Kysymykset on siis osoitettu kaikille, jotka käyvät terapiassa:
Millainen terapeuttisi on? Koitko alusta asti, että hänelle on helppo puhua? Koetko että terapiasta on jotain apua ja hyötyä sinulle? Millaista?
Ihan vain mielenkiinnosta haluaisin tietää muiden kokemuksista. Minusta tuntuu että omista terapiakäynneistäni ei ole juuri mitään hyötyä, kun terapeutille puhuminenkin tuntuu hyvin hyvin vaikealta. En pidä itseäni kovin "hitaasti lämpiävänä", eli pikemminkin koen että jos homma lähtee käyntiin tavallaan jo ensimetreillä, se tulee myös todennäköisemmin onnistumaan. Ja jos taas alusta ei tule yhtään mitään, homma lösähtää käsiin. Eli tässäkin tilanteessa pelkään käyvän näin. En tiedä vain johtuuko tämä "puhumisen vaikeus" nykyisestä olotilastani, joka on hyvin saamaton ja vetäytyvä, vai siitä että kemiat eivät tämän henkilön kanssa oikein kohtaa. Ennen kun minulla ei ole sinänsä ollut ongelmia puhua asioistani esim. lääkärini kanssa. Ehkä hän (terapeutti) kuitenkin poikkeaa jollakin tavalla näistä aiemmista "tukipilareistani".
Olisin kiitollinen vastauksista ja neuvoista, ehkä joltakin löytyisi samanlaisia kokemuksia kuin minulta :)
Millainen terapeuttisi on? Koitko alusta asti, että hänelle on helppo puhua? Koetko että terapiasta on jotain apua ja hyötyä sinulle? Millaista?
Ihan vain mielenkiinnosta haluaisin tietää muiden kokemuksista. Minusta tuntuu että omista terapiakäynneistäni ei ole juuri mitään hyötyä, kun terapeutille puhuminenkin tuntuu hyvin hyvin vaikealta. En pidä itseäni kovin "hitaasti lämpiävänä", eli pikemminkin koen että jos homma lähtee käyntiin tavallaan jo ensimetreillä, se tulee myös todennäköisemmin onnistumaan. Ja jos taas alusta ei tule yhtään mitään, homma lösähtää käsiin. Eli tässäkin tilanteessa pelkään käyvän näin. En tiedä vain johtuuko tämä "puhumisen vaikeus" nykyisestä olotilastani, joka on hyvin saamaton ja vetäytyvä, vai siitä että kemiat eivät tämän henkilön kanssa oikein kohtaa. Ennen kun minulla ei ole sinänsä ollut ongelmia puhua asioistani esim. lääkärini kanssa. Ehkä hän (terapeutti) kuitenkin poikkeaa jollakin tavalla näistä aiemmista "tukipilareistani".
Olisin kiitollinen vastauksista ja neuvoista, ehkä joltakin löytyisi samanlaisia kokemuksia kuin minulta :)
Vastaukset 6
Vanhimmat
"Millainen terapeuttisi on?"
Hän on kuvankaunis ja empaattinen.
"Koitko alusta asti, että hänelle on helppo puhua? Koetko että terapiasta on jotain apua ja hyötyä sinulle? Millaista?"
Ehkä rento ilmapiiri on okei. Mutta itse olen aika pakko-oireinen ja ahdistunut, joten vuosia sitten oli helpompi jutella. Onhan tuo ihmissuhde tärkeä, koska ilman häntä olisin ihan tyhjän päällä.
Hei,
Minulla oli terapian alussa hyvin samankaltaisia tuntemuksia. Puhuminen terapeutilleni oli aluksi hyvin vaikeaa ja koin terapeuttini töykeäksi ym., kun taas joillekin arvoiville psykiatreille/psykologeille olin puhunut ongelmistani hyvinkin vuolaasti. Nyt muutaman vuoden jälkeen tilanne on erilainen. Edelleen koen, että olemme hyvin erilaisia, mutta se on ehkä parempikin. Terapian tarkoituksenahan on oppia tuntemaan itseänsä paremmin. Sen saavuttamiseksi on puhuttava kaikki mitä mieleen tulee, esim. mitä tunteita terapeutti sinussa herättää. Siinä paljastuu se mitä yleensä ihmisistä tai vaikkapa miehistä/naisista (riippuen terapeutin sukupuolesta) ajattelee tai paremminkin mitä tunnereaktioita ne herättävät. Ymmärtäisin olevan tarkoituksenmukaista, että terapeutti ei osoita heti suurta sääliä ja ymmärrystä, koska muutoin eivät negatiiviset tunteet tulisi esille lainkaan eikä niitä päästäisi analysoimaan. Terapeutin kautta ikäänkuin peilataan omia tunteita.
Tiedän, että olisin voinut hyötyä terapiasta enemmänkin, jos minulla olisi ollut enemmän halua ja voimia ponnistella totuttuja käyttäytymistapojani vastaan. Koetan kuitenkin ajatella, että asiat ovat edenneet niin kuin ovat edenneet ja terapia voi kestää pitkäänkin. Tunnen itseni paremmin kuin ennen, vaikka ongelmani eivät suinkaan ole lopussa vaan olen hyvinkin ahdistavassa elämäntilanteessa tällä hetkellä. Kamppailen luovuttamisen halun ja elämään uskovan puoleni välillä. Onneksi elämässäni on myös hyvin hyviä asioita, joista en halua luopua.
"Terapeuttikysymyksessä" itseäni on ahdistanut paljon se, kun toiset ihmiset ja psykiatrit ovat kognitiivisten lyhytterapioiden kannalla, eivätkä arvosta pitkäkestoista psykoanalyyttista terapiaa. (Taustalla tietenkin raha, koska käytän terapiaani yhteiskunnan varoja.) En tiedä saanko enää rahoitusta terapialle. Piakkoin täytyy taas mennä toista koulukuntaa edustavalle psykiatrille "anomaan" jatkoaikaa terapialle...
Anteeksi vain kun meni vastaus vähän liian pitkäksi (kelaan tässä samalla omia ajatuksiani...hieman kyllä pelottaa tämä avoimuus anonyyminäkin). Tuli myös mieleen, että toivottavasti tämä ei haittaa terapiasi etenemistä. Tarkoitan, että ehkä jokaisen olisi parempi oppia edellä kertomani niin sanotusti kantapään kautta. Mutta eihän minua ole pakko uskoa...
- EräsIhminenJokaKäyTerapiassa
kaikkea muuta kuin tiedettä.Se on helppoa työtä ja hyvä idea rikastua.Mutta siihen liittyy niin paljon muutakin.Psyykenlääkkeet ja niiden määrääminen.Kysyn?Millaisia haittavaikutuksia olette saaneet psyykenlääkkeistä?
http://ajp.psychiatryonline.org/cgi/content/abstract/appi.ajp.2008.08071065v1
http://www.breggin.com/
http://keskustelu.suomi24.fi/node/6949042
minun pelastus kun olin kärsinyt yksin masennyksesta ja muista ongelmista koko nuoruuteni. Terapiasuhde veti minut takaisin elämään kun ennen sitä olin itsemurhaa yrittänyt.
Joidenkin mielestä terapia on rahastusta. Minun mielestä terapia on ainut asia mikä pitää minut elossa, koska elämässäni ei ole muita ihmisiä.
Niin ja aloittajan kysymyksiä en muista enää, mutta minua terapia on auttanut vaikka vaikeaa se on puhua vaikeista asioista. Pelottaa, että kestääkö se terapeutti kaikkea mitä kerron. Mutta kai se on kuullut ne jo aiemmiltakin potilailta. Tuntuu vähän oudolle kun olen itse juuri täyttänyt 20 ja terapeuttini vaikuttaa todella nuorelle. Ei voi olla yli 30. Pitää vaan tottua toisiimme.
toistamiseen en mene.Luotin terapeuttiin ammatti-ihmisenä,kunnes totuus paljastui.Epäluotettava.Käytti juhlissaan aineita ja viinaa ja puhui asioitani,jotka vuosivat minun vanhempieni tuttujen korviin ja sitä kautta vanhemmilleni.Siihen loppui.
Käyn kolmatta vuotta Kelan tukemassa terapiassa ja olin onnekas, että löysin heti itselleni sopivan terapeutin. Koen, että terapiasta on ollut minulle hyötyä, tosin vasta nyt 3.vuonna olen todella alkanut oivaltamaan asioita ja minulle haitallisia käyttäytymismalleja ja ajatustapoja, joita yritämme muuttaa. Toki terapia-aikaani on kuulunut myös pahoja alamäkiä (esim. 2 itsemurhayritystä ja sairaalajaksoa). Joskus on myös tuntunut siltä, että en enää ole halunnut jatkaa terapiaa, mutta puhumalla olen päässyt eteenpäin. Minun neuvoni olisi, että rohkeasti puhut tuntemuksistasi ja puhumisen vaikeudesta terapeutillesi ja yhdessä miettisitte ratkaisua ongelmaan. Joskus oikea ratkaisu voi olla jopa terapeutin vaihtaminen.