EU-mainosTV-ssä

Niin siinä kävi
ihmiset kilpailuttivat eu-vaaleissa puolueita kuka on suurin ja kaunein.

Samalla ihmiset antoivat luottamuslauseen eduskunnalle, hallitukselle ja euroopan unionille.

Ne jotka jäivät kotiin ja jättivät äänestämättä eivät ilmeisesti huomaa,
että heidän äänensä tukee suoraan vaalien voittaneita tahoja.

Suomen mepit eivät sinänsä voi olla vaaraksi Suomelle
n. 1.2 % valtaosuudella joka on Suomella Eu-ssa.

Mutta unionin päätökset tuhoavat kansallisvaltioiden kaiken omaisuuden, ja oman yritystoiminnan.

Eu-ta tarvitsevat yli-kansalliset rahamiehet ja unionin suuret maat jotka ottavat valtaansa kaiken tuottavan toiminnan.

"Sisämarkkinat toimivat"

Kyllä toimivat unionmaista. Unionin vahvemmat mat tuottavat

ja niin raha imuroidaan niille toimijoille joiden huväksi sisämarkkinat , union on luotukin.

Unionmaiden ulkopuolelta tapahtuvan tuonin union määrää miten toimitaan ja kerää määrätyt tuonti ja vientimaksut jäsenmailta Suomeenkin tehdyistä hankinnoista.

Euroopan unioni käyttää suunnattomat summat rahaa mainoskamppanjoihin joilla se hämää ihmisiä .

Ostaako eu Irlannin kansanäänestyksen rahalla?

Minun mielestäni kamppanja jota eu-käy Irlanninssa kansanäänestyksen tulokseen vaikuttamiseksi estää vapaat vaalit Irlannissa.

Eu-käyttää kaikki keinot painostukseen ja valtavasti rahalla, että eu-perustuslaki Irlannissa hyväksyttäisiin.(Lissaboninsopimus)

Sen jälkeen Euroopan unioninsta tulee täysivaltainen yksi valtio jonka osia ovat liittoon kuuluvat entiset kansallisvaltit.

Eu-n perustuslain mukaan sitä voikin hyväksymisen jälkeen muuttaa ilman kansalaisten tahtoa kuulematta.

Suuret maat sopivat maailman toisten suurten maiden kanssa missä" leipä paistetaan" ja kaikesta muustakin,niin
Karrikoidusti voidaan sanottuna!

Vastaa tähän viestiin Kerro kaverille tästä viestistä Ilmoita asiattomasta viestistä
174
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kaikella on aikansa,

eu hajoaa pankkikriisiin

Venäjä ja sen liittolaistensa kanssa tekevät.

eivät ihmiset täällä sitä älyä tehdä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Aune Mänttäi kirjoitti:

Niin siinä kävi
ihmiset kilpailuttivat eu-vaaleissa puolueita kuka on suurin ja kaunein.

Samalla ihmiset antoivat luottamuslauseen eduskunnalle, hallitukselle ja euroopan unionille.

Ne jotka jäivät kotiin ja jättivät äänestämättä eivät ilmeisesti huomaa,
että heidän äänensä tukee suoraan vaalien voittaneita tahoja.

Suomen mepit eivät sinänsä voi olla vaaraksi Suomelle
n. 1.2 % valtaosuudella joka on Suomella Eu-ssa.

Mutta unionin päätökset tuhoavat kansallisvaltioiden kaiken omaisuuden, ja oman yritystoiminnan.

Eu-ta tarvitsevat yli-kansalliset rahamiehet ja unionin suuret maat jotka ottavat valtaansa kaiken tuottavan toiminnan.

"Sisämarkkinat toimivat"

Kyllä toimivat unionmaista. Unionin vahvemmat mat tuottavat

ja niin raha imuroidaan niille toimijoille joiden huväksi sisämarkkinat , union on luotukin.

Unionmaiden ulkopuolelta tapahtuvan tuonin union määrää miten toimitaan ja kerää määrätyt tuonti ja vientimaksut jäsenmailta Suomeenkin tehdyistä hankinnoista.

Euroopan unioni käyttää suunnattomat summat rahaa mainoskamppanjoihin joilla se hämää ihmisiä .

Ostaako eu Irlannin kansanäänestyksen rahalla?

Minun mielestäni kamppanja jota eu-käy Irlanninssa kansanäänestyksen tulokseen vaikuttamiseksi estää vapaat vaalit Irlannissa.

Eu-käyttää kaikki keinot painostukseen ja valtavasti rahalla, että eu-perustuslaki Irlannissa hyväksyttäisiin.(Lissaboninsopimus)

Sen jälkeen Euroopan unioninsta tulee täysivaltainen yksi valtio jonka osia ovat liittoon kuuluvat entiset kansallisvaltit.

Eu-n perustuslain mukaan sitä voikin hyväksymisen jälkeen muuttaa ilman kansalaisten tahtoa kuulematta.

Suuret maat sopivat maailman toisten suurten maiden kanssa missä" leipä paistetaan" ja kaikesta muustakin,niin
Karrikoidusti voidaan sanottuna!

Vastaa tähän viestiin Kerro kaverille tästä viestistä Ilmoita asiattomasta viestistä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu