Jos joku pentinalueella tai sen lähistöllä kaipailee kissaansa, niin ikäväkseni täytyy todeta, että sellainen oli juuri jäänyt auton alle tuossa kolmostiellä. Näytti olevan heti siinä ison valkoisen omakotitalon vieressä tien poskella. Sitä siis joka huuto.netissäkin oli myynnissä.
Kissa oli siis kolli kissa, sellainen oranssin värinen, jossa oli hieman valkoista väristyskäkin siellä räällä, mm toinen taka jalka oli lähes valkoinen.
Vaikutti siltä, että auton alle jäämisestä ei ollu kauheesti aikaa, eli on tapahtunu joko tänään tai sitten viime yönä.
Ajattelin vain ilmoitella, sillä kuitenkin omistaja kissaansa kaipailee.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.