Matti Vanhanen on USKOMATON VALEHTELIJA, siitä ei pääse mihinkään. Tämän pojan äänestäminen loppui muuten justiinsa, jos ei Vanhanen saa lähtöpasseja. Siitä nähdään, miten paljon kansan mielipiteillä on tässä maassa painoarvoa.
"En siedä valehtelijaksi nimittämistä"
Menestyvä Keskusta ry
7155
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Nämä asiat alkavat olla siinä pisteessä, että näitä puidaan vielä valtakunnan oikeudessa.
Sanotaan että Suomi on vähiten korruptoitunut maa, kantin kontit sanon minä.
Jokainen jolla on silmät päässä on aina tiennyt, että varsinkin kunnallisella sektorilla (kaavoitusasiat) on iät ajat lahjottu poliitikkoja, erityisesti maakunnissa näitä kepulaisia isäntämiehiä.
Mitä tulee Vanhas-Masaan, niin eikö tämä säälittävä kukkakeppi jo voisi siirtyä kokopäiväisesti tekstaamaan ja sekstaamaan. Suomella ei kuuteen vuoteen ole ollut pääministeriä.
jätttänyt se kahvit tarjoamatta, jos olisi tiennyt jotain Novasta ja Kevasta.
Mahtoi Vanhanen ihmetellä, että mitä se eläkeyhtiön kepulainen äijä siellä iltapäiväänsä vietti.
Voi voi. Vanhanen on kieroillut ja valehdellut itsensä kaulaansa myöten suohon.
Alkaa jo happi loppua. Valtit on Jarmo "KP Kyrö" Korhosen käsissä. Korhonen tietää kaikesta kaiken - ja sen tietää myös Vanhanen.
Nyt on peli kovaa kepussa. Kuka kaatuu ja kenet vie kaataa mukanaan.
Enää ei riitä, että etsitään joku puoluetoimiston pikkinilkki uhrattavaksi. Se näytelmä on jo nähty.
Miksi Matti 69 Vanhanen saisi jatkaa???
Vähemmästäkin on tullut kenkää, niin miksei tämän sortin valehtelusta. Kanerva sai kenkää seksiviestiensä takia. Ei ole laki ja oikeus kaikille sama.
Vanhanen pilaa Suomen mainetta!!!
Haastatteluissa on ihmisiltä kyselty "Onko Matti menettänyt luottamustaan". Minusta ei ole...SITÄ KUN EI OLE KOSKAAN OLLUTKAAN! Vastenmieleinen otus...kiemurtelee kuin mato koukussa.
saada kaloja, ma-matin kiemurtelu vain herättää sääliä : kepujen "rehellisin" nero, nurmijärven viestittäjien viestittäjä, kielimiesten kielijä,,,
Vanhanen on kuitenkin valtakunnan rehellisin keskustapoliitikko.
Vanhasen aika oli ja meni. Kepussa ei vaan ilmeisesti tajuta sitä. Kokoomuslaisena oikeastaan toivonkin, että Matti saisi vielä jatkaa. Se takaisi kokoomukselle suurimman puolueen aseman ja sitä kautta pääministerin salkun seuraavien jälkeen. Ja apupuolueeksi demarit, jos kepu alkaa esittää liian mahtipontisia vaatimuksia. Kepussa on paljon tosi vastenmielistä porukkaa, niin kuin nyt Mauri "tupee" Pekkarinen tai Sirkka-Liisa "kuutintappaja" Anttila.