Syökää onnellisen riistan lihaa, ettei tarvitse eläimiä tuotantolaitoksissa kiduttaa.
Metsästäjät ovat todellisia luonnon, sekä eläinten ystäviä.
He ruokkivat ja hoitavat riistakantoja monilla tavoilla.
Metsästyksen vastustajat sen sijaan vain aukovat leukojaan. uskon, että 90 % tälläisistä henkilöistä ei käy metsässä edes vuosittain.
haiskaa juhannukselta.
Metsästäjät ovat todellisia luonnon, sekä eläinten ystäviä.
He ruokkivat ja hoitavat riistakantoja monilla tavoilla.
Metsästyksen vastustajat sen sijaan vain aukovat leukojaan. uskon, että 90 % tälläisistä henkilöistä ei käy metsässä edes vuosittain.
haiskaa juhannukselta.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Lienevätkö samaa porukkaa kuin nämä ns. eläinsuojelijat eli linnunvihaajat? Näillä on jokin alkukantainen vihantunne lintuja kohtaan. Ei riitä että päästetään tarhaeläimiä lahtaamaan lintuja, viime vuonna iskivät kanalaan ja pistivät kerralla tuhansia lintuja hengiltä...
naamaansa innolla banaaneita joita 30 kiloiset lapset on kantaneet 80 kiloisissa tertuissa kalasnikovilla uhattuina heitin pohjoismaalaisten ekovihreitten muonaksi..
Ja siinä samalla ne jaksaa pauhaa kuinka kauheeta on että suomessa tapetaan hirviä ja ihan vain huvittelun vuoksi.. ja sitte ne keittää riisiä joita on taas roudattu orjatyövoimalla tuhansia kilometrejä eikä olleenkaan aattele niitä tuhansia vietnamilaisia jotka kylvää nälkäpalkalla muonaa pohjoismaiden idealistiopiskelijoille.
On niin helppo arvostella mikä on väärin..
Mitä eläimiä pitää vapauttaa minkä lajin kustannuksella,,
ja mäkkärissä syöty liha....?
Lienekö tuo peräisin teurastetuista eläimistä...? Vai onko naudalta otettu vain yksi raaja ja sitten paikallinen ituhippi on taikoinut tilalle uuden...?
Voi voi!
80- luvun alussa oli vielä oikeita luonnonsuojelijoita.... Ihmisiä jotka otti kantaa oikeisiin asioihin, omalla nimellä, protestoi ja mielenosoitti..!OIi aatetta ja sille uskoutumista..!
Hävettää nää nykypennut!
Menkää ja koskettakaa lehmän tissiä..
Menkää ja katsokaa kun lammas karitsoi..
Menkää ja katsokaa kun kalat perataan..
Menkää turkistarhalle ja opetetelkaa nahoittamaan..
Jos ette halua mennä, niin keksikää nyt joku muu vaihtoehto jolla voi elää..
Ehdotuksia liiikkeelle..!