Kukaan ei olisi ku kaverin kaa lähdettiin ja perustettiin oma pulju et entinen työnantaja yrittää tappiolla saada hommia pois.
Ilmeisesti ne kokee meidät uhaksi.
Kyseessä on eteläsuomessa toimiva sähkö- maanrakennus ja kiinteistö huolto alan tuore yritys.
Pääasiassa teemme sähkölaitoksille saneeraus töitä eli linjanparannus töitä. Olimme ennen töissä alan suurimmassa suomessa toimivassa yrityksessä ja kilpailemme osittain samoista hommista entisen työnantajan kanssa.
Siksi en olisi uskonut että suurin kiusa tulee toiselta isolta yritykseltä mikä ei varsinaisesti tee samoja hommia. Tai siis samoja hommia mutta telepuolella kun me teemme sähköpuolella.
Ollaan useasti soitettu ku oli sovittu soneran kanssa että se kyseinen virma tulee vetää kaapelit samalla ku me vedetään sähköt kun kerta meillä on työmaalla kaivin kone. kolme viikkoa odotettiin montut auki että pojat tulis mutta kyseisen firman tyypit tuli vain soittaessa hiacella käymää ja toteemas ettei oo sitä eikä tätä ja lähti pois. Tulivat viikonpäästä takaisin ja sama virsi eikä näkynyt.
Kyseinen yritys on nyt väittänyt soneralle että meidän takia ei ole voitu vetää ku ei olla kaivettu.
Ja siel o koneet ja ukot odottanut montut auki et millo saa peittää.
Kun asiaa mietittiin ilmeisesti he pelkäävät et ollaan niitten hommia viemässä..

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.