Henkinen yksinäisyys

Itsehän sä sellaisen kuvan muille annat. Itkeäkö juhannuksena sitten pitäisi ja puhua mielettömän vakavia juttuja? Mikä ongelma siinä sitten on, että sä osaat heittää hauskaa ja kiinnostavaa juttua, josta sun kaverit tykkää? Entä mitä kamalaa siinä päätöksen tekemisessä sitten on? Voithan sä aina pitää suusi kiinni ja esittää tyhmää, vaikka sulla olisikin niitä ajatuksia ja "päätöksiä" mielessäsi vaikka millä mitalla.

Niin ja kai noille sun itkunpurskahduksille löytyy jokin syykin, vai itkettääkö muuten vaan? Ja kyllä noin hyvänoloinen tyyppi löytyäisi helposti varmaan jonkun jolta saisi sitä "hellyytäkin".

Aikalailla tuttu tilanne.

Sellaisia, joille ei tarvitse esittää mitään. Hanki vaikkapa joku taideharrastus, jonka parissa pääset puuhailemaan samanlaisten ihmisten kanssa. Voi olla järkevintä jättää kertomatta vanhoille kavereille liittyneesi näytelmäkerhoon, käyväsi piirustuskurssilla tai aloittaneesi säveltapailun kansalaisopistossa. Olet kuitenkin tunnistanut asian, mikä onkin tärkeintä tässä vaiheessa. Niin sitä pitää! Nyt on jäljellä enää alanvalinta ja aloitus. Tästä on hyvä jatkaa. Ties vaikka löytäisit jonkun herkän tytön...

[email protected]

Otatko yhteyttä?

Eivät nuo ystävät ole syyllisä, jos koet noin. Ei he voi oppia tuntemaan sinua aitona ja todellisena, jos annat heille aivan erilaisen kuvan kuin mitä todellisuudessa olet. Oma teoriani on että osaltaan tunne yksinäisyydestäsi johtuu siitä että sinulla itselläsikään ei ole yhteyttä omiin tunteisiisi ja sisimpääsi. Et ole oikeastaan sinut ja tuttu omien tunteisikaan kanssa.
Kun on sinut itsensä ja tunteitensa kanssa niin on helppo olla ja hengittää myös toisenkin kassa. Voi elää ja jakaa elämää toisten kanssa, mutta elämä ja sen mielekkyys ei ole riippuvainen toisista. Saa elää omaa elämää iloiten ja jakaen toisten kanssa.
Kun hminen on henkisesti löytänyt oman itsensä, voi elää jopa pikiä aikoja erakkona ja ei koe yksinäisyyttä. Ei kaikki ole välttämättä kovin sosiaalisia.