Uskomaton otsikko

Otsikko Posarissa tänään: JEHOVAT KOKOONTUVAT

Jutusta ilmenee, että tarkoitetaan uskonryhmää, joka käyttää jumalastaan nimeä Jehova.

Loukkaava ja epäasiallinen otsikko.
10317
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Joka-asian jeesustelija panee taas omiaan.

Äänestä
  • omasta miälestää se on melkee kun jumala, tosin tiätysti kukonaskeleen verra paree

    Äänestä

  • papinluu kirjoitti:

    omasta miälestää se on melkee kun jumala, tosin tiätysti kukonaskeleen verra paree

    Olen aina puolustanut uskottomia ja uskonnollisia vähemmistöjä.

    Suuresta evankelis-luterilaisesta enemmistöstä harva on avannut Raamattua rippikoulun jälkeen, mutta silti he nimittelevät Jehovan todistajia, jotka sentään tuntevat Raamatun etu- ja takaperin.

    Tähän vielä ote Paattiniemi-uskovaisten suuresta kirjasta:

    Ensimmäinen Samuelin kirja 15 2-4
    Näin sanoo Herra Sebaot:
    Olen päättänyt rangaista amalekilaisia, koska he asettuivat israelilaisten tielle, kun nämä tulivat Egyptistä. Mene siis nyt ja kukista amalekilaiset. Julista heidät ja heidän omaisuutensa Herralle kuuluvaksi uhriksi. Älä sääli heitä vaan tapa kaikki, miehet ja naiset, lapset ja imeväiset, härät ja lampaat, kamelit ja aasit.

    Äänestä

  • Niukkarinen kirjoitti:

    kaikkia sää oot aina puolustannu. kaikki sen tiätää. käyräänny kontilleen kiittään ja veisaan ylistystä niukkariselle. varmaan annat erelleenki valos ja viisautes suora menestystä ikoolisen, pirkanmaan ja koko suamen kansallen. sustahan pelkästää o kaikki kii, nin suuret ku piänekki asiat.

    Äänestä

  • klooria kirjoitti:

    Jehoviahan he ovat, käyvät soitelemassa ihmisten ovikelloja ja jättävät roskapostia laatikkoon.

    Äänestä

  • ei jehova kirjoitti:

    Jehoviahan he ovat, käyvät soitelemassa ihmisten ovikelloja ja jättävät roskapostia laatikkoon.

    samanlaisia kun Ikaalisten punaset.

    Äänestä

  • on sitte ihan kirjoitti:

    samanlaisia kun Ikaalisten punaset.

    Siitäkin Niukkariselle kiitos

    Äänestä

  • ei jehova kirjoitti:

    Jehoviahan he ovat, käyvät soitelemassa ihmisten ovikelloja ja jättävät roskapostia laatikkoon.

    Jehova tarkoittaa samaa kuin Yahweh, eli kristinuskon Jumala hebreaksi äännettynä. Jehovat kokoontuu = Jumalat kokoontuu.

    Eipä ole kristinuskolla paljoa painonarvoa nyky-yhteiskunnassa, mutta kieltämättä tuo Posarin uutisointi menee jo överiksi.

    Äänestä

  • ....? kirjoitti:

    tulta ja tulikiveä syntisten

    Äänestä

  • niskaan kirjoitti:

    tulta ja tulikiveä syntisten

    Kuka teistä on syytön, heittäköön ensimmäisen kiven

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Niukkarinen kirjoitti:

Otsikko Posarissa tänään: JEHOVAT KOKOONTUVAT

Jutusta ilmenee, että tarkoitetaan uskonryhmää, joka käyttää jumalastaan nimeä Jehova.

Loukkaava ja epäasiallinen otsikko.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu