Hei!
Kyselen täältä, löytyykö muita saman kokeneita. Mulle oli ihan uutta kun menin läääkäriin 12 vkolla, edellisenä päivänä oli todettu np. ultrassa vkolla 8 kuollut sikiö, että usein tällaisissa keskeytyneissä ns. poikkeavissa raskauksissa pahoinvointi äideillä on huomattavasti normaalia suurempaa. En ole ikinä kuullut moista.
Googlasin raskauden aikana paljon ja yritin löytää apua pahoinvointiin. Kokeilin kaikkia mahdollisia vinkkejä mitä löysin. Myös kaikki sallitut lääkkeet ja hoidot. Mikään ei hetkeksikään auttanut. Pahoinvointi ja kuvtus on koko ajan ollut ihan käsittämätöntä. Kovin paljoa en oksenna, noin kerran viikossa vain. Usein tuntuu että se hiukan auttaisikin mutta ei saa tulemaan mitään silti.
Eilen otin siis lääkkeet sikiön ulossaamiseksi ja vuosinkin koko päivän todella runsaasti, taju meinasi useasti lähteä..
Tänään vuotoa ei juurikaan mutta sama järkyttävä kuvotus vain jatkuu..
Miten kauan istukka voi erittää tätä epänormaalin suurta raskaushormoonia? Lääkäri kertoi että juuri usein poikkeavissa ja keskeytyvissä raskauksissa josktain syystä kaikki hormoniarvot ovat niin korkeita että aiheuttavat todella pahat oireet. Myös rinnat ovat olleet koko raskauden valtavan kipeät ja suurentuneet kaksi kuppikokoa jo..
Olin koko raskauden ajan jotenkin aavistellut ettei kaikki varmasti ole hyvin. Ensimmäisessä raskaudessa, josta syntyi terve ihana lapsi, voin hiukan huonosti ekat 3 kk mutta sen olon kanssa pystyi sentään elämään. Nyt pelkkä hengittäminenkin tuottaa vaikeuksia asioiden hoitamisesta puhumattakaan:(
Olimme jo valmiiksi päättäneet miehen kanssa että kävi tässä raskaudessa miten tahansa, emme uskalla enää yrittää ikinä uutta lasta. Niin järkyttävästi tämä vointini on itseni lisäksi vahingoittanut koko perhettä kun olen ollut aivan toimintakyvytön.
Ja niin kovin surullista että kaikki niin turhan takia.
Valtava pahoinvointi ja keskenmeno
4
11134
Vastaukset
- km2
En ole kuullut, että pahemmat oireet ennakoisivat keskenmenoa.
Minulla on ollut kaksi keskenmenoa raskauksissa, joissa ei ole ollut minkäänlaisia raskausoireita. Molemmat raskaudet ovat alkaneet alkionsiirrosta, joten olen tiennyt heti testata raskaustestillä. Lääkäri vakuutti käydessäni alkuraskauden ultrissa 7. ja 9. viikoilla (jolloin kaikki oli vielä hyvin), että oireettomuus sinänsä ei ennakoi keskenmenoa, ainoastaan jos oireet häviävät aivan yht'äkkiä, voi kyseessä olla keskeytynyt raskaus.
Molemmissa raskausksissa on kulunut 2-4 viikkoa sikiön menehtymisestä siihen kun km on todettu ultrassa. Keskenmenokaan ei tuntunut oireina.
Hcg-hormooni ei välttämättä laske päivässä parissa, edellisessä keskenmenossa vuoto kesti 7 viikkoa ja vasta 6. viikon lopulla hcg oli laskenut nollaan. Tosin noin pitkä vuoto ei ole normaalia. Sitä enen oli kohdun ulkopuolinen raskaus, jossa hcg laski kahdeksan viikkoa, joka viikko seurattiin verikokeilla sen laskua.
Ota reilusti vain särkylääkkeitä, nyt kun valitettavasti ei ole mitään syytä senää välttää niitä, turha kärsiä kivuista. Keskustelin hoitajan kanssa kivuista, edellisessä keskenmenon tyhjennyksessä oksentelin rajusti, kun jätin lääkkeiden ottamisen liian myöhään, hän sanoi, että kipu saa voimaan pahoin.
Jälkimmäisessä keskenmenon tyhjennyksessä kivut oliva kuitenkin kovemmat ja kestivät pidempään, mutta otin reippaasti särkylääkettä 1. päivänä ja kuvotuksesta huolimatta sain pidettyä oksentelun pois.
Jos pahoinvointi jatkuu vielä ensi viikolla, ota yhteyttä sairaalaan, kysy onko normaalia, että edelleen voit todella huonosti ja pyydä pahoinvointilääkereseptiä tms. - .............
Poikkeavissa raskauksissa ei yleisesti ottaen ole pahempaa pahoinvointia. Rypäleraskaudessa voi olla poikkeuksellisen paha pahoinvointi. Tuulimuna, kohdunulkoinen eivät oireile yhtään erilailla kuin tavallinenkaan raskaus.
- miljastiina
Täytyykin soittaa lääkärille mitä ihmettä hän tarkoitti sanomallaan. Puolusteli mulle kun sanoin ettemme uskalla enää lasta yrittää pahoinvoinnin takia että seuraava raskaus olisi varmaan ihan normaali taas niinkuin ensimmäinenkin. Kertoi että tosi usein näissä keskeytyneissä raskauksissa jotka usein ovat ns.kehityshäiriöisiä sikiöitä, kaikki raskausoireet moninkertaistuvat ja pahoinvointi siis myös..
Nyt pahoinvointi jatkuu edelleen tosi pahana vaikka torstaiaamusta aloitin jo lääkkeellisen tyhjennyksen.. Kamalaa! Mahtaakohan tämä ikinä helpottaa:(
- 4.raskaus menossa
En edes malttanut lukea muita kommentteja asiaan, kun on pakko kertoa oma kokemukseni. Mulla on kaksi onnistunutta raskautta takana. Molemmissa pahoinvointia, mutta ei läheskään koko aika ja ihan siedettävässä määrin sen kolme ekaa kuukautta.
Sitten tulin 3. kerran raskaaksi jolloin sikiö todettiin kuolleeksi vastaten n.viikoja 13 viikon 14 ultrassa. Koko sen raskauden olin niin huonovointinen että en tahtonut jaksaa mitään. Oksensin aamusta iltaan ja olin aivan voimaton kokoajan. Ajattelin mielessäni että en enää koskaan halua uudelleen raskaaksi jos se on joka kerta tällaista.
Nyt olen kuitenkin uudelleen raskaana (rv11 5) ja olen oksentanut tasan 3 kertaa. Olo on väsynyt mutta ei todellakaan voimaton. Iloitsen tästä raskaudesta aivan valtavan paljon ja olen iloinen että pystyn elämään ihan normaalia elämää vaikka välillä väsyttääkin. Lepään aina kun pystyn.
Mulla oli ensimmäinen ultra viikolla 9. Siellä kaikki näytti olevan hyvin. Sydän sykki ja liikettä oli paljon.
Meillä on niin mukava neuvolan täti että lupasi ultrata heti seuraavallakin neuvolakäynnillä joka on parin päivän päästä. Vaikka lääkärineuvolakin on pian! :)
Ikävää jos ette jaksa yrittää uudellen, mutta voihan se mieli muuttua kun aika kuluu eteenpäin. Keskenmeno on aina niin rankka kokemus että mietin itsekkin että jaksankohan ollenkaan enää yrittää. Nyt olen koko alun pelännyt että mitenkähän tässä käy, mutta jo oma olokin helpottaa mieltä kun ei voi niin pahoin. Olen ottanut ihan päivä kerralaan ja iloitsen jokaisen raskausviikon jatkumisesta!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään
Kaikkosen erityisavustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po1876698- 352403
- 1872139
Mitä tämä on
Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut101413Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?
gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.1181393- 731097
Hyvää yötä kaivatulleni
En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä241057Nyt on konstit vähänä.
Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,301035Tilinpäätösvaltuusto 27.5
Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty44961Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.
Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke13936