Olisikohan jo aika jonkun tahon ryhtyä selvittämään, millä tavalla keskusta on edesauttamassa Nova Groupin kaavahankkeita ja ideaparkkien rakennuslupia ympäri Suomen.
Se, että Vanhanen julkisuudessa asettui puolustamaan Vihdin ideparkkia, kun Vapaavuori kyseenalaisti sen, on minun mielestäni sen verran paljastavaa, että jonkinlainen selvitys olisi hyvä tehdä.
Ei muuten, mutta Vanhasen vahva ulostulo ideaparkkien puolustamisessa ajoittui suunnilleen niihin aikoihin, kun tämä uusi "varainkeruujärjestö" otti vastaan Nova Groupilta 120 000 euroa seminaariosallistumismaksuja.
Sekin olisi hyvä selvittää pidettiinkö tuollaista seminaaria koskaan.
-Jäbä
Se, että Vanhanen julkisuudessa asettui puolustamaan Vihdin ideparkkia, kun Vapaavuori kyseenalaisti sen, on minun mielestäni sen verran paljastavaa, että jonkinlainen selvitys olisi hyvä tehdä.
Ei muuten, mutta Vanhasen vahva ulostulo ideaparkkien puolustamisessa ajoittui suunnilleen niihin aikoihin, kun tämä uusi "varainkeruujärjestö" otti vastaan Nova Groupilta 120 000 euroa seminaariosallistumismaksuja.
Sekin olisi hyvä selvittää pidettiinkö tuollaista seminaaria koskaan.
-Jäbä
Vastaukset 38
Vanhimmat
Kenen asioista Keskusta ajaa? Avoimuus ja riippumattomuus puolueelta on hukassa. Tämän lisäksi Keskusta pyrkii vaikuttamaan seuraaviin vain omiin asioihin:
- lähiruokavelvoite lakiin = kilpailun rajoittamista ja korkeampia elintarvikehintoja (suosii MTK:ta)
- biopolttoaineveloitteet (suosii MTK:ta)
- ajaa metropolia (Kiviniemi, suosii ilmeisesti Kepun alueita)
- hajauttaminen (härskiä Kepun kotiin päin vetoa, joka maksaa maltaita)
- tietulli (Vehviläinen), joilla kustannetaan maaseudun tiehankkeet.
- Kepu ajaa ilmeisesti vain MTK:n ja Nova Groupin asioista.
Sivistyneessä länsimaisessa demokratiassa puolueen puheenjohtaja ja muut intressiryhmän jäsenet olisivat jo omatoimisesti eronneet, mutta Kepu ilmeisesti elää yhä omassa kepukommunistisessa neukkulassa, jossa voi tehdä ja sählätä ihan mitä tahansa ilman seurauksia.
Lakialoite lähiruoasta kauppojen valikoimiin on minusta vähän hassu keino. Tehokkaampikin olisi olemassa, mistä kirjoitin jo MPP:n avaamaan ketjuun leivästä:
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8214791/38277187
Biopolttoaineisiin joudumme menemään ennen pitkää, joten sen alueen kehitystyötä ei pidä estää. Esim. Kanada on jo meitä edellä. Vaihtoehtoisten energiamuotojen hyödyntäminen on tulevaisuuden vientiala, joten siinä keskusta on hyvällä asialla.
Metropoli- ja hajauttamispolitiikassa pitää lähteä luontaisen kasvukehityksen tukemisesta eikä väkisin tehdystä tekohengityksestä. Kannettu vesi ei nimittäin kaivossa pysy edelleenkään.
Tietulleja ei Suomen kokoisessa maassa tarvita, mutta tieverkkoa kannattaa kyllä pitää yllä ja kunnostaa.
Kaikki puolueet ajavat rahoittajiensa asioita, mikä saisi olla paljon avoimempaa sen suhteen, että rahoittajien ja puolueiden kytkökset tiedetään ilman tällaisia kohuja "paljastuksista".
Avoimmuus on reilua. Ei tässä muuta ole.
-Jäbä
"ajaa metropolia (Kiviniemi, suosii ilmeisesti Kepun alueita)"
Eiköhän me tiedetä vastaukset noihin kysymyksiin.
Vanhanen ei ole ollut tietämätön puuhakkaan puoluesihteerinsä rahoitusjunailuista. Nyt kun käry kävi, on tietysti pienenpi paha uhrata puoluesihteeri kuin puheenjohtaja, niinpä kepu väittää ettei Vanhanen tiennyt rahojen alkuperää.
Seminaaria tuskin on järjestetty muualla kuin Keskustan puoluetoimistossa. Kiinteistöbusineksessä mukana olevat ei moisissa seminaareissa viitsi istua, mutta toki voitelua annetaan hankkeiden eteenpäinviemiseksi. Itse olin 80 luvulla Hakan palveluksessa kiinteistökehitys tehtävissä. Silloin voitelimme SDP:tä miljoonilla markoilla, se oli ainoa tapa saada hankkeet läpi Helsingissä ja muilla paikkakaunnilla joissa SDP oli vahva. Eikä tuo ole muuttunut, SDP kyllä ottaa kymmenyksensä vieläkin tietyistä hankkeista. Vasemmiston järjestöbyrokratia on sellainen rahanpesukone jonka vertaista ei tästä maasta löydy.
Pienillä paikkakunnilla pitää olla välit kunnossa Kepuun, ja Nova Group sen kyllä on tiennyt. Sen hankkeet kun pääasin sijoittuvat sinne kehittyvään Suomeen, kehä kolmosen taakse. Kepun rahanpesukone on vaan osoittautunut leluksi demarien koneen rinnalla.
Ideapark Sukari on tietysti kaiken takana, loppujen lopuksi hänen busineksistään tässä on kyse. Melkoisen tehokkaasti on Toivo poliittisen päätöksenteon raskaan sarjan onnistunut voitelemaan, eihän KMS:n rahoitus rajoittunut Kepuun, vaikka suurin osa sinne menikin
Tilanteen selvittämisen tekee hankalaksi juuri tuo SDP:n rahoituksen paljastumisvaara. Demarit ei oikein uskalla vaatia kovia otteita kun oma pesä on mitä on. Vihreät ovatkin olleet ainoita jotka ovat nyt esillä olevaan kohuun reagoineet.
Eiköhän media voisi aluksi selvittää asiaa. Parempi tutkivan journalismin kohde tämä on kuin ministereiden tekstiviestit. Toisaalta poliisi on tutkinut paljon vähäisempiäkin rakennusfirmojen ja kuntavirkamiesten saunailtoja, joten voisi se tämänkin tutkia, jos lahjonnan tunnusmerkkejä alkaa tulla lisää esiin, vaikka taitaa olla niin, että puoluerahoitus on lahjontaa koskevien lakien ulkopuolella.
Hakan toiminta ei ole mitenkään uutta. Kaikki rakennusfirmat ovat lahjoneet puolueilta itselleen sopivia kaavaratkaisuja kaikkialla Suomessa ja kaupan keskusliikkeet ovat olleet siinä mukana myös. Sukari on omalla taitamatomuudellaan tullut vain paljastaneeksi sen touhun, jota kaupan keskusliikkeet ovat harrastaneet kautta vuosikymmenten, Eka-Yhtymäkin teki sitä Hakan kautta ja myös suoraan.
Se, että tutkinnassa paljastuisi myös sdp:n ja kokoomuksen rahoitus olisi tietysti kepulle lieventävä asianhaara, kun nykymeno tuntuu aika tekohurskaalta, kun vain kepun asioita pengotaan.
-Jäbä
yhellä paikkaunnalla jo tutkittu ja syytteet jätetty niostamatta. Nova-Group ei ole saanut etua siitä että on rahoittanut Keskustan vaalityötä. Näin syyttäjä poliisitutkinnan perusteella päätti.
Eli jos jos poliisi ja syyttäjä ovat rehellisiä, eli ei ole korruptoituneita, voi tuon "voitelun" jättää keskusteluista pois.
Vaalityön rahoittaminen ei ole laitonta.
Siitä huolimatta media voisi kaivaa esiin sen, onko rahan jakamiselle saatu vastiketta mm. kaavapäätöksissä, eikä tämän tarvitse kohdistua mitenkään keskustaan, vaan jokaiseen paikkakuntaan, jonne rakennetaan uusia kauppakeskuksia ja ideaparkkeja.
-Jäbä
"Olisikohan jo aika jonkun tahon ryhtyä selvittämään, millä tavalla keskusta on edesauttamassa Nova Groupin kaavahankkeita ja ideaparkkien rakennuslupia ympäri Suomen.
Sen kun alat selvittää, asioissa ei ole mitään laitonta!
Voisit myös selvittää itsellesi Punikkivasurien totaaliset huijaukset ja verovarojen kähminnät puolue-eliitin omiin taskuihin!
Vasurien puoluerahoitusta on 40-luvun lopulta lähtien tullut SDP:lle CIA:lta ja Kommareille neukkujen vastaavalta taholta. Eikä puhuta mistään naurettavia 120 000 euroa seminaariosallistumismaksuista! Jäbä jutut on pinnallisia, todellinen meininki on muualla; lue:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8220019
Tämä on ollut suoranaista maanpetturuutta, jossa oman edun vuoksi olisi pahimmassa tapauksessa kaavoitettu koko Suomi osaksi Idänparkkia!
Puoluerahoitus on laillista, mutta sen salaaminen on nykyisin laitonta.
Kenenkään syyllisyys ei muuten lievene sillä, että muutkin ovat syyllistyneet.
-Jäbä
polkea keskustaa?
Jos demarit olisivat kokoomuksen kanssa hallitusvastuussa niin olisimme pahemmassa kuin kusessa.
Kaksi "pahinta" ihmisen orjuuttajaa, joista demarit pahenmpi.
Tai eihän kokoomus orjuuta, muuten kuin panee ihmiset töihin,PALKKAA VASTAAN, luuseroinnin sijaan. Keskusta on samoilla linjoilla, eikä sekään voi asialle mitään, että maataloustukijärjestelmä on olemassa. Mikä kylläkin Suomessa alunperin pantiin alkuun demareiden(vasemmiston) vaatimuksesta.
Hulluahan se olisi, jos Suomi ei tukea käyttäisi, koska kaikki muutkin maat Pohjois-Koreaa lukuunottamatta eivät käytä.
Oltaisiin tosiaankin eriarvoisessa asemassa, jos muille EU-maille tukea maksettaisiin, ja me emme sitä huolisi.
Vaikuttaa välillä siltä, että sinä olet demari.
Kyllä demareiden paikka on oppositiossa, sillä valtaan päästyään he vain lisäävät kurjuutta, jotta heillä olisi vaalikarjaa valittamassa oloja, joita demarit muka lupaavat parantaa.
Demarit/SAK on yhteiskunnan suurin syöpä, ja rosvosakki.
Nyt on hyvä hallitus, ja tulevaisuudessa vielä parempi. Vain sillä ehdolla kylläkin, että demarit pysyvät oppositiossa.
Kannatan keskustan ja kokoomuksen yhteistyötä, mutta en kannata Sukarin kaltaisten bisnesrosvojen touhuja.
Kannatan myös avoimmuutta enkä vastusta sitäkään, että kokoomuksen puoluerahoitus revittäisi levälleen mediassa.
SDP saa minunkin puolestani pysyä oppositiossa niin kauan kuin se keksii jotain sellaista asiaa ajettavaksi, josta kansan hyvinvointi paranisi.
-Jäbä
Olin hämmästynyt kun Iltalehdessä puhuttiin jättisummasta. Niinistön yksin käyttämä vaaliraha oli 120 000 euroa. Mihin hän tarvitsi tällaisen jättisumman?
Eikös vaalirahoituksen avoimmuutta koskevassa laissa ollut idana, että myös se olisi julkista, mihin lahjoittajilta saadut rahat on käytetty.
Toisaalta, jos ehdokas painattaa esitteen, maksaa sen jakelukustannukset, järjestää ilaisuuksia, joissa on tarjoilua ja panee näistä ilmoituksia lehtiin, niin 120000 ei kovin pitkälle riitä.
-Jäbä
Kun konkurssikypsä yritys jolla on yhteiskunnan velvoitteet suorittamatta
jakaa rahaa puolueille,niin veronmaksajat viimekädessä maksavat vaalituen.
Milläs sä luulet, että joku pääsee iskemään kiilaa S-homojen kaavapäätöksiin?
Jan Vapaavuorikin on S-ryhmän juoksupoika!
Miten sä Jäbä luulet, että Pajunen pääsi Alepan HOK-Elannolle myytyään Helsingin ylipormestariksi? Virkaan jossa aimmin oli Eva-Riitta Siitoin HOK-Elannon hpj. samanaikaan?
Älä viitsi naiveilla! Iso ja maailmaa nähnyt mies!
Kytköksiä löytyy joka suunnalta, mikä ei puhdista ketään omista kytköksistään. Osuustoiminta on aina haalinut riveihinsä poliitikkoja. Siitonen muuten oli Ilaskiven suojatti ja voitti sata kertaa pätevämmän Pekka Korpisen aikanaan vain yhdellä äänellä.
Eihän esim. ABC-ketju muuten olisi päässyt leviämään niin nopeasti parhaille liikenne- ja liikepaikoille tarjoamaan benan ostajalle kaikkea muuta palvelua paitsi sitä, mitä auto tarvitsee. Olen jättänytABC:t väliin jo pitkän aikaa, koska en viitsi jonottaa bensani maksamista kymmeniä minuutteja samassa jonossa grillipihvi- ja ruokakauppa-asiakkaiden kanssa.
Helsingissä kytkökset nimenomaan Elantoon ja Hokkiin olivat selvästi näkyvissä, kun esim. Elannon pääjohtaja Ylermi Runko puheenjohti kiinteistölautakuntaa vuosikymmenet. kytkökset rakennusliikkeisiin pidettiin hieman paremmin piilossa, vaikka HAKA ja SATO jakoivatkin markkinat pääkaupunkisudun lähiöiden gryndaamisessa poliittisten hyväveliverkostojensa kautta.
Se, että Sukarin kaltaiset amatöörit ovat nyt tyrineet papereitaan julkisiksi, on pelkkä pintaraapaisu puoluerahoituksen mutavellissä, mistä ei kenenkään ole syytä ryhtyä liikaa riemuitseman kepun kustannuksella, kun kaikki puolueet ovat samassa kuralammikossa.
-Jäbä
Eikö aabeeceellä ole kortti/seteliautomaatteja?
Toivo Sukari on lestadiolaiseen uskoon suuntautunut harras ja rehellinen mies. Uskottomat haluavat salata epämoraaliset tekonsa.
Taitaa olla bensa-automaatin käytön kirjekurssi käymättä? Vai olisiko kortti "kuivumassa"...
23.6.2003 IL: ”Keskustan synkät päivät jatkuvat
Nyt tiedotuspäällikön rattijuopumus!
Keskustan murheiden alholle ei näy loppua. Keskustan tiedotuspäällikkö Markku Rajalaa epäillään rattijuoppoudesta. Eroanomuksensa jättänyt pääministeri Anneli Jäätteenmäki palasi eilen miehensä ja autonkuljettajan saattelemana Helsinkiin juhannuksen vietosta.
Helsingissä Anneli Jäätteenmäkeä odottivat tuoreet huonot keskustauutiset. Puolueen tiedotuspäällikköä epäillään rattijuoppoudesta.
Jäätteenmäki palasi eilen kotitaloonsa Helsinkiin Lapualta mustalla autolla.
Keskustan musta juhannusviikko sai jatkoa, kun uusi pilvi pimensi puolueen taivaan eilen: keskustan tiedotuspäällikköä Markku Rajalaa epäillään rattijuoppoudesta.
Tieto rattijuopumusepäilystä tavoitti puoluesihteeri Eero Lankian juhannuspäivänä, jolloin Rajala soitti Lankialle kertoakseen asiasta itse.
- Sanoisinko, että pettymys oli ankara, Lankia kuvaili eilen tuntemuksiaan.
Ojaanajo Pohjanmaalla
Rajalan rattijuopumusepäilys sijoittuu juhannuksen viettoon Etelä-Pohjanmaalle. Hänen autonsa löytyi juhannuspäivän aamuyönä täysin romuttuneena hiekkatien ojasta Peräseinäjoen Korteskylästä.
Rajala itse myöntää nauttineensa alkoholia juhannusaaton iltana. Tapahtumat ovat kuitenkin epäselvät, sillä Rajala sanoo menettäneensä ulosajossa hetkellisesti muistinsa ja unohtaneensa kumpi autoa ajoi, hän itse vai avovaimo.
Rajala selvitti tapahtumia juhannuspäivänä Seinäjoen poliisilaitoksella. Pariskunnan auto lähti luisuun mutkaisella tiellä ja lensi nurinpäin ojaan. Kumpikaan autossa olleista ei loukkaantunut.
Lopullinen varmuus kuljettajasta saadaan poliisin dna-tutkimusten valmistuttua. Juuri lomansa aloittanut Rajala pitää kuitenkin todennäköisempänä vaihtoehtona sitä, että hän oli itse ratissa.
"Tuomittava tapahtuma"
Puoluesihteeri Lankia pidätti Rajalan keskustan tiedotuspäällikön tehtävien hoitamisesta heti asiasta kuultuaan.
- Tapahtuma on hyvin ikävä ja tuomittava, jos epäilys rattijuoppoudesta pitää paikkansa. Sitä ei voi millään puolustella ja hän (Rajala) kantaa siitä kaikin puolin täyden vastuun.
- Työsuhteeseen liittyviä vaikutuksia mietitään sen jälkeen, kun tiedetään, kuinka vakavasta rikkeestä on kysymys. Joka tapauksessa on varmaan järkevää, ettei hän sen aikaa hoida tiedotuspäällikön tehtäviä.
Keskustan puoluehallitus käsittelee asiaa tiistaisessa kokouksessaan.
- Rajala saa olla lomalla tällä hetkellä, mutta esimiehenä voin todeta, että tiedotuspäällikön tehtäviin hänellä ei ole asiaa ennen kuin tiedämme, mitä on tapahtunut.
Jäätteenmäki Lapualla
Elämänsä tulikokeen viime viikon keskiviikkona läpi käynyt Anneli Jäätteenmäki palasi eilen alkuillasta Lapualta juhannuksen vietosta.
Jäätteenmäki pyyhälsi töölöläiskotinsa eteen pramealla mustalla autolla. Matkaseuranaan hänellä oli aviomies Jorma Melleri. Seuruetta täydensi autonkuljettaja.
Jäätteenmäellä oli kiire kotiin. Hän jätti kaikki matkatavarat, suuren matkalaukun ja kaksi kookasta kassia Mellerin kannettaviksi ja livahti kotiin takaoven kautta.
Melleri kertoi heidän juhannuksen viettonsa sujuneen hyvin.”
...on siinä, ettei yksikään vanhoista puolueista ole puhdas puoluerahoituksen suhteen, jos niitä ryhdytään kaivelemaan.
ABC:stä on tehty parikin eduskuntakyselyä, kun kaavoja on runnottu kunnissa ja pienyrittäjiltä viety asiakkaat osuustoiminnalle, joka saa parhaat tontit, koska sillä on pääomaa rakentaa.
-Jäbä
Kokoomus on pääkaupunkiseudulla suurin ABC-puolue. Miksei kokoomus halua purkaa S-ryhmän dominoivaa vaikutusta Suomessa?
Miksi jankutat kokoouksesta?
Minä puhun koko ajan puolueista monikossa ja kaikki kattaen.
siihen yksi tärkeä syy.
ABC-ketju jakaa voiton asiakkailleen. Neste ja muut jakaa ne sijoittajilleen osinkoina.
Saan jokeisesta bensalitrasta tällä bensan hinnalla 7,5 senttiä palautusta (5%). Lisäksi hinnat näyttävät enimmäkseen olevan alemmat kuin muilla huoltamoilla. Tosin vaihtelut ovat isot. St-1:llä on joskus hinta ainoastaan 3senttiä kalliimpi kuin ABC:llä. Tästä hintaerosta huolimatta käyn joskus st-1:lläkin.
jos asiaa katselee kytköksien suhteen.
Jokainen puolue tarvitsee rahaa toimintaansa ja vaalikanpanjointiin. Mistä kuvittelet niiden tulevan? Ei yksikään puolue pysty pelkällä puoluetuella pyörittämään näin valtavia toimintoja.
On turha tehdä rajoja vanhojen ja uusien puolueiden välillä.
On sitten puolueen moraalista kiinni antaako puolue jotakin etua siitä sitä rahoitetaan.
Minä rahoitan puoluetta siksi koska sen puolueen ideologia vastaa omaani ja haluan edistää sen puolueen menestystä, koska siitä saan parhaan edun myös itselleni kun yhteiskunta edistää minulle tärkeitä asiota. Rahoittaja katsoo historiaan ja nykypäivään, ja arvioi mitä asioita puolue vie eteenpäin nyt ja mitä on vienyt aikaisemmin.
Puolueen rahoituksessa pätee samat säännöt mitä äänestäjä miettii kun kirjoittaa numeron äänestyslipukkeeseen äänestyskopissa. Äänestäminen on ilmainen tuen anto puolueelle, rahoittaminen myös maksaa tukijalleen.
Tämä on hyksinkertaista. Yritykset jakavat omis rahojaan. SAK:n tuki on siinä mielessä ongelmallisempi koska siiinä pannaan kaikki jäsenet tukemaan yhtä' puoluetta riippumatta siitä mitä puoluetta henkilökohtaisessti haluaisi tukea. Jos SAK haluaisi tukea kaikkien jäsentensä etua olisi SAK:n rahoitettava kaikkia puolueita tasapuolisesti vaikka jäsentensä puoluetaustan suhteessa. Silloin SAK:n jakama raha ei aiheuttaisi närää.
Eipä tuohon ole muuta lisättävää kuin se, että rahoituksen pitäisi olla avointa, että äänestäjät tietävät keneltä puolueet rahansa hankkivat.
On sitten median ja äänestäjien oma asia tehdä johtopäätöksiä siitä onko raha vaikuttanut suoranaisesti joihinkin päätöksiin, vai onko rahoitus sellaista kuin sinä tarkoitat: puolueen arvojen ja päämäärien yleistä tukemista.
-Jäbä
ja hyvin toimeen tuleva yhtiö vuoden 2008 syksyyn asti. Rakensi kelkkatehtaan Rovaniemelle ja osti samallsa vanhan tehtaan saneerattavaksi muuhun käyttöön. Tämä lama perui vanhan tehtaan kaupan ja siitä Nova Groupin ongelmat alkoivat.
Nyt puhutaan vuoden 2006-2007 rahoista. Melkein kaksi vuotta aikaisemmasta ajasta kuin tuo konkurssi tuli.
Ei nyt ihan mitä sontaa tahansa kannata kuitenkaan lykätä tällekään saitille.
Kyse taitaa olla nousukauden aallonharjoja hyödyntävästä surffailuyrityksestä, joka pelasi puoluesuhteiden korteilla saadakseen dullisia tontteja, joille oi rakentaa kauppahalleja vuokrattavaksi keskusliikkeille ja muillekin ketjuille, että Sukarin ja kakkosen omat halliketjut saisivat muiden kuppojen vetovoiman synnyttämät asiakasmäärät omaksi hyödykseen.
Bisnesidea taisi perustu korkeisiin vuokriin, joilla tontti- ja rakennuskulut piti kattaa 2-3 vuodessa, minkä jälkeen bisnesmieskumppanit olisivat käärineet pelkkää puhdasta liiveihinsä, mutta lama tuli ja stoppasi kesken olevien hankkeiden jatkamisen ja kulut jäivät veijareille käteen.
Se, että kepu on ilmeisesti tukenut näiden vesseleiden kaavoitusprojekteja eri kunnissa ja Vanhanen puolustanut ideaparkkeja julkisestikin, on aika läpinäkyvää ja typerääkin, koska ideaparkit eivät hyödytä maaseutua, vaan autioittavat sitä entisestään.
Minusta on nimittäin aika tyhmää aluepolitiikkaa, jos toimivien taajamien ja vanhojen kyäyhteisöjen kaupoista siirretään asiakkaiden ostovoima uusiin halleihin ja vanhat maaseutukeskukset tuomitaan näin kuolemaan.
-Jäbä
...rahan antaminen puolueille on laillista.
Media hakee ensisijassa lisää lukijoita, jotta saisi mainostajille enemmän kontakteja myytäväksi, kun lukijamäärän kasvu antaa perusteen nostaa mainostaksoja.
Tästä syystä media rakentaa draamaa sinnekin, missä sitä ei ole ja HS piirtää "paljastavia" kaavioitaan kertomaan, miten täysin laillinen raha on siirtynyt yrityksiltä yhdistysten kauppa puolueille ja ehdokkaille.
Se, että puolueet j ehdokkaat häpeilevät rahalahjoittajiensa ilmoittamista toki kertoo huonosta omastatunnosta niin kuin sekin, että kepun Korhonen on Vanhasen tietämättä perustanut useita yhdistyksiä välikäsiksi rahaa ottamaan, ettei perimmäistä lahjoittajaa tarvitsisi kertoa.
Minusta Korhonen alkaa jo olla keskustalle niin suureksi vahingoksi, että uuden puolusihteerin nimittäminen olisi ajankohtaista.
-Jäbä
ONKO NOVA PARK KEPUN WATERGATE < JA PUOLUSIHTEERI KORHONEN 2000-2010 L NIXON < SE JÄÄ NÄHTÄVÄKSI JA ARTO MERISALO < ERLICHMAN < JOKA OLI NIXONIN LÄHIPIIRIÄ...
vetää elintarvikkeiden alv-alennuksista isoimman potin. Ettei vain olisi kauppa, joka kuluttajalle tarkoitetun ostovoiman hienosti hivuttaa itselleen?
Kauppa on jo laskuttanut useiden kuukausien ajan alvin alennusta meiltä kaikilta kuluttajilta, että se voi syksyllä alentaa ensin ylentämänsä hinnat niin, että me kuluttajat luulisimme ruoan hinnan alentuneen kepun ansiosta.
perusasiasta kuitenkin samaa mieltä Vanhaseb kanssa. Kirjoittelet täällä päivittäin kaupan keskittyneisyydestä. Idepark-ketju tuo lisää kilpailua, jota sinäkin kaipaat.
Olisko sinun ja Vanhasen ajatuksissa jotakin yhteistä?
Ideaparkit vähentävät kilpailua, koska ne tappavat pienkauppoja ja luovat tilanteen, jossa kauppa keskittyy koko ajan harvempien ostajien käsiin.
Kilpailu vähenee, koska kuluttajaa lähellä olevat kyläkaupat suljetan ja kuluttajan on ajettava kauemmas voidakseen hoitaa asiansa.
Suurin vahinko tulee siitä, että myös apteekit, postit, pankit ja muut palvelut siirtyvät näihin kauppakeskuksiin, mikä lisää luluttajan asiointimatkoja ja kustannuksia.
Keskusliikkeiden ja muiden suurten kauppaketjujen hallitseva asema markkinoilla nimenomaan vähentää kilpailua eikä lisää sitä.
-Jäbä
Pitää olla: ...kauppa keskittyy koko ajan harvempien _omistajien_ käsiin.
Nava Groupin toimia, muiden kustannuksella!
Minäkin olen päätynyt siihen johtopäätökseen, että Vanhanen tiesi Sukarin lahjoituksista ottaessaan kantaa ideaparkkien puolesta kokoomuksen Vapaavuoren kantaa vastaan.
Missään kiellettyä tämä tietenkään ei ole, mutta äänestäjien on hyvä tietää, että Vanhanen puolustaa julkisesti hanketta, jonka puuhamiehet ovat rahoittaneet keskustaa.
Pelin on hyvä olla avointa - ei peiteltyä ja salattua - silloin kun pelataan.
Ei tässä muuta ole.
-Jäbä