Kissa,lemmikkimaailman sylkykuppi

Kissa on lemmikkimaailmassa kaikkein huonoimmassa asemassa.

Koska pennun saa ilmaiseksi mistä vaan, sen hankintakin voi olla pelkkä päähänpisto.
Pahimmassa tapauksessa se joutuu käärmeen ruoaksi.
Pennut vieroitetaan emolta ihan liian pieninä, kun kissan vieroitusikä on oikeasti VÄHINTÄÄN 12 vk, mieluiten enemmänkin. Ei siis sama kuin koiralla (8 vk->).

Moni hankkii kissan vain kesäksi mökille lasten viihdyttäjäksi.
Sitten lähdetään itse kaupunkiin ja jätetään kissa mökille kuolemaan nälkään, kylmyyteen, loisiin tai petojen kynsiin.

Kaupunkitaajamissa kissa otetaan ja annetaan sen juosta ulkona vapaana tappamassa lintuja,
eikä viitsitä edes leikauttaa aina vaan tehköön pentuja.
Laitetaan niistä sitten taas "lahjoitetaan"-palstalle,
jotta sama touhu varmasti jatkuisi loputtomiin.
Kun kissa katoaa jäädessään auton alle tai naapurin tappamana, otetaan uusi tilalle,
ilmaiseksihan niitä saa..

Löytöeläintaloissa suurin osa eläimistä on kissoja.
Jopa yli 90%.
Läheskään kaikille ei löydy uutta kotia, koska ne ovat usein rumia irti paleltuneine korvineen, niiltä puuttuu usein toinen silmä tulehduksen seurauksesta ja lisäksi ne ovat menettäneet luottamuksensa ihmisiin.
Ne lopetetaan armeliaasti.

Kissan "helppous" lemmikkinä on koitunut sen kohtaloksi.
Kuin myös se, että kissa on halpa, jopa ilmainen.
Yhdenkään lemmikin ei tulisi olla ilmainen.

Jos lemmikin hankkii, pitää siitä olla valmis maksamaan koska sen pitäminenkin maksaa, jos se sairastuu saattaa maksaa jopa monta sataa euroa yksi ainut lääkärikäynti lääkkeet päälle.
Sterilointikin on kallis operaatio, minkä takia se jääkin monella tekemättä.

Edesmennyt Anja Eerikäinen sanoi, että jos jokainen kissa maksaisi saman verran kuin rotukissat, niitä kohdeltaisi paljon paremmin kuin nyt.
Kyllä, ne pidettäisi sisällä, ne steriloitaisiin, sirutettaisiin ja hoidettaisi huolella.

Kissa on lemmikkimaailman sylkykuppi, se helpoin, halvin ja arvottomin.

Älä tue tätä ajatusta.

Jokin lakimuutos pitäisi saada kissan tueksi.
Yksi mikä tuli mieleen on että jokainen kissa olisi pakko siruttaa ennen myyntiä/lahjoittamista.
Asian valvominen olisikin sitten asia erikseen, mutta siitä olisi hyvä lähteä..?
091
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

surusilmä 78. kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu