Minua on alkanut pelottaa, milloin murrun lopullisesti. Ongelmani on seuraavanlainen: olen nyt joutunut hyvin moneen hakutilanteeseen ja saanut aina pettyä. Olen nähnyt suunnattomasti vaivaa saavuttaakseni päämääräni, mutta tuntuu, että mikään ei onnistu. En oleta saavuttavani päämääriä helpolla, mutta tuntuu, etten saavuta niitä, vaikka näkisin niiden eteen kuinka paljon vaivaa tahansa. Hain usean kerran nykyiseen kouluuni, jonka jälkeen olen raivoisasti hakenut esimerkiksi töitä.
Tää jatkuva hakeminen ja sen aiheuttamat pettymykset on vieny multa kaiken elämänilon ja tuntuu, että koko elämä on sellaista veitsen terällä kävelyä. Kilpailu olis mulle täysin ok, jos saisin palkinnon hyvin tehdystä työstä. Mutta kun en saa! Yritän sata lasissa koko ajan ja missään ei tule onnistumisia. Hukkaan aikaani hakemiseen ja kilpailuun, joka ei tuota tulosta. Ihminen tarvitsee onnistumisia jaksaakseen kohti uusia haasteita ja kilpailuyhteiskunnan vaatimuksia.
Onko kellään muulla samanlaisia kokemuksia ja mikä avuksi? Kannattaisiko hakea jostain ammattiauttajan apua?
Tää jatkuva hakeminen ja sen aiheuttamat pettymykset on vieny multa kaiken elämänilon ja tuntuu, että koko elämä on sellaista veitsen terällä kävelyä. Kilpailu olis mulle täysin ok, jos saisin palkinnon hyvin tehdystä työstä. Mutta kun en saa! Yritän sata lasissa koko ajan ja missään ei tule onnistumisia. Hukkaan aikaani hakemiseen ja kilpailuun, joka ei tuota tulosta. Ihminen tarvitsee onnistumisia jaksaakseen kohti uusia haasteita ja kilpailuyhteiskunnan vaatimuksia.
Onko kellään muulla samanlaisia kokemuksia ja mikä avuksi? Kannattaisiko hakea jostain ammattiauttajan apua?
Vastaukset 3
Vanhimmat
että olin kolmisen vuotta sitten ihan samassa tilanteessa. Duuni oli epävarmaa ja satunnaista, kouluun olin hakenut useamman kerran ja panostanut jokaiseen hakuun todella paljon aikaa ja vaivaa ja silti epäonnistunut. Elämä ja jokainen päivä oli täysin perseestä, koska ei pystynyt näkemään minkäänlaista tulevaisuutta tai "tietä" omalle kohdalleen. Siinä häpesi sekä itseään että omaa tilanettaan, ja tuntui myös siltä että samaa tekivät vanhemmatkin.
Satuin sitten pääsemään ihan sattumalta kouluun, jota kohtaan tosin oli reilusti ennakkoluuloja ja joka ei ollut se johon olin varsinaisesti pyrkinyt. Huomasin haun lehdessä, ja sen enempää ajattelematta pistin hakemuksen sisään. Sattui kuitenkin todella hyvä ja samanhenkinen porukka, ja opiskelukin alkoi kiinnostamaan kun huomasi että tuota kautta voisi avautua uusia opiskelumahdollisuuksia.
Tiedän omalta kohdaltani että tuo tilanteesi on todella perseestä ja uuvuttava, ja jos tuntuu siltä että tarvitset ammatti-ihmisen apua niin silloin kannattaa sitä hakea. Ei siinä nykyisin ole enää mitään hävettävää, ja rajat tulee jokaisella ihmisellä jossain vaiheessa vastaan.
Tsemiä ja jaksamista. Toivotaan että onnistuminen osuu kohdallesi pian koska selvästi tarvitset sitä, ja koska sen jälkeen elämä taas näyttää valoisammalta.
Toivoisin sinulle parempaa tuuria elämässäsi kuin itselläni on ollut.Moni opiskelupaikka on ollut kovan työn takana ja sekään ei ole taannut työpaikkaa.Alaakin olen vaihtanut muutaman kerran,jos jotain positiivista vois sanoa,niin olenpahan ollut monenlaisten ihmisten kanssa tekemisissä.Taas pitäisi miettiä mitä seuraavaksi rupeaisi tekemään.Yksi ala olisi ollut se mieluinen ala,mutta eväät ei vaan riittäneet.Harmittaa kun meni monta vuotta hukkaan turhan takia yrittämisessä ja opiskeluissa.Sitä oli vaan typerä yrittäessään tavoitella mahdottomia.Nyt ei opiskelut sitten innosta pätkääkään.Meininki on sitä luokkaa,että aivan sama mitä paskaa sitä työkseen tekee,ei siitä työstä tarvitse pitää,pääasia että palkan saa.Entiseen työhöni eli myyjäksi en lähtisi kuin pitkin hampain,on sen verran ikäviä kokemuksia alalta ja eikä enää taidotkaan riitä,eikä kiinnosta.Eikä toisaalta tuo mun ulkonäkö oikein edes riittäisi myyntityöhön ja ikääkin on tullut liikaa.Enkä nykyään enää halua niin kauheasti edes olla ihmisten kanssa tekemisissä kuin asiakaspalvelutyössä joutuisi olemaan.Kun aikansa on tosissaan yrittänyt ja aina on vedetty matto alta,niin tulee hetki ettei enää jaksa,vaan tyytyy kohtaloonsa.Usko on mennyt niin totaallisesti itseensä ja tulevaisuuteen.On niin pohjalla,ettei täältä taida kannata yrittää enää edes nousta.
Aloittaja tuntuu niin sen verran nuorelta vielä,että kaikki on mahdollista.Älä sinä luovuta,vaikka mikä olisi.Jos ei heti onnista,yritä myöhemmin uudestaan.Kyllä sä paikkasi löydät,enemmin tai myöhemmin.Tsemppiä ja onnea.
Minusta tuossa on paljon hyviä saavutuksia, mutta pitäisi myös muistaa, ettei työpaikan saanti näinä aikoina ole mitenkään helppoa, kun firmat pyörii jo oletuksenakin puolilla tehoin. Työ jää monelta muultakin opiskelijalta saamatta, joten et suinkaan ole ainut. Ja on sulla opiskelupaikkakin, joten voi todellakin olla tyytyväinen tulevan kannalta.
Niin, kaikilla ei ole edes toivomaansa opiskelupaikkaa. Arvaa vaan miten masentavaa se on nähdä muiden, aiemmin vähemmän tunnollisten oppilaiden, vievän paikat. Kriittisin hetki elämässä, ja silloin heiltä löytyi se jokin, joka minulta puuttui... eipä ne lukion tai peruskoulun kiitettävät enää paljoa hohda, kun tosielämästä kisataan. Entinen mallioppilas on menneen talven lumia ja enää ihmetellään, että ainahan oot niin fiksu ollut, miten se nyt näin... Hävettää.
Katkeruus jatkuu. Jokseenkin söi miestä avoimen opintoja suorittaessa seurata, millaisella ylimielisyydellä osa "oikeista" opiskelijoista opintoihinsa suhtautuu tai se asenne ylipäätänsäkin. Eipä tunnu huolta olevan, opiskelupaikka löytyy ja sehän sen menestyksen tuokin. Toisaalta ovatpahan sen saaneet, joten mun tulis olla ihan hiljaa vaan.
Ihaltavaa, jos joku oikeasti jaksaa painaa ja nähdä vaivaa päämääriensä eteen, ja luulen sen palkiinnon sieltä vielä tulevan - ennemmin tai myöhemmin. Näkispä vielä itsekin sen päivän, että tuollainen tahdonvoima ois.