Abortti, lapsi vai adoptio?

abortti olisi omiaan ainoastaan pahentamaan masennustasi, lapsi antaisi sinulle syyn ja motivaation elää ja jaksaa! Hakeudu paremmille, oikeasti ammattiataitoiselle auttajille, pysy kaukana sellaisista jotka ajaisivat mieluusti sinua syvemmälle suohon (jossa ilmeisesti itse ovat kaulaansa myöten..).
Olin itse samanikäinen tullessani raskaaksi ja varmasti olisin silloisen syöksykierteen ym. villin elämänkin takia nyt haudassa jollen olisi tehnyt halujeni mukaan, vastoin painostusta, ja pelastanut lastani. Voi siis sanoa että myös lapsi pelasti minut :) Muista myös että tämä lapsi saattaa jäädä ainoaksesi etkä saa enää koskaan toista tilaisuutta kokea uuden elämän ihmettä!
Hakeudu nyt neuvolaan ja nauti siitä millaisen elämänkokoisen lahjan olet saanut ottaa vastaan. Onnea odotukseesi!

Kerroit potevasi masennusta, joten varmaa on että abortti ajaa Sinua syvemmälle, MUTTA

Lapsi, tai sanotaanko Raskaus voi olla pelastusrengas, ei välttämättä pelastus, sillä elämä lapsen kainssa ei ole pelkkiä ruusuja (kuten varmasti tiedätkin) ja voit sairastua pahempaan masennukseen jo synnytyksen jälkeen, tai viikon, tai vuoden päästä tai et koskaan!

Nämä ovat asioita joita ei voi ennustaa, mutta tokihan sitä toivoo kaikille vain sitä parasta, kuten minä Sinulle.

Olen Sinua paljon jo vanhempi, mutta päätin odottaa ja synnyttää lapsen, tiesin kokoajan, etten tuota lasta kotiini veisi (elämäni oli erittäin pahasti solmussa) mutta en siihen voinut mitenkään enää ajatella aborttia, en!

Elämäni oli vielä niin paljon solmussa, että jopa ystäväni käänsivät minulle selkänsä, ainut apu ja tuki oli neuvola, naistenklinikka ja diakoniatyöntekijä.

Synnytin terveen lapsen, hän siirtyi laitokselta vastaanottokotiin ja ... Niin ei se niin yksinkertaista ollut, olin joka päivä hakemassa häntä kotiin ja jokapäivä ymmärsin että en kykene huolehtimaan hänestä, se oli todella raskasta aikaa.

Kävin Vauvan luona joka päivä, sitten sain kuula, että oli löytynyt useampi perhe jotka voisivat ottaa lapseni, sain itse päättää kenelle hänet tahdon.

Muistan että perheitä oli viisi, mutta muistan vain että yksi perhe oli 8 lapsinen lestadiolaisperhe, EI. Minä tahdoin että minun Vauva saisi olla ainutlaatuinen.

Sitten oli pariskunta, pari vuotta vanhempia kuin minä joilla ei omia lapsia ollut, olivat olleet tukiperheenä aikaisemmin, TÄSSÄ! Tässä oli Vauvani Koti.

Toivoin vain, että Vauva saisi olla Kodissaan ensimmäisen joulun (syntyi elokuussa) ja niin siinä edettiin, ripeästi, ennen Joulua Vauvani oli saanut Kodin.

En antanut lasta adoptioon vaan hän on sijoitettuna, koska tahdon kuulua hänen elämään.

Näin on menty nyt kaksi vuotta, voin sanoa että helppoa ei ole ollut, mutta lapsen kannalta parasta, hänellä on maailman ihanin Koti ja Perhe.

Painajaisia näen edelleen, että esim. Vauva on pieni ja vaunut karkaa keskelle ruuhkatietä, huudan paniikissa ja ihmiset vain sanovat "Ethän sinä siitä muutenkaan välitä"

Tahdon vain kertoa, että abortti ei ole ainoa vaihtoehto.
Tutki sisintäsi, koska helppoa ei ole päätit mitä tahansa.

Voimia valintoihisi.

paikassa kyselemässä, jos abortti ei ole sinulle vaihtoehto.

Minulla oli sellainen juttu että satuin tulemaan vahingossa raskaaksi yhdenillan jutun jälkeen ja olin vielä naimisissa eli petin miestäni, minulla oli myös masennusta ja alkoholiongelmaakin.
Kun huomasin olevani raskaana olin 25-vuotias olin aivan sekaisin lopetin heti alkoholin käytön ja myös tupakan jotenkin vain tein niin automattinen reaktio tai joku.
Tilasin ajan yksityiselle lääkäriasemalle aborttia varten se oli tarkoitus koska oletin että sikiö oli vammautunut juomisestani mutta selkisi että raskauteni oli vasta 6 viikolla ja join siis vasta kun raskaus oli 5 viikkoa lääkäri sanoi että ei huolta ja tämä on totta koska monet naiset ottavat kunnon kännin vaikka kuukautiset ovat myöhässä.
Kerroin miehelleni ja syntyi avioero tietenkin koska päätin pitää lapsen ja kävin muuten varmuuden vuoksi sellaisissa vammaisuuskokeissa jihuu se oli terve muistan sen riemun ja ilon sen jälkeen, sitten menin ihan psykiatrille ja sain muuten koko raskauden ajan sellaista keskusteluterapiaa ihan mielenterveystoimistosta ja joskus sain jotakin nukahtamislääkettäkin jos oli vaikeeta.

Kukaan ammattiauttaja ei SAA PAINOSTAA ABORTTIIN SE ON SINUN PIDIT LAPSESI TAI ET!!!

Nykyään lapsi on jo 7 vuotias ja meillä menee hyvin en myöskään enään kännää ja olen löytänyt uuden miehen ja nyt odotan toista lasta.

Minä en sanoisi olleeni villi ja menevä. Mutta nuorempana olin erittäin itsetuhoinen ja keskivaikea masennus diagnosoitiin myös minulla. Olin ajoittain myös sairaalassa silloisen tilanteeni takia. Elämä oli tyhjää enkä välittänyt itsestäni tippaakaan.

Kun 23-vuotiaana huomasin olevani osittain suunnitellusti raskaana, olin aluksi iloinen, mutta vakituinen poikaystäväni ei ollutkaan, vaikka nimenomaan hän oli lasta halunnut. Lähellä olevat ihmiset suosittelivat aborttia ja minä jouduin todella pohtimaan asiaa. Päätin pitää lapseni ja mieskin innostui uudestaan. Itsetuhoisuus loppui siihen. Lapsen ollessa n. 1 1/2v menimme naimisiin. Syntyi toinenkin lapsi. Vatsahuuhtelut ja viiltelyiden paikkaukset jäivät menneisyyteen. Myöhemmin miehen kanssa erosimme ja minä jäin kahden lapsen yksinhuoltajaksi. Kuitenkaan itsemurha ei ole koskaan enää ole tullut mieleenikään, vaikka helppoa ei tietenkään aina ole.

Minä voin melko varmasti sanoa, ettei minua enää olisi olemassa ilman esikoislastani. Tavallaan hän pelasti minut, koska en enää voinut tehdä pahaa itselleni ilman että siitä olisi kärsinyt suuresti rakastamani lapsi. Tietenkin on olemassa vain vähän sellaisia ihmisiä, joille minun kuolemani olisi mitään merkinnyt, mutta kuitenkin sanoisin että paljon hyvää seurasi yhden tietyn lapsen abortoimatta jättämisestä. Ja mikä tärkeintä, molemmat lapseni ovat onnellisia ja älykkäitä eivätkä tietenkään tiedä mitään aikaisemmista vaikeuksistani. Käsieni arvista kerron sitten joskus, kun lapseni ovat vanhempia ja ymmärtävät kertomani.

Eräs kaverini synnytti samassa tilanteessa itselleen lapsen. Sen jälkeen on minulle itkenyt että kun on niin rankkaa ja rahat ei riitä yms. Mutta on pakko kestää kun se poika on tuossa. En nyt haluaisi sanoa että hän lastansa katuisi, mutta niin on minulle sanonut.

Sinulle suosittelisin adoptiota. Oma henkinen terveytesi ei kestäisi lapsesi tappamista, mutta se ei myöskään kestäisi pienen lapsen huolehtemisesta 24/7. Mietihän nyt, lapsi on sinusta riippuvainen, sinun hoidostasi ja huovastasi. En sanoisi että sinä et tulisi lastasi rakastamaan, mutta synnytyksen jälkeinen masennuskin on olemassa oleva fakta, johon olen monta kertaa kaveripiirissäni törmännyt. Läheisillekin se olisi vaikeaa.