Arhinmäki

Korhonen teki puolueen kannalta oikean ratkaisun. Siimeksen syrjäyttäminen aloitti puolueen alamäen. Arhinmäellä on karismaa nostaa puolue uuteen nousuun Seppäsen tuella.Tänä päivänä avainsana on imago ja sitä Paavolla on.

Ps. SDP:n olisi pitänyt valita Tuomioja

Ps. Mä oon muuten keskustasta
19339
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Korhonen oli mainettaan parempi puheenjohtaja, mutta nuorennusleikkaus alkoi olla välttämätön. Nyt olisi saatava koko kolmikymppinen nuori kaarti näkyville valtakunnallisesti. Eurovaaleissa tuli ilmi vasureiden perusongelma: suurin osa puolueen kansanedustajista on maakuntatason puuhastelijoita. Puolue on radikalisoitava, mutta samalla katkaistava yhteys vanhaan änkyräleiriin. Asiakysymyksissä yhteistyötä ei pidä karttaa, mutta ex-taistolaisten järjestögangsterit on pantava kuriin!

Äänestä
  • Älkää kaatako puolueessa topisin sanovien niskaan epäonnistumisia. Sen sijaan tehkää puoluesstanne itsenäinen ja suomalainen. Ennenkaikkea suomalainen.
    Ei meitä suomalaisia äänestäjiä ja työntekijöitä ja yrittäjiä tarvitse hävetä.

    Kysynpä tässä vain, että mitä hyvää VL näkee ja uskoo saavansa SDP hännystelystä. Katsopaapa vähän historiaa, niin eiköhän se ala avautumaan.
    Tosi asia on: Vasemmistoliittoon kuuluva ja sitä ennen SKDL:n kuuluneet saivat vain lumetoveruutta ja toisenkin kerran lumetoveruutta, mikä tarkoittaa todella edellä kirjoitettua. Saunottuani huomattavan paljon sekä SDP; että SKDL/VL saunoissa eri aikoina ja jossain määrin luotettuna olleena sanoa, että SDP on puijannut ay- toiminnan ja politikan kautta kansandemokraatteja viime sodasta lähtien. Ei vain puijannut, vaan kaatanut kaiken tekemänsä pahan VL niskaan ja lisäksi haukkunut mitä moninaisimmilla mielikuvilla. Onneksi äänestäjät näyttävät vaatineen rehellisempää politiikkaa SDP:tä.

    Äänestä

ja yhdyn viestisi sanomaan täysin.

Äänestä
  • ei varsinaisessa politiikassa mitään ratkaise, mutta sitä ehdottomasti tarvitaan että edes pääsee mukaan päätöksenteko porukoihin.

    Äänestä

  • kun EU käytännössä estää lähes kaiken vasemmalta tulevan jo palveludirektiivillään.

    Äänestä

Onko Esko-Juhani Tennilää kysytty pj:ksi. Vaan enpä tiedä, joutaisiko hän vielä, kun anteeksiantamisessa kuluu niin kauan aikaa.

Helskutin hyvä huitelija ja ehdoton välihuutelija kuitenkin, sopisi varmasti hyväksi puolueen johtotähdeksi.

Äänestä

"11.06.2009 06:10

Vasemmistoliitto saa nyt uuden puheenjohtajan.

"Martti Korhosen mukaan puolueella ei ole niinä kymmenenä vuotena, jolloin olen yksin edustanut suomalaista laitavasemmistoa GUE/NGL-ryhmässä, ollut omaa meppiä. Mutta eipä ole puolueella ollut myöskään vastaavana aikana EU-politiikkaa, jota ajaa. "

Varoitin jo kunnallisvaalien jälkeen, että puolue ei voi mennä eurovaaliin Martti Korhosen puheenjohdolla. Pelkäsin pahinta. Se pahin toteutui.

Vasemmistoliitolla ei ole ollut omaa EU-politiikkaa. Sillä ei ole ollut kantaa unionin tärkeisiin poliittisiin asiakysymyksiin, kuten uuteen perustuslakiin eli Lissabonin sopimukseen. Eduskunnassa ne edustajat, jotka olivat saaneet voimallisimmin ay-liikkeen vaalikulujensa maksajaksi, äänestivät sen puolesta. Mukaan luettuna eduskuntaryhmässään vähemmistöön jäänyt Martti Korhonen.

Puolueella ei ole muun eurooppalaisen vasemmiston joukoissa omaa EU-identiteettiä. Se ei ole ollut mukana vasemmiston europuolueessa ja se on tehnyt näkymätöntä pesäeroa europarlamentin vasemmiston GUE/NGL-ryhmään. Euroedustajaansa se ei ole pitänyt yhteyttä. Siis niin päin, että puolue ei ole pitänyt yhteyttä euroedustajaansa. Se johtui puoluejohdon EU-myönteisestä linjasta, jolla ei ollut – niin kuin nähtiin – äänestäjien tukea. "

linkissä enemmän.

http://www.eskoseppanen.net/

Äänestä
  • Seppäsen heittelyt on heitelty!

    Jos Seppäsellä olisi ollut heittelyn lisäksi jotain hyödyllistä annettavaa suomalaiselle ja eurooppalaiselle demokratialle, joskus tai koskaan, niin hänen
    olisi omilla toimillaan pitänyt edes EU-parlamentissa yrittää varmistaa Suomen kommunistien ainoalle meppipaikalle jotain haluttavuutta ja arvostusta.

    Pöyhkeän narsistisen Seppäsen aina kaikkea muuta ja muita syyttelevä ylimielisyys oli Soinille parasta menestysmateriaalia.
    Seppänen olisi voinut ottaa mallia, jos olisi osannut, vaikka Satu Hassissa.
    Entisestä taistolaiskakarasta kehittyi arvostettu ja osaava meppi, joka osaltaan vaikutti puolueensa paikkaluvun tuplaantumiseen, osittain myös Seppäsen hukkaamilla äänillä.
    Seppänen nollasi paikkansa.

    Luuleeko Seppänen, että enemmän hänen maailmankuvaansa vastaava Arhinmäki hankkii seuraavissa EU-vaaleissa kaksi meppipaikkaa kommunisteille.

    No, tuon ruplaekonomistin luulemisia tai luulemisia jättämiä ei ole enää aikoihin noteerattu muualla kuin lähihistoriankirjoituksen viihdeosastolla.

    Äänestä

puolueen puheenjohtajaksi vie lopunkin uskottavuuden. Jos ei mies muuhun pysty kuin tärvelemään yhteistä ja yksityistä omaisuutta niin ei se kovin uskottavuutta lisää. Entiseltä ay. kaudeltani tiedän nuo toimintatavat ja kiihotukset. Nyt ei kuitenkaan ole niiden aika, nyt tarvitaan järkevää ja pelisilmää omaavaa puoluejohtajaa. Sillon valinta ei voi olla Arhinmäki. Jos kuitenkin halutaan että puolue syöksyy kuiluun yhä syvemmälle valinta on tietenkin oikea.

Äänestä
  • Onko Arhinmäki käynyt jotain ammatillisia opintoja tai suorittanut tutkintoja? Nyt olisi sivistyskestä kova tarve Vasemmistoliitossa. Vai aiotaanko jatkaa entisiä polkuja? Siitä tai taida hyvä seurata, vaan omapa on asianne.

    Äänestä

  • suosii graffiteja ? kirjoitti:

    Onko Arhinmäki käynyt jotain ammatillisia opintoja tai suorittanut tutkintoja? Nyt olisi sivistyskestä kova tarve Vasemmistoliitossa. Vai aiotaanko jatkaa entisiä polkuja? Siitä tai taida hyvä seurata, vaan omapa on asianne.

    Kun äänestää vasemmistoliittoa menee taatusti äänet hukkaan kuten EU-vaaleissa. Pelkällä polttopullojen heittely tyylillä ei vaalivoittoa saada.

    Äänestä

  • eduskuntavaaleissa kirjoitti:

    Kun äänestää vasemmistoliittoa menee taatusti äänet hukkaan kuten EU-vaaleissa. Pelkällä polttopullojen heittely tyylillä ei vaalivoittoa saada.

    Sinne mennään entisillä ressoilla,vasemmistolta ryöstökalastetuilta sloganeilta, persujen ei millään politiikalla,vaaliliitolla ja ruotsalaisella tunnollisuudella,papilla ja saatanallisella rahalla.

    Äänestä

Itse siirryn puolueesta Vihreisiin. Arhinmäki ja edustamansa nuorempi linja (joka on nostanut jo päätään Kansan Uutisissa) edustaa enemmänkin itsetarkoituksellista rähinöintiä kuin vakavasti otettavaa politiikkaa.

Korhonen oli parempi, minusta myös väittelyissä/eduskunnan kyselytunnilla hyvä. En usko, että Vasemmistoliitto Korhoseen kaatui. Pikemminkin luulen, että Korhosen eroaminen merkitsee Vasemmistoliiton loppua.

Äänestä
  • Nuoren polven kapitalismikriittiset (huom. ei välttämättä sosialistit!) siirtyvät vihreisiin, myös minä. Nyt ovat vastakkain pehmeät ja kovat arvot. Kovia arvoja edustavat esim. markkinatalouskeskeisyys ja PS-tyylinen nurkkapatriotismi lieveilmiöineen.

    Vihreillä on samankaltainen humaani perusta politiikassaan kuin vasemmistollakin, aatemaailma on vaan päivitetty 2000-luvulle.

    Äänestä

  • Jeesus kirjoitti:

    Nuoren polven kapitalismikriittiset (huom. ei välttämättä sosialistit!) siirtyvät vihreisiin, myös minä. Nyt ovat vastakkain pehmeät ja kovat arvot. Kovia arvoja edustavat esim. markkinatalouskeskeisyys ja PS-tyylinen nurkkapatriotismi lieveilmiöineen.

    Vihreillä on samankaltainen humaani perusta politiikassaan kuin vasemmistollakin, aatemaailma on vaan päivitetty 2000-luvulle.

    ...äänestä häntä!

    Noin yleisemmin: mihin näitä sekundakommareita tarvitaan?

    Äänestä

  • ...älä... kirjoitti:

    ...äänestä häntä!

    Noin yleisemmin: mihin näitä sekundakommareita tarvitaan?

    Alhainen kannatus on johtanut johtajavaihdoksiin. SDP:ssä entinen SAK:n mies Eero Heinäluoma vaihtui Jutta Urpilaiseen, jonka piti puhutella muitakin kuin duunareita. Vasemmistoliitossa ay-taustainen Martti Korhonen on vaihtumassa Paavo Arhinmäkeen, jonka energialinjaukset ja ajatukset kansalaispalkasta saavat monet ay-vaikuttajat hämmentyneiksi.

    Vasemmiston pitää jalat maassa. Raha ei lisäänny sosiaalietuuksia kasvattamalla vaan työn kautta.

    Äänestä

  • ei kasva ! kirjoitti:

    Alhainen kannatus on johtanut johtajavaihdoksiin. SDP:ssä entinen SAK:n mies Eero Heinäluoma vaihtui Jutta Urpilaiseen, jonka piti puhutella muitakin kuin duunareita. Vasemmistoliitossa ay-taustainen Martti Korhonen on vaihtumassa Paavo Arhinmäkeen, jonka energialinjaukset ja ajatukset kansalaispalkasta saavat monet ay-vaikuttajat hämmentyneiksi.

    Vasemmiston pitää jalat maassa. Raha ei lisäänny sosiaalietuuksia kasvattamalla vaan työn kautta.

    Kumpi sammuttaa valot?
    Urpi vai Arhi!

    Äänestä

Nyt yhtynyt vasemmisto vaikuttaa tasapainoisemmalta, kun puolueiden puheenjohtajat ovat enemmän toistensa kaltaisia. Toinen edustaa anarkismia ja toinen SAK:n kuuliaista sihteeristöä. Synergiaa on!

Onneksi suomalaiset duunarit saivat Liisa Jaakonsaaren tasoisen poliitikon mepiksi. Joku heikompi tapaus olisi voinut laajentaa Arhinmäki-Urpilainen -komiikan vielä EU-parlamenttiinkin.
Olisi Suomi-kuva terävöitynyt!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


puoluejohtajaksi kirjoitti:

Korhonen teki puolueen kannalta oikean ratkaisun. Siimeksen syrjäyttäminen aloitti puolueen alamäen. Arhinmäellä on karismaa nostaa puolue uuteen nousuun Seppäsen tuella.Tänä päivänä avainsana on imago ja sitä Paavolla on.

Ps. SDP:n olisi pitänyt valita Tuomioja

Ps. Mä oon muuten keskustasta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu