Eurovaaleissa Suomesta valittiin 13 meppiä. Perussuomalaiset ja kristillisdemokraatit saivat kumpikin yhden lisäpaikan. Eduskunnan kolme suurinta puoluetta, Kokoomus, Keskusta ja SDP menettivät kukin yhden paikan. Vaalien suurin voittaja Perussuomalaisten Timo Soini. Monet ovat ihmetelleet, miksi kävi niin kuin kävi. Yhtenä perussyynä oli ehkä kolmen suurimman puolueen yhteiskunnan köyhien ja yleensä huono-osaisten hylkäämisen politiikaa. Tämä väite on perusteltavissa yhden esimerkin valossa: Varallisuusveron poistettiin (1.1.2006 lukien) Keskustan, SDP:n ja Kokoomuksen äänin lailla n:o 1141/2005. Tämä laki merkitsee yhteiskunnan kaikkein rikkaimpien ja varakkaimpien suosimista. - Suomessa köyhyysrajaksi määritellään kotitalouksien käytettävissä olevien tulojen perusteella se tulomäärä, joka on puolet kaikista käytettävissä olevien tulojen mediaanista. Kotitaloudet, joiden tulot jäävät pienemmiksi kuin mediaanitulo puolitettuna, luokitellaan köyhiksi tai ainakin pienituloisiksi ja niiden kaikki jäsenet köyhiksi tai pienituloisiksi Vuonna 2004 köyhyyden raja oli yksinasuvalla 825 euroa kuukaudessa. Suhteellinen köyhyysaste kertoo, kuinka monta prosenttia väestöstä kuuluu tähän ryhmään. Suomessa tuo prosenttiosuus oli vuonna 2007 noin 11 prosenttia. - Pienituloiseksi määritellään henkilöt, joiden kotitalouksien käytettävissä olevat vuositulot kulutusyksikköä kohden olivat pienemmät kuin 60 prosenttia koko väestön vastaavasta mediaanitulosta. Pienituloisuusastetta kutsutaan myös köyhyysriskiksi ja pienituloisia ihmisiä köyhyysuhan alla eläviksi. Vuonna 2007 pienituloisia suomalaisia oli 708.000, joka vastaa runsasta 13 prosenttia koko väestöstä. - Varallisuus on Suomessa jakautunut tuloja huomattavasti epätasaisemmin. Tällä hetkellä varakkaimman viiden prosentin hallussa on noin neljännes koko varallisuuden arvosta. Rikkaimman huipun, yhden prosentin hallussa, on kymmenesosa koko varallisuuden arvosta. Jakauman vinous tulee toisin päin katsottaessa vielä ilmeisemmäksi: puolet kotitalouksista omistaa ainoastaan 11 prosenttia varallisuudesta. Varallisuuserot ovat kasvaneet Suomessa 1990-luvun alun jälkeen. - Varallisuusverolain kumoaminen merkitsi suomalaisten upporikkaiden huomattavaa verohelpotusta. On selvää, ettei varallisuusveron poistaminen ollut merkityksellinen köyhien ja vähävaraisten suomalaisten osalta. Varallisuusveron poistamista tarkoittava laki hyväksyttiin SDP:n ja Keskustan sekä Kokoomuksen enemmistön äänin luvuin 134 - 45. Mm. seuraavat kansanedustajat äänestivät varallisuusveron poistamisen puolesta (Jaa): Ahde Matti /sd, Lindén Suvi /kok, Ala-Nissilä Olavi /kesk, Luhtanen Leena /sd, Alatalo Mikko /kesk, Alho Arja /sd, Manninen Hannes /kesk, Matikainen-Kallström Marjo /kok, Asko-Seljavaara Sirpa /kok, Backman Jouni /sd, Mönkäre Sinikka /sd, Bryggare Arto /sd, Dromberg Kaarina /kok, Oinonen Lauri /kesk, Filatov Tarja /sd, Ollila Heikki A. /kok, Gustafsson Jukka /sd, Paasio Heli /sd, Haatainen Tuula /sd, Pekkarinen Mauri /kesk, Harkimo Leena /kok, Heinäluoma Eero /sd, Perho Maija /kok, Hiltunen Rakel /sd, Holmlund Anne /kok, Rajala Lyly /kok, Rajamäki Kari /sd, Hurskainen Sinikka /sd, Hyssälä Liisa /kesk, Häkämies Jyri /kok, Jaakonsaari Liisa /sd, Risikko Paula /kok, Juhantalo Kauko /kesk, Kaikkonen Antti /kesk, Kalli Timo /kesk, Kalliomäki Antti /sd, Saarikangas Martin /kok, Kanerva Ilkka /kok, Sarkomaa Sari /kok, Karpela Tanja /kesk, Katainen Jyrki /kok, Kekkonen Antero /sd, Skinnari Jouko /sd, Taipale Ilkka /sd, Taiveaho Satu /sd, Tiura Marja /kok, Koskinen Johannes /sd, Urpilainen Jutta /sd, Vanhanen Matti /kesk, Vapaavuori Jan /kok, Kääriäinen Seppo /kesk, Viitanen Pia /sd, Lahtela Seppo /kesk, Vilén Jari /kok, Lahti Jere /kok, Virén Lasse /kok, Lamminen Kalevi /kok, Lankia Eero /kesk, Laukkanen Markku /kesk, Lehtomäki Paula /kesk, Zyskowicz Ben /kok. - Varallisuusveron poistamista vastustivat johdonmukaisesti kaikki Perussuomalaisten edustajat. Kiintoisaa on, että varallisuusveron kumoamista koskevaa lakia vastusti myös mm. Kristillisdemokraattien Sari Essayah, joka valittiin Euroopan unionin parlamenttiin. Essayah totesi varsin perustellusti, että varallisuusveron poisto "antaa tietynlaisen signaalin kuitenkin siitä, minkälaiselta arvopohjalta tämä hallitus tekee verolinjaustaan". Essayah jatkoi: "Budjetin lähetekeskustelussa meille on käynyt ilmi, että meillä on antaa köyhyyspakettiin 30 miljoonaa, mutta olemme valmiit poistamaan kuitenkin kaikkein rikkaimmilta tämän varallisuusveron, 70 miljoonaa. Budjetin lähetekeskustelussa toimme myös esille sen, että 12 viime vuoden aikana kotitalouksien käytettävissä oleva varallisuus on kasvanut noin 20 prosenttia ja kaikkein pienituloisin kansanosa on saanut siitä 1,1 prosenttia, arvoisa ministeri Heinäluoma, 1,1 prosenttia, ja kaikkein rikkaimmat ovat saaneet siitä kasvusta 44 prosenttia. Tämä hallituksen ratkaisu entisestään vahvistaa tuloerojen kasvua Suomessa."
Vaalianalyysiä
PourSouverainté
3227
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Terävintä kritiikkiä varallisuusveron poistamisesta esitti Perussuomalaisten Timo Soini, joka totesi muun ohella seuraavaa: "Mutta huomionarvoisa seikka, jonka valtiovaranministeri sanoi, on täällä se, että tämä on poistettu monissa Oecd-maissa. Kas, kun täällä perusteluissa sivulla 11 sanotaan, että Islannissa tämä on, Norjassa tämä on, Sveitsissä tämä on - nämä ovat kaikki EU:n ulkopuolisia maita. Tämä on nimenomaan EU:n pääoma- ja rahapiirien keino vapauttaa superrikkaat veroista, ja milläs köyhä sosialisti verosuunnittelee? Ei millään." - Soini jatkoi myöhemmin: "(...) Tämä on erittäin paljastava, mutta hyvin informatiivinen, tämä hallituksen esitys. Täältä löytyvät nämä keskeiset faktat. Aivan niin kuin tässä ed. Vistbacka sanoi, ei tämä koske köyhiä. Samoin talletuksista äsken kepu huusi ja kokoomus säesti siellä, hykerteli, kunnes ed. Vistbacka sanoi, että ne tavalliset talletuksethan ovat lähdeverolla, ei tämä koske näitä, jokainen mökin mummon talletus. Samoin 'Varallisuusveroista vapaita ovat kotimainen osakeyhtiö, osuuskunta ja muu yhteisö, jonka osakkaan tai jäsenen veronalaisia varoja ovat hänen osuutensa yhteisössä'. Täältä nämä löytyvät. Tämä on todella törkeä superrikkaitten verohelpotuslaki. Samoin täällä sanotaan heti yleisperusteluissa: 'Muutos lieventää sellaisten varallisuusveroa maksavien verotusta, joiden pääomatuloksi katsottavien osinkotulojen yhteismäärä ylittää 90 000 euroa.' Yli puoli miljoonaa mummonmarkkaa osinkotuloja vuodessa, ja tänne vielä tarvitaan lisää! Kyllä röyhkeys on aivan käsin kosketeltavaa. Tämä on aivan erinomainen, tämä informaation lähde. Tämä on lahjomatonta tekstiä. (...)" - Arvoisa herra puhemies! EU:han on rahapiirien. Sen perustivat saksalaiset pankkiirit ja ranskalaiset sosialistit. Sehän on EU. Nyt tässä nimenomaan pääomat pistetään vapaaksi, rahapiirit vapaaksi. Itsenäisillä mailla, kuten Sveitsillä, Islannilla ja Norjalla, on varallisuusvero, mutta tämä on tätä suuren rahan politiikkaa, jonka rattaita sosialistit rasvaavat. (...)" - Vaikuttaa siltä, että eduskuntapuolueista köyhien ja vähäosaisten asialla ovat olleet eniten Perussuomalaiset ja eräät kristillisdemokraattiset kansanedustajat. Suuret puolueet ovat selvästi olleet pettymys niin köyhille kuin vähäosasisille. Sama koskee kaikkia niitä kansalaisia, jotka ovat yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden kannalla. - Se seikka, jonka vuoksi Kokoomus näyttää menestyneen suhteellisen hyvin, on täysin luonnollista. Suomessa yhä melko monilla menee 'hyvin'. Hyväosaisimmat tietävät, että heidän etujaan ajaa parhaiten ja häikäilemättömimmin juuri Kokoomus. Vihreät pelastuivat tällä kertaa ehkäpä sen tähden, että he ymmärsivät äänestää varallisuusveron poistamista vastaan. - Vasemmistoliittoa ei pelastanut mikään. Tähän tosiseikkaan on löydettävissä kaksi syytä: järjestelmäkriitikko Esko Seppäsen lähtö Euroopan unionin parlamentista ja tapaus Siimes, joka yhä edelleen on riippana Vasemmistoliiton historiassa. Siimeshän paljastui kokoomuslaisen Penttilän tukijaksi (sic!). Penttilähän tunnetaan innokkaana Bushin hallinnon puolustajana ja NATO-jäsenyysintoilijana. Jotakin se kertoo myös Siimeksestä ja siitä, että Vasemmistoliitto aikoinaan haksahti Siimekseen. Toivottavasti Arhinmäellä on sydäntä kuunnella köyhien ja vähäosaisten huolia.
Mitä tästä opimme? Todennäköisesti emme yhtään mitään. Olettaa sopii, että Perussuomalaiset, jotka ovat vuosiakudet olleet johdonmukaisesti köyhien ja vähäosaisten asialla, lisäävät yhä edelleen kannatustaan seuraavissa vaaleissa. Myös eräillä kristillisdemokraateilla saattaa olla jatkuvaa nostetta. On kiinnostavaa nähdä, jatkavatko puolestaan SDP ja Keskusta upporikkaitten suosimista sekä köyhien ja vähäosaisten kyykyttämistä.
Kiitos Sari Essayah ja te muut kd-kansanedustajat, jotka äänestitte varallisuusveron poistamista vastaan.
Heinäluoma teki raskaimman virheensä ajaessaan sen pois ja paria poikkeusta lukuun ottamatta demarit olivat samaa mieltä. Ja unohtivat köyhät. Lipponen oli äärioikeistolainen. Ja Vanhanen ja kepu nöyrästi tukivat rikkaita ja potkivat mukana köyhiä.
Ei ihme, että demarit saivat rökäletappion. Mitrohan ei ole demari, vaan pelle, joka toi muhkean potin sekaääniä demareille.
Miksi tällaista analyysia ei voi lukea paperilehdistöstä. Jos edes osa urheilusivuista käytettäisiin yhteiskunnallisten asioiden uutisiin ja analyyseihin, niin paperilehdilläkin voisi olla vielä tulevaisuutta. Nyt tieto täytyy hakea sähköisessä muodossa.