sanomaan, käännän katseeni siksi pois. Olisi outo tunne vain katsoa sinuun sanomatta mitään. Olet varmaan huomannut että toimin vain sinua kohtaan täten...olen pahoillani siitä. Toivoisinkin tapaavani sinut jossakin ihan vain kahdestaan niin voisin edes sua morjestaa.
miettinyt,että jos tää sun ihastuksen kohde on myös ujo luonteeltaan ja ympäristö vaikuttaa häneen samalla tavalla kuin sinuun...Ette pääse ikinä alkuun,jos toinen ei uskalla tehdä aloitetta.
Voithan kysellä häneltä asioista ensin kautta rantain ja kun saat vahvistusta,niin sitten kysyt.
Ajattele,jos hän kaipaisi sua yhtä paljon kuin sä häntä,eikä asiat koskaan johda mihinkään.
Nimim.Kokemusta on
ei mikään johda mihinkää eikä missään mitään. Parempi niin sinulle sillä kaikki menee vain aina päin helvettiä.
Nyt alko veetuttaaaa . Täällä on päin helvettiä, jos kerran voitte vielä jotain niin älkää jääkö tuleen makaamaan .
ei. Mutta mulla menee aina kanssa niin päin helvettiä, että ehkä vaikutus ois toisensa kumoava
Jos olet 'minun ihastusmieheni', kerroin muutama viikko sitten kiinnostukseni sinuun, mutta sinä et sanonut minulle mitä sinä ajattelet minusta, et silloin etkä sen jälkeen. Sinusta ei ota selvää, toisena päivänä olet ihan kuin välittäisit ja olisit kiinnostunut minusta, mutta sitten taas toisena päivänä, olet ihan kuin inhoaisit minua, et katso minuun päin etkä puhu minulle, toisten kanssa kyllä naurat ja juttelet ihan rennosti. Tiedät kuitenkin numeroni, laita viesti - pakkeja et saa :)
Ne pienet hetket on niin suuria. Olemme kuin jossain hidastetussa filmissä.
Kun oot paikalla, ei ole oikeastaan väliä millään; ei katseilla, ei välttelyllä, ei puheella. Kaikki on siinä. Ne hetket ei pääty.
Olet?sanoisitko kolme ekaa kirjainta nimestäsi?en ole vastannut aikaisemmin koska mietin,e ttä oletko se tietty henkilö..itsekin odotan että voisimme jutella kahdestaan!
Minulla on ollut tällainen tilanne erään kanssa jonkunaikaa. Aivan kuin kirjoittaisit minusta. Voin nauraa rennosti jutella kenen kanssa vain...vaan sinulle en. Huomaan sinun katsovan minua ja että katseemme seuraa kunnes jompi kumpi katoaa näköpiiristä. Lähietäisyydellä jompi kumpi kääntää katseensa pois. Tekisi mieleni sanoa jotakin, vaan kun suusta ei tule yksinkertaisesti mitään kovin järkevää ja huomaan tuijottavani silmiäsi kuin hypnoosissa ja hämmennyn lisää...hyvä jos ääntä kun tervehdin. En ole tällaista kokenut ennen...ja kun jokin oikeaa asiaa on, en edes sitä tunnu pystyvän toimittamaan. Sinulla on pelottavan voimakas vaikutus minuun ja olen siitä äärimmäisen hämmentynyt. En tunne sinua, joten miten voisin olla ihastunut...no kiinnostunut ainakin, utelias tietämään mikä juttu tämä on. Miksi katseesi seuraa minua? Kiusaatko vain, kun olet huomannut katseesi voiman minuun?
Kirjoitat ihan kuin minun elämästäni ja miten minä käyttäydyn sinua kohtaan. Minä olen ihan retkussa sinuun. En tiedä oletko sinä se minun sinä. Katseeni seuraan sinua siksi, koska olen ihastunut sinuun, olen kait jo rakastunut sinuun ja haluaisin tietää sinusta kaiken - olen niin retkussa sinuun. Haluaisin kertoa sinulle miten paljon haluan sinua. Puhu minulle, älä peräänny. Olen huomannut sen, että voit nauraa ja rennosti jutella toisten kanssa, mutta minä koen olevani sivullinen, luulen jopa ettet välitä minusta, joskus tunnut niin töykeältäkin. Mitä jos sopisimme tapaavamme salaa jossain muussa paikassa? Laita minulle tekstari tai jätä minulle viestilappunen.
Minäkin olen Nainen...ja kiinnostukseni kohde on Mies
kohde on mies :) .
Tuon viestin, minkä kirjoitit, niin haluaisin sen kertoa eräälle.Mutta ikävä kyllä en pysty, sori!.
Arvaa vaan, miten monia kertoja olen salaa toivonut, kunpa saisin sinut tavata salaa, jossain ja ikuisesti.
V.....aa! niin raskaasti,että et voi tietää, mutta jos satut minut näkemään, niin en näytä sitä.
Hyvää kesää sinulle! Ja vielä.. välitan sinusta todellakin!
viestiin kirjoitin sivusta oman kommenttini.
Miksi et pysty?
tai nooh syitähän voi olla moniakin. Syynihän se minullakin on, päällimmäinen se että olemme kumpikin tahoillamme varattuja, hänen onnellisudestaan en tiedä kun ei perhe asioistaan juurikaan puhu.
Ja onko sillä niin väliä onko onnellinen vai ei, tämä tunne vie ainakin minua niin etten muuta ajattele hänet nähdessäni.
Koko ajan koitan hukuttaa tunteet järjen ääniin, mutta heti kun näen hänet kaikki järkevä unohtuu. En ole koskaan aiemmin pettänyt omaa siippaani vaikka yhteisiä vuosia on jo monen monituista takana mutta nyt sen tekisin harkitsematta...
Tänäänkin aina hänet nähdessäni olen yrittänyt olla edes katsomatta saatika puhumatta, mutta silti tunnen koko ajan hänet läsnä.
Varmaankin ihmettelee kun vaan väistelen, onneksi ei olla nähty kun tauoilla, sekin jo liikaa kun vaan sisällä myllertää.... omituista tämä on mutta silti niin ihanaa.
Miten voit päätellä miten kukakin täällä itsensä paljastaa???
Niin monta kirjoitusta kuin tekijääkin ja jokaisesta löydät silti palan itseäsi.
Aika haka oot jos täältä jonkun oikeasti tunnistat.
Olenhan minäkin tänne tunteeni paljastanut mutta luulen että se kehen ne on suunnattu ei käy täällä ja face to face minusta ei ole sanomaan, taitaa olla ujoutta ja johtua oikeista tunteista. tyydyn kaihoisiin katseisiin, unelmiini ja uniini.
Ihmiselle johon ei ole todellisia tunteita voi heittää herjaa asiasta kun asiasta.
jotenkin vaan menen aina lukkoon kun ihkustukseni lähellä olen vaikka muuten olen hyvinkin sana valmis.
Niin se vaan on että kai se on sitten sinun tehtävä se aloite jos toinen ei vaan kykene... mitäänhän et saa ellet anna....=)
ja nyt sen vasta huomaan . Ihastuit, vihastuin, minä ihastuin, sinä vihastuit . Kumpikin piruparkoja, liian arkoja, ei kestä yhtään poikkipuolen sanaa .
Eipä ole poikkipuolisiakaan sanoja juuri lennellyt välillämme, ainakaan tänään ja näyttäis että tuskin huomennakaan, eikä kyllä aiemminkaan.
Hän oli tänään niin poissaoleva etten tiennyt miten suhtautuisin joten annoin hänen olla rauhassa, ilman tuijottelevaa tunkeiluani. ;)
Olen mies ja itsellä samaa ongelmaa kuin tässäkin ketjussa joku naispuolinen jostain miehestä, josta on kiinnostunut, mainitsi havaitsevansa. En oikeasti ole alkuunkaan ujo ja juttelen tosi mielelläni. Mutta joskus tunteet ovat vain enemmän pinnassa ja tällaisina päivinä ihastukseni päällekin katsominen saa jo sisällä myllertämään sen verran, että vähemmästäkin menee vakavan oloiseksi. Olen hyvin tietoinen, että nainen saattaa katsoa tällaista käytöstä niin, että olen vihainen jostakin, vaikka todellisuudessa haluan häntä vain niin kovaa, etten tiedä pitäisikö juosta ovesta huutaen karkuun vai mitä tekisi.
Kerrankin havaitsin, että nainen peilasi käytöstäni ja muuttui itsekin välinpitämättömän oloiseksi ja äkäiseksi. Ei siis ihme, että saa väärän kuvan minustakin. Mutta kyllähän se on aina ihastumisen merkki, jos alkaa jo suuttumaankin, kun ei mitään tapahdu.
Minun tarinani on turhan pitkä tähän, mutta lyhykäisyydessään mainittakoon, että kyse on varatusta, mutta tuskin onnelisessa suhteessa olevasta, naisesta. Hänen kanssaa tutustuessa alusta asti tavatonta kipinää ja kun sain pitkän alkututustumisen aikana vihdoin selville, että on naisella joku oma Oiva (kuvitteellinen nimi) kotona, niin olin jo jättämässä ihan oikeasti saman tien sikseen. Mutta nainen ei antanut minun mennä, mutta kuitenkaan ei niin selvää OK-signaalia ole saanut, että olisin viitsinyt pyytää ulos, vaikka olisin halunnut alusta asti. On hyvin hyvin poikkeuksellista, että lähtisin varatun naisen perään.
Nyt en ole nähnyt häntä vähään aikaan ja olen taas alkanut katsella vapaita naisia sillä silmällä. Sitten näin hänestä uuden kuvan ja jäin vain tuijottamaan sitä, tajusin etten näe kenessäkään häneen verrattuna mitään läheskään yhtä hyvää. Tulin vihaiseksi ja surulliseksi, kun kädet ovat sidotut, enkä pysty toimimaan asian suhteen normaalia reittiä. Pakko on jaksaa, en malta luovuttaakaan.
hu.
ottaa yhteyttä ja pyytää ulos.
Minä olin vastaavassa tilanteessa runsas vuosi sitten. Olen naimisissa ja ihastuin työpaikalla yhteen mieheen. Menin aina lukkoon kun hänet näin, hän sai minut hämmennyksiin. Olisin niin kovasti halunnut kuitenkin tehdä lähempää tuttavuutta, mutta ei minusta ollut siihen. Nyt hän on mielessäni päivittäin vaikka ei pitkään aikaan olla nähtykään. En edes tiedä ihastuiko hän minuun. Pitkiä katseita oli ja vaikutti että kiinnostus olisi ollut molemminpuolista, mutta välillä tuli niin ristiriitaisia viestejä että vaikutti että häntä enemmänkin ärsytti läsnäoloni.
No, nyt näitä asioita pähkäilen kun rohkeus ei silloin riittänyt ottamaan asiasta selvää.
Tuo alkuperäinen on ymmärtääkseni mieheltä, heh tai sitten ei. En tiedä. Ehkä vaan toivoin niin.=)
Kuten jo tuolla ylempänä sanoin että täältä jokaisesta viestistä löydät palan itseäsi ja haaveitasi ja luulet sen usein olevan juurikin sinulle tarkoitettu vastaus.
Tottakai salaa myös minä toivon että ihkustukseni tätä lukisi mutten usko siihen.Siksi kai näin rohkeasti täällä esillä olenkin.
Meistä ei kai koskaan voisi tulla paria,enkä loppujen lopuksi tiedä haluaisinkokaan,tämäkin pölhöily on toisaalta ihanaa, ainakin tietää tuntevansa edes jotain. Sekin on totta että jos huomaan ihkustukseni olevan pahalla päällä tai alamaissa,myös minä reagoin siihen samalla tavalla.
Kuten tänäänkin, en nähnyt häntä kuin vilaukselta pari kertaa ja kovin poissaoleva tuntui olevan, kuten minäkin.
Moni peilaa tunteitaan läheisiksi tuntemiensa ihmisten mukaan niin se luonto kai vaan menee.
Joku tuolla ylempänä myös kirjoitti ettei voi tunteitaan paljastaa "ympäristön painostuksesta", toisaalta minulle olisi ihan sama mitä muut puhuisivat koska joka tapauksessa meistä puhutaan jo nyt.
Ei ole pitkät katseet ja lähekkäin olo jäänyt huomaamatta muutamalta tarkkailijalta joita meidänkin työpaikalta löytyy yllin kyllin. Minä ainakaan en jaksa kiinnittää huomioo muiden puheisiin tai pahalla katsomisiin, ainahan siellä juorutaan ja joka asiasta oli aihetta tai ei.Toisaalta tahtoisin selvyyden hänen tunteistaan toisaalta ei tämäkään hullumpaa kissa ja hiiri leikkiä ole, se vaan että mitäs sitten kun se räjähtää käsiin?
Työpäivät välillä tosi tylsiä varsinkin kaltaiselleni sähköjänölle joka ei juurikaan malta paikoillaan istua niin tälläinen piristää ihmeesti harmaatakin päivää. Huomenna taas jaksaa herätä kun tietää että aamulla ensimmäisenä voi nurkkaan huomenet toivottaa ja uppoutua edes hetkeksi ihanan sinisiin silmiin.
=)
sulla. Pidät varmasti siitä naisesta paljon, koska et hävinnyt kuin tuhka tuuleen varauksen takia. Se tekee olon ja tilanteen aika toivottomaksi ja on sitä vaikea kestääkin jos on ihastunut toiseen. Ei tossa tilanteessa oikein tiedä miten pitäisi toimia. Eikä kukaan ehdoin tahdoin oikeesti tahdo olla mikään syy kenenkään suhteen päättymisille, tahtoisi että ne asiat loppuisi omalla painollaan. Mutta sitten se varattu nainen varmasti tarvis sulta tietoa ettei lopeta suhdetta turhaan. Kuitenkin tollaisiin juttuihin on ihmisten tosi vaikea sekaantua. Etenkin jos ei kovin hyvin tiedä missä mennään. Mieluiten pysyisi tollaisista jutuista kauempana kuin pippuri kasvaa, ihan vaan oman itsensäkin takia vaikka. Mutta toisin joskus käy. Pakko on jaksaa, en malta luovuttaakaan on hyvin sanottu. Ainakin oot löytänyt jonkun jota kohtaan tunnet noin paljon, monet etsii sitä tunnetta koko elämänsä. Jaksamisia sulle.
Kyllä pidän. Siitä oli jo useampi vuosi, kun viime oli ihastunut. Tämä ihminen tuli, kuten ne aina tulevat, tosi yllättävässä paikassa elämääni. Hiljakseen tuijottelusta uskaltauduin särkemään jään ja aina tilaisuuden tullen vähän jututin ihmistä.
Hän ei siis ainoastaan ollut mielestäni nätti, vaan osoittautui vielä tosi kivaksi persoonaksi. Siinä huomasi heti, että tämän ihmisen kanssa liikutaan samoilla aalloilla. Aina, kun itse sanoi jotain, niin yllättyi mitä se toinen keksi asiaan sanoa. Positiivisesti. Yleensä keskustelussa tulee niin nopeasti se kohta, että huomaa, ettei olla tunnettu kauaa, kun on vaikea saada toinen juttuihin mukaan, mutta hänen kanssaan tällaista ei ollut koskaan.
Huonoa onneakin oli matkassa. Olin hänen varattuna olemisestaan huolimatta valmistautunut jo puhumaan suoraan hänelle. Mutta sitten en yhtäkkiä nähnytkään häntä kuukauteen. Kun taas näimme, niin sen huomasi varmasti kumpikin toisensa naamalta, koska sellainen ilon tunne valtasi minut ja hänen käytöksestään vastaava paistoi. Vauhti oli kuitenkin liikaa tyon tauon takia hidastunut, että oli taas kynnys tehdä jotain noussut korkeaksi.
Samoin kävi nyt keväällä, olin valmistautunut tekemään ratkaisevan siirron, meni se sitten syteen tai saveen. Mutta taas hän "katosi" aiemmin kuin oletin, hän ei ole kesällä täällä missä minä valitettavasti. Joten huolellisesti aloittamani pohjustus meni sitten hukkaan. Sanotaanko, että pari kertaa olen kyllä rivien välissä antanut sellaisia vinkkejä, että melkein punastui itsekin jälkeenpäin. En tiedä vain ymmärsikö hän niitä, koska itsekin olen ymmärtänyt useita hänen antamiaan vihjeitä vasta paljon jälkikäteen. Mutta tosiaan, tarkoitus oli tehdä omat mietteet hyvinkin selväksi, mutta kahteen kertaan jo meni ovi kiinni nenän edestä, ennen kuin ehdin sisään.
Hänen hymyssään on jotain sellaista, joka lämmittää mieltä ja sai aina minut onnelliseksi, vaikka olisin ollut hieman pinnan alta ärtynyt. Aidon hymyn kyllä tunnistaa. Sellainen rauhallisen ymmärtäväinen. Sellaista haluaisi omien lapsienkin näkevän, kun äitiään katsovat. Pientäkään epäröintiä ei ole sen suhteen haluaisinko olla hänen kanssaan vai en. Hän ensimmäinen, jonka kohdalla asia on näin. Harvoin tulee näin sopiva ihminen vastaan. Voisin jatkaa tätä pohdiskelua, miksi pidän häntä niin erityisenä verrattuna muihin, vaikka loputtomiin.
Pahoin vain pelkään, että hän on sen verran kilttiä sorttia, että nykyisestä paristaan eroaminen tuskin tapahtuu kovin helposti, vaikka mitään tunteitakaan ei enää olisi. Epäilen, että hän tuskin on koskaan elänyt yksin, joten se vielä kasvattaa kynnystä, että hän lähtisi edes huonosta parisuhteesta.
Olen hiljaa mielessäni toivonut, että jostain kävelisi eteeni joku muu, joka tekisi minuun yhtä suuren vaikutuksen ja voisin lopettaa tämän asian vatvomisen. Nyt vain mietin häntää säännöllisesti. Katselen toisinaan hänen kuviansa ja katsominen tekee minut lähinnä surulliseksi, vaikka pidän tosi kovaa siitä mitä näen - ne hänen lämpimän aidot hymyilevät kasvonsa. Aika ristiriitaista? Se onkin ainut keino pitää muistoa hänestä yllä nyt, kun en voi häntä taas vähään aikaan nähdä. Mietin myös usein, että miettiiköhän hän koskaan minua. Tai katsooko hänen minun kuviani.
En ole viitsinyt hänelle kirjoittaa, koska en tiedä minkälaisen vahtikoiran kanssa elää. Hän ei koskaan puhu miehestä mitään, mikä on saanut minut juuri ajattelemaan, ettei hän halua sekoittaa miestä meidän keskenäisiin juttuihin. Toiset varatut naiset, kun taas puhuvat miehestään jatkuvasti. Mutta tosiaan, voisi olla hankalaa hänen selittää miehelle, jos tämä näkisi jotain vihjailevia viestejä. En missään nimessä halua hänelle ongelmia! Toivoisin vain, että voisin kahden kertoa, mitä ajattelen. Jossain sopivassa tilanteessa siis, ei missä tahansa.
että tietyt vaikeudet osuvat ihmisten eteen syystä. Kun sanoit, että hän on liian kiltti lopettamaan suhdetta eikä osaa olla yksin. Niin ehkäpä teidän tilanne on osunut hänen eteensä juuri siksi, että oppisi ne asiat ja oppisi ottamaan vastuuta. Yleensä asiat, mitkä ovat liian helppoa eivät ole kovin tarkoituksenmukaisia, koska ihmiset eivät muutu mihinkään suunta tai kehity. Joskus vaikeuksista voi minusta ehkä ennustaakin, että on oikealla tiellä, koska on vaikeaa.
Mutta ei tietty kukaan jaksa turhalta tuntuvia tilanteita ikuisesti. Etenkään, jos asiat eivät liiku mihinkään. Eivät ihmiset odota ikuisesti tai ole olemassa toiselle ikuisesti. Ja vaikka rakas ihminen nyt saa paljon enemmän anteeksi kuin kukaan muu, niin jossain vaiheessa sitä tulee mitta täyteen. Ei ihan kaikkea jaksa.
En nyt halua mitenkään olla negatiivinen tai pahoittaa sun mieltä tällä kommentilla, mutta katson vaan asioita vähän eri näkökulmasta. Omassa tilanteessa realistisesta, sun tilanteesta en tietenkään voi sanoa kun en siitä tiedä mitään. Ehkä siinä oma näkökulmasi on ihan oikeassa, en voi tietää. Mutta on vaan aika helppo omassa päässään ajatella jonkun toisen suhdetta huonoksi. Kun se on itselle hyväksyttävämpi ajatus kuin se vastakkainen ja se helpottaa. Tai no, ei varmaan helpota yhtään, kuten ei mikään, paitsi luovuttaminen. Mutta jotenkin on helpompi tietty ajatella niin. Ja sitten toisen sanomiin rivien välissä oleviin asioihin voi mielestäni suhtautua aika skeptisesti tällaisessa tapauksessa. Jos siis sieltä on tullut ilmi se ajatus toisen suhteen huonoudesta. Koska jos hän ei kerro sille puolisolleen totuutta sinusta, niin on ihan turha ajatella, että hän kertoisi sinullekaan totuuden siitä suhteestaan. Se on aivan selvää.
Kun on vaan olemassa tilanteita, joista se päässä oleva kuva saattaa monesta syystä olla liian kaunisteltu. Siksi on ehkä joskus hyvä miettiä. Ja loppujen lopuksi pienistä asioista näkee paljon. En todellakaan tiedä miksi olen lukenut sellaista, mutta muistan jonkun artikkelin missä käsiteltiin kuinka paljon kahden ihmisen ruumiinkielestä näkee niiden keskinäisestä suhteesta. Ihan helposti pääteltäviä asioita. Esimerkiksi kädestä pitäminen on aina aika selkeä merkki, että kyseessä ei ole mikään huono suhde. Viestittää halusta pitää toisesta kiinni, eristyä ympäristöstä vain toisen kanssa, läheisyydestä, tukemisesta jne. Samoin kaikki muut samanlaiset asiat.
Ja huono on aika subjektiivinen käsite muutenkin, jotkut saattavat pitää esimerkiksi siitä, että ne voi valehdella minkä lystäävät jäämättä siitä ikinä kiinni. Saattaisi olla liian tiukka hihna, jos eivät pystyisi sepustamaan tyhmiä soopiaan niin että ne menevät helposti läpi. Jos niistä jäisi aina kiinni. Että vähän turhaa loppujen lopuksi sanoa toisen suhdetta huonoksi jos se omiin silmiin vaikuttaa säälittävältä, sehän voi olla toiselle vaikka mitä kultaa. Makuja on monenlaisia.
Ja oikeasti ehkä siitä asiasta kannattaa sitten loppuviimein kiittää onneaan. Voin kokemuksesta sanoa, että jos tapaa ihmisen, josta ei pääse irti niin millään, niin tuo on se oljenkorsi mikä auttaa. Pystyy irrottamaan toisesta aika kivuttomastikin sen vuoksi. Kun ihmisten keskinäiset suhteet aina luovat rooleja, niin ensinäkin sinulle ei koskaan tule roolia, että olisit se joka huolehtii toisesta, tukee, välittää, ymmärtää, auttaa, lohduttaa jne. Koska ne kaikki on jonkun toisen oikeus ja velvollisuus. Niin se roolijako tekee helpoksi irtautua, ellei jopa työnnä pois. Toisaalta myös se toisen valinta, kun tietää ettei asiat mihinkään etene ja se on sen toisen valinnut, ei jää sellaista oloa, että mitä jos. Ja myös se, että tilanne on sellainen, että toinen voi oikeastaan näyttää vain huonoja luonteenpiirteitä ja satuttaa, niin se tekee tilanteen toisille ihmisille paremmaksi. Olen ainakin huomannut että juuri tällaisessa tilanteessa ihan toiset ihmiset tuppaavatkin näyttämään ne parhaimmat puolensa. Kaikki tällainen yhdessä tekee mahdolliseksi sen irtipäästämisen, mikä tuskin muutoin olisi mahdollista. Parasta on se, että ei jää sitä mitä jos oloa. Tietää ettei toinen osaa ottaa vastuuta eikä mitään koskaan tapahtuisi, niin ei tarvi ajatella, että tilanne olisi ikinä muuttunut. Vaikea ehkä hyväksyä, mutta kun on tarpeeksi nähnyt, niin se alkaa olla jo aika paljon helpompaa.
Ei tuo minusta ole ristiriitaista. Jos sinusta hän tuntee samalla tavalla, niin katsoo varmaan, tai sitten ei. Mutta varmaan samanlaisia ristiriitaisia tunteita sinunkin kuvasi herättävät.
Nää merkit näköjään loppuu yllättävän nopeesti. Ehken tuhlaa noita loppuja enää, jää kumminkin joku lause kesken.
Tosiaan, enhän voi olla varma, että suhde olisi huono. Olet siinä oikeassa. Sen ajan, mitä olen hänet nyt kuitenkin tuntenut, eli noin 8kk on tietysti antanut rutkasti pientä vihjettä naisen tunne-elämästä. Lähinnä aloin epäilemään huonoa suhdetta, koska eräs hyvä kaverini ehdotti moista, kun ihmettelin miksi nainen vaikuttaa haluavansa olla muutakin kuin vain kaveri, vaikka on varattu. Olen asiasta lähimmän kaverini kanssa keskustellut, mutta en muuten kenenkään kanssa.
Tietysti, kun lukee täälläkin ajan saatossa jos jonkinlaista tarinaa, niin alkaa hahmottumaan, että millainen käytös voisi viitata mihinkäkin. Itsekritiikki on tietysti aina paikallaan. Sillä aivan kuten mainitset, niin ihminenhän haluaa tietysti uskoa, että asia on näin, että voi elätellä niitä toiveita yhteisestä tulevaisuudesta.
Mutta kuten sanottu, en ole kuitenkaa hölmö. En ole saattanut naista mihinkään kurjaan tilanteeseen puheillani, että hän joutuisi ikään kuin selkä seinää vasten valitsemaan. Se olisi kovin kurjaa. Mutta varmasti olen tehnyt selväksi, että häntä arvostan ja olen kiertoteitä kuullut, että muutkin ovat huomanneet, että meillä on ehkä turhankin läheistä tämä meininki, kun ollaan samassa tilassa.
Naisestakin olen huomannut, että kun hänen kaverinsa ovat paikalla, niin hän on huomattavasti kylmemmän oloinen. Ikään kuin haluaisi peitellä sitä jotain. Mutta, kun heitä ei ole, niin hän on kuin eri ihminen. Hakeutuu seuraan, kyselee, kertoo tekemisistään ja vapaa-ajastaan. Mutta ei koskaan tosiaan miehestään ole sanonut juuri mitään. Kuten mainitsin, niin se oli ensimmäinen kohta, joka sai minut mietteliääksi aikoinaan, koska tiedän, että rakastuneet ihmiset puhuvat mielellään "kun me tehtiin Oivan kanssa sitä ja tätä". Itsekin puhuisin mielelläni tekemisistäni rakastamani ihmisen kanssa. Mutta tokihan nainen voi olla vain sellainen, että ei puhu jostain muusta syystä miehestään. Ehkä olen tulkinnut väärin ja liian optimistisesti jotain.
Mutta sen voin kyllä sanoa, että kun keväällä menin möläyttämään hänelle jotain sellaista, minkä joku voisi jo tulkita aika selväksi vihjailuksi, että toinen kiinnostaa erityisesti muunakin kuin vain juttuseurana. Niin seuraavalla kerralla, kun naisen näin ja odottelin hiukan, että hän olisi järkyttynyt vieläkin edelliskerran jutuistani, niin asia olikin päinvastoin, silmät kimallellen hän vaikutti entistä innokkaammalta juttelemaan ja hakeutumaan seuraan, joten niinpä sitten jatkoin vastaavilla jutuilla siitä rohkaistuneena. Eikä hän näyttänyt säikkyvän, se viimeinen juttu, eli treffikutsu vain jäi tosiaan liian myöhäiseksi, että olisin ehtinyt tehdä. Mutta olin kuitenkin siihen rohkaistumassa syksyn hitailuista viisastuneena, mutta en taaskaan ollut näemmä tarpeeksi nopea. :) Ajattelin, että vaikka hän olisikin vain ymmärtänyt kaiken kaverilliseksi, niin tulisipahan asiaan selvyys. Onhan se kiva, että toinen edes tietäisi, mitä todella ajattelin. Jos tulisi rukkaset, niin voisi hyvällä omalla tunnolla jatkaa matkaa ja etsiä toista naista. Vaikka toki vaikea luopua toivosta, kun noin upean tapauksen on saanut näin lähelle itseä jo naarattua.
tajua missä maailmassa jotkut elävät. Ilmeisesti jollain eri planeetalla.
Tuo ajatus, että et laita häntä kurjaan tilanteeseen eli valitsemaan on aivan järjetön. Kai sinä nyt sen ymmärrät, että tilanne ei selviydy ellei hän sitä valintaa tee. Tuossa ei ole mitään järkeä. Se on kuule vaan elämää, että sellaisia tilanteita on. Vieläpä muuten itseaiheutettua, eikä sun vika pelkästään. Ja jokaisella niitä on, kaikki ei vain valita niistä yhtä suureen ääneen. Eikä yhtään sen helpompia. Tiedän mistä puhun, koska olen joutunut jättämään ihmisen, joka on todella surullisten elämänkokemustensa vuoksi elämänhaluton ja sanoo että olen ainut hyvä asia ja mun lähellä ainoastaan ei tunnu pahalta/tyhjältä. Jokaisella on omat taakkansa. Raskaitakin sellaisia, joita ei tule kestämään. Mutta niiden kanssa vaan yrittää selvitä parhaansa mukaan. Joskus vaan se ehkä tarkoittaa, että juuri tuollaset jutut kuulostavat aivan älyvapailta. Ja vastuuttomuus ärsyttää välillä. Koska on itse joutunut ottamaan enemmän vastuuta kuin jaksaa kantaa loppuun asti. Ja joskus tuntuu niin turhalta se, että on yrittänyt kunnioittaa sydäntään. Tuntuu mielenhäiriöltä.
Mutta miten vaan, eläkää te marsissa ja pitäkää vaikka haaremeita. Oikeassa elämässä kun kaikkein helpoiten voi mitään tuhota juuri noin, että ei selvitä asioita ja yrittää jättää ne selvittämättä.
Tai jos teillä tekee vain mieli pitää vähän hauskaa, niin mikä minä olen ketään tuomitsemaan. Siitä vaan, ette ainakaan sitä luottamusta tarvi mitä te ette tuollaisessa tilanteessa saa kuin tuhottua.
Tarkoitin sillä valinnalla sitä, että jos ihminen on ollut vuosia toisen kanssa, niin en voi olettaa, että voin laittaa hänet päättämään ykskaks, että valitset joko minut tai hänet. Näin siis minun mielestäni. Ihmisillä kun muutenkin tuo erojen yms. käsittely vie aikansa ja päätyminen laastariksi on aina todennäköistä.
Haluaisin kuitenkin olla hänen kanssaan tosissaan, jos tilaisuus sellaiselle urkenisi.
En ymmärrä tuota kauhean hyökkäävää asennetta, lopussa vielä puhut "teistä", joka sai minut ymmärtämään tämän jonkinlaiseksi tilitykseksi koko miessukupuolta kohtaan. Eikä minulla ole mitään haaremia. Ja kaikki asiat olen pyrkinyt tähän asti selvittämään, myös tämän. Mutta kun se ei ole varatun kohdalla niin yksoikoista, että ensinnäkään pääsisi kovin helposti mitenkään kahden keskustelemaan.
pidä ymmärtää tai ymmärtää väärin. Tarkoitin teillä sinua ja häntä, että jos ette ole tosissanne niin ei varmasti kannatakaan tehdä vaikeita ratkaisuja. Ei minulla ole mitään tarvetta tilittää miessukupuolesta, päinvastoin. En edes pidä miehiä ja naisia niin erilaisina, että kaikki sellaiset leimaavat tilitykset lähinnä huvittavat. Ja kun yleistykset kertovat vain älykkyyden puutteesta ja vaikeudesta käsittää monimutkaisia ja jopa keskenään ristiriitaisia kokonaisuuksia, niin väititkö minua juuri tyhmäksi tuolla oletuksella. Sitäpaitsi joitain poikkeuksia lukuunottamat miehet ovat aina käyttäytyneet ihan nätisti minua kohtaan. Miksi siis pitäisi tilittää, vai tuntuuko sinusta että olet käyttäytynyt aina niin inhottavasti naisia kohtaan, että ansaitset vähän marinaa ja jopa odotat sitä?
Etkö juuri sanonut, että olette tunteneet 8kk, että on hänellä aikaa ollut. Mielestäni tuo on vain tekosyy että muka ykskaks. Ja tarkoitin vain sitä, että kaikkia ei kiinnosta odottaa vastaavanlaisessa tilanteessa. Joka ei tarkoita sitä, että ei olisi tarpeeksi tunteita tai että ei jaksaisi odottaa. Toisenlaisessa tilanteessa saattaisi pystyä odottamaan vaikka loppuelämänsä.
Ehkä se on se pointtini, että on aivan turha puolustella tilanteilla, koska ei asiat niistä ole kiinni. Asiat on kiinni ihmisistä. Ja usein voi vetää sellaisen johtopäätöksen, että ei vaan ole tarpeeksi halua erota. Oikeasti kaikki selitykset päätyy lopulta siihen. Ja tiedän muuten oikeasti mistä puhun. Esim. omat vanhemmat erosi 20 vuoden avioliiton jälkeen toisen yksipuolisesta päätöksestä. Ja kun äiti päätti että lähdettiin sieltä, oltiin oikeasti ihan tyhjän päällä. Meillä ei ollut kuukauteen asuntoa, minä asuin kaverini luona, äiti ja sisko sukulaisilla toisessa kaupungissa. Jossain vaiheessa ne tekivät minullekin tilaa sinne sukulaisille, oltiin siskoni kanssa viikkoja pois koulusta kun ei pystytty sieltä kulkemaan sinne. Isälle jäi maatilalle kahden ihmisen työt mitä on yksin todella vaikea tehdä ja äidin töitä se ei ollut ikinä tehnytkään. Äidillä ei ollut minkäänlaista koulutusta eikä työpaikkaa eikä muuten ollut ollut koskaan omillaan. Oli ollut isäni kanssa 17 vuotiaasta lähtien. Ja isäni joutui laittamaan lehmät pois, koska niitä ei voinut yksin hoitaa. Eli lopettamaan sen elinkeinon, joka oli aina ollut. Ja turha kai sanoa, että tuollaisessa tilanteessa molemmat menetti puolet ihan kaikesta mitä niillä oli, ystävistä jne. Loppu hyvin, kaikki hyvin kuitenkin. En tietty osaa selittää sitä kunnolla, mutta ehkä jotenkin voi ymmärtää miksi näen asian niin että ei vaan ole tarpeeksi halua erota. Ja myönnettäköön, että jos on itse tehnyt vaikeita ratkaisuja joiden kantaminen on taakka, niin hieman käpertyy siinä mielessä sisäänpäin, että ei jaksa muiden ihmisten vastuuttomuutta. Ihan samalla tavalla varmaan jokainen ihminen joutuu elämänsä aikana rikkomaan ties kuinka pitkiä ystävyyksiä tai suhteita. Ei siinä mielessä kenenkään tilanne ole yhtäkkiä kaikkien muiden yläpuolella tai jotenkin erilainen kuin toisten.
Ja sitähän minä juuri tarkoitinkin, että erojen käsittely vie aikansa ja on todella suuri mahdollisuus, että sellaiset sotkuiset tilanteet tuhoavat alkavan suhteen, niin siksi se on hänen päätöksensä johon hänen pitäisi olla kykenevä ilman sinuakin, ainakin jos on tosissaan kanssasi eikä tahdo pilata asioita entisillä sotkuilla. Mutta aika ilmeiseltä se minusta vaikutti, että ei hän tule mitään tekemään, niin en oikein ymmärrä miten jaksat elätellä toiveita.
Hyökkäävä asenne... no myönnän kyllä, että tää on ehkä sellainen aihe tai asia, jota mun on hyvin vaikea kestää tai hyväksyä. Etenkään osoittaa ymmärtäväni millään tavalla. Tuntuu vaikealta kunnioittaa sellaisia ihmisiä tai pitää sellaisista ihmisistä jotka eivät osaa tällä tavalla ottaa vastuuta itsestään ja toisista. Ja toisaalta jos/kun kyse on siitä, että ei ole tarpeeksi tunteita kuin jotain toista kohtaan, niin sellaisiin ihmisiin ei tee mieli tuhlata edes pienintä ajatusta enää. Asenne on varmaan sitten hyökkäävä. Mutta jos maailmassa on jokin tilanne, millä minut saa kaikkein varmiten ajettua pois, niin se on täsmälleen tällainen. Että lähden sellaisestakin näkökulmasta. Ja on sen vuoksi aika vaikea osoittaa minkäänlaista ymmärrystä, koska en halua ymmärtää. Haluan vain paeta. Ja kun se vie jo aikalailla kaiken ymmärtämiskapasiteetin, että pystyy sanomaan itselleen, että älä pakene. Kukaan ei voi tietää mitä toinen sisällä kokee ja millaisia omia tunteitaan laittaa toisen sietämään omilla jahkailuillaan. Parempi olisi tehdä niitä päätöksiä, vaikka sitten sen että mikään ei muutu. Kaikkea ei voi saada.
Ja kyllä minun sisällä on enemmän ajatuksia kuin sanon ääneen, en vaan saa osoitettua tai pysty osoittamaan sitä ymmärrystä. Tai ilmeisesti minkäänlaista ymmärrystä. Jottei jää niin paha sävy..
Ja mun merkit loppuu taas.
Olen sen verta nuori, että eipä tässä ole kauheasti ehtinyt vielä tulla naisten syyttelemäksi enkä nyt sitten ole sellaista tässäkään olettanut, kun kysyit, että odotinko sellaista. Lähinnä se on enemmänkin tuttua täältä suomi24-keskusteluista, jossa jotkut (et sinä) purkavat henkilökohtaisia traumojaan samaistaen täysin tuntematonta kirjoittajaa johonkin heidän elämänsä negatiiviseen kokemukseen. Vaikka, kuten itse sanoit, niin yleistykset ovat mitä ovat ja jokainen tilanne on erilainen, eri ihmiset, eri maailmankuvat, eri historiat.
Sanoisin, että mitä sanoit kuulostaa järkevältä. En nyt koe olevani mikään vastuunpakoilija, olen saanut vastuuta ottaa haluamattani ikäistäni enemmän jo ala-asteikäisestä lähtien, mutta se on toinen tarina, josta en ala tässä nyt tilittämään. Mutta heikkoutensa kullakin, sellaisia kun kaikilta löytyy. Juuri tämän kaltaiset tilanteet eivät ole mitenkään erityinen vahvuuteni, koska oppia näihin on huono hakea muuta kuin kokemuksen kautta. Ehkä minulla pitäisi olla oikeassa elämässä joku kaltaisesi "liekki" perseen alla (enkä tarkoita tässä nyt siis negatiivisessa valossa), joka panisi minuun vauhtia, koska on tosiaan niin helppo antaa asioiden olla niin kuin ne ovat.
Toisaalta taas vastuu tarkoittaa yleensä valtaa jostain asiasta, tässä tilanteessa minulla ei juuri ole valtaa muuttaa asioita sen enempää kuin, että tuon naisen tietoisuuteen todelliset ajatukseni. Sen jälkeen se on täysin naisen vallassa tekeekö hän muutoksen elämässään vai ei. Hommassa on kuitenkin vielä kolmas osapuoli, johon en voi vaikuttaa, enkä edes haluaisi vaikuttaa, mitenkään.
Tosiaan, noin 8kk olemme tunteneet. Mutta näimme vain muutamia kertoja viikossa (harrastuksessa) ja senkin aikaa yleensä muiden ympäröiminä, usein hänen kavereitaan mukana.
Ajattelin, että kirjoittaisin hänelle perinteisen kirjeen, jossa selvittäisin ajatukset ja tällä tavoin sitten saisin vastauksen, että eroavatko tiemme vai eivät. Sain häneltä taas viestiä, jossa oli lukuisia rohkaisevia vihjailuja suuntaan ja toiseen. Ehkä hän on myös tätä viimeistä silausta odotellut, joten paras se on kai toteuttaa viimein.
että se on ymmärrettävää, että tuon kaltaisiin tilanteisiin tai siis omiin suhtautumistapoihin niissä vaikuttavat kokemukset. Ei siis välttämättä omat kokemukset, mutta ympäröivätkin. Omat tietty eniten. Sitä joskus mietin, minkä olen tutuista huomannut, että jos eivät ole kokeneet tai nähneet todella läheltä vaikka sitten sellaista tilannetta, jossa kaksi ihmistä ovat eronneet satuttavasti mutta kaikki onkin lopulta ajan kanssa kääntynyt paremmin kuin hyvin, niin niiden on vaikea nähdä pidemmälle vastaavan kaltaisissa tilanteissa. Tai nähdä siellä pitkällä mitään hyvää. Ja jos ihminen ei katso pitkälle, se tekee kestämättömiä päätöksiä ja junnaa paikallaan. Vanhemmista puheenollen, pitäisi juuri mennä tapaamaan isän uutta naisystävää ensimmäisen kerran virallisesti :) Niin juuri tällaiset asiat antavat vähän eri näkökulman kun muistaa sen miten paljon se ero siihen sattui, mutta olikin lopulta todella hyvä asia, en ole koskaan nähnyt sitä näin onnellisena. Ja pätee varmasti kaikissa muissakin asioissa, että jos on kokemuksia jotka ovat opettaneet jotain, niin ne muovaavat sitä miten ihminen näkee asioita.
Jos sinä oletkin huomaamattasi nyt päättänyt, että tasaat tilanteet etkä ota vanhempana vastuuta mistään? :) No ei.
En tiedä millaisia asioita tuohon liittyy, mutta toivottavasti ei mitään kauhean ikävää. Varmasti vaikuttaa sinuun monella tavalla, että olet joutunut ottamaan niin nuorena enemmän vastuuta kuin lasten tarvii ottaa.
Totta tuo vastuu/valta. Tietenkin se on sen naisen vallassa. Mutta tosiaan ehkä vasta siinä vaiheessa, kun olet kertonut ajatuksesi. Ja tiedän muuten, että on ahdistavaa se, että ei voi nähdä kahdenkesken. Tekee paljon vaikeammaksi yrittää käyttäytyä normaalisti, jos on muita ihmisiä läsnä. Enemmän vaan mielummin pakenisi omia tunteitaan kuin avautuisi niiden suhteen. Ja varmaan tuollaiset asiat näkyvät ihmisistä ulospäin.
Ajattelin aikaisemmin, että olet kanssa yksi paikallasi junnailija, mutta ehkä tuolla viimeisellä kappaleella vähän puhdistit sitä mielikuvaa. Et nyt ehkä ihan toivoton olekaan.
Tuliko noista kirjoituksista muka esiin, että olisin liekki perseen alla, kuten asian ilmaisit? :) Taidan kyllä joskus olla. Mutta vaikka se jahkailu kyllästyttäisi mua, niin ei se ole ihmiselle itsellekään hyväksi, että ei saa päätöksiä tehtyä tai kieriskelee vaan paikallaan. Ihan itsensäkin takia olisi hyvä vähän vaikuttaa asioihinsa. Joidenkin ihmisten kanssa kyllä tuntuu, että jos niitä potkii eteenpäin, niin ne on päässeet maaliin 80 v. syntymäpäivikseen. No, kai sekin on positiivista, että etenee edes jotenkin. Eikä niin vanhoja ja raihnaisia viitsi enää kauhean kovaa töniä.
keskustelusta. Samoja tunteita läpikäydään täälläkin.
ja tunteet sisältäni onkin jo tässä ketjussa käsitelty,mutta voin vain todeta tähän, että olisi kiva tavata sinut mies.
mitään muuta niin haluaisi, kuin tavata sinut (m).
tiada enää uskoa siihen, että kohtaisimme jossai niin ettei kukaan häiritse?
Minä "järjestin" pari kertaa meille tilaisuuden kohdata kahden kesken, mutta mies ei tilaisuutta käyttänyt, joten...ei ollut kiinnostunut, onneksi olen kaiken tehnyt häneltä salassa ja koskaan ei tuo mies saa tietää syvistä tunteistani häntä kohtaan.
luottamuksesta olin epävarma näin se menee. Tiedän jo tunteistasi olen 100% varma niistä ja minulla myös liian syvät tunteet sinua kohtaan. Mutta harmittaa nyt, kun en tohtinut mitään tehdä tai edes sanoa, myöhäistä. Enää en tee mitään, vaikka tuliskin tilaisuus (sinuun). Jäi jotenkin katkera maku suuhun sinusta vaikutat jotenkin oudolta, vaikka ennen luulin jotain muuta sinusta kaunista, herkkää jotain samaa kuin minussakin. Hyvää yötä, nuku hyvin!
halaus!
tietää, että olemme sinusta liian erilaisia, minä outo, sinä kaunis ja herkkä.
Otamme tästä varmasti opiksemme ;)
ujoutta ja epävarmuutta.
Enkä koskaan pettäisi sun luottamusta, pitäisi sun sen verran muhun luottaa.
Hyvää yötä, oot rakas silti vaikket olekaan mun.
naiselta miehelle tämä
kaunis ja herkkä?
Salli minun nauraa. :(
Eilen vai toissapäivänä vastailin tähän viestiin ettei täältä oikeasti löydä sitä ketä hakee vaan kaikista viesteistä löytää palan itseään ja luulee löytävänsä jotakin itselleen tarkoitettua ja pettyy.
Perun puheeni, minulla on huomenna treffit ihkustukseni kanssa josta tänne ja tuonne toiseenkin ketjuun kirjoittelin.......ja hän löysi minut viestieni perusteella.
Joten uskokaa vaan voi se joskus natsatakkin..... Tehkää kuitenkin se aloite aina naamakkain ja jos siltä tuntuu että se kolisee niin se sitten kolisee ja kerranhan täällä vaan ollaan ja minä ainakin haluan nyt kokeilla tämänkin tien, miksi tyytyä hyvään kun voi saada parastakin.
jos ei tästä tule mitään ompahan katsottu eikä vaivaa asiat, kuin ehkä pienellä haavalla sydämessä. ihanaa kesää kaikille......=)
teidän puolestanne!
Mäkin oon näiden kirjoitusten perusteella saanut rohkeutta olla yhteydessä ihastukseni kohteeseen. Oon iloinen siitä, että sain kerrottua hänelle tunteistani vaikka en tiedä, tapaanko häntä enää.
Aurinkoista kesää :)
Niin samanlaisia tarinoita, samanlaisia tunteita..
Itse olen käynyt läpi samanlaisen polun. Ihastuin, rakastuin, yritin osoittaa tunteitani, mutten kuitenkaan päällekäyvästi, vaan vaatimattomasti, ehkä liiankin.. En saanut vastakaikua. Hämmennyin. Eikö tämä välitä minusta vai ovatko merkkini olleet liian epäselviä? Tervehdin, mutten saanut vastausta. Yritin aloittaa keskustelua mutta sain vain välinpitämättömyyttä. Lopulta turhauduin ja ahdistuin jo henkilön läsnäolosta (Olin toki alkuaikoinakin, mutta se oli sellaista positiivista jännittyneisyyttä). Lopulta suhtauduin häneen samanlailla kuin hän minuun: Välinpitämättömästi ja tunteettomasti. En halunnut enää keskustella henkilön kanssa, enkä edes tervehtinyt häntä. En tiedä oliko tämä henkilön tarkoituskin: "Älä välitä niin kyllä se luovuttaa.". Nyt jatkan eloani päivä päivältä eteenpäin.
taas aivan kesken, roikkumaan ilmaan. Tai ainakin minun kohdallani jäi -- en tiedä hänestä. Ihastuin häneen heti kun näin hänet ensimmäistä kertaa. Päädyinkin juttelemaan hänelle jo heti tuolloin. Hän esittäytyi minulle, minä hänelle, mutta sen jälkeen sopersin hänelle hermostuksissani jotain aivan muuta kuin ihmisille ensimmäistä kertaa puhuttaessa pitäisi. Olin aivan varma nolanneeni itseni täysin häneen silmissään.
Seuraavan kerran kun näin hänet, odotin aivan jotain muuta kuin saamaani hymyä ja iloista tervehdystä. Tämän jälkeen tervehdimme aina toisiamme kun näimme kahden kesken, mutta jos hän oli jossain muussa seurassa, hän oli kuin minua ei olisi ollutkaan. Emmekä me koskaan jutelleet. Näin jatkui pitkään, kunnes eräänä päivänä hän alkoi yhtäkkiä puhua minulle. Kyseli tekemisistäni ja minä vastailin, minkä hermostumiseltani ja punastumiseltani pystyin. Olin aivan varma, että viimeistään nyt hänen oli täytynyt tajuta minun olleen ihastuneen häneen. Tämän jälkeen hän tuli juttelemaan minulle yhä toistuvammin. Minua harmittaa vain paljon, että aina kun hän alkoi jutella kanssani, minusta tuntui että kaikki ajatukseni katkesivat, eikä suustani tullut ulos yhtään järkevää sanaa. Juuri silloin kun olisi todella pitänyt. Isommassa seurassa ollessamme tuntui kuitenkin, että hän vältteli minua, eikä ollut lainkaan kiinnostunut minusta tai minun tekemisistäni...
Päätin unohtaa hänet, koska pidän edelleen hyvin epätodennäköisenä, että hän olisi ihastunut minut... Näin hänet kuitenkin viimeisen kerran pari viikkoa sitten. Kun tulin juttelemaan hänen luokseen, hän halasi minua tervehdykseksi. Sen jälkeen juttelimme useamman tovin toistemme kanssa. Lopuksi hän lähti, totesimme toisillemme että nähdään. Mitään hänestä ei ole kuitenkaan kuulunut, enkä minäkään tiedä pitäisi ottaa vielä yhteyttä vai unohtaa.. Oliko hän yksinkertaisesti koko ajan vain ystävällinen? Vai oliko tässä jotain muutakin?