Minulla on aika paljon kavereita ja muutama, joita voi ystäviksi kutsua. Tunnen itseni kuitenkin yksinäiseski. Ystävyyssuhteissa tunnen olevani henkisesti yksin.
Jokaisen ihmisen seurassahan käyttäytyy aina vähän eri tavoin, puhutaan eri asioista ja nauretaan vähän eri vitseille jne... En tiedä kenen seurassa olisin täysin se oma itseni, mitä olen nyt, kun olen yksin. Tuntuu, että ihmisillä on minusta hieman vääränlainen kuva. Monet ajattelevat minun olevan jotenkin "vahva", porukassa olen aina se, joka tekee päätöksen ja heittää vitsiä, joille kaikki nauravat.
Todellisuudessa en ole tätä. Mielestäni olen omassa maailmassani hyvin herkkä, itken paljon, olen ahdistunut sekä kaipaan läheisyyttä. Sismmässäni olen todella ujo, vaikka ulospäin voin näyttää aivan muulta. Porukassa en osaa enää olla se oikea minä, joka on herkkä... En kuitenkaan tunne vetäväni mitään roolia.
Olen pikkuhiljaa alkanut vetäytyä pois kaveriporukasta. Omasta tahdostani jään pois juhannuksen vietosta. Se olisi kuitenkin ahdistava kokemus, jonka aikana kaikki luulevat, että minulla on hyvä "fiilis".
Henkinen yksinäisyys
5
532
Vastaukset
- Shooter.
Itsehän sä sellaisen kuvan muille annat. Itkeäkö juhannuksena sitten pitäisi ja puhua mielettömän vakavia juttuja? Mikä ongelma siinä sitten on, että sä osaat heittää hauskaa ja kiinnostavaa juttua, josta sun kaverit tykkää? Entä mitä kamalaa siinä päätöksen tekemisessä sitten on? Voithan sä aina pitää suusi kiinni ja esittää tyhmää, vaikka sulla olisikin niitä ajatuksia ja "päätöksiä" mielessäsi vaikka millä mitalla.
Niin ja kai noille sun itkunpurskahduksille löytyy jokin syykin, vai itkettääkö muuten vaan? Ja kyllä noin hyvänoloinen tyyppi löytyäisi helposti varmaan jonkun jolta saisi sitä "hellyytäkin". - - -
Aikalailla tuttu tilanne.
Sellaisia, joille ei tarvitse esittää mitään. Hanki vaikkapa joku taideharrastus, jonka parissa pääset puuhailemaan samanlaisten ihmisten kanssa. Voi olla järkevintä jättää kertomatta vanhoille kavereille liittyneesi näytelmäkerhoon, käyväsi piirustuskurssilla tai aloittaneesi säveltapailun kansalaisopistossa. Olet kuitenkin tunnistanut asian, mikä onkin tärkeintä tässä vaiheessa. Niin sitä pitää! Nyt on jäljellä enää alanvalinta ja aloitus. Tästä on hyvä jatkaa. Ties vaikka löytäisit jonkun herkän tytön...
- inga--------
[email protected]
Otatko yhteyttä? - itsensä pitää löytää
Eivät nuo ystävät ole syyllisä, jos koet noin. Ei he voi oppia tuntemaan sinua aitona ja todellisena, jos annat heille aivan erilaisen kuvan kuin mitä todellisuudessa olet. Oma teoriani on että osaltaan tunne yksinäisyydestäsi johtuu siitä että sinulla itselläsikään ei ole yhteyttä omiin tunteisiisi ja sisimpääsi. Et ole oikeastaan sinut ja tuttu omien tunteisikaan kanssa.
Kun on sinut itsensä ja tunteitensa kanssa niin on helppo olla ja hengittää myös toisenkin kassa. Voi elää ja jakaa elämää toisten kanssa, mutta elämä ja sen mielekkyys ei ole riippuvainen toisista. Saa elää omaa elämää iloiten ja jakaen toisten kanssa.
Kun hminen on henkisesti löytänyt oman itsensä, voi elää jopa pikiä aikoja erakkona ja ei koe yksinäisyyttä. Ei kaikki ole välttämättä kovin sosiaalisia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2422081- 1881627
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä461272Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad50982- 41806
- 14790
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30771Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21750Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .24735Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46637