Rehellisesti sanoen, en näihin hireveästi uskonut.
Mutta nyt on kai sitten pakko...
Mutta nyt on kai sitten pakko...
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 35
Vanhimmat
tämä taas näitä juttuja. Minun lapset sanoo etteivät ikinä ole nähneet yhtä taikauskoista ihmistä kuin äitinsä. En kyllä pelkää perjantaita ja 13. päivää, mutta tänäänkin kun istuin ulkona ja tuli pieni lintu (talitintti) siihen kumman lähelle kekkuloimaan niin automaattisesti ajattelin että mitä tuokin tietää.
Luultavasti ei mitään, uskon että hyvää.
olen ilman laseja vaikka lintu oli siinä lähimmillään noin metrin päässä.
ihmettelin pari päivää sitten harakoiden mekastusta. Ei ainakaan vielä ole merkinnyt mitään.
Jos edes olivat harakoita...
Kerrottavaa.
Jotain on tapahtumassa...
Aika pian.
viestintuojia, eivät tarkoita aina pahaa sanomaa.
Minulle toi käki viestin tulevasta vaarasta, istui kuistin kaidepuulla aamulla ennenkuin lähdin töihin. Ajoinkin samana aamuna autolla kolarin, pelastuin mutta autosta ei jäänyt paljoakaan jäljelle.
Kuolleita ne ei monasti kiinnosta...
Täytyy hyväksyä abnormaalit ilmiöt.
Ne vaan ovat.
Asun yksin isossa omakotitalossa.
Ovi aukeaa yllättäen.tavarat ovat eri paikoissa kuin aamulla.
Kolahduksia ja narinoita kuuluu.
Me emme ole täällä yksin...
usko kummituksiin.
Kierot ovenpielet aukoo ovia ja kuka sitä enää muistaa minne tavaransa laittoi aamusella.
Tyhjä pää kolisee ja naapurit narisee. :)
koira piti lopettaa kun se tuli niin sairaaksi vanhuuttaan, niin kuulimme hänet hautauksen jälkeen ainakin vuoden ajan tassuttelevan sisällä, Joskus myös kuulimme sen haukahtavankin.
Naapureilla ei silloin ollut koiria. Eikä meillä uutta koiraa.
En halua vertailla opillista sivistystä kanssasi, mutta on olemassa toinenkin maailma.
Sinäkin sen tiedät, mutteit myönnä.
Ehkä myönnätkin, kuin kaikki maailman ateistit, kuolon tullessa.
Viimein kun sen voit.
kuin vain perheenne noita outoja koiranääniä?
kaippa se oli sitä kuvitelmaa, kun kaipasi sitä koiraa niin kauan.
uskon ja tunnustan kuolinvuoteellani, mutta en usko muihin maailmoihin.
Ihminen kuulee ja näkee tai on kuulematta ja näkemättä mitä milloinkin.
etsimään ruokaa? Myönnän että uskon näihin lintujuttuihin, äitinikin, karjalainen, mutta hyvin selväpäinen ja luonteeltaan pikemminkin karu ihminen, uskoi niihin ja ilmeisesti häneltä olen tämän perinyt.
Mutta ei pieni lintu, joka ei lennä ikkunaan, tiedä pahaa. Eikä jokainen ikkunaankaan lentänyt lintu, lapsenakin maatilalla niitä lensi silloin tällöin ikkunaan, mutta ei suinkaan joka kerta joku kuollut;)
seitsemäs aisti.
Maku, näkö, haju, kuulo, tunto ja tasapaino eivät selitä kaikkia tuntemuksia.
minua siitä, että minulla on eräs asia hoitamatta.
kirjoitettuna. Kyllä minä ihan asiallinen ja täyspäinen ihminen olen...kaikesta huolimatta;)
lentävien lintujen tuovan pahaa sanomaa. Niitähän on joku isompi lintu voinut ahdistella, taikka sitten ne ovat vain tulleet sairaiksi ja suunnistaneet väärin.
Jos minulle lintu tuo surusanoman niin se lintu tulee ja koskettaa siivillään. Kuten äitini poismeno päivänä (samalla tunnilla), sama myös toistui kun ex-anoppini nukkui pois.
Uskon enteisiin täysin. Joskus niitä ottaa vastaan tahtomattaan. En vain osaa tulkita niitä iloisia enteitä.
koko elämänsä tulevan pelkoon.
Kaiken tapahtuvan voi selittää, miten siihen katsoen sopii.
Joka unensa uskoo, se varjonsa pelkää, minä uskon siihen.
Tulevaisuuden voi junailla uskomustensa perusteella.
Hänen päässään on pieni sävel
- Metsähän tullut on syys
lohduton , lohduton avaruuss
jo syys, lohduton yön hämäryys.
Minkälaisia viestejä saat, ja minin vuorokauden aikaan?
siis heidän sielunsa, 40 päivää jonkinlaisessa välitilassa, jolloinka voivat vierailla entisillä asuinmaillaan tai heille tärkeiden ihmisten luona.
Entisen miesystäväni kuoltua kuulimme koko perhe miten eräänä iltana vintillä kuului selviä askeleita, niin kuin joku olisi kävellyt lonksuvilla (rakentamaton avovintti) irtolautalattioilla. Veimme koiran ylös, se ei löytänyt mitään, mutta oli jotenkin rauhaton ja niskakarvat pystyssä. Seuraavana päivänä oli lehdessä entisen miesystäväni kuolinilmoitus.
Minua vihataan. Tuttu ilmiö töistä.
Olen liian iso ja fiksu...
se Isoin ilo.
Kunnioitatko elämässäsi mitään muuta, kuin Isoa??
jälleensyntynyt amerikkalainen. :)
Mitä olet ottanut opiksesi, tai huomaamatta oppinut kirjoista?
Nyt minä lähden katselemaan mysteereistä suurimpia. Unia!
Vaikka ne ovat uskomattomia ja selittämättömiä, niin silti niitä näkevät kaikki!
Ehkä simät sulkien on maailma tietyksi ajaksi poissa.
Mutta vain tietyksi...
saavuttaa, on aivojen eheytyksen aikaa.
Muuten......
Mikäänhän täällä ei kestä kuin hetken pienen, hetken pienen....
aivoni ovat aivan loppu, ja huomenna täytyisi vastaanottaa tärkeää informaatiota paloturvallisuudesta. Siis ei muuta kuin iltapesulle ja unimaailmaan.
Öitä kaikille
unesi onkin sitten tiedossa...tulipalo ja savumyrkytys. Vois ottaa vitsinä, jos aihe ei olisi vakava. :)
oli palo väärin sammutettu? :((
tai ei, niin unia näkee jokainen.
Ja aina ne ovat sekuntia pitempiä eikä takuulla loputtomia.
sait sammutettua palon. Tulen kanssa ei ole leikkimistä.
Se vaatii happea, lämpöä ja polttoainetta. Ota pois yksi niistä, niin se sammuu. :)
Etenkin hiljan kuollut.
Etsii kotoaan, ei tiedä missä on.