Keskusta haastaa

Seuraako SDP ja Kokoomus perässä?

Korhonen valmis julkistamaan kaikki vaalirahat

Keskustan puoluesihteeri Jarmo Korhonen olisi valmis julkistamaan kaikki vaalirahoitukset, jos vain tukien antajat suostuvat siihen.

Hänen mukaansa Keskusta on antanut kaikille Menestyvä Suomi -yhdistykselle tukea antaneille yrityksille luvan julkistaa tukisummat.

Korhonen muistutti illalla STT:lle, että Keskustan työvaliokunta perusti yhdistyksen keräämään varoja Keskustalle. Yhdistyksen varat käytettiin puolueen yleiseen mainontaan. Työvaliokunta myös lopetti yhdistyksen toiminnan viime kesänä puoluekokouksen jälkeen. Vaalitukea yhdistys keräsi yhteensä 535 000 euroa.

Korhosen mukaan Nova Group tuki yhdistystä vain vuoden 2007 eduskuntavaaleja varten. Viime vuoden kunnallisvaaleihin tai tämän vuoden eurovaaleihin yhtiöltä ei tullut tukea. Nova Group osti liput kolmeen seminaariin. Niistä kertyi yhteensä 124 800 euroa. Korhonen ei keskustellut puheenjohtaja Matti Vanhasen kanssa mistään tarkoista summista. Tuen yleisen koon Vanhanen kuitenkin Korhosen mukaan tiesi.

Menestyvä Suomi -yhdistystä tuki kaikkiaan tuhatkunta yritystä. Nova Groupin osuus oli suurin. Muutaman yrityksen tuki oli alle 50 000 euroa. Valtaosa yrityksistä osti lipun johonkin seminaariin. Yleisin tuki oli 500-1 000 euroa.

Keskusta on sittemmin noudattanut periaatetta, että kaikki yli 5 000 euron tuki julkistetaan. Kunnallisvaaleihin tai eurovaaleihin ei näin suurta tukea annettu yhtään.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/200906129767070_uu.shtml
279
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tuon ei pysty todellakaan muut kuin kepulaiset, positiivista on se, että tuokin kepulaiset yritys selvittää asiaa, kääntyy täysin kepua vastaan;-)) Onneksi meillä on vaoaa lehdistö suomessa!

Äänestä
  • muutkin joutuvat ilmoittamaan vaalirahoituksen, joka tapauksessa MTV3:n kaunatoimittajat joutuvat taas keksimään uuden kaatoyritys tavan, jokainen tietää kuka eniten käyttää rahaa vaaleihin, eihän niiden tarvinnut ilmoittaa mitä saivat viime vaaleissakaan, ne ovat näiden äijien puolueesta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


avoimmuuteen kirjoitti:

Seuraako SDP ja Kokoomus perässä?

Korhonen valmis julkistamaan kaikki vaalirahat

Keskustan puoluesihteeri Jarmo Korhonen olisi valmis julkistamaan kaikki vaalirahoitukset, jos vain tukien antajat suostuvat siihen.

Hänen mukaansa Keskusta on antanut kaikille Menestyvä Suomi -yhdistykselle tukea antaneille yrityksille luvan julkistaa tukisummat.

Korhonen muistutti illalla STT:lle, että Keskustan työvaliokunta perusti yhdistyksen keräämään varoja Keskustalle. Yhdistyksen varat käytettiin puolueen yleiseen mainontaan. Työvaliokunta myös lopetti yhdistyksen toiminnan viime kesänä puoluekokouksen jälkeen. Vaalitukea yhdistys keräsi yhteensä 535 000 euroa.

Korhosen mukaan Nova Group tuki yhdistystä vain vuoden 2007 eduskuntavaaleja varten. Viime vuoden kunnallisvaaleihin tai tämän vuoden eurovaaleihin yhtiöltä ei tullut tukea. Nova Group osti liput kolmeen seminaariin. Niistä kertyi yhteensä 124 800 euroa. Korhonen ei keskustellut puheenjohtaja Matti Vanhasen kanssa mistään tarkoista summista. Tuen yleisen koon Vanhanen kuitenkin Korhosen mukaan tiesi.

Menestyvä Suomi -yhdistystä tuki kaikkiaan tuhatkunta yritystä. Nova Groupin osuus oli suurin. Muutaman yrityksen tuki oli alle 50 000 euroa. Valtaosa yrityksistä osti lipun johonkin seminaariin. Yleisin tuki oli 500-1 000 euroa.

Keskusta on sittemmin noudattanut periaatetta, että kaikki yli 5 000 euron tuki julkistetaan. Kunnallisvaaleihin tai eurovaaleihin ei näin suurta tukea annettu yhtään.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/200906129767070_uu.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu