En tiedä, mitä voisin tehdä. Olen 18-vuotias vasta valmistunut ylioppilas. Hain moneen paikkaan, vaikka kiinnostusta minnekään ei ole. En saanut raahattua itseäni pääsykokeisiinkaan. Mulla on ollut jo monta vuotta jonkin asteinen syömishäiriö. Nyt uskallan jo kutsua itseäni syömishäiriöiseksi, vaikken siitä voikaan puhua. Ennen en kokenut olevani sairas. Tänäänkin seisoin jääkaapin edessä, muttei tehnyt mieli ruokaa. En ole syönyt kuin tomaatin, koska yksinkertaisesti mun olo pahenee vaan entisestään jos söisin lisää. Ennen mulla oli bulimia, mutta oon jotenkin päässy siitä kierteestä pois, tai no oikeestaan ehkä syynä on se, että pahemmin syö enää, paitsi kun on pakko (perheen kanssa).
En oikeen osaa sanoa, mutta olen kai sitten myös masentunut. Mietin usein kuolemaa, ja kerran sydänsuruissa keuhkoihin ja sydämeen sattu niin paljon ja ahdisti, että melkeen tein itsemurhan, mutta sain jotenkin psyykattua itseni vanhemmilleni syömään. Puhuin myös puhelimessa kavereideni kanssa, jotka saivat kuitenkin mut tajuamaan, että ei oo mun aika kuolla (en pysty puhumaan kuitenkaan näistä asioista niiden kanssa, vaikka rakastan ja luotan heihin todella paljon).
Olen hakenut työvoimatoimiston sivuilta töitä ja soitellut jonnekin, mutten silti ole saanut töitä. Puhelinmyyntiin en voi mennä, koska olen ollut joskus muutama vuosi sitten, jolloin piti olla hyvällä tuulella että sai myytyä, heti huonona päivänä se oli tuskaa, eikä palkka juossut. Siivoomiseen ei riitä voimat. OLen ollut siinäkin työssä, mutta fyysisesti ja psyykkisesti en vain kestänyt yhdeksäntuntista päivää. Olen yrittänyt hakea jotain lyhempiä siivoustöitä, mutten ole saanut. Nykyään ainoostaan alkoholi saa mut liikkeelle. Vaikka pelkään itseäni nykään vähän kännissäkin. Koska en syö, tulen myös umpihumalaan tosi helposti ja olen nykään alkanut käyttäytymään hieman väkivaltaisesti, mikä pelottaa mua. En saa nukuttua öisin, vaan valvon yöt ja nukahdan ehkä pariksi tunniksi päivällä. Se myös estää työnhakua, koska väsyneenä näytän narkkarilta, jota ei kovin mielellään oteta töihin. En vain pysty nukkumaan, vaikka olisin todella väsynyt.
Vanhempani joutuivat työttömiksi laman takia ja he haluaisivat tietenkin että hankkisin töitä ja tekisin jotain muutakin kuin juhlisin ja nukkuisin. En tiedä epäilevätkö he jotain, koska viiltelen itseäni ja äitini kerran huomasi jäljet. Vaikka heidän syynsä osaksi syömishäiriöönkin, koska perheeni on urheiluhullu ja saan heti huomatusta jos syön jotain vähänkin rasvaista (eivät he tiedä, että se keksi saattaa olla mun koko päivän ruoka). Olin joskus pahoissa riidoissa vanhempieni kanssa, koska he pitivät mua lutkana jo 15 vuotiaana, joka vain vetää päänsä täyteen viinaa ja vaihtaa miehiä kuin sukkia. Muutin siihen aikaan pois kotoa ja sain välit hieman paranemaan. ÄItini pitää parempana että asumme erillään. Jouduin kuitenkin muuttamaan takaisin kotiin, kun opintotuki lakkasi.
Mitä voisin tehdä seuraavaksi? En voi elää näin, mutta vaikka välillä yritän piristyä ja olla onnellinen ja hakea töitä, se tunne lakkaa nopeasti. Itken jatkuvasti ja yritän tupakoimalla lievittää pahaa oloani, koska se rauhoittaa. Pelkään, että vajoan taas niin alas, että hyppään jostain kalliolta. Haluaisin piristää itseäni jollain, mutta kaikki maksaa, ja vanhemmiltani ei rahaa tälläiselle laiskalle siivellä eläjälle anneta. Pystyisinkö jotenkin muuttamaan ja elämään omillani vaikken ole edes töissä? Asumme pienellä paikkakunnalla ja täältä kun ei helposti pääse lähtemään minnekään niin sekin nostaa kynnystä. Tai saisinko edes työttömyysrahaa tai jotain tukea? Haluaisin puhua jollekin tuntemattomalle, mutta sekin varmaan maksaa.
En oikeen osaa sanoa, mutta olen kai sitten myös masentunut. Mietin usein kuolemaa, ja kerran sydänsuruissa keuhkoihin ja sydämeen sattu niin paljon ja ahdisti, että melkeen tein itsemurhan, mutta sain jotenkin psyykattua itseni vanhemmilleni syömään. Puhuin myös puhelimessa kavereideni kanssa, jotka saivat kuitenkin mut tajuamaan, että ei oo mun aika kuolla (en pysty puhumaan kuitenkaan näistä asioista niiden kanssa, vaikka rakastan ja luotan heihin todella paljon).
Olen hakenut työvoimatoimiston sivuilta töitä ja soitellut jonnekin, mutten silti ole saanut töitä. Puhelinmyyntiin en voi mennä, koska olen ollut joskus muutama vuosi sitten, jolloin piti olla hyvällä tuulella että sai myytyä, heti huonona päivänä se oli tuskaa, eikä palkka juossut. Siivoomiseen ei riitä voimat. OLen ollut siinäkin työssä, mutta fyysisesti ja psyykkisesti en vain kestänyt yhdeksäntuntista päivää. Olen yrittänyt hakea jotain lyhempiä siivoustöitä, mutten ole saanut. Nykyään ainoostaan alkoholi saa mut liikkeelle. Vaikka pelkään itseäni nykään vähän kännissäkin. Koska en syö, tulen myös umpihumalaan tosi helposti ja olen nykään alkanut käyttäytymään hieman väkivaltaisesti, mikä pelottaa mua. En saa nukuttua öisin, vaan valvon yöt ja nukahdan ehkä pariksi tunniksi päivällä. Se myös estää työnhakua, koska väsyneenä näytän narkkarilta, jota ei kovin mielellään oteta töihin. En vain pysty nukkumaan, vaikka olisin todella väsynyt.
Vanhempani joutuivat työttömiksi laman takia ja he haluaisivat tietenkin että hankkisin töitä ja tekisin jotain muutakin kuin juhlisin ja nukkuisin. En tiedä epäilevätkö he jotain, koska viiltelen itseäni ja äitini kerran huomasi jäljet. Vaikka heidän syynsä osaksi syömishäiriöönkin, koska perheeni on urheiluhullu ja saan heti huomatusta jos syön jotain vähänkin rasvaista (eivät he tiedä, että se keksi saattaa olla mun koko päivän ruoka). Olin joskus pahoissa riidoissa vanhempieni kanssa, koska he pitivät mua lutkana jo 15 vuotiaana, joka vain vetää päänsä täyteen viinaa ja vaihtaa miehiä kuin sukkia. Muutin siihen aikaan pois kotoa ja sain välit hieman paranemaan. ÄItini pitää parempana että asumme erillään. Jouduin kuitenkin muuttamaan takaisin kotiin, kun opintotuki lakkasi.
Mitä voisin tehdä seuraavaksi? En voi elää näin, mutta vaikka välillä yritän piristyä ja olla onnellinen ja hakea töitä, se tunne lakkaa nopeasti. Itken jatkuvasti ja yritän tupakoimalla lievittää pahaa oloani, koska se rauhoittaa. Pelkään, että vajoan taas niin alas, että hyppään jostain kalliolta. Haluaisin piristää itseäni jollain, mutta kaikki maksaa, ja vanhemmiltani ei rahaa tälläiselle laiskalle siivellä eläjälle anneta. Pystyisinkö jotenkin muuttamaan ja elämään omillani vaikken ole edes töissä? Asumme pienellä paikkakunnalla ja täältä kun ei helposti pääse lähtemään minnekään niin sekin nostaa kynnystä. Tai saisinko edes työttömyysrahaa tai jotain tukea? Haluaisin puhua jollekin tuntemattomalle, mutta sekin varmaan maksaa.
Vastaukset 3
Vanhimmat
työkykysi ja jos se ei ole kunnossa, kirjoittaa sairaslomaa. Ilmoita itsesi työnhakijaksi.
Ilman et saa mitään tukea mistään.
käynnit maksa mitään, yksityisellä maksaa
terveyskeskukseen!? Saat sitä kautta lähetteen psykiatrian puolelle, jossa voidaan arvioida millaisesta hoidosta/hoidoista parhaiten hyötyisit. Et sairasta nyt flunssaa joka menee muutaman päivän levolla ja juomalla ohi, mutta sen varmasti tiedät itsekin. :(
Kun pääset selvittelemään tilannettasi sinne psykiatrian puolelle, saat ihan tasan varmasti sairaslomaa. Kunnalta/kaupungilta voit hakea toimeentulotukea. Jos rahasi eivät riitä (kohtuullisen hintaiseen) asumiseen ja ruokaan, saat toimeentulotukea. Ei ihmiset kodittomiksi jää sen vuoksi että ovat sairastuneet ja siten toistaiseksi työkyvyttömiä.
Nyt keräät rohkeutta -ja soitat sinne terveyskeskukseen. Kerrot sairastavasi syömishäiriötä, ja ettet enää jaksa. Se riittää, osaavat tarpeellisen muun siinä kysyä, ja pääset hoitoon.
Soitathan?
Ja tule kertomaan sitten, jookos?
Odotan.