•••• Miten elämä muuttuu ••••

Pitkää pinnaa vaatii, vauvalle ja parisuhteelle.

Oikeastaan kaikki muttuu vaikka ei ehkä heti niin tuntuisikaan. Vähitellen kuitenkin muutut eri ihmiseksi kuin olit ennen, olet siis isä. Et enää ajattele pelkästään mitä itse haluat vaan mitä perhe ja lapset haluavat. Aina jotkut yrittävät elää ihan kuin ennenkin mutta se ei onnistu. Joko siis muutut isäksi tai saat lopulta lähteä.
Mutta ei se niin kamalaa ole, siis isäksi muuttuminen. Samalla nimittäin kasvat lopullisesti ja peruuttamattomaksi aikuiseksi ja monen miehen kohdalla se ei ole olenkaan huono muutos...

Minulla on miehen kanssa yhteiseloa jo 13v:n verran. Poikamme syntyi noin kolme vuotta sitten (ainokaisemme). Mieheltäni pikkuhiljaa kaikkosivat kaverit eli ei tullut baarikäyntejä. Molemmat olemme tosi huonoja kyläilemään, mutta silloin tällöin näkee ystäviä kaupalla tai muuten ostarilla. Mieheni pitää pojastaan todella paljon. Hän käy töiden jälkeen ulkona pelaamassa puistoissa palloa, keinumassa, uimassa jne... itse olen ollut hoitovapaalla koko kolmen vuoden ajan enkä päivääkään vaihtaisi pois. Se on kuitenkin niin nopeasti menevää aikaa, kun taapero kasvaa ja kehittyy. Minä äitinä henk.koht. olen pitänyt miehestäni todella paljon ja arvostanut sitä, että raskaan työnkin jälkeen jaksaa puuhastella pojan kanssa. Mitä sex elämään tulee, niin alku noin 5kk:tta synnytyksestä oltiin kyllä selibaatissa molemmat, mutta kyllä se siitä sitten alkoi suttaantumaan. Se on aika paljon itsestään kiinni, miten suhtautuu lapsen tuloon, koska silloin alkaa vastuu perheestä kokonaisuudessaan. Meilläkin on välillä ristiriitoja, mutta niitä pitää ollakin. Mieheni saa vapaasti lähteä kuppilaan, jos haluaa, mutta ei ole käynyt kuin ehkä kolme kertaa. Aina jos tulee mahdollisuus lähteä yhdessä, niin kannattaa, se tekee hyvää parisuhteelle. Se on sitten mukavaa aikaa, kun tulee ekat isänpäivät/ äidinpäivät , joulut jne... Ja ainahan se oma taapero on kaikkein kiltein ja mukavin otus päällä maan :)

Ensi pelottaa oonko hyvä, mitä elämälle tapahtuu, lähteekö kaverit, huutaako se aina, miten parisuhteelle käy, paarittelut... :) Nyt 4 kk takana... En menettänyt mitään, paarittelen kerran kaksi kuussa, koti tissutusta sillointällöin, kaverit pysyy, ihan normaalia ei muutosta. Tuli vain lisää elämään ja tarkoitusta, on se hienoa tulla töistä omaan taloon kun pienokainen heti hymyilee korvasta korvaan kun näkee... Onneksi olkoon, turhaan jännität.

Kaverit tosiaan vähenee ja vain tosiystävät jäävät. Vaikka olisi mahdollisuuskin, niin kaikkiin kissanristiäisiin ei yksinkertaisesti jaksa lähteä. Eikä tule enää ongelmia mihin "ylimääräiset" rahat käyttäisi. Riidat lisääntyvät ja parisuhde joutuu koetukselle jne.

kaverit on jätettävä. ainakin paljon vähemmälle. Yö unet on hankalimmat, voi kestää kolmekin vuotta, ennenkun tasottuu. Meillä huudettiin 3,5 vuotta kahden kanssa peräkkäin.

Mun miehen elämä ei vissiin ole muuttunut mitenkään, paitsi, että saa kehua kavereille, että sillä on ihana perhe ja ihana vaimo...luulen, että miehelleni tärkeintä on ajatus perheestä ja se, että välillä saa tutuille sitä esitellä...

Miehen elämään edelleenkin kuuluu paljon töitä, kavereiden näkemistä iltaisin, prätkällä ja autoilla kruisailu, autojen ja prätkän ropaaminen, ja kahvilla ramppaaminen. Kotona aika lailla käy vain nukkumassa.

Baarissa käyntiä on vähentänyt aika lailla, mutta sekin aika menee sitten melkeinpä muuhun kuin meihin. Kyllä on parisuhde koetuksella, kun ei miestä näe lapsi tai vaimokaan juuri lainkaan. Ja sitten kun mies tulee kotiin, olen itse jo niin väsynyt, että keskustelusta tai parisuhteen ylläpidosta ei tule mitään.

Minun elämän i muuttui täysin kaikilla tavoin, mieheni ei juuri lainkaan, paitsi, että hän voi kehua olevansa isä. Tämä ei ole lainkaan sellaista kuin toivoin, eikä lähellekään sellaista, millainen kuva/kokemus itselläni on hyvästä parisuhteesta ja perhe-elämästä.

Toivottavasti sinusta ei tule tällaista miestä.

Elämä muuttuu paljon, jos lapsen äiti (oletan, että vaimosi) suhtautuu rennosti muuttuviin ja uusiin tilanteisiin. Meillä näin ei ole käynyt. Paljon on turhaa hammasten kiristystä ja riitelyä. Vinkki siis kummallekin; sekä Isälle että erityisesti Äidille (naiset tuntien): suhtautukaa rennosti äkillisesti muuttiviin tilanteisiin, älkääkä kiukutelko toisillenne. Hankkikaa viimeistään nyt omia harrastuksia, joista pidätte kiinni jatkossakin.