Tutkinnanjohtaja Rautava jäi kesä-

eikä kuulemma hyväksynyt Hannun vastinetta Aamulehden juttuun.

Onko ihan oikein, että vanki ei saa tehdä vastinetta itseään koskevaan lehtiartikkeliin? Oliskos tästä jo perustuslaissa jokin pykälä??

Mitä sanoo kansa tämän kyseenomaisen KRP:n tutkinnanjohtajan Rautavan toimista?
11256
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

"Onko ihan oikein, että vanki ei saa tehdä vastinetta itseään koskevaan lehtiartikkeliin?"

On. Vanki on vanki, eikä mikään korrespondentti.

Äänestä

... "clubi-kuninkaallisten" oikuttelujen vuoksi perua kaikkien poliisien kesälomatkin?

Ihan oikeesti hei. Mitä te kuvittelette olevanne? Sellaset ihmiset, joilla ei ole ollut rahaa ennen clubin rosvorahoja ovat olevinaan nyt niin hienoja, niin hienoja, kun kerrankin ovat päässeet nauttimaan, jotta miltä tuntuu, kun ei tartte laskea kaikkia ostoksiaan ihan sentin päälle. He eivät ymmärtäneet rahan arvoa ja hetken hurmoksesta nautittuaan varmaan on vaikea palata siihen oikeeseen todellisuuteen. Sellanen persaukinen henkilö, kuka on saanut maistaa makeaa elämää pari vuotta on yksi kettumaisimmista palveltavista esim. kaupan kassalla. Sellanen isottelee ja halauaa näyttää rahan mahtia, vaikka pääkopassa ei oliskaan mitään täytettä.

On se nyt niin hirveetä, että heitä ei palvellakaan kuninkaallisille sopivalla tavalla. Aikanne louskutitte leukojanne ja näytitte omaa keinotekoista mahtavuuttanne, joten ei ole yllätys, että sieltä korkeelta myös pudotaan ja se, jos mikä sattuu.

Ja mitaan ette voi...

Äänestä
  • asian vierestä toi vuodatus?

    Äänestä

  • himppasen kirjoitti:

    asian vierestä toi vuodatus?

    ... asian vierestä. Jotkut clubilaiset vaan kuvittelee olevansa jotain erikoista ja vaativat erityskohtelua, koska ovat niin pirun hienoja olevinaan. Sama kohtelu se on oltava kaikille, olkoon sitä rahaa tai ei.

    Ja mitaan ette voi...

    Äänestä

  • AdaFlink kirjoitti:

    ... asian vierestä. Jotkut clubilaiset vaan kuvittelee olevansa jotain erikoista ja vaativat erityskohtelua, koska ovat niin pirun hienoja olevinaan. Sama kohtelu se on oltava kaikille, olkoon sitä rahaa tai ei.

    Ja mitaan ette voi...

    Kaikki clubilaiset ovat asianosaisia, eikö totta? On ihan luonnollista, että he ottavat kantaa Capitan asioihin, siis omiin asioihinsa, mutta SINÄ auot kitaasi jokaisesta asiasta hyvin rääväsuisesti olematta mitenkään osallinen tapahtumiin. Se on sairasta, jos mikä. Onko teillä sama lääkitys cluson kanssa?

    "Mitä te kuvittelette olevanne?" Voisitko vastata omalta kohdaltasi?

    "Sellanen isottelee ja halauaa näyttää rahan mahtia, vaikka pääkopassa ei oliskaan mitään täytettä." Tämä pilkun jälkeinen voisi sopia joihinkin muihinkin.

    Toisekseen, mitä rahanmahtia kukaan voi näyttää, jos Hannu vei kaikilta kaiken.

    Äänestä

  • vai koko vuosi ? mitä tohon rahanvoimaan tulee niin lyötkö Ada vetoa mun kanssa siitä että tää kidnappari ei joudu käräjille tänä vuonna kun on tää kamala wc-juttukin mikä varmaankin hidastaa tälläsen persaukisen vesan jutun tutkintaa? eikä puhuta kuin puolesta vuodesta, oma veikkaukseni on että juttu on käräjillä ennen syyskuun alkua (koska on kesäloma-aika)

    PS alkuperäiseen kyssään vastaukseni kuuluu: pitäisi perua

    Äänestä

  • AdaFlink kirjoitti:

    ... asian vierestä. Jotkut clubilaiset vaan kuvittelee olevansa jotain erikoista ja vaativat erityskohtelua, koska ovat niin pirun hienoja olevinaan. Sama kohtelu se on oltava kaikille, olkoon sitä rahaa tai ei.

    Ja mitaan ette voi...

    Adasein mutta tässä jutussa on jo esitutkintalailla pyyhitty lattiaa niin lienee kohtuullista että myös toinen osapuoli saisi sen 10 min "kuuluisuutta" , vai?

    Äänestä

Hänen toimensa on edesvastuutonta.Ainaista valehtelua ja vääristelyä..Kostot aina mielessä.toivon että toinen tutkinnanjohtaja tulisi tilalle,joka rehellinen ja inhimillisyyttäkin jossain määrin...

Äänestä
  • soita äidillesi, ehkä sekin antaa lausunnon tv:ssä

    Äänestä

  • ole toivottu ettei henkilökunta vaihtuisi montaa kertaa? Ei kait kenenkään tarvitse kesälomaansa perua keskeneräisen rikostutkinnan takia, varsinkaan kun asialla ei mikään akuutti parin viikon tai kuukauden kiire ole.

    Äänestä

niin, eikös sen Hannun olisi pitänyt nälkälakkoilemaan jo joulusta, kun syytön on kaikkeen ?? Tai ainakin väitettyyn.

Vai johtuisiko siitä että päästään käräjille kuukauden sisään, ei hätää vaika joku onkin nälkäläakossa, niin no kukas niitä vanlikan pöperöitä viittisi syödä ??

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


lomalle tänään kirjoitti:

eikä kuulemma hyväksynyt Hannun vastinetta Aamulehden juttuun.

Onko ihan oikein, että vanki ei saa tehdä vastinetta itseään koskevaan lehtiartikkeliin? Oliskos tästä jo perustuslaissa jokin pykälä??

Mitä sanoo kansa tämän kyseenomaisen KRP:n tutkinnanjohtajan Rautavan toimista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu