Yle-Vero

Voisitteko perus suomalaiset selittää kun olette olleet mukana tuossa parlamenttaarisessa työryhmässä päättämässä mallista YLE-maksuksi, miksi juuri tuo asuntokohtainen Yle- maksu oli ainut käsittelyssä olleista malleista joka kelpasi myös teille ja joka tuli yksimielisenä mallina ulos ?????
Minusta valtion budjetista rahoitettu malli olisi ollut, köyhän kannalta oikeudenmukaisin kaikkien kannalta, eikä tämä pakko maksu asuntokohtaisena jota te olitte tukemassa, oli TV:tä tai ei.
Vastauksia olis mukava kuulla SOINILAISILTA maksun määrääjiltä.
47315
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 47

Vanhimmat

eli vaikka ko. maksuja jotta tuntisi olevansa yhteiskunnan tasa-arvoinen jäsen. Se että onko tuohon tasa-arvoisuuteen varaa, onkin toinen asia. Mutta ei se noita PS eduskuntaryhmän jäseniä kiiinnosta, sillä kyllä heillä on ksm. 6000€ kk palkalla varaa maksaa tuollaiset tasa-arvomaksut.

Äänestä
  • johonkin 20- 40 000 euroon kuukaudessa? Meppipalkka 18 000/kk kulukorvaukset kaiken maailman virat mitä aikoo täällä kotimaassa hoitaa samaan aikaan. Soinista voi tulla vielä Suomen rikkain mies kunhan nyt edetään tässä perusjutussa kyllin pitkälle.

    Mutta kyllä kansa tietää, ja eliitti sitä ja eliitti tätä, norsunluutorni siellä, rikkaat sun täällä.

    Tyhmä kansa maksaa kusetuksen koska on tyhmä. Se on minusta ihan selvää eikä siinä ole mitään väärää. Jos joku haluaa maksaa astrologille tai ostaa pölynimurikauppiaalta 5000€:n imurin, niin se heille suotakoon.

    Äänestä

Kovasti on hiljaista vastaus toimistossa Perus S porukalla kun ei tule mitään kommentia tuohon TV: lupa uudistukseen. Siinähän työryhmässä PERUS SUOMALAISET ovat olleet sitä mieltä että asuntokohtainen TV: lupa peruste on paras .

Äänestä
  • kyseinen PAKKO-OTOILLA otettava PAKKOMAKSU ei ole enää tästä maailmasta

    Se on myös ihmisoikeusloukkaus sokeita kohtaan

    Äänestä

  • piteenä ::: kirjoitti:

    kyseinen PAKKO-OTOILLA otettava PAKKOMAKSU ei ole enää tästä maailmasta

    Se on myös ihmisoikeusloukkaus sokeita kohtaan

    oli maksua kannattamassa. Eipä taida soinisteista olla tähänkään avaajan esittämään selkeään kysymykseen vastaajiksi? Keskittyvät vain soinin rupareijän sorvaamiseen. Älytöntä!

    Äänestä

  • puheenjohtaja.,.,. kirjoitti:

    oli maksua kannattamassa. Eipä taida soinisteista olla tähänkään avaajan esittämään selkeään kysymykseen vastaajiksi? Keskittyvät vain soinin rupareijän sorvaamiseen. Älytöntä!

    RKP ja sossut tietenkin ovat äänestämässä puolesta jotta FST Vega Extrem ym RKP kanavien rahavirrat ei vähene

    Äänestä

  • kannatusta::: kirjoitti:

    RKP ja sossut tietenkin ovat äänestämässä puolesta jotta FST Vega Extrem ym RKP kanavien rahavirrat ei vähene

    ao. maksua gybällä. "Köyhiltä loputkin rahat pois" on peru#SS:n linja. Maksuhan ei eliittipersuja, kuten esim. yli 10 000 euroa kuukaudessa ansaitsevaa Soinia kirpaise. "V***tut köyhistä!" -se on peru#SS:n linja nykyään.

    Äänestä

  • tukee ainakin kirjoitti:

    ao. maksua gybällä. "Köyhiltä loputkin rahat pois" on peru#SS:n linja. Maksuhan ei eliittipersuja, kuten esim. yli 10 000 euroa kuukaudessa ansaitsevaa Soinia kirpaise. "V***tut köyhistä!" -se on peru#SS:n linja nykyään.

    onko sinulla asiasta parempaa tietoa...?

    Äänestä

  • työryhmän,.,. kirjoitti:

    Mediamaksu loukkaus

    "Yleisö halusi tietää Soinin kannan ylen mediamaksuun.

    – Se on vaikea asia. Televisioluvan lunastaneille se tietää maksun pienenemistä, mutta sellaiselle, jolla ei ole televisiota, se on epätasa-arvoinen. Sokeita kohtaan maksun periminen on suoranainen loukkaus. Luulen, että lain käsittely kohtaa vielä vaikeuksia eduskunnassa, Soini sanoi"

    http://www.lapinkansa.fi/cs/Satellite/Vaalit/1194619599314/artikkeli/la valehtele kerro totuus - soinin vaalitentti eu nurin viimeistaan 20 vuoden kuluttua.html?rendermode=previewnoins

    Äänestä

  • kanta ::: kirjoitti:

    kanta mediamaksuun? Hän yrittää jälleen kerran syödä ja säästää kakun samalla kertaa. Median avustuksella soini on voinut jo pitkään nyppiä vain rusinat pullasta, mutta onnistuuko se loputtomiin? Ei ainakaan kenellekään muulle ole onnistunut, ei edes Hitlerille tai Stalinille.

    Äänestä

  • puheenjohtaja.,.,. kirjoitti:

    oli maksua kannattamassa. Eipä taida soinisteista olla tähänkään avaajan esittämään selkeään kysymykseen vastaajiksi? Keskittyvät vain soinin rupareijän sorvaamiseen. Älytöntä!

    Tälläkö tavalla sitä tavallisen pienen ihmisen asioita ajetaan? Perus suomalaiset oli mukana tekemässä tätä täysin epäoikeudenmukaista työryhmän päätöstä josta nyt jos se menee läpi kärsiii suomalaiset kodit ja koko suomi.
    Miten nyt vikiset SOINI?
    Persujen toinen suupieli puhuu löysiä ja toinen paskaa!
    Persut te olitte tämän takana ja vain te ....tana.

    Äänestä

Perus suomalaisiin ei todella ole luottamista sen verran pelin politiikka heitä kiehtoo.
Reilua olisi myöntää että setelit ja valta on sekoittanut Soinin vetämän puolueen pään.
Miksi ns. TV- lupamaksua ei voitu ajatella niin että yle:lle tulisi yleiseen turvallisuuteen liittyvä uutisointi ja radiotoininta joka olisi rahoitettu valtion budjetista?
Kaikki muu hömppä mitä Yle kin suoltaa siirettäsiin maksukorteille ja sillä selvä. Tuolla formaatilla ei tuo valtion näin budjetistaan maksama Ylen ylläpitomaksu olisi kuin murtoosa nykyisestä.
Perus Yle toiminta ILMAISEKSI ja muu maksuun kortilla jotka tahtoo.
Radio ja tavalliset TV ohjelmat ei paljon maksa, mutta kaikki se byrokratia kyllä maksaa mitä Jungerin hovi vaatii, tälle pitää tehdä hyvissä ajoin stoppi.
Ei tuo 450 miljoonaa euroa ole pikku raha jota tuo Ylen väki pitää minimaalisen pienenä kyllä rahalle reikiä löytyy kunhan sitä YLE:lle suolletaan.

Äänestä
  • Pers´aukiset luuserit ruikuttavat, jos joutuvat maksamaan saamistaan palveluista. Nämä tahot ovat aina esittämässä vaatimuksiaan, kaikki pitäisi saada ilmaiseksi ja maksajaksi se kuuluisa joku muu, joka tekee työtä ja ansaitsee itse rahansa, eikä ole sossun luukulla kitisemässä, etteivät rahat riitä. Paskanjauhajia nämä kitisijät.
    Nämä "pienet ihmiset" ovat niitä, jotka kuvittelevat, että sossun luukulta saatavat avstukset ovat saavutettu etu, josta ei tarvitse eikä voi luopua.
    Voimme puhua sosiaalipummi-aatelistosta, jolle ei työ maita, koska verotus vie palkasta niin suuren osan. Nämä työttömyysturvalla ja sossun avustuksilla elävät pummit pelkäävät joutuvansa pienentämään keskikalja- ja tupakkakiintiötään kaavaillun mediamaksun johdosta.
    Tuskinpa tänne sokeat kirjoittelevat, että on epäoikeudenmukaista, jos sokeiltakin peritään mediamaksu. Kirjoittajakitisijät eivät ole tutustuneet sokeiden elämää helpottaviin laitteisiin. Mediamaksu ei käsitä pelkästään kuvaa, vaan siihen kuuluu kaikki viestintä.

    Äänestä

  • tuutin täydeltä kirjoitti:

    Pers´aukiset luuserit ruikuttavat, jos joutuvat maksamaan saamistaan palveluista. Nämä tahot ovat aina esittämässä vaatimuksiaan, kaikki pitäisi saada ilmaiseksi ja maksajaksi se kuuluisa joku muu, joka tekee työtä ja ansaitsee itse rahansa, eikä ole sossun luukulla kitisemässä, etteivät rahat riitä. Paskanjauhajia nämä kitisijät.

    Kiitoksia (Timo Soini jos olit vastaaja) kerrankin tyhjentävästä vastauksesta kyllä sieltä povesta löytyi sittekin pienen ihmisen puolustaja jota hetken ehdin epäillä.
    Olet sotkenut muuten koko asian ytimen mistä pohjimmaltaan oli kysymys, ei vähääkään siitä että kukaan olisi laistamassa maksuja ylelle, vaan kohdentamisen perusteet järkeviksi, työryhmän esitys on täysin posketon joka persuille kelpaa.
    Jos ylen toiminta rahoitetaan verovaroin on se kokonaisuunea järkevin muoto. Kaikki osallistuisi tulojensa mukaan reilusti eikä "ILMAISEKSI matkustajia" olisi ollenkaan.
    Ja lisäksi hömppä maksullisille kanaville joka hömppää kaipaa siitä vaan.

    Äänestä

  • tuutin täydeltä kirjoitti:

    Pers´aukiset luuserit ruikuttavat, jos joutuvat maksamaan saamistaan palveluista. Nämä tahot ovat aina esittämässä vaatimuksiaan, kaikki pitäisi saada ilmaiseksi ja maksajaksi se kuuluisa joku muu, joka tekee työtä ja ansaitsee itse rahansa, eikä ole sossun luukulla kitisemässä, etteivät rahat riitä. Paskanjauhajia nämä kitisijät.
    Nämä "pienet ihmiset" ovat niitä, jotka kuvittelevat, että sossun luukulta saatavat avstukset ovat saavutettu etu, josta ei tarvitse eikä voi luopua.
    Voimme puhua sosiaalipummi-aatelistosta, jolle ei työ maita, koska verotus vie palkasta niin suuren osan. Nämä työttömyysturvalla ja sossun avustuksilla elävät pummit pelkäävät joutuvansa pienentämään keskikalja- ja tupakkakiintiötään kaavaillun mediamaksun johdosta.
    Tuskinpa tänne sokeat kirjoittelevat, että on epäoikeudenmukaista, jos sokeiltakin peritään mediamaksu. Kirjoittajakitisijät eivät ole tutustuneet sokeiden elämää helpottaviin laitteisiin. Mediamaksu ei käsitä pelkästään kuvaa, vaan siihen kuuluu kaikki viestintä.

    "Mediamaksu ei käsitä pelkästään kuvaa, vaan siihen kuuluu kaikki viestintä."

    Mediamaksu on jo nyt Suomessa maailman kalleinta!
    Esimerkkinä vaikka netti, mistä löydät muualta maailmalta tämän hintaista laatu/kk-maksu?
    Ruotsista saa yli kymmenkertaisen nopeuden samalla maksulla Telia-Sonerasta.

    "Nämä työttömyysturvalla ja sossun avustuksilla"

    Opettele edes nyt kuka maksaa noiden putiikkien yllä pidon, kun kovaan ääneen julistat tuollaista asiaa. Ne ovat aivan samat henkilöt jotka Halla-ahonkin ja muiden tyhjäntoimittajien palkat maksavat.

    Äänestä

Kyllä te perusteelisissa olette ääni falsetissa huutamassa mitä muut ovat tehneet, nyt pyydetäänkin ihan oikeasti teitä itseänne vastaamaan tähän aloittajan kysymykseen. Vai onko vaikea vastata omiin linjanvetoihin kun joutuu muuten ITSE itsänsä irvimään:)

Äänestä
  • .
    joten ennen aikaista puhua mistään falsetista

    Luulen että raipe on kyllä saanut palautetta kentältä

    Äänestä

  • käyty::: kirjoitti:

    .
    joten ennen aikaista puhua mistään falsetista

    Luulen että raipe on kyllä saanut palautetta kentältä

    Aivan niin , ei yhtään aikaista jos kerran työryhmässä on oltu vain tämän esityksen takana ja vain tämän. Niin kyllä tuohon pitää tulla selitys vai taasko virittelette tätä muitten syyksi vaikka ehdottomasti olette olleet tämän takana.
    Toisekseen ei takin kääntäminen ole häpeäksi jos sen tekee Soini ja hyötyy siitä vähänkin:), takit naisten napitukseen.

    Äänestä

Tätä tekee Perus suomaliset köyhien selän takana.

Äänestä

Jotta ei asia unohtuisi, palataan etusivulle:) .

Äänestä
  • tähän joku vastaa ihan järjellisesti? ei tule kuuloonkaan. tälläiset kiusalliset kysymykset ohitetaan persuporukassa vähin äänin.

    ps. itse kyllä kannatan ehdottomasti mediamaksua. yksinkertaisesti jo siksi että se pienentään minun maksuani useilla kymmenillä euroilla. eli sillä erolla joka on tv-lupamaksun ja mediamaksun välillä.

    Äänestä

  • Jos olisi varmasti vastustaisi pakkoveroja ja pakkomaksuja.
    Ei lisää turhia työpaikkoja pakkoveroilla.

    Äänestä

  • kysyjä. kirjoitti:

    tähän joku vastaa ihan järjellisesti? ei tule kuuloonkaan. tälläiset kiusalliset kysymykset ohitetaan persuporukassa vähin äänin.

    ps. itse kyllä kannatan ehdottomasti mediamaksua. yksinkertaisesti jo siksi että se pienentään minun maksuani useilla kymmenillä euroilla. eli sillä erolla joka on tv-lupamaksun ja mediamaksun välillä.

    Esitit selkeän kantasi tähän keskusteluun näin kun muutkin tekisivät:(
    Niin kauan kun yleensä on ihmisiä jotka luistavat yhteiskunnan eräästä tärkeimmistä maksu muodoista mitä Ylen tarjoama palvelu on EN kannata tuota HUONEISTO KOHTAISTA mediamaksua. Ylen toiminta tulisi käydä läpi mitä tehtäviä heille kuuluu, yleinen kansalaisten turvallisuus huomioiden. Riittäisi yksi TV- kanava Radiokanava ja lisäksi kielellisille vähemmistöille Ruotsi oma tv- kanava ja on niitä muitakin joille riittäisi radio kanava.
    Ylen toimintaa ajettava pienemmäksi josta tulee säästöä ja rahoitus budjetti varoin niin kaikki osallistuisi tuon toiminnan rahoittamiseen aukottomasti.

    Äänestä

KAUPALLISTAMINEN. JA JOS EI KAUPALLISTU, KUOLKOON POIS.
KUKAAN EI TARVITSE TUOTA HAISEVAA PASKALÄJÄÄ.

Äänestä
  • .

    koska YLE on läpeensä PakkoRuotsitettu

    Äänestä

  • ...peruSS-korkeakulttuurin ja -asiaohjelmien helmet Big Brother, Salkkarit, Äf-ykköset ja Nelosen 'dokumenttiohjelmat' tulevat kaupallisilta kanavilta, YLE on todellakin kutakuinkin jonninjoutava laitos.

    Äänestä

  • Varsin mielenkiintoiseksi menisi jos roskalehtien lisäksi suomessa saisi toimia vain ROSKATELEVISIO jo nyt on happamia pihlajan marjat, kyllä saisimme asiallista ja totuudenmukaista uutisointia. Tuo on nähtävillä tässä ajassa selvästi roskalehdistössä.
    Jutut menisi sen mukaan mistä tulisi eniten hynää.
    Samat omistajat valtaisivat TV toiminnan ja roskalehdet....voi kiesus:(.

    Äänestä

  • KATASTROOFFI kirjoitti:

    Varsin mielenkiintoiseksi menisi jos roskalehtien lisäksi suomessa saisi toimia vain ROSKATELEVISIO jo nyt on happamia pihlajan marjat, kyllä saisimme asiallista ja totuudenmukaista uutisointia. Tuo on nähtävillä tässä ajassa selvästi roskalehdistössä.
    Jutut menisi sen mukaan mistä tulisi eniten hynää.
    Samat omistajat valtaisivat TV toiminnan ja roskalehdet....voi kiesus:(.

    .

    se oli Maikkarin uutiset

    YLE vaikeni viimeiseen saakka ketkuiluista

    Äänestä

  • keplottelut::? kirjoitti:

    .

    se oli Maikkarin uutiset

    YLE vaikeni viimeiseen saakka ketkuiluista

    Voisitko kertoa mitkä keplottelut ovat paljastuneet?
    Ainut asia mistä ei mekkalaa ole pidetty ovat kaikkien muitten puolueitten vaalirahoitus asiat !
    Kun kokoomuksen MARJA TIURA sai 20 000€ kehittyvien maakuntien avustusta kaikkein eniten, ei se ole mikään uutinen mihinkään, kun sattuu olemaan Ylen uutispäällikkö OLLI AINOLAN puoliso ja tuen saajia on muitakin esim, Heinäluoma 10 000€, Ahde 10 000€, Päivi Lipponen 5000€,Lauri Kähkönen SDP 2000€, Sauli Niinistö 10 000€,Kanerva 10 000€,Kataja 5000 €, Suvi Linden.. tässä vain muutamia Jukka kustafsonille hoidettavaksi lisäksi AY- VAALITUKI Rahojen selvittelyt joka ei kuulemma kuulu kenellekkään Jukan mielestä onhan se jo jatkunut vuosikymmenet ja perinne, mutta onko se reilua ja rehellistä peliä ihmisten jäsemaksurahoilla onkin minun mielestä erittäin arveluttavaa :)
    Kyllä roskalehdistön turvat ovat pysyneet kiinni jostakin syystä.
    On sinänsä ihme että OLLI AINOLA voi olla tehtävässään...OISKOHAN INTRESSI JÄÄVI koko tehtäväänsä???ken titää.

    Äänestä

  • Ne muut kyllä:) kirjoitti:

    kun Takkula sai kepu puolueelta vain 500 juroa

    ja toiset saa 50 000 euroa

    Äänestä

  • nauramatta::: kirjoitti:

    .

    kun Takkula sai kepu puolueelta vain 500 juroa

    ja toiset saa 50 000 euroa

    Kukin saa mielestäni ansioittensa mukaan jos muistelisit hiukan menneitä vaaleja:)))

    Äänestä

  • Takkuili.... kirjoitti:

    Kukin saa mielestäni ansioittensa mukaan jos muistelisit hiukan menneitä vaaleja:)))

    .
    wittuilua sooloilija Takkulalle

    sitä paitsi Takkula paljasti Jäätteenmäjen kepu sisäiset metkut

    Äänestä

Jos satut Timo Soini lukemaan tätä palstaa voisitko edes kerran vastata, miksi olitte tukemassa tuota työryhmänne päätöstä yksimielisesti. Vai arveletko, pelimies kun olet ja karaoke laulaja että pitää miettiä sanakäänteet jolla syy saadaan taasen muiden piikkiin ja taasen tulee simaa lasiisi:)

Äänestä
  • .
    ensimmäisenä asiana prioriteetissa, ehkä laskettava ajanpuutteen kontolle (Raipella kun avunpyytäjiä riittää mustanaan jatkuvalla syötöllä)

    Äänestä

  • raipella::: kirjoitti:

    .
    ensimmäisenä asiana prioriteetissa, ehkä laskettava ajanpuutteen kontolle (Raipella kun avunpyytäjiä riittää mustanaan jatkuvalla syötöllä)

    Voisihan tuo "Raipe " kirjoitella , miksi perus-suomalaiset haluaa mökin muorilta TV- lupamaksun vaikka muorilla ei ole koko TV:tä saati muitakaan laajakaistoja. Tuossa se on se seteliselkärankaisten PS:n politiikka heti kun tilaisuus tulee itselle ansaita kuulumattomia seteleitä ollaan nohevana. :)))))))))

    Äänestä

  • Tukisi enää. kirjoitti:

    ehkä raipe saattaa tarkistaa kantaansa Kansan Syvien Rivien palautteesta saadun aineiston perusteella :)

    Äänestä

Voiko tuo olla totta?
Rankasti väärää politiikkaa, nyt meni kyllä metsään.

Äänestä

Ajassa mukana perus suomalainen politiikka ja unohtunut kansa:)

Äänestä
  • .

    johtopäätöksiä, mitään äänestyksiä ei ole vielä käyty

    Äänestä

  • nopeita::: kirjoitti:

    .

    johtopäätöksiä, mitään äänestyksiä ei ole vielä käyty

    karkuun tästäkin äänestyksestä, kuten tekivät mamu-lakiasiassa?
    Vastuunkantajiksi ei peruSS:tä ole vaikka saavatkin ilmeisesti aina orkut, kun sanovat sanan; Thors?

    Äänestä

  • luikkivat taas kirjoitti:

    karkuun tästäkin äänestyksestä, kuten tekivät mamu-lakiasiassa?
    Vastuunkantajiksi ei peruSS:tä ole vaikka saavatkin ilmeisesti aina orkut, kun sanovat sanan; Thors?

    Perus- Suomalaiset eivät pääse pakoon tässä asiassa kantaansa jota ovat olleet TV lupa työryhmässä eli TV lupamaksun perusteeksi kelpaa persuille vain asuntokohtainen maksu EI järkevämpi budjetista maksettava malli.
    Tämä asia ei muutu LUIKKIMALLA miksikään:(

    Äänestä

  • ÖKY asujia. kirjoitti:

    pakkomaksulle että se maksu on (aluksi) alempi kuin nykyinen lupamaksu, hyvä niin mutta jo tuolta toisaalta saimme lukea että YLE pamput havittelee YLEn toiminnan laajentamista vielä entisestäänkin joten se maksu nousee parissa vuodessa vähintäänkin samalle tasolle mutta nyt maksajia on vääryydellä hilattu lisää

    Äänestä

  • perusteena::: kirjoitti:

    Voit luottaa Raimoon ja Timppaan kun TV maksu alkaa hatuttaa...............

    Äänestä

Katsos ei joudeta tähän vastaamaan kun neuvotellaan parhaillaan äkkiväärien ryhmään kuulumisesta Hryschelissä tv. timoveli.

Äänestä
  • .

    eteenpäin ettei se voi mennä läpi eduskunnassa:

    ... perin tarkoitushakuista näyttää tämä PakkoMediaMaksun ajaminen olevan:::

    "Liikenne- ja viestintäministeriö tai valtiovarainministeriö ei tehnyt Ylen julkista palvelua ja rahoitusta selvittäneelle ryhmälle tarkkoja laskelmia siitä, mitä Ylen rahoituksen siirtäminen valtion budjettiin maksaisi veronmaksajille eri tuloluokissa.

    Lintilän mukaan laskelmien perään ei ryhmästä myöskään kukaan kysellyt, sillä budjettirahoitus ei ollut harkinnassa enää työn loppusuoralla"

    http://www.verkkouutiset.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=7452:kaleva-mediamaksu-nipistaeae-pienituloisia&catid=2:kotimaa&Itemid=4

    Äänestä

  • luokattomasti kirjoitti:

    Kyllä se menee läpi koska perus suomalaiset kanattavat tätä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ASUNTOKOHTAINEN. kirjoitti:

Voisitteko perus suomalaiset selittää kun olette olleet mukana tuossa parlamenttaarisessa työryhmässä päättämässä mallista YLE-maksuksi, miksi juuri tuo asuntokohtainen Yle- maksu oli ainut käsittelyssä olleista malleista joka kelpasi myös teille ja joka tuli yksimielisenä mallina ulos ?????
Minusta valtion budjetista rahoitettu malli olisi ollut, köyhän kannalta oikeudenmukaisin kaikkien kannalta, eikä tämä pakko maksu asuntokohtaisena jota te olitte tukemassa, oli TV:tä tai ei.
Vastauksia olis mukava kuulla SOINILAISILTA maksun määrääjiltä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu