Aallonmuodostus venesatamien läheisyydessä

Toivoisin keskustelua venesatamien läheisyydessä toimimisesta. Lauantaina 13.6. ajelimme veneellämme Vääksyssä olevaan Vääksyn vierasvenesatamaan eli Pulkin rantaan ja sinne tuli samaan aikaan iso joukko muita veneitä. Suurin osa näistä veneistä ei noudattanut satama-alueen ulkopuolelle olevaa "aallokon teko kielletty" merkkiä vaan ajoi aina satama-altaan suulle asti huomattavan kovaa vauhtia. En tiedä aiheuttiko kiirettä ja mielestäni liian kovaa lähestymisvauhtia Lahden F1-kilpailut, Vääksyssä olleet kalakisat vai eivätkö ihmiset vain osaa ja halua noudattaa annettuja ohjeita? Valitettavasti samanlaista toimintaa olen nähnyt mielestäni yhä lisääntyvässä määrin muuallakin satamien ja rantojen läheisyydessä.

Kaikkialla ei toki ole merkkejä ohjeistamassa, mutta hyvät tavat ja suositukset mielestäni ohjaavat toimimaan niin ettei turhaan aiheuteta häiriötä muille veneilijöille, rantojen asukkaille ja vesistöiden kasveille ja eläimille. Sinilippuveneilijöitä kaipaan lisää sisävesillekin (www.blueflag.fi).
5501
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

samasta ilmiöstä useita vuosia, veneseuran kotisatamassa on kaksi laituria, yht 50 venepaikkaa, reitti kulkee 50m:n päästä, reitillä on sataman kohdalla 10km:n nopeusrajoitus. Mun paikkani on uloin. Toiset ajelee pulpettiveneillä rajoituksesta piittaamatta, se ei vaivaa, kun niistä ei tule aaltoja. Toiset ajaa isommilla veneillä "kyntämällä", kun ei järki sano, että pitäis ajella toisetkin huomioon ottaen. Kyllä em kyntäjät alkaisivat ajatella muitakin, jos heillä olisi venepaikka, usein kyseessä on ns. traileriveneilijät. Mennään vaan nokka pystyssä, tyylillä MINÄ itte tässä ajelen. Mulla on joustimet köysissä, mutta välillä on ulkokyljellä Busteri, sitä on pidettävä löysässä lieassa, muuten köydet katkeaisivat.

Äänestä

Samaa olen sanonu tuulelle monesti, älä sinä tuuli aina nostatata niitä aaltoja niin korkeiksi, pitää olla tyyni.

Äänestä

Olipa älyttömyyden huippu tuo siniristiveneily. Miksi ihmeessä pitäisi erikseen ilmoittaa jollain typerällä lipulla noudattavansa lakeja ja että on ihmisiksi? Minä en pidä normaalia käyttäytymistä niin erikoisena että siitä pitäisi erikseen kertoa muille lipun avulla.
Joku on taas keksinyt (tyhmien) rahastuskeinon.

Äänestä
  • Ei kaikkien tarvitse olla maksajana, mutta aika monen olisi syytä lukea mitä sivuilla sanotaan, jotta ymmärtäisi ottaa muut veneilijät huomioon. Mielestäni liian vähän vesillä liikuttaessa tänä päivänä huomioidaan muita vesillä liikkeellä olevia ja niitä, ketkä vesireittien läheisyydessä asuvat ja näiden olisi syytä tutustua aiheeseen ja katsoa sen jälkeen peiliin vielä toisenkin kerran.

    Äänestä

  • Hyvien tapojen puolesta kirjoitti:

    Ei kaikkien tarvitse olla maksajana, mutta aika monen olisi syytä lukea mitä sivuilla sanotaan, jotta ymmärtäisi ottaa muut veneilijät huomioon. Mielestäni liian vähän vesillä liikuttaessa tänä päivänä huomioidaan muita vesillä liikkeellä olevia ja niitä, ketkä vesireittien läheisyydessä asuvat ja näiden olisi syytä tutustua aiheeseen ja katsoa sen jälkeen peiliin vielä toisenkin kerran.

    kuuluukin, että miten ihmeessä me saadaan tämä mahtumaan nykynuorison kaaliin??
    Epäilen, että vesiliikenteen meno nykyään ja tulevaisuudessa on sitä luokkaa, että me vanhat kähmyt emme voi enää mitään näiden torvien kanssa. Sama meno, ollaanko vesillä, vai kadulla, samat heput asialla ja sama vauhti pitää olla aina.
    Jotakin pitäs tehdä. Ehkä kortti pois aina, kun kärähtää tjms.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hyvien tapojen puolesta kirjoitti:

Toivoisin keskustelua venesatamien läheisyydessä toimimisesta. Lauantaina 13.6. ajelimme veneellämme Vääksyssä olevaan Vääksyn vierasvenesatamaan eli Pulkin rantaan ja sinne tuli samaan aikaan iso joukko muita veneitä. Suurin osa näistä veneistä ei noudattanut satama-alueen ulkopuolelle olevaa "aallokon teko kielletty" merkkiä vaan ajoi aina satama-altaan suulle asti huomattavan kovaa vauhtia. En tiedä aiheuttiko kiirettä ja mielestäni liian kovaa lähestymisvauhtia Lahden F1-kilpailut, Vääksyssä olleet kalakisat vai eivätkö ihmiset vain osaa ja halua noudattaa annettuja ohjeita? Valitettavasti samanlaista toimintaa olen nähnyt mielestäni yhä lisääntyvässä määrin muuallakin satamien ja rantojen läheisyydessä.

Kaikkialla ei toki ole merkkejä ohjeistamassa, mutta hyvät tavat ja suositukset mielestäni ohjaavat toimimaan niin ettei turhaan aiheuteta häiriötä muille veneilijöille, rantojen asukkaille ja vesistöiden kasveille ja eläimille. Sinilippuveneilijöitä kaipaan lisää sisävesillekin (www.blueflag.fi).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu