D-vitamiinin puutos

ja ahdistus

Reilu vuosi sitten iski mieletön ahdistus ja paha olo ja voimattomuus. Jouduin pitkälle sairauslomalle ja monta kuukautta olin tilassa, jossa kaikki sosiaalinen kanssakäyminen, jopa kaupassa käyminen, tuotti suuria vaikeuksia. Kaikki liikkuminen tuotti suuria vaikeuksia, psyykkisen pahan olon lisäksi oli fyysisesti tosi paha olla, kävelykin tuntui ylivoimaiselta ponnistelulta, pulssi oli jatkuvasti koholla, ja esim. nukkumaan mennessä jatkuva särky kaikkialla kehossa valvotti muutaman tunnin. Monia SSRI-lääkkeitä kokeiltiin ja niistä tuli ihan hirvittävä olo, lopulta löytyi yksi lääke, mikä jonkin verran helpotti, niin että vähitellen pystyin hoitamaan pakolliset lääkärissä-, virastoissa ja kaupassa käynnit. Tämän kaiken alkaessa työterveyslääkäri otatti mm. D-vitamiinitaso-verikokeen ja se oli selvästi liian alhainen. Hän määräsi minulle kalkki-D-vitamiinia syötäväksi säännölliseti tupla-annoksen. Sen syöminen kuitenkin jäi jostain syystä. Vasta nyt sitten n. 3 viikkoa sitten aloin säännöllisesti syömään tätä valmistetta. Jo muutaman päivän syömisen jälkeen monta tuntia kestäneet yösäryt (ja särkyjä oli ollut päivälläkin) jäivät pois yht äkkiä kuin simsalabim, eivätkä ole palaneet. Aika pian myös mielialani alkoi kohota kohisten. Ja voimattomuus ja ainainen väsymyskin on helpottaneet huomattavasti niin että nyt on useimmiten jo ihan mukavaa lähteä vaikka pikkukävelylenkille. Mietin sitä, että onkohan mahdollista että kaiken pahanolon, sekä fyysisen että psyykkisen taustalla onkin ollut kalsiumin ja d-vitamiinin paha puutos? Vai onko huomattavasti parempi olo vain sattumalta alkanut samaan aikaan kun aloitin ko. valmisteen käytön. Onko kenelläkään mitään kokemuksia d-vitamiinin ja kalsiumin puutoksen vaikutuksesta ahdistukseen, masennukseen ja heikkoon fyysiseen kuntoon?

46

21855

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • on totta

      D- vitamiinin puute johtaa hyvin moniin eri sairauksiin, vajaus on yhdistetty 17 eri syöpään, sydäntautiin,halvauksiin, verenpainetautiin, autoimmuunisairauksiin, masennukseen, multippeliskleroosiin, krooniseen kipuun, nivelrikkoonn, reumaan, osteoporoosiin, hammassairauksiin ja eri infektioihin. A- vit lisää D-vit vaikutusta.

    • todennäköisesti.

      Monet sairauden tai puutostilan oireet leimataan mielisairaudeksi.

      • bbbbb

        Onko täällä ketään muuta, kuka olisi saanut d-vitamiinista avun ahdistus- ja masennusoireisiinsa?


      • ei_muuta
        bbbbb kirjoitti:

        Onko täällä ketään muuta, kuka olisi saanut d-vitamiinista avun ahdistus- ja masennusoireisiinsa?

        Psykiatri on käskenyt syömään d-vitamiinilisää 40 mikrogrammaa päivä.


      • Anonyymi

      • Anonyymi
        ei_muuta kirjoitti:

        Psykiatri on käskenyt syömään d-vitamiinilisää 40 mikrogrammaa päivä.

        Taitaa vaan Suomessa olla aika harvinaista jos psykiatri suosittelee reseptin ulkopuolelta jotain hoitoa.


    • Masaxxxxxxxx

      Itse söin vuosikausia SSRI-lääkettä masennukseen. Se auttoi jonkin verran niin, että jotakuinkin selviytyi elämästä. Nyt olen pari kuukautta syönyt D-vitamiinia 50 µg päivässä, ja masennusoireet ovat tiessään enkä tarvitse mitään lääkitystä enää. Myös fyysisesti olo on kuin uudesti syntynyt. En esimerkiksi juo maitoa ollenkaan, joten varmaan D-vitamiinin puutos oli päässyt aika pahaksi.

      Kuinkakohan monelta masennus- ja ahdistuspotilaalta ylipäätään mitataan elimistön D-vitamiinitasoa? Ainakaan itselleni ei lääkäri moista koskaan edes ehdottanut, päädyin D-vitamiiniin (ja kalsiumiin) itsehoitona luettuani uusista tutkimustuloksista. Suosittelen kaikkia ainakin kokeilemaan, siinä ei mitään menetä. 100 tabl. pakkaus 10 µg tabletteja maksaa apteekissa n. 5 euroa, itselläni tuo riittää siis 20 päiväksi. Nykyiset saantisuositukset ovat aivan metsässä eikä niistä kannata välittää, Googlella löytyy linkkejä useisiin tutkimuksiin jotka suosittelevat jopa reilusti yli 100 µg vuorokausiannosta.

      • tilatessasi

        iHerbistä 5 dollaria alennusta D-vitamiinista ensimmäiseen tilaukseesi kun laitat sinne koodin: UNO401


      • Joop a joo
        tilatessasi kirjoitti:

        iHerbistä 5 dollaria alennusta D-vitamiinista ensimmäiseen tilaukseesi kun laitat sinne koodin: UNO401

        Voisi joku joku selkokielisesti sanoa että montako tablettia päivässä...En tajua tuota outoa 50uuujotain mittaa.....Kiitos.
        Mulla on Kalcipos D-Mite.Apteekista . OTan 2krt/pv/1tabl. Kuinka paljon enemmän sitä voi ottaa??


      • Vastaus:
        Joop a joo kirjoitti:

        Voisi joku joku selkokielisesti sanoa että montako tablettia päivässä...En tajua tuota outoa 50uuujotain mittaa.....Kiitos.
        Mulla on Kalcipos D-Mite.Apteekista . OTan 2krt/pv/1tabl. Kuinka paljon enemmän sitä voi ottaa??

        Merkki "µ" tarkoittaa mikroa. "µg" tarkoittaa mikrogrammaa. http://fi.wikipedia.org/wiki/Myy

        Käyttämässäsi valmisteessa on ilmeisesti kalsiumia ja d-vitamiinia. Siinä taitaa olla 5 µg d-vitamiinia tabletissa (http://spc.nam.fi/indox/nam/html/nam/humspc/7/502177.shtml). Eli jos syöt sitä kaksi kertaa päivässä, saat 10 µg d-vitamiinia. Varmista purkista, että kuinka paljon siinä on d-vitamiinia.

        Suosittelen, että syöt sitä kuten tällä hetkellä syöt ja otat lisäksi pelkkää d-vitamiinia. Sopiva määrä monien lähteiden mukaan d-vitamiinille aikuisille on 100-125 µg päivässä. Tosin yliannostus voi tulla vasta yli 250 µg/päivä monen kuukauden ajan annostuksella.

        Hyvä valmiste mitä myydään suomalaisessa apteekissa on "Minisun 20 µg". Osta sitä ja syö 4-5 tablettia päivässä.

        Jos esimerkiksi syöt 2 Kalcipos D-miteä päivässä ja 5 tablettia Minisun 20 µg-valmistetta, saat 2*5 µg 5*20 µg=110 µg

        Jos haluat syödä 50 mikrogrammaa d-vitamiinia päivässä, niin syö Kalciposta 2 tablettia päivässä ja 2 tablettia Minisun 20 -valmistetta eli 2*5 µg 2*20 µg.

        Jos mahdollista, niin jaa d-vitamiinit tasaisesti, esimerkiksi puolet aamulla ja puolet päivällisellä.


      • 35
        Vastaus: kirjoitti:

        Merkki "µ" tarkoittaa mikroa. "µg" tarkoittaa mikrogrammaa. http://fi.wikipedia.org/wiki/Myy

        Käyttämässäsi valmisteessa on ilmeisesti kalsiumia ja d-vitamiinia. Siinä taitaa olla 5 µg d-vitamiinia tabletissa (http://spc.nam.fi/indox/nam/html/nam/humspc/7/502177.shtml). Eli jos syöt sitä kaksi kertaa päivässä, saat 10 µg d-vitamiinia. Varmista purkista, että kuinka paljon siinä on d-vitamiinia.

        Suosittelen, että syöt sitä kuten tällä hetkellä syöt ja otat lisäksi pelkkää d-vitamiinia. Sopiva määrä monien lähteiden mukaan d-vitamiinille aikuisille on 100-125 µg päivässä. Tosin yliannostus voi tulla vasta yli 250 µg/päivä monen kuukauden ajan annostuksella.

        Hyvä valmiste mitä myydään suomalaisessa apteekissa on "Minisun 20 µg". Osta sitä ja syö 4-5 tablettia päivässä.

        Jos esimerkiksi syöt 2 Kalcipos D-miteä päivässä ja 5 tablettia Minisun 20 µg-valmistetta, saat 2*5 µg 5*20 µg=110 µg

        Jos haluat syödä 50 mikrogrammaa d-vitamiinia päivässä, niin syö Kalciposta 2 tablettia päivässä ja 2 tablettia Minisun 20 -valmistetta eli 2*5 µg 2*20 µg.

        Jos mahdollista, niin jaa d-vitamiinit tasaisesti, esimerkiksi puolet aamulla ja puolet päivällisellä.

        Kävin tänään sitten ostamassa Bioteekin vahava D-vitamiini imeskelytabletteja. Kärsin ahdistuksesta ja ajattelin että jos tästä D-vitamiinista olisi hyötyä.
        1 tabletti sisältää 10mikrogrammaa ja paketissa lukee että ei saa ottaa kuin 1 tabletti päivässä.
        Eli kuullostaa hurjalta ottaa 10 tablettia kun lukee että saa ottaa vain yhden!
        Mitä mieltä olette?


      • Osta vahvempaa,
        35 kirjoitti:

        Kävin tänään sitten ostamassa Bioteekin vahava D-vitamiini imeskelytabletteja. Kärsin ahdistuksesta ja ajattelin että jos tästä D-vitamiinista olisi hyötyä.
        1 tabletti sisältää 10mikrogrammaa ja paketissa lukee että ei saa ottaa kuin 1 tabletti päivässä.
        Eli kuullostaa hurjalta ottaa 10 tablettia kun lukee että saa ottaa vain yhden!
        Mitä mieltä olette?

        niin ei tarvitse ottaa kymmentä tablettia.

        http://terveesti.blogs.fi/2007/10/31/d_vitamiini_merkityksen_aliarviointi_on_~3225287/


      • -LL

      • Ja karvojen
        -LL kirjoitti:

        D-vitamiinin saantisuositus on 5-7.5 mikrogrammaa vuorokaudessa.

        Aina löytyy näitä Google-keittiölääkäreitä, jotka leikkivät oikeaa lääkäriä ja määräilevät isompia annoksia.

        nyppiminen on sairaus.


      • LL puute vitamiini
        -LL kirjoitti:

        D-vitamiinin saantisuositus on 5-7.5 mikrogrammaa vuorokaudessa.

        Aina löytyy näitä Google-keittiölääkäreitä, jotka leikkivät oikeaa lääkäriä ja määräilevät isompia annoksia.

        Oletko LL = Leikkilääkäri? Aina löytyy Googleen kirjottavia leikkilääkäreitä jotka pelkää oman työnsä puolesta.


      • jokuerä
        -LL kirjoitti:

        D-vitamiinin saantisuositus on 5-7.5 mikrogrammaa vuorokaudessa.

        Aina löytyy näitä Google-keittiölääkäreitä, jotka leikkivät oikeaa lääkäriä ja määräilevät isompia annoksia.

        http://www.iltalehti.fi/terveys/2014012417972340_tr.shtml
        "Lääkärit tuohtuivat D-vitamiinin alhaisista ravitsemussuosituksista: "Vahingollista kuin tupakkateollisuus"
        Paakkari puolestaan siteeraa American Geriatric Societyn (AGS) joulukuussa 2013 annettua konsensuslausumaa, jonka mukaan ikääntyneiden luuston terveys edellyttää D-vitamiinin päivittäistä, peräti 100 mikrogramman lisäannoksen käyttöä.

        - Edellisessä Suomen ravitsemussuosituksessa 60-vuotiaiden suositeltu annos oli 20 mikrogrammaa, mutta nyt sitä suositellaan vasta yli 75-vuotiaille. Minua ihmetyttää suuresti, miksi suositusta vanhusten kohdalla laskettiin, vaikka juuri he tarvitsevat D-vitamiinia muita enemmän.

        Hän muistuttaa myös, että Yhdysvallat sijaitsee maantieteellisesti alempana kuin Suomi.

        - Kyllähän järkikin sanoo, että täällä pohjoisessa tarvitaan vielä enemmän D-vitamiinia. Siitä huolimatta Yhdysvalloissa suositellaan 100 mikrogrammaa ja Suomessa ravitsemussuositus on vain 10 mikrogrammaa. Siinä on melkoinen ero. Hämmästelen tätä suuresti, hän sanoo.

        Ikääntyneet tarvitsevat D-vitamiinia enemmän, koska he viettävät paljon aikaa sisätiloissa ja pukeutuvat lisäksi peittäviin vaatteisiin. Lisäksi ikääntyneen ihmisen iho ei muuta auringosta saatavaa D-vitamiinia hyödyksi yhtä tehokkaasti kuin nuorella ihmisellä.

        - Se, että sinne ohjeisiin on kirjattu tuo yli 20 mikrogrammaa ylittävä osuus jotenkin haitallisena, on jotain aivan ihmeellistä. En voi sitä mitenkään ymmärtää, Paakkari myöntää.


      • liianvähändeetä
        -LL kirjoitti:

        D-vitamiinin saantisuositus on 5-7.5 mikrogrammaa vuorokaudessa.

        Aina löytyy näitä Google-keittiölääkäreitä, jotka leikkivät oikeaa lääkäriä ja määräilevät isompia annoksia.

        Minulla oli D-vitamiinin puutos, joka korjaantui vasta 200 mikrogrammalla päivässä. En ole vielä huomannut apua masennukseen tai ahdistukseen, mutta labrojen mukaan annostus on vasta nyt riittävä.


      • Anonyymi
        liianvähändeetä kirjoitti:

        Minulla oli D-vitamiinin puutos, joka korjaantui vasta 200 mikrogrammalla päivässä. En ole vielä huomannut apua masennukseen tai ahdistukseen, mutta labrojen mukaan annostus on vasta nyt riittävä.

        Milloin lääkärin pitäisi tarkistaa labrat?


      • Anonyymi

        Joo, sain diagnoosin masennuksesta ennen verikokeiden tuloksia ja liian alhainen oli tämä d-vitamiini.


    • Kevättä rinnassa..

      Aloin kanssa ihmetellä kun masennuksen oireet on tiessään ja ei väsytä lainkaan, vaikka olen tunnetusti aika unikeko. Mutta nyt tuo kaikki selkeni. Olen alkanut syömään D-vitamiinia ihan apteekkarin suosituksesta kun kerroin lihaskiuvuista ohi mennen. Ikääkin minulla on jo 40v joten ajattelin kipujen enteilevää "vanhuutta"? :) Mutta apteekkari sanoi että jo yli 30v suosittellaan päivittäistä D-vitamiini annosta. Joten ostin hänen suosittelemaansa tuotetta, ja olen syönyt sitä nyt noin 3kk. Olossa on huima ero! Tuntuu että jaksaisi mitä vain. Ja nukkumisen määrä on lähes puolittunut. Päivällä en nuku enää lainkaan ja mikä parasta lihas kivut ovat täysin hävinneet. Uskomatonta! Voiko tämä kaikki todellakin johtua vain D-vitamiinista: Jos näin on täytyy muistaa kiittää ihanaa apteekkariani. Joka pystyi siihen mihin lääkärit eivät ole vuosiin pystyneet. ;)

      • 44v

        Minkä merkkistä tuotetta käytät


    • ttttttttttttt

      ja jospa vitamiineissanne ei olekaan pisaraakaan D-vitamiinia ja kuvittelette vain sen kaiken placebo-efektin kautta.
      itse olen syönyt d-vitamiinia monta vuotta ja masennukseni on vain pahentunut.

      • Anonyymi

        Kyllä minun käyttämässä d-vitamiini lisässä sitä on.Koska minun d-vitamiini tasot nousi mittauksessa yli sadan.


    • samiakanttila

      Muutamia vuosia sitten luin tutkimuksen, jonka mukaan D-vitamiinista oli pientä apua masennuksessa. Ajattelin että näillä leveyksillä voisi olla järkevä lisä masennuksen hoidossa. Ja nyt muutaman sadan potilaani kokemukset ovat erittäin mielenkiintoisia. Noin 90% potilaista on saanut siitä sellaista apua, että haluavat jatkaa sen käyttöä. Annossuositukseni on 40-80 ug/vrk ja kun liikutaan isoissa annoksissa, ilman muuta myös pitoisuusmittaukset.Yllättäen psykoosipotilailla harhat ovat lisääntyneet ja siksi kehotan välttämään yli 30 ug:n annoksia.

      Asia ei ole kiistaton. Tänä syksynä julkaistiin esimerkiksi norjalainen tutkimus ja siitä ei saatu esiin selvää hyötyä. Taitaa tosin ruokavaliokin olla erilainen. Ja erityisen aurinkoisena hellekesänä eivät omatkaan potilaat raportoineet minkäänlaista apua.

      http://www.samianttila.net/

    • mauhau

      Itse huomasin saman että D-vitamiinin viikon käytön jälkeen energisyys lisääntyi huomattavasti ja kuntoilu sujuu huomattavasti paremmin, joten en keksi mitään muuta selitystä miksi voin paremmin.

    • .-.--.

      krooniseen masennukseeni ei D-vitamiinilla ole ollut mitään vaikutusta.

      • Anonyymi

        No ei ainakaan silloin jos annokset ovat pieniä.


    • d-vitamiinia

      D-vitamiini on hyvin tärkeä, ja sen puutos on linkitetty vakaviin sairauksiin. Tietenkäänhän se ei mikään ihmepilleri ole, joka poistaisi kaikki ongelmat samantien.

      Muutama aiheeseen liittyvä virallinen uutinen:

      Tutkimus vahvistaa: D-vitamiinin puute lisää kuolleisuutta
      http://www.hs.fi/terveys/a1416368546348

      Ruotsalaistutkimus: D-vitamiinin puutteella yhteys itsemurhayrityksiin
      http://www.hs.fi/tiede/a1305883150789

      Skitsofreniaa sairastavat kärsivät D-vitamiinin puutteesta
      http://www.tohtori.fi/?page=7236802&id=1992677

      Nuorten todellisuus hämärtyy D-vitamiinin puutteen takia
      http://www.tohtori.fi/?page=7236802&id=2036712

      D-vitamiini kannattaa ottaa hyvin imeytyvässä öljykapselissa (softgel) ja jos mahdollista, rasvaisen ruuan kanssa. Magnesiumin saannista kannattaa niinikään huolehtia, koska jos ihmisellä on magnesiumin puutos, ei elimistö pysty hyödyntämään d-vitamiiniakaan kunnolla.

      Jos haluaa vertailla hintoja ja säästää, niin d-vitskuja voi tilata iHerbistä. Tuolta pääsee katselemaan hintoja suoraan euroissa:
      http://eu.iherb.com/vitamin-d?rcode=gsw705

      Yksi IU d-vitamiinia vastaa 0,025 µg:ta; esim. 2000 IU = 50 µg, 4000 IU = 100 µg

      Jos tilaaminen iHerbistä kiinnostaa, niin kannattaa huomioida alv-raja: Arvonlisäveroa ei tarvitse maksaa silloin, kun tilauksen kokonaissumma (Estimated Order Total) jää ravintolisiä tilattaessa (alv 14%) alle 35,70 €:n ja kosmetiikkaa tilattaessa (alv 24%) alle 20,83 €:n.

      lisätietoja tarvittaessa
      http://ravintolisatverkosta.wordpress.com/iherb-tilausohjeet/

    • Pilleripisnes

      Välttäkää d-vitmiinin jatkuvaa käyttöä. Jos käytätte, niin pitäkää 3-6 kk taukoja riippuen tietenkin pitoisuusarvoistanne. Tämä perustuu siihen, että d-vitamiini poistuu hitaaasti ja jatkuvassa käytössä on luultavimmin aiheuttaa haittaa terveydelle. Se, että mahdollisesti vaikuttaa positiivisesti moniin sairauksiin voi puolestaan jatkuvassa käytössä aiheuttaa ongelmia. Joillakin voi 50 qg:n annos nostaa pitoisuuden yli 200 mmol/ kun taas toissilla 125qg annos voi olla luokkaa 70 mmol. Aiheesta on nyt lisääkin tutkimuksia tehty ja tämä "flunssan" ehkäisy vitamiini ei ole pelkästään hyväksi, kuten ei muutkaan "vitamiinit" jatkuvassa käytössä.

      • Anonyymi

        Mitkä ne haitat sitte pitäs olla?Olen käyttänyt jo vuosia ilman mitään pitempiä taukoja ilman mitään haittoja.


    • Traumatisoitunut

      Mietin, mihin edellinen kirjoittaja Pilleripisnes perustaa mielipiteensä/ohjeensa?
      Aikanaan Suomessa jo tri Arvo Ylppö useita kymmeniä vuosia sitten neuvoi ottamaan 100 mikrogrammaa D-vitaa/pv. Sittemmin ohjeistukset ovat olleet ihan päin puuta kunnes nyt on taas neuvottu korkeampiin annoksiin.
      Korkeasti koulutetut, arvostetut tohtorit, dosentit suosittavat jo yli 10-vuotiaille 50 mikrog/pv, aikuisille 100 mikrog/pv ja tietyissä sairauksissa vähintään 125 mikrog/pv, syöpähoidon yhteydessä 175 mikrog/pv!
      Jopa Espanjassa, jossa aurinko paistaa paljon, neuvotaan D-vitaa syömään. Meillä pimeässä 100 mikrog on hyvä annos vaikka ympäri vuoden, kesäaikaan voi annoksen puolittaa. Harva syö niin terveellisesti, että D-vitaa tulee tarpeeksi.
      D-vitamiinitason voi mittauttaa yksinkertaisella verikokeella näistä tiedoista varmistuakseen.
      Netistä löytyvät tasosuositukset esim HUS-labilta.
      Aikuisten suositustaso on nykyisin yli 50 nmol/l ja hyvällä tasolla pitämässä luustoa kunnossa yli 70 nmol/l. Testi on S-D-25-D-vitam-25-OH.
      Flunssan ehkäisyssä auttavat D- ja C- vitamiinit sekä sinkki. Apteekista saa poretablettina 1000 mg C:tä 15 mg sinkkiä. Toimivat yhdessä käytettyinä!
      Neuvon ehdottomasti googlettamaan uusimpien tutkimustulosten suosituksia.

    • Trauma2

      Onhan se flunssani pitänyt loitolla, mutta sehän on vain flunssa. Muutama bioanalyytikko voisi valaista asiaa tarkemmin. Se voi ehkäistä jotakin, mutta kuten yleensä näissä buumeissa on tapana latistua, kun se ei yksinkertaisesti kaikkien elimistölle sovi. Elimistömme ja sen toiminta on yksilöllistä. Emme ole espanjalaisia ja meidän elimistömme on ajan saatossa sopeutunut näihin olosuhteisiin. Pidän d-vitamiinilisää turvallisena kun se ei ylitä 100 nmol/l jatkuvassa käytössä. Sen pitoisuuden kun saavuttaa niin menee kutakuinkin 4-6 kk, että pitoisuus laskee alle 70 nmol/l.

    • Traumatisoitunut

      Edelleen suosittelen netistä tarkistamaan viiseimmät tosiasiaa sisältävät tutkimustulokset. Kuka haluaa vapaaehtoisesti sairastaa "vain flunssaa", jos siltä voi välttyä? Mitä seuraakaan pitkittyneistä flunssista?
      Emme ole Suomessa vitamiinien saannin/puutteen suhteen sopeutuneet olosuhteisiin. Elämme monen vitamiinin puutteessa. Maaperästäkään ei viljelyn myötä enää saa kaikkia tarpellisia mineraaleja. Esimerkiksi seleenin ja magnesiumin saanti on vähentynyt. Etenkin miehet kärsivät mm magnesiumin alhaisesta tasosta.
      Espanjan kirjoitin esimerkkinä yhdestä maasta, siitä, että vaikka aurinko siellä porottaa ja ihmiset saavat keskipäivän aikaan auringosta elimistöönsä D-vitaa, silti siellä asiantuntijat suosittavat D-vitalisää.
      D-vitamiini on jokaiselle elintärkeä vitamiini ympäri vuoden, eikä ainoastaan estämään "vain flunssia" vaan se vaikuttaa kokonaishyvinvointiimme: mm luustoon, hampaisiin, kynsiin, hiuksiin, verenkiertoon, sydämeen, lihaksistoon, hermostoon, mielialaan, jopa nukkumiseen, energisyyteen jne.
      Ilman D-vitalisää on mahdotonta saavuttaa 100 nmol/l, jolla tasolla mm luusto, osteoporoosi jne pysyvät varmemmin poissa. Netistä esim HUS-labin sivustolta löytyy tähän varmistusta.
      Ilman purkista otettua lisää harvalla suomalaisella on riittävä D-vitamiinitaso! Maissa, joissa syödään paljon kalaa kuten esim Norjassa ja Japanissa, ihmisten D-vitatasot ovat hyvät.
      Vegaanisteille ja erilaisista mielen ongelmista kärsiville D-vitamiini, B12-vitamiini, seleeni, magnesium, Omega3 pellavaöljynä (vegaanistille) tai puhtaana E-EPA-kalaöljynä ovat tärkeitä, auttavat eteenpäin.

      • Trauma2

        Varmasti mielipiteessäsi on totuuden siemen, mutta on myös hyvin ristiriitaisia tutkimustuloksia liittyen d-vitamiiniin, - että e-epaan. Optimaalista annosta ja pitoisuustsoa on mahdoton määrittää yksilökohtaisesti. Joillekkin optimaalinen taso voi olla 40 nmol/l ja toiselle 200nmol/l. Tutkimuksia on joka lähtöön ja sertifiointijutut on helppo järjestää rahalla. En yksinkertaisesti luota tutkimuksiin sokeasti. Lääkäreitä tapasin kuuden vuoden aikana n. 25, eikä kenelläkään ollut tietoa, miten käyttämäni lääkkeet yhteisvaikutuksiltaan heikentivät vointiani ja terveyttäni. Muutamat hyvin yleisesti käytössä olevat lääkkeet olivat ovat suoraan sanoen hengenvaarallisia(tämä ei liity deehen). Cpapilla mentiin yöt, kunnes löysin artikkeleita ulkomaisista tietokannoista. Olin lääkkeillä myrkytetty koekaniini. Apteekissa nyökkäiltiin, että olet oikeassa. Tämäkin sivuseikka tuli siis purettua.


    • Siili69

      D-vitamiinin puutos on yhteydessä psykooseihin.

      • Anonyymi

        Niin on,Ja sama pätee monen muunkin vitamiinin kohalla ja myös kivennäisaine puutokset myös.
        Mutta Suomessa pyritään vain pilleriratkaisuihin millä potilaat ei edes parane.Yhteiskunnan rahoja menee vuosittain hukkaan valtavat summat kun ei osata hoitaa asioita oikein.


    • Anonyymi

      Kannattaa syödä d vitskua ja kunnon annostuksella. Suomen saantisuosituksilla voi pyyhkiä persettä.

      • Anonyymi

        Niimpä.
        D-vitamiinista kun haluaa täyden hyödyn,Niin silloin kannttaa pitää huoli riittävästä.A-vitamiinista.K-vitamiinista.E-vitamiinista.Omega-3.Boori.sinkki.Magnesiumi.


    • Anonyymi

      Samaistun tähän jonkin verran ja itselläni on kans liian alhainen d-vitamiinin puutos. Tulee mieleen, että onkohan masennusdiagnoosi sitten turhaan ja masennuslääkkeet, jos pitäisikin saada vaan vitamiiniarvot kuntoon.

    • Anonyymi

      Mulla olu 2015 hivenaine puutos! Ja menin lääkäriin en jaksanu kävellä pientä matkaa piti levätä lihaksia särki rukahalu hukassa! Otettiin kokeet D sekä B vitamiinit loppu ja mangnesiumi ! Lääkäri sano hän ei uranssa aikana tavannu näin alhasia arvoja ! Sitten B vitam. Piikkinä D vitamiiniä 20mil . Ja mangnesiumia 5 pilleriä päivässä kaksiviikkoo mut syön edelleen 2pilleriä viikos! 10mil. Dvit. B12 !

    • Anonyymi

      Ihmisen keho "polttaa" D-vitamiinia 40 mikrogrammaa vuorokaudessa.
      Se on valtava määrä.
      Auringosta voi saada päivässä jopa 250 mikrogrammaa D-vitamiinia jos oleilet täysin ilman vaatteita (tai bikineissä) pitkään auringossa ja keskipäivällä.

      Tuo 10 mikrogr. ei auta yhtään D-vitamiinin puutteeseen, eikä edes ylläpitämään arvoja,
      D-vitamiini arvot puolittuvat 3-6 viikossa, ja Suomessa on 8kk vuodesta jolloin et voi saada yhtään D-vitamiinia auringosta.

      Jos yrittää nostaa D-vit. arvoja, tuo 100 mikrogrammaa tarvitaan vähintään, koska keho kuluttaa tuostakin määrästä jo puolet ihan peruselintoimin.

      Arvot nousevat hitaasti, siihen menee viikkoja, jopa kuukausia, mutta jos on vakava puutostila, niin tietysti pahimmat ja jopa vaaralliset oireet helpottuvat jo päivissä ja viikossa.

      • Anonyymi

        Mutta vaikkei juuri söisi kalaakaan, riittävän D:n määrän saa helposti ja suht pienillä käyttömäärillä mm. leviterasvoista, maidosta, jogurtista.

        Vitamiineilla on iso vaikutus elimistössä ja ne vaikuttaa oikeastaan ihan kaikkeen,mm. vastustuskykyyn ja laajasti hermostoon, mutta vaikka Dn ja myös muiden merkitys osoittautuu tiedettyä isommaks, niin tarvitaan muitakin tekijöitä miks joku sairastuu. Ite olen koeluontoisesti aloittanut c-vitamiinin syönnin, kun sitä tuskin muuten tulee kovin paljon mun syömisillä. Ei mua niin noi kiinnosta, mä katson mitä se vaikuttaa hypotalamus välitteisen vireystilan ym ja säätelyyn ja sitä myöten muuhun toimintakykyyn, lähinnä psyykkisesti ja kognitiivisesti. Pitäisi vaikuttaa meihin, joilla sen kanssa ongelmaa.

        Monisairas


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta vaikkei juuri söisi kalaakaan, riittävän D:n määrän saa helposti ja suht pienillä käyttömäärillä mm. leviterasvoista, maidosta, jogurtista.

        Vitamiineilla on iso vaikutus elimistössä ja ne vaikuttaa oikeastaan ihan kaikkeen,mm. vastustuskykyyn ja laajasti hermostoon, mutta vaikka Dn ja myös muiden merkitys osoittautuu tiedettyä isommaks, niin tarvitaan muitakin tekijöitä miks joku sairastuu. Ite olen koeluontoisesti aloittanut c-vitamiinin syönnin, kun sitä tuskin muuten tulee kovin paljon mun syömisillä. Ei mua niin noi kiinnosta, mä katson mitä se vaikuttaa hypotalamus välitteisen vireystilan ym ja säätelyyn ja sitä myöten muuhun toimintakykyyn, lähinnä psyykkisesti ja kognitiivisesti. Pitäisi vaikuttaa meihin, joilla sen kanssa ongelmaa.

        Monisairas

        Eli jos nyt vaikka MS-taudiin puhkeamisessa olisi D-vitamiinin puutoksella ihan ratkaiseva merkitys, niin minusta tämä on aika helppo jälkikäteen selvittää ihmistyen syömisten perusteella. Dtä ei muuten juuri saa kasviksista. Tietty kaikilla ei kaikki imeydy samalla tavalla.

        Ja muuten, mä en siten omasta päästä keksinyt C-vit. merkitystä hypotalamuksen ongelmien kohdalla, vaan perustuu tutkimusnäyttöö. Ei toi varmaan isosti vaikuta, ei ainakaan elektrolyyttejä, yleistä v*tutusta suurempaa vaikutusta eikä korjaa niitä kaikkein isompia ongelmia mitkä haittaa suuresti toimintakykyä. Mutta suuri c-vitamiinin puutos tosin aiheuttaa myös väsymystä monen muun lisäksi

        Monisairas


    • Anonyymi

      Hei,

      Onko lasten ahdistuksen, masennuksen ja pelkotilojen yhteyttä D-vitamiiniin tutkittu. He elävät tässä aikamoisen myllerryksen keskellä. On koronaa, sota Euroopassa jne.

      • Anonyymi

        On yhteyttää masennukseen ja ahdistukseen auttamisessa todellakin kannattaa alkaa syömään d vitamiinia.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies kateissa Lapualla

      Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla
      Lapua
      114
      5925
    2. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      32
      4037
    3. Olenko joka hetki

      Ajatuksissasi?
      Ikävä
      82
      3342
    4. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      18
      2976
    5. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      252
      2034
    6. Joo nyt mä sen tajuan

      Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?
      Ikävä
      88
      1994
    7. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      143
      1775
    8. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      42
      1763
    9. Olipa ihana rakas

      ❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau
      Ikävä
      8
      1686
    10. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      88
      1559
    Aihe