Salmén kirjoittaa

ja suomalaisesta poliittisesta oikeuskäytännöstä osuvasti tänään Iltalehdessä.

Jäätteenmäki-oikeudenkäynnillä ei ole mitään tekemistä oikeuden kanssa. Laikia huudetaan avuksi kun halutaan tehdä politiikkaa.

Jäätteenmäki pelasti kansakunnan vajoamasta samaan alennustilaan USA:n kanssa. Kuka tai ketkä Lipposen lisäksi meitä olivat tähän alennustilaan viemässä, olisi mielenkiintoisempi ja kansakunnan kannalta tärkeämpi asia selvitettäväksi kuin se minkä pylän mukaiseen rikokseen Jäätteenmäki syyllistyi.

Salmenin jutussa on hyvä loppulause. Vaikka tuomio tulisi, Jäättenmäen kunniaa ei voida viedä.
13798
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Leif Salmen on tunnettu stallari, joka on aina halunnut etteivät Suomen ja USA:n suhteet ole kunnossa ja läheiset.

Jäätteenmäki on mm. kommunistien Rauhanpuolustajien jäsen.

Lefa ja Anneli ovat siis aatetovereita. Ei ole mikään ihme, että Lefa puolustelee Jäätteenmäen rikoksia.

:)))

Äänestä
  • mielestäni myös terävintä täkäläistä kritiikkiä sotarikollinen-Putinia ja Venäjän Thsetsenian-sotaa vastaan.

    Nimittelyjen tasolla on todella huvittavaa yrittää mitätöidä sitä tosiasiaa, että esim. Salménin mainitsema ero englantilaisen ja suomalaisen poliittisen kulttuurin välillä on räikeä.

    Äänestä

Salmen tosiankin on vnha stallari, joka vihaa kaikkia niitä jotka ovat valmiita jonkilaiseen yhteistyöhön USA:n kanssa.

Jäätteenmäen ja Salmenin liitto on vastenmielinen ja kuvottava. Rikollinen kepulaisuus paiskaa kättä vanhakantaisen stalinismin kanssa.

Onneksi molemmat osapuolet ovat eilistä päivää maan poliittisen päätöksenteon kannalta.

Äänestä
  • bush-nuoleskeluineen on eilistä päivää.

    Jäätteenmäki tulee keräämään äänivyöryn kiitollisilta kansalaisilta, jos pyrkii europarlamenttiin.

    Äänestä

  • Vanha stallari niinkuin Satu Hassikin? Tai Halonen, jonka kokoomus halusi presidentiksi?

    Äänestä

>>Jäätteenmäki pelasti kansakunnan vajoamasta samaan alennustilaan USA:n kanssa.

Äänestä
  • Ja naisen logiikkaa äärinmäsellä!

    Äänestä

  • ... mitä eroa?

    Merkillistä miten monet vielä kuvittelevat että edesmennyt neukkula olisi ollut jotain muuta kuin tosiasiassa rakenteiltaan omaisuuksia harvojen käsiin kasaava totalitarismi, jossa vankilat olivat ahkerassa käytössä.

    USA ei ole mitään muuta kuin maailmanvalloitussuunnitelmia haukkuva rahan diktatuuri, jossa rahat kasautuvat harvojen käsiin ja jossa vankilat niinikään ovat ahkerassa käytössä.

    Molemmat läpimätiä. Onneksi jotkut, kuten Salmén ovat tätä näkemystä julistaneet. Siitä huolimatta etteivät yksisilmäiset mössykät sitä välttämättä ole nähneet eivätkä tajua.

    Äänestä

Koska tätä Leif Salmenin kolumnia edes sitä lukematta vääristellään sen kun keritään, laitetaanpa se tähän kokonaisuudessaan, että jokainen voi tehdä itse johtopäätöksensä:

Poliittista oikeutta

Iso-Britannian entinen kehitysapuministeri Claire Short paljasti viime viikolla, että brittien vakoiluorganisaatio oli salakuunnellut YK:n pääsihteerin toimistoa. Short kertoi BBC:lle, että hän itse ministerinä sai luettavakseen urkinnan tuottamaa aineistoa, siis Kofi Annanin keskusteluja mm. valtionpäämiesten kanssa.

Paljastus tuskin hämmästytti ketään. Blair oli ennen Irakin sotaa epätoivoisessa tilanteessa ja kaikki keinot kelpasivat jos niillä olisi saatu YK:n siunaus sodalle. Brittijärjestelmän mukaan vakoilutiedot ovat pääsääntöisesti salaisia viidenkymmenen vuoden ajan. Short rikkoi siksi määräyksiä ja luultavasti lakiakin. Seurattuani BBC:n välityksellä tapahtumien kulkua voin kuitenkin todeta että kukaan ei ole edes vihjaissut siihen suuntaan, että Short pitäisi raahata oikeuteen. Hänen tekonsa oli puhtaasti poliittinen ja niillä perustein sitä Lontoossa arvioidaan.

Anneli Jäätteenmäki luultavasti hankki ja varmasti käytti salaista tietoa taistellakseen oman näkemyksensä mukaan vahingollista ulkopolitiikkaa vastaan. Tottakai hän halusi myös voittaa vaalit. Sitä politiikka on: taistelua vallasta jotta pääsee toteuttamaan omia pyrkimyksiään.

Jäätteenmäki toimi täsmälleen samoin kuin Claire Short, asetti suuremman edun pienemmän edelle. Lain kirjain painoi vähemmän kuin kansakunnan ulkopolitiikan suunta. Pyhittääkö siis päämäärä keinot. Kyllä, joskus. Tilanne on harkittava tapaus tapaukselta.

Jäätteenmäki on siis nyt raahattu oikeuteen. Toisessa tilanteessa ja toisenlaisessa poliittisessa kulttuurissa häntä ylistettäisiin sankarina. Kyse on poliittisesta oikeudenkäynnistä sanan varsinaisessa merkityksessä ja tuomio, vapauttava tai langettava, on sekin puhtaasti poliittinen. Mitään poliittista ongelmaa ei pitäisi ratkaista oikeudessa. Siinä tahriintuu niin politiikan kuin oikeuslaitoksen maine.

Suomessa tuntuu esiintyvän taisteluväsymystä koko Irak-jupakan tiimoilta. Se onkin tyyillistä suomalaista menoa - ei katsota asiaa loppuun asti. Kun kyse kerran on politiikasta niin asiat pitää selvittää juurta jaksain. Menikö siis Lipponen todella, kirjattujen puheiden ja tapaamisten ohi, sänkyyn George W. Bushin kanssa vai ei? Oliko Lipponen - ja siltä näyttää - kumartamassa syvään ja vakuuttamassa, että Suomi seuraa lännen lippua jatkossakin.

Lipponen saattoi minun puolestani niin tehdä, jos kerran halusi. Hän on avoimesti ja rehellisesti ajanut Suomen lännettymistä. Se on hänen mielestään Suomen etujen mukaista. Muut ajattelevat toisin. Mutta annetaan tosiasioiden ja niistä tehtävien johtopäätösten taistella keskenään eikä verhota poliittista taistelua itsekeksityn moraalin ja mukamas lain valekaapuun.

Keskustellaan mieluummin siitä, miksi ja kuinka demarit, kokoomus, osa rkp:ta ja vielä jotkut muut haluavat tiivistää Suomen suhteita Yhdysvaltoihin ja mitä siitä seuraa. Puhutaan asiaa eikä asian vierestä eikä heittäydytä moraalipaniikkiin ja heilutella lakikirjaa puhtaasti poliittisessa asiassa.

Jäätteenmäki teki maalle suuren palveluksen paljastessaan Lipposen hallituksen muhinoinnin Washingtonissa. Kyse oli viime kädessä Suomen politiikasta sodan ja rauhan suhteen. Hallitus ja presidentti ei ollut tehnyt YK:n varaan rakentuvaa politiikkaa kristallinkirkkaaksi. Sen se teki - päinvastoin kuin Tuomioja väärässä todistuksessaan eduskunnalle sanoi - vasta Jäätteenmäen paljastusten jälkeen.

Claire Short ja Anneli Jäätteenmäki, kaksi maata, kaksi tapaa suhtautua kipeiden poliittisten kysymysten käsittelyyn. Tilanne ei imartele suomalaisia. Jäätteenmäkeä voidaan ehkä rangaista mutta itse asiat eivät siitä miksikään muutu. Tuomio voi tulla mutta kunniaa häneltä ei voi viedä.

Äänestä
  • Iltalehden artikkelien lainaaminen tänne on kiellettyä. Se on tekijänoikeusrikos ja rangaistava teko.

    Ilmiannoin kopiointisi Iltalehdelle ja sieltä luvattiin ryhtyä toimenpiteisiin.

    IP-osoitteesi on helppo selvittää.

    Äänestä

  • ilmiantaja kirjoitti:

    Iltalehden artikkelien lainaaminen tänne on kiellettyä. Se on tekijänoikeusrikos ja rangaistava teko.

    Ilmiannoin kopiointisi Iltalehdelle ja sieltä luvattiin ryhtyä toimenpiteisiin.

    IP-osoitteesi on helppo selvittää.

    Kopiointi omaan käyttöön on sallittu. Sen lisäksi kyse on tutkimuksesta, jossa selvitetään, kuinka monella nimimerkillä vastataan Iltalehden sanomiin Jäätteenmäestä.

    Äänestä

  • Selene kirjoitti:

    Kopiointi omaan käyttöön on sallittu. Sen lisäksi kyse on tutkimuksesta, jossa selvitetään, kuinka monella nimimerkillä vastataan Iltalehden sanomiin Jäätteenmäestä.

    Kokonaisen tekstin kopioiminen on tekijänoikeusrikos.

    Se on rangaistava teko.

    Iltalehden juristit hoitavat asiaa tästä eteenpäin.

    Äänestä

  • ilmiantaja kirjoitti:

    Kokonaisen tekstin kopioiminen on tekijänoikeusrikos.

    Se on rangaistava teko.

    Iltalehden juristit hoitavat asiaa tästä eteenpäin.

    Syyllinen istuu jo tutkintovankeudessa. Karhu-ryhmä kävi hänet hakemassa viime yönä. Unenpöpperöinen kopioja antautui ilman vastarintaa Karhu-ryhmän murtauduttua oven läpi kriminaalin asuntoon.

    Kopioija murtui heti ensimmäisessä tiukassa kuulustelussa ja on tunnustanut tekonsa. Hänet julistettaneen vangituksi tänään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jäätteenmäestä kirjoitti:

ja suomalaisesta poliittisesta oikeuskäytännöstä osuvasti tänään Iltalehdessä.

Jäätteenmäki-oikeudenkäynnillä ei ole mitään tekemistä oikeuden kanssa. Laikia huudetaan avuksi kun halutaan tehdä politiikkaa.

Jäätteenmäki pelasti kansakunnan vajoamasta samaan alennustilaan USA:n kanssa. Kuka tai ketkä Lipposen lisäksi meitä olivat tähän alennustilaan viemässä, olisi mielenkiintoisempi ja kansakunnan kannalta tärkeämpi asia selvitettäväksi kuin se minkä pylän mukaiseen rikokseen Jäätteenmäki syyllistyi.

Salmenin jutussa on hyvä loppulause. Vaikka tuomio tulisi, Jäättenmäen kunniaa ei voida viedä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu