Pelkään kaikenlaisia sosiaalisia tilanteita. jopa ajan varaaminen kampaajalle on mahdotonta. Kaupassakin olen ollut tilanteessa jossa en meinaa uskaltautua kassalle.
En uskalla tutustua uusiin ihmisiin, ja vanhoillekaan ystäville en aina uskalla edes soittaa, kun pelkään häiritseväni. Työstäni kyllä selviän hyvin, vaikka se vaatiikin hyviä sosiaalisia taitoja.
Onko kenelläkään samanlaisia kokemuksia? Saatteko millaista apua ongelmiinne?
sosiaaliset pelot
...
15
1952
Vastaukset
- pelot
kyllä kuulosti tutulle. Mulla alkoi pikku hiljaa noi sosiaaliset pelot paheta, jossain vaiheessa pelkäsin tavata jopa omia sukulaisia tai kavereita. Pienetkin sukujuhlat jännittivät jo vikkoa ennen h-hetkeä ja juhlissa tuntui kuin pyörtyisin hetkenä minä hyvänsä. Työhöni pystyin kuitenkin vielä hyvin vaikka siinä onkin paljon sosiaalisia kontakteja. Lopulta kun aloin jännittää töissäkin, hain apua terveyskeskuksesta. Sain lääkitykseksi Propralia, jota myös esiintyjät käyttävät jännityksen hoitoon. Toki vieläkin sosiaaliset tilanteet vähän jännittää, mutta lääkitys auttaa ettei pulssi hyppää heti huippuunsa ja naama ala punastumaan ;)
- sinulle!
Kaupan kassana voin sanoa, etten ärsyynny ollenkaan minua jännittävistä asiakkaista. Tiedän jännittäväni itsekin toisissa sosiaalisissa tilanteissa. Hyvä asiakaspalvelija kykenee kohtaamaan monenlaisia ihmisiä.
Oletko ajatellut voivasi pitää itseäsi voittajana aina, kun teet sen, mitä pelkäät? Helpoin ratkaisuhan olisi antaa peloilleen periksi. Jos mokaat jossakin sosiaalisessa tilanteessa, niin mitä siitä? Epäonnistuminen on inhimillistä ja meistä jokaiselle tuttua.
Pelkosi vaikuttaa kuitenkin ahdistavan sinua kovasti vapaa-ajallasi. Sinä todella ansaitset ja tarvitset apua. Askeleiden ottaminen tuen hakemiseen voi olla työlästä mutta sitäkin arvokkaampaa. Lue matkallasi kohti tätä vaikka Ben Furmanin teos Perhosia vatsassa. Uskon, että se antaa sinulle paljon tärkeää ajateltavaa peloistasi. Hyvä kirja - voin suositella - liiankin
tuttua on... pelkään melkein kaikkia paikkoja jossa on muita ihmisiä ihan törkeästi... jos on muutamakin ihminen ympärillä niin alan usein hikoilla pelosta. En siis pelkää että mulle tapahtuis mitään, vaan mitä muut saattaa ajatella tai jotain, en itsekkään oikeen tiedä miksi. Todella häiritsevää, eipä tule oikeastaan käytyä useimmissa paikoissa, useimmiten tämä tapahtuu jos menen keskustaan..
- elli24
olen itsekin kärsinyt ja yrittänyt kestää jännittämistä jo lähes kymmenen vuoden ajan joka alkoi yläasteella. se alkoi ensin esiintymisistä jolloin naamani hehkui aivan punaisena ja jännitys siirtyi ruokailutilanteisiin ja siitä lähes kaikkin tilanteisiin joissa jouduin kommunikoimaan. Koska punastuin ja hikoilin todella rajusti ja häpesin sitä aina, jumituin tähän oravanpyörään. kun muutin opiskelemaan toiselle paikkakunnalle päätin tehdä jotain tälle, sillä aloitin seurustelun enkä halunnut pilata juttua jännityksen takia. Niinpä varasin ajan psykiatrilta ja sain beetasalpaajaa, joka auttaa hieman. Ainakin pääsin aivan pahimmasta loukusta. Ehkä se auttaa myös kun saa tunnustaa oman häpeällisen salaisuuden jollekin.
Pelkään tosin vieläkin sosiaalisia tilanteita ja ystävät vähenevät ympäriltäni kun ajattelen etteivät he halua tavata minua. Toisaalta ystävyyteen tarvitaan kaksi, joten yritän pitää kiinni sellaisista ihmisistä jotka todella haluavat pitää yhteyttä. Ei siis kävisi niin että minä ainoastaan ehdotan tapaamisia.
Pääsin siis pahimmasta loukusta ulkopuolisen avulla ja nyt yritän tsempata itseäni uskaltautumaan ulos ihmisten pariin. Meikkaan myös kasvoni ja käytän punaisuuden neutraloijaa ja kuvittelen että punastuminen ei näy(meikkaus häivyttää hieman punaisuutta). Lisäksi jos olen selvinnyt jostain esiintymisestä tai tapaamisesta hyvin, muistelen sitä ja ajattelen että hyvinhän tästäkin selvittiin niin miksei jostain muustakin tilanteesta!:) - haa-huilija
Olen hyvinkin aikuinen jännittäjä ja kärsinyt vaivasta koko ikäni. Työni vaatii ihmiskontakteja, joista selviän yleensä hyvin. On kuitenkin joitakin ihmisiä, joita jännitän aivan liikaa. Jotkut heistä ovat sinänsä kivoja tyyppejä - en vain tiedä, missä mättää. Ilkeitä kiusaajia pelkään tietysti oikein kunnolla, vaikkakaan en näytä sitä.
Uudet tai harvoin toistuvat tilanteet ovat minulle edelleen vaikeita. Aivan hullua, mutta todellista kuitenkin on, että jännitän sukulaisten ja vanhojen tuttavien tapaamisia. Yritän karttaa sukujuhlia, työpaikan yhteisiin rientoihinkaan en yleensä ota osaa. Kaikki tämä tietysti edesauttaa erakoitumista. Sitten kun on pakko lähteä ihmisten joukkoon, vaikkapa kesäloman jälkeen, pelkoa onkin taas lähes mahdoton hallita.
Tämä vaiva on rajoittava ja raskas taakka. Joskus nuorena yritin puhua asiasta lääkärille, mutta hän vain nauroi ja vähätteli. Tuohon aikaan sos.pelko oli tuntematon vaiva. Meitä "ujoja" ohjeistettiin käyttäymään, kuten reippaat ihmiset tekevät ja ottamaan itseä niskasta kiinni. Me keski-ikäiset ja vanhemmat sos.pelokkaat varmaan olemmekin oppineet peittämään vaivamme tai "syrjäytyneet" johonkin. Nyttemmin olen kerännyt rohkeutta mennä yksityislääkärille, mutta ajatus pelottaa vielä liikaa. Jotenkin hävettää tunnustaa kenellekään, että tämmöisen asian kanssa olen paininut koko elämäni. Tiedän kyllä, että meitä on aika paljon ja että lääkäri on todennäköisesti kuullut jo kaiken .. moneen kertaan.- "ujoilija"
Ehdottomasti kannattaa mennä yksityiselle. Nykyään ollaan todellakin ymmärtäväisempiä. Kävin joskus aikoinaan lukiossa puhumassa terveydenhoitajalle jännityksestä ja hän sanoi vain että kyllä se siitä, yritä ajatella jotain muuta, juo esim vettä. Silloin ajattelin että mitään ei siis ole tehtävissä. Myöhemmin rohkaistuin yliopistossa uudestaan puhumaan asiasta ja varasin psykiatrille ajan, ja siitä sain jonkinlaista toivoa sekä apua.
Kannattaa siis mennä alan ammattilaiselle joka osaa suhtautua asiaan oikealla tavalla ja antaa apua. Kerää vain rohkeutta oikein paljon, ja varaa aika psykologille tai psykiatrille, sillä he eivät naureskele tai vähättele. Ja jos niin kuitenkin jostain syystä tekee, niin silloin vain vaihdat toiselle henkilölle. - m48 aikoo
Mulla sama outo juttu, että outojen kans pärjää kyllä hyvin, mutta pitemmän aikaa tapaamatta ollet sukulaiset ja vanhat tutut on niitä pahimpia.
Yleensä jätänkin kaikki sukujuhlat väliin. (vähänköhän mahtavat pitää ylpeänä)
Oudoille ei tarvi välittää mitä ajattelevat mutta sukulaisille on joku ihme "rooli" päällä. - tuntuu
m48 aikoo kirjoitti:
Mulla sama outo juttu, että outojen kans pärjää kyllä hyvin, mutta pitemmän aikaa tapaamatta ollet sukulaiset ja vanhat tutut on niitä pahimpia.
Yleensä jätänkin kaikki sukujuhlat väliin. (vähänköhän mahtavat pitää ylpeänä)
Oudoille ei tarvi välittää mitä ajattelevat mutta sukulaisille on joku ihme "rooli" päällä.aika monella homma noudattavan. Itsellä aikoinaan lukioikäisenä esitelmien pito rupesi olemaan vaikeampaa ja vaikeampaa. Sitten jännittäminen kroonistui jokapäiväisiin tilanteisiin: ruokailut, kahvittelut, tunnilla koko ajan jännitys päällä, että opettaja kysyy minulta jotain. Naamaa kihelmöi jo valmiiksi ja punastuminen oli sitten väistämätöntä. Sama juuri sukulaisjuhlissa, joita aloin sitten vältellä.
Vieraiden kanssa satunnainen kanssakäyminen oli helpompaa, kun voi ajatella, että sama mitä ajattelee, kun eipä tarvitse tavata kuin tämän kerran.
Itseä helpottaa, kun huomaa, että pahassa sosiaalisessa jännittämisessä kyse tuntuu olevan yhden sortin sairaudesta; puhkeaa tietyllä tavalla ja tietyssä iässä, kehittyy ja pahenee usein samaa kaavaa kuin muillakin. Tällöin voipi ajatella, että ihmisillä on kaikenlaisia psyykkisiä ja fyysisiä sairauksia tai häiriötiloja ja tämä on vain yksi niistä. Mutta apua on saatavissa lääkkeiden ja eri terapioiden muodossa.
Sosiaalinen jännittäjä vain liian usein häpeää vaivaansa ja tästä syystä avun hakeminen on vaikeampaa kuin ns. tavallisiin sairauksiin.
Elämänlaatua laskevasta, pahasta jännittämisestä kärsivien pitäisi nyt tarttua itseään niskasta ja lähteä hakemaan eri hoitomuotoja ja etsiä se itselle sopivin/sopivimmat. Mitä siinä menettää, kun vaihtoehtona voi olla eristäytyminen loppu iäksi.
Harva meistä on lapsena sosiaalinen jännittäjä ja syntynyt sellaiseksi (ns. tavallinen jännittäjä ehkä), joten jos jännittäminen oireineen on puhjennut myöhemmin on se hoidettavissa poiskin. - hoo-poileva
tuntuu kirjoitti:
aika monella homma noudattavan. Itsellä aikoinaan lukioikäisenä esitelmien pito rupesi olemaan vaikeampaa ja vaikeampaa. Sitten jännittäminen kroonistui jokapäiväisiin tilanteisiin: ruokailut, kahvittelut, tunnilla koko ajan jännitys päällä, että opettaja kysyy minulta jotain. Naamaa kihelmöi jo valmiiksi ja punastuminen oli sitten väistämätöntä. Sama juuri sukulaisjuhlissa, joita aloin sitten vältellä.
Vieraiden kanssa satunnainen kanssakäyminen oli helpompaa, kun voi ajatella, että sama mitä ajattelee, kun eipä tarvitse tavata kuin tämän kerran.
Itseä helpottaa, kun huomaa, että pahassa sosiaalisessa jännittämisessä kyse tuntuu olevan yhden sortin sairaudesta; puhkeaa tietyllä tavalla ja tietyssä iässä, kehittyy ja pahenee usein samaa kaavaa kuin muillakin. Tällöin voipi ajatella, että ihmisillä on kaikenlaisia psyykkisiä ja fyysisiä sairauksia tai häiriötiloja ja tämä on vain yksi niistä. Mutta apua on saatavissa lääkkeiden ja eri terapioiden muodossa.
Sosiaalinen jännittäjä vain liian usein häpeää vaivaansa ja tästä syystä avun hakeminen on vaikeampaa kuin ns. tavallisiin sairauksiin.
Elämänlaatua laskevasta, pahasta jännittämisestä kärsivien pitäisi nyt tarttua itseään niskasta ja lähteä hakemaan eri hoitomuotoja ja etsiä se itselle sopivin/sopivimmat. Mitä siinä menettää, kun vaihtoehtona voi olla eristäytyminen loppu iäksi.
Harva meistä on lapsena sosiaalinen jännittäjä ja syntynyt sellaiseksi (ns. tavallinen jännittäjä ehkä), joten jos jännittäminen oireineen on puhjennut myöhemmin on se hoidettavissa poiskin.Aikuiselle jännittäjällä lääkäriin lähtö on ehkäpä vielä vaikeampaa kuin nuorelle. Keski-ikäisen elämä on rajautunut aikaa sitten ja jännittäjä on tyytynyt saamaansa osaan. Me olemme usein työelämän kilttejä alisuoriutujia. Puurramme hyvää työtä halvalla saamatta koskaan minkäänlaista arvostusta. Uuvumme kyllä lopulta, mutta lääkärille kerromme aiheutuneista muista vaivoista. Moni on ajautunut työttömyyskierteeseen, ehkä syrjäytynyt yhteiskunnasta täysin.
Perheen, parisuhteen ja ystävienkin puuttuminen elämästä on asia, johon tavallaan tottuu. Tulevaisuudelta ei välttämättä tohdi odottaa mitään parempaa. Jännittäjä toivoo vain saavansa olla rauhassa, jolloin ahdistus ei vaivaa. Kun toivo paremmasta puuttuu, ei ole motivaatiota lähteä hakemaan apua. Erityisesti miesten joukossa on heitäkin, jotka eivät koskaan tunnista jännittämistään sairaalloisseksi, vaan pitävät oireita luonteenpiirteinä. Ainoana ymmärtäjänä on useilla alkoholi.
Tämä vaiva on tavattoman häpeällinen. Tekisi mieli vain unohtaa koko homma! Joskus näin tapahtuukin, mutta jännittäminen palaa aina takaisin.
Moni ikänsä sos.kammoa potenut ja kätkenyt aikuinen varmaankin miettii, miten lääkäri reagoisi, jos SEN saisi otettua puheeksi. Malttaisiko lekuri suhtautua ymmärtävästi vai sanoisiko hän ääneen: "..tuon ikäinen, etkä ole uskaltanut elämässäsi mitään, mutta nyt olet apua vailla?! Ei tässä kuule ihmeitä enää ehditä tekemään!"
- kerdu
mulle on ihan helppo juttu varata aika esim kampaajalle ja käydä kassalla koska silloinhan se sävelet on iha selvät; tiedät mitä tulee sanoa ja kaikki menee luontevasti. mut sitten taas kun pitäis puhua turhanpäistä smalltalkia jollekkin niin ei hyvää päivää...
- romulus
Mua on auttanut esim pelosta lukeminen ja muutkin psykologiaa käsitt. kirjat
- onnenmurunen
Minun sosiaaliset pelot on alkanut muutama vuosi sitten kun olin yläasteella, tai oikeastaan sillon vasta tunnistin ne. Uusin juttuihin mukaan lähteminen, kouluruokailu, esiintyminen, ja jopa ystävien kanssa jonnekkin lähteminen oli suuri ongelma enkä heti tunnistanut tätä sosiaaliseksi peloksi. Minulla on vieläkin vaikeuksia soittaa joillekkin ystäville puhelimella, sillä pelkään soittavani huonoon aikaan.
Tutut tilanteet eivät jännitä niin paljon esim. kaupan kassat, mutta muunlainen ajanvaraus jne jännittää niin paljon, etten saa aikaiseksi toimia. Hyvän esimerkkinä minulla on vuoden ajan TK:ssa odotellut verikoe-lähete...
Olen kaikenlisäksi palvelualan-opiskelija joten asiakastilanteissa olen myös huomannut fyysisiä oireita, ns. kuumia aaltoja ja silmien vetistyminen ja valo arkuus.
En ole saanut itseäni vielä edes autokouluun...
Tämä pelko on rajoittanut elämäni tärkeimpiä vuosia ja tästäkin syystä en omista paljon ystäviä vaikka olen päässyt tutustumaan uusiin ihmisiin, mutta heidän kanssaan yhteyden pitäminen on harmillisen "pelottavaa".
Pitäisikö tässä ottaa yhteyttä johonkin lääkäriin... En vain tiedä miten kun minulla ei ole omaa lääkäriä, enkä ole joutunut käymään lääkärissä elämäni aikana kovinkaan usein... Tai johtuneko siitä, etten ole uskaltanut vaikka tarvetta ehkä olisikin saattanut olla.
Mutta sen olen nyt päättänyt, että minun on edettävä tässä asiassa ja saatava piste tälle...- minnevi
että voisit ottaa yhteyttä mielenterveystoimistoon, jos haluaisit "työstää" jännitys-taipumustasi. Ite olen hyötynyt hoitokeskusteluista kognitiivista terapiaa opiskelleen hoitajan kanssa.
- Frida--
Olet ihan kuin minä!! :S
- roddis
meillä on ihan vertaistuki kanavakin jossa on muutaman kymmentä käyttäjää jotka on kärsineet tai kärsii sosiaalisista peloista, siellä siis puhutaan realiajassa niin kuin chatissa.
http://webchat.xs4all.nl/
sinne vaan nimimerkki ja chatchanneliin Other ja alapuolelle tulevaan kenttään
#pelokkaat ja napautus 'GO' nappulaa. tervetuloa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?
Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin34212050IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its3618036Mira Luoti koki seksivvaltaa sarjan kuvauksissa. Otti hyssyttelyrahat mutta nyt julkistaa asian?
Kun hyvin tietää että helppo päätellä mikä ohjelma kyseessä. Ja jos koki oikein "väkivaltaa" eli raisk, niin edesvastuut963444Verinen koira
Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?982298Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa
Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.1572297Mira Luoti, Vain Elämää
kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?81686- 1101281
Mopokeulija
Poliisit saisivat käydä noukkimassa sinipuseroisen keulijan tuota pikaa. Koulureppu selässä yhdellä pyörälla S-Marketin611139Sonnisen turha valitus selvästä asiasta !
Nyt tuli sellainen valitus jossa ei järjen häivää, Sonninen ja koko hallinto munaa itsensä. Hänestä on tulossa pilkunnus26918MUISTATTEKO SEN?
Karhean tummansövyisen raastavsn huudon : RYKIKÄÄ! NIITÄ RAATOJA@ RÄKIKÄÄ NIITÄ EAATOJA!btämän paeoni aina toivotti rakk350843