Suurin osa peppuseksin ystävistä tuntuvat olevan sitä mieltä että suolen on aina oltava tyhjä tai puhdas ennen peräaukkoon työntymistä. Mutta miten on, löytyykö kanssani samalla lailla ajattelevia, että mikään ei ole sen hienompaa kuin työntyä kuumaan kakkaa täynnä olevaan peräsuoleen? Se täytyy tehdä tosi varovasti, ettei paine kasva liikaa mutta lopulta kun on juurta myöten sisällä, on se suolen ja kuuman ulosteen hyväily kyrvän varressa jotain ihan uskomatonta. Siitä kun hiljalleen lähtee liikkumaan, ja lopulta pystyy naimaan ihan täysillä, kakkaa tursuaa ulos mutta se haju vain kiihottaa! Lopuksi saa purkautua peppuun ja ihailla kun sieltä valuu ulos spermansekaista ulostetta. Ja se tuoksu, se jäykistää kalun heti uuteen tutkimusmatkaan sinne mystiselle ruskealle alueelle.
Peppuseksi ja kakka
kuuluvat yhteen
1621
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
tarina,saispa aamukakan sekaan työn kullin