Huolehtivaan kotiin fretti

lavendel86

Hei!

Olen ollut jo useamman vuoden kiinnostunut freteistä ja niiden hankkimisesta. Olen lukenut freteistä myös paljon ja yhdellä tutullani on sellainen viekas kaveri.

Eläimiä minulla on ollut jo nuoresta likasta lähtien ja itse olen vuosimallia -86.

Löytyisikö etelä-suomesta frettikasvattajia (asun vantaalla) jotka haluisivat olla yhteydessä?

Alustavasti olisin kiinnostunut poikasesta tai sitten nuoresta, sisäsiististä yksilöstä. Sukupuolella ei ole väliä kunhan tulee toimeen koiran kanssa (koira tulee kaikkien kanssa).

ota yhteyttä s-postitse [email protected]

1

547

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ota itse yhteyttä

      Tuskin KUKAAN kasvattaja ottaa ITSE yhteyttä ostajiin, eikä varsinkaan Suomi24-palstan kautta. Ei millään pahalla, mutta ajattele nyt itsekin :S. Ota reippaasti ja aikuismaisesti itse yhteyttä kasvattajiin ja kysele pentuja sitä kautta. Ja olet sitä paitsi _todella_ myöhäisessä vaiheessa liikenteessä, mutta ensi vuoden pennuille kerkeät kyllä! ;)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sua mies vaivaa?

      Siis oikeasti.
      Ikävä
      86
      1373
    2. 72
      1204
    3. Mitä vuosimallia kaivattusi on?

      🤣🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      79
      1071
    4. 95
      889
    5. Jasmin vauhdissa

      Kyllä pitää Jassulla kiirettä, kun yhtenään menoa mun äidin, isäpuolen ja Markon kanssa Ossianin ollessa tietysti sulois
      Kotimaiset julkkisjuorut
      266
      869
    6. Onko kaivattusi

      seksuaalisesti vetovoimainen?
      Ikävä
      30
      800
    7. Kuinka hyvin te sopisitte

      Toisillenne vai sopisivatko ollenkaan? Mitä eroja
      Ikävä
      49
      767
    8. Miksi et halua kaivattusi

      kanssa suhteeseen? Onko jokin syy vaikka rakastat häntä?
      Ikävä
      78
      708
    9. Vinkkiä miehelle

      Huomenna olen kuudesta eteenpäin kotona, yksin… Pääsetkö/uskallatko tutustua?
      Ikävä
      55
      703
    10. 44
      632
    Aihe