Hyvin samankaltainen tarina on takana toisen suuren maailmanuskonnon eli islamin synnyn takana. 600-luvun lopulla eli Mekkassa mies nimeltään Muhammed. Hän näki unia ja näkyjä ja alkoi niiden perusteella puhua yhdestä ainoasta oikeasta Jumalasta. Mekkan valtaapitävät pitivät häntä uhkana ja karkottivat hänet. Muhammedia pyydettiin läheiseen Medinan kaupunkiin välittäjäksi siellä jatkuvasti käytäviin heimo- ja klaanisotiin. Medinalaiset olivat väsyneet niihin. Muhammed lupasi ottaa tuon välittäjän roolin vastaan, jos medinalaiset ottavat vastaan hänen oppinsa ja julistuksensa yhdestä ainoasta oikeasta Jumalasta Allahista. He lupasivat tehdä sen ja näin Islam oli syntynyt ja sen myötä uusi oman aikansa legenda.
Molemmat uskonnot jatkoivat ekspansiotaan hyvin samankaltaisin keinoin - pääsääntöisesti miekalla, mutta myös rauhanomaisin keinoin kuten kauppiaiden mukana silloisten maailman kauppareittien välityksellä. Toki on myönnettävä, että kristinuskon historia on verisempi kuin islamin, vaikka meille asia on aina markkinoitu toisin.
Kuinka sitten voi olla olemassa Vanha Testamentti, jos kristinusko on syntynyt vasta Jeesuksen jälkeen? Vanha Testamentti pohjautuu vanhoihin juutalaisiin tarinoihin, jotka taitavat tarinankertojat nivoivat yhteen Uuden testamentin kanssa Jeesuksen kuoleman jälkeen. Itse asiassa voidaankin sanoa, että Vanhaa Testamenttia ei edes ollut sellaisena Vanhana Testamenttina olemassa jona me sen tunnemme, kuin vasta Uuden Testamentin syntymisen jälkeen. Noista kahdesta osasta koostui Raamattu aikojen kuluessa.
On myös hyvinkin mahdollista, että profeetta Muhammed olisi kuullut tarinoita Jeesuksesta. Onhan Koraanissa paljonkin yhtäläisyyksiä Raamatun kanssa. Ei ole mahdotonta sekään, etteivätkö tarinat Jeesuksesta olisivat innoittaneet profeetta Muhammedia näkemään näkyjä ja unia. Ehkä hän oli huomannut kuinka etevä vallankäytön välinen uskonto on. Näin ollen voidaankin puhua kahdesta omalla tavallaan omana aikana eläneestä hyvinkin erikoisesta persoonasta suhteessa niihin aikakausiin, joita tuolloin elettiin.
Niin Jeesus kuin profeetta Muhammedkin olivat kaksi historiallista henkilöä ja eittämättä kaksi merkityksellisintä henkilöä maailmanhistoriassa. He saivat aikaan kaksi valtavaa massaliikettä ja heidän ympärilleen syntyi legendoja, kuten esimerkiksi se, että Jeesus olisi syntynyt neitseestä tai se että Jeesus olisi Jumalan poika tai se, että Muhammed olisi Allahin profeetta.
Näiden ns. uskontojen kohdalla voidaankin enemmän puhua niiden olevan kulttuuria kuin uskontoa. Uskonnonhan pitäisi olla lohduttava voima arjessa, mutta hyvin usein asia on kuitenkin toisin. Jos ajattelemme vanhoillislestadiolaista yhteisöä, niin yhteisöhän on erittäin dogmaattinen. Se on täynnä sääntöjä, määräyksiä ja tapoja, joita kaikkien tulisi noudattaa säilyäkseen yhteisön jäsenenä. Tämä kaikki on pienemmässä mittakaavassa hyvinkin samanlaista kuin oli fariseusten aika Jeesuksen ajan maailmassa. Samankaltaisia dogmatiikkaa esiintyi islamin syntyvaiheissa. Perimmäinen totuus on kuitenkin se, että suurin osa ihmisistä on erittäin ahdistuneita (vaikka toisin väitetään) dogmatiikasta, joka sisältyy sekä islamiin että kristinuskoon ja kristinuskon sisällä moniin eri suuntauksiin mm. vanhoillislestadiolaisuuteen. Dogmatiikasta johtuva ahdistuneisuus on vallalla ensisijaisesti naisten keskuudessa.
Uskonnon pitäisi olla myös moraalia ylläpitävä voima. Ei riitä, että osataan sen opetukset ja opinkappaleet ulkoa, sillä niiden oppien ja opetusten pitäisi näkyä myös käytännön elämässä. Näin ei läheskään aina ole. Mielestäni vanhoillislestadiolaisten pappien ja teologien tulisikin keskittyä enemmän saarnoissaan sekä lohdutukseen sekä moraalia ylläpitäviin asioihin eikä saarnaamaan pelkkää dogmatiikkaa. Siihen ei vain tunnu olevan uskallusta. Niin voimakas on pelko.
Tämä ei ole ateistinen kirjoitus, sillä kaiken yläpuolella voi olla jokin Jumala tai korkeampi voima, joka säätelee meidän jokaisen elämää. Jumala, joka on universaali. Näin ollen me voisimmekin pitää tämän päivän niin kristittyjen kuin islamilaistenkin jumalia epäjumalina. Kumpikaan näistä ei ole sellainen universaali Jumala, jolla on valta yli kaikkien.
Miksi tämä kirjoitus? Siksi, koska uskonnon alkuperäinen tarkoitus on unohtunut. Siitä on tullut monille yhteisöille vallankäytön väline. Dogmatiikalla saadaan aikaan pelko helvetistä ja kaikesta on seurauksena ahdistus, jolla ei ole purkautumiskeinoja. Ja yleensä uskonnot ovat vielä hyvin sovinistisia vallankäytön välineitä. Tämä kaikki koskee valitettavan paljon myös vanhoillislestadiolaista yhteisöä…
Molemmat uskonnot jatkoivat ekspansiotaan hyvin samankaltaisin keinoin - pääsääntöisesti miekalla, mutta myös rauhanomaisin keinoin kuten kauppiaiden mukana silloisten maailman kauppareittien välityksellä. Toki on myönnettävä, että kristinuskon historia on verisempi kuin islamin, vaikka meille asia on aina markkinoitu toisin.
Kuinka sitten voi olla olemassa Vanha Testamentti, jos kristinusko on syntynyt vasta Jeesuksen jälkeen? Vanha Testamentti pohjautuu vanhoihin juutalaisiin tarinoihin, jotka taitavat tarinankertojat nivoivat yhteen Uuden testamentin kanssa Jeesuksen kuoleman jälkeen. Itse asiassa voidaankin sanoa, että Vanhaa Testamenttia ei edes ollut sellaisena Vanhana Testamenttina olemassa jona me sen tunnemme, kuin vasta Uuden Testamentin syntymisen jälkeen. Noista kahdesta osasta koostui Raamattu aikojen kuluessa.
On myös hyvinkin mahdollista, että profeetta Muhammed olisi kuullut tarinoita Jeesuksesta. Onhan Koraanissa paljonkin yhtäläisyyksiä Raamatun kanssa. Ei ole mahdotonta sekään, etteivätkö tarinat Jeesuksesta olisivat innoittaneet profeetta Muhammedia näkemään näkyjä ja unia. Ehkä hän oli huomannut kuinka etevä vallankäytön välinen uskonto on. Näin ollen voidaankin puhua kahdesta omalla tavallaan omana aikana eläneestä hyvinkin erikoisesta persoonasta suhteessa niihin aikakausiin, joita tuolloin elettiin.
Niin Jeesus kuin profeetta Muhammedkin olivat kaksi historiallista henkilöä ja eittämättä kaksi merkityksellisintä henkilöä maailmanhistoriassa. He saivat aikaan kaksi valtavaa massaliikettä ja heidän ympärilleen syntyi legendoja, kuten esimerkiksi se, että Jeesus olisi syntynyt neitseestä tai se että Jeesus olisi Jumalan poika tai se, että Muhammed olisi Allahin profeetta.
Näiden ns. uskontojen kohdalla voidaankin enemmän puhua niiden olevan kulttuuria kuin uskontoa. Uskonnonhan pitäisi olla lohduttava voima arjessa, mutta hyvin usein asia on kuitenkin toisin. Jos ajattelemme vanhoillislestadiolaista yhteisöä, niin yhteisöhän on erittäin dogmaattinen. Se on täynnä sääntöjä, määräyksiä ja tapoja, joita kaikkien tulisi noudattaa säilyäkseen yhteisön jäsenenä. Tämä kaikki on pienemmässä mittakaavassa hyvinkin samanlaista kuin oli fariseusten aika Jeesuksen ajan maailmassa. Samankaltaisia dogmatiikkaa esiintyi islamin syntyvaiheissa. Perimmäinen totuus on kuitenkin se, että suurin osa ihmisistä on erittäin ahdistuneita (vaikka toisin väitetään) dogmatiikasta, joka sisältyy sekä islamiin että kristinuskoon ja kristinuskon sisällä moniin eri suuntauksiin mm. vanhoillislestadiolaisuuteen. Dogmatiikasta johtuva ahdistuneisuus on vallalla ensisijaisesti naisten keskuudessa.
Uskonnon pitäisi olla myös moraalia ylläpitävä voima. Ei riitä, että osataan sen opetukset ja opinkappaleet ulkoa, sillä niiden oppien ja opetusten pitäisi näkyä myös käytännön elämässä. Näin ei läheskään aina ole. Mielestäni vanhoillislestadiolaisten pappien ja teologien tulisikin keskittyä enemmän saarnoissaan sekä lohdutukseen sekä moraalia ylläpitäviin asioihin eikä saarnaamaan pelkkää dogmatiikkaa. Siihen ei vain tunnu olevan uskallusta. Niin voimakas on pelko.
Tämä ei ole ateistinen kirjoitus, sillä kaiken yläpuolella voi olla jokin Jumala tai korkeampi voima, joka säätelee meidän jokaisen elämää. Jumala, joka on universaali. Näin ollen me voisimmekin pitää tämän päivän niin kristittyjen kuin islamilaistenkin jumalia epäjumalina. Kumpikaan näistä ei ole sellainen universaali Jumala, jolla on valta yli kaikkien.
Miksi tämä kirjoitus? Siksi, koska uskonnon alkuperäinen tarkoitus on unohtunut. Siitä on tullut monille yhteisöille vallankäytön väline. Dogmatiikalla saadaan aikaan pelko helvetistä ja kaikesta on seurauksena ahdistus, jolla ei ole purkautumiskeinoja. Ja yleensä uskonnot ovat vielä hyvin sovinistisia vallankäytön välineitä. Tämä kaikki koskee valitettavan paljon myös vanhoillislestadiolaista yhteisöä…
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.