elämä pilalla

Hei,

ymmärrän, että tilanne tuntuu vaikealta, mutta yritä nähdä sen paremmat puolet. Veikkaisin, että kaikki meistä sairastuvat elämänsä varrella, mutta ehkä tuo ruusufinni on parempi kuin joku vakavampi. Itse olen nyt lähemmäs kolmekymppinen ja olen kärsinyt jatkuvasti aknesta, joten sinä voit olla tyytyväinen ainakin siihen, että olet saanut nauttia kauniista ihosta. Kun jatkat kärsivällisesti hoitoja yhdessä lääkärin kanssa, niin uskon, että tilanne alkaa helpottaa.
Oikeat ystävät eivät mielestäni nauraisi tilanteellesi, mutta toisaalta heillekin voi olla vaikea tietää, miten reagoida. Ehkä voisit kertoa, kuinka pahalta sinusta oikeasti tuntuu ja he saattaisivat ymmärtää. Heilläkin on varmasti takataskussa piilossa sairauksia tai muuta, jota he häpeävät, sinulla se nyt vain sattuu olemaan hieman vaikeampi piilottaa. Sinulla kyse on selvästi sairaudesta, johon et ole voinut vaikuttaa, joten ei sitä ole mielestäni syytä hävetä.

Ymmärrän hyvin sinua, se on tosiaan aika hirveä tauti, koska sitä ei voi piilottaa, tai peittää juuri mitenkään(en vertaile nyt muita sairauksia, syöpää ym.
ne ovat toinen juttu)

Sehän on virusperäinen, eikä sitä oikein lääkäritkään tiedä, mistä se johtuu.
Ja se on sitten elinikäinen, itse sairastuin siihen n. 21-vuotiaana, ja nyt olen jo 60v.

Välillä se on parempi, ja kun on stressiä ym. ongelmia, se huononee.
Myös esim.kaikki mausteet, alkoholi, aurinko, sauna eivät ole hyväksi sille.

Itse olen syönyt muutaman Roaccutan-kuurin, se tehosi jonkun aikaa, mutta palasi jälleen.
Nyt syön useita Apocyclin-kuureja, mutta tuntuu, että ei sekään aina auta.

Eli, sain sen kyllä "aisoihin" näillä lääkkeillä, mutta ei se koskaan häviä kokonaan.
Punanaama olen ollut koko tämän elämäni.
Sanotaan, että se on herkkien ihmisten tauti, ja luulen, että jotain sillä on tekemistä ihmisen immuniteettijärjestelmän kanssa.
Sairastan myös kilpirauhasen vajaatoimintaa, ja vielä on muitakin sairauksia.

Joten et ole lainkaan yksin tämän sairauden kanssa.
Ikävä se on, mutta uskon, että sinua hoitava lääkäri kyllä löytää siihen oikean lääkityksen.
Ei elämä siihen kaadu, tsemppiä sinulle.

Hei!

Itselleni puhkesi akne aikuisiällä alle vuosi sitten. Pikku hiljaa, mutta koko ajan reippaammin edeten. Aluksi muutamat tulehtuneet ihonalaiset finnitkään eivät häirinneet juurikaan, kun niitä oli vain muutama poskipäissä. Korkeintaan vähän itsevarmuus kärsi, mutta pystyin kuitenkin melko ongelmitta käymään koulussa, töissä, reissuilla, juhlimassa ja missä tahansa. Naamasta huomasi tässä vaiheessa, että siinä oli muutama paha tulehdus, mutta ei siihen kukaan sen kummemmin kiinnittänyt huomiota.

Joululoman vietin jo lähes kokonaan kotioloissa. Ei kiinnostanut lähteä mihinkään esittelemään räjähtänyttä naamaa. Joissakin "pakollisissa" pirskeissä tuli käytyä, mutta muuten välttelin suurempia ihmisjoukkoja ja tapahtumia. Joululomalla käytin ahkerasti brevoxylia, joka auttoi sen verran, että joululoman jälkeen kehtasi taas hyvillä mielin mennä opiskelujen pariin ja kaupungillakin kehtasi jotenkin liikkua.

Pikku hiljaa homma alkoi kuitenkin mennä taas huonompaan suuntaan. Lopulta maaliskuun alussa menin ihotautilääkärille hakemaan roaccutan-reseptin. Kuurin alkaessa en enää mennyt yliopistolle ja oikeastaan kaksi seuraavaa kuukautta olin lähes kokonaan omissa oloissani kotona. Pahimpina aikoina kävin kaupassakin huonolla kelillä, että pystyin hyvällä omatunnolla käyttämään huppua päässä. Häpesin joka paikassa, jopa kotona kun katsoin peiliin. En jossakin vaiheessa uskaltanut peilata itseäni ollenkaan kuin vain suotuisassa valaistuksessa. Monesti peilin edessä sain lieviä ahdistuskohtauksia, kun tajusin kuinka hirveään kuntoon iho oli mennyt ja että naamaan tulisi jäämään aknen lähdettyäkin ainakin jonkinlaiset arvet.

Viimeisten kuukausien aikana olen nähnyt kymmeniä painajaisia aknestani. Jossakin vaiheessa se oli jatkuvaa ja tapahtui joka yö, nyt enää harvemmin. Kaupassa kehtaan käydä nyt ihon jonkin verran parannuttua jo ilman huppua ja kesätöissäkin käyn. Tosin töissä en ole lähellekään yhtä sosiaalinen kuin ennen. En halua minkäänlaista huomiota itseeni tai naamaani. Kavereille olen puhunut ongelmasta ja lääkekuurista ja he ovat ottaneet sen todella hyvin vastaan. Kuuntelevat, tsemppaavat, eivätkä todellakaan pilkkaa. Kyllä sen varmaan musta näkee, kuinka paljon vituttaa, masentaa ja turhauttaa kamppailla tällaisen naaman kanssa.

Nyt 3,5kk roa-kuurin jälkeen kaikki tulehtunut akne ja finnit on poissa, mutta iho on jonkin verran epätasainen ja punoittaa entisten finnien kohdalta. Lisäksi iho on nyt kuurilla todella ohut, jonkin verran hilseilevä ja hieman elottomamman oloinen kuin ennen. Siksi kokonaisuus ei tyydytä vielä ollenkaan. Välttelen edelleen kaikkia juhlia, tapaamisia, julkisia tilaisuuksia ym. Menen niihin vain jos on erittäin pakko. Muussa tapauksessa keksin jonkin tekosyyn, selityksen tai sellaista tekemistä tilalle, jossa ei tarvitse niin paljoa hävetä. Oikeastaan koko elämä on tällä hetkellä täynnä tekosyitä ja pieniä valheita, ihan vain sen takia, että pystyisin piilottamaan räjähtäneen naamani.

Tällä hetkellä suurimpana toiveenani on, että kuuri etenisi hyvin, punoitus laskisi eikä uusia finnejä tulisi. Toivon myös epätoivoisesti, että epätasaisuudet hieman tasoittuisivat pikku hiljaa, tai edes viimeistään sitten, kun kuuri loppuu ja iho paksunee. En ajattele ihoani vain päivittäin, vaan enemmänkin vähintään joka viides minuutti. Sekään tuskin riittää. Välillä menee päiviä, etten mitään muuta ajattelekaan, enkä mihinkään muuhun pysty keskittymään.

Pikku hiljaa olen kuitenkin alkanut olla sinut "sairauteni" kanssa, etenkin kun koko ajan mennään parempaan suuntaan. Toivon hartaasti, että parin kuukauden päästä naama olisi edes siedettävässä kunnossa, kun koulu taas alkaa. Ei kiinnostais valvoa kaikkia iltoja sen takia, että mielessä pyörii ainoastaan akne. Univaikeudet ovat meinaan olleet todellisia. Iltaisian kierin lähes poikkeuksetta sängyssä tuntikausia miettien akneani, sen hoitoja ja "miksi juuri minulle?"-kysymyksiä. Se on kamalaa. Turhauttavaa, masentavaa ja ahdistavaa. Aamuisin herätessä muistaa välittömästi oman naamakertoimen ja päivä on heti pilalla. Ei kiinnosta nousta sängystä, ei ainakaan ihmisten ilmoille. Jos ihmisten ilmoille menee, niin pitää jatkuvasti koittaa asettua sellaisiin valaistuksiin ja kuvakulmiin, jossa naama saattaisi näyttää edes siedettävältä.

En kuitenkaan koe olevani asiasta masentunut. Haluaisin tehdä, nähdä ja kokea asioita kuten ennenkin. Olen kiinnostunut ja utelias. Vain akne ja sen aiheuttama häpeä estävät minua toteuttamasta tahtoani ja unelmiani.

Lisäksi luen päivittäin acne.org-sivustoa ja akne-keskustelupalstoja. Haluan kaiken mahdollisen tiedon tästä saatanallisesta taudista ja sen nujertamisesta. Aion todella kääntää tämän omaksi voitokseni. Tällainen yksi paska vuosi ei minua todellakaan kaada, pahimmillaankin vahvistaa. Pikku hiljaa aion mennä kohti parempaa ja koittaa oppia elämään asian kanssa. Haluan täydellisen ihon, mutta olen valmis pieniin kompromisseihin. Vielä tämä voitetaan!

Tsemppiä! :)

vaikka olet selaillut kaikkialta netistä ym vaikka mitä voiteita ja lääkkeitä ruusufinniisi, niin juuri osui silmiini eräs keskustelu tältä samalta palstalta... :)

Eli etanavoide, mikä on erään keskustelun aiheena tuossa alapuolella akne ja finnit- palstalla.

Siinä joku sanoi: "Olen aiemmin syönyt pitkän lääkekuurin ruusufinniin,mutta nyt ostin etanavoidetta ja jo 4 päivän jälkeen on lähes kokonaan parantunut!!!!!!!!!!!!".

Yksilöllistä se varmaan on, mutta halusin tulla tuosta kertomaan jos et ole sattunut huomaamaan, koska muistin lukeneeni tämän viestin pari päivää sitten, ja tuntui niin ikävältä puolestasi.

Onhan niitä pahempiakin asioita elämässä kuin finnit ja ruusufinnit, mutta toivon koko sydämestäni että saisit avun! :)

Lämmintä kesää sydämeesi ja mieleesi!

Hei,

Olen 18 vuotias poika ja koen samanlaista tuskaa aknen kanssa. Aikaisemmin söin antibioottilääkityksiä jonkun ulkoisen voiteen kera ja akne pysyi hyvin kurissa, eikä herättänyt lainkaan huomiota. Antibioottia ei kuitenkaan voi loputtomiin käyttää, joten lääkäri suositteli isotetrinoin lääkitystä. Aloitin sen pienellä (2kk) viiveellä, pelkäsin kamalasti pahenemisvaikutuksia lääkityksen alussa, päätin aloittaa lääkityksen vasta koulun loputtua. Näille kahdelle kuukaudelle lääkäri määräsi antibioottvoidetta, joka aluksi toimikin hyvin, mutta lopulta teho ei riittäänyt ja naama räjähti.

Olen syönyt melkein kaksi kuukautta lääkitystä eikä tunnu vieläkään paranevan. Uusia finnejä vain tulee aina kun saan vanhat kukistettua ja pelkään että pahimmista jää ilkeän näköiset arvet. En ole kuukauteen missään käynyt, edes parhaimmille kavereille en ole naamaani ole halunnnut näyttää. Neljän seinän sisällä olen istunut ja tappanut aikaa, toivoen että joskus vielä saisin ulkonäköni takaisin. Ahdistaa edes kauppaan mennä ja katsoa kassatätiä silmiin ja tervehtiä. Juhannuksen vietin samoin yksin, kotona tv:tä katsellen ja naamaa tuskaillen. Onneksi treeneissä ei tarvi nyt käydä kun on tauko, sinnekkin ilmestyminen vaatisi suuria henkisiä ponnisteluja, niinkuin aikaisemminkin tarvitsin.

Turhauttaa kun täytyy hyväksyä itseni kamalampana kuin olin ennen. Itsetuntoni on aivan nollassa. Muuten olen mielestäni komea poika ja urheilen paljon, mutta ilman hyvää ihoa ja itsevarmuutta on minusta jäljellä vain rippeet. Tiedän että tämä vielä paranee, mutta kun valoa ei tunnelin päässä näy yhtään. Joka päivä tai ilta saan raivokohtauksia kun katson omaa naamaani, pakko heittää jotain tai lyödä johonkin. Toivon todellakin, että joku päivä saisin sileän ihon. Olen kuitenkin päättänyt, että kouluun elokuussa en mene, jos tulosta siihen mennessä ei tule. Jätän ensimmäisen jakson väliin. En enää kestäisi enempää, olen nytkin kuin hermoraunio. Tässä iässä kuitenkin kun nämä asiat ovat vähän niinkuin kaikki kaiksessa.

Hei!
Ja voimia kaikille teille iho-ongelmien kanssa painiville. Omallakin kohdalla niitä on ollut ja on: ensin teininä aknea ja nyt aikuisena ruusufinni... : / Mutta itselläni nämä ovat olleet suht lievää laatua (ainakin toistaiseksi!), ja olen pärjäillyt oikeastaan kauneushoitolahoidoilla ja -tuotteilla.

Mutta aloittajalta olisin vaan ihan kiinnostuksesta kysynyt, oletko keksinyt mitään syytä, miksi sait ruusufinnin? Jos se kerran tuli niin yhtäkkiä. Useinhan sanotaan, että stressi tms. saattaisi laukaista sen? Itselleni nimittäin tämä vaiva tuli niin vaivihkaa, että en oikeastaan edes tiedä, koska se iski, enkä näin ollen osaa syytäkään arvailla.

Ja todellakin voimia! Toivottavasti löydät sopivan hoitomuodon mahdollisimman nopeasti!

PS. Itse voin suositella ihonhoitosarjaa Exuviance, jos olet lääkkeettömistä vaihtoehdoista kiinnostunut - tai miksei niiden rinnallekin. Myös Bion-sarjaa kannattaa harkita.

Heti kun huomasin jotain outoa pientä epätasaista finnikohtaa ihossani, menin lääkäriin ja lääkäri totesi sen olevan ruusufinniä. Hän kirjoitti reseptin jolloin sain Rosazol emulsiovoidetta ruusufinnin hoitoon. Enään ei ole naamassa mitään, onneksi!

Heippa kaikille! Ajattelin palata tänne kirjoittamaan mikä on tilanteeni nyt, minä siis olen aloittaja, luin tuon ensimmäisen kirjoitukseni ja fiilikset tuolta kesäkuulta palasi kyllä elävänä mieleen, minä siis sain ensin tautiini terveyskeskuksesta täysin väärän hoidon, jota siis söin 2 viikkoa ihan turhaan, eli tehokas hoito viivästyi kahdella viikolla...menin ihotautilääkärille ja sain ensin vain Dalacin linimettiä joka poltti naamani täysin, ja taas ihotautilääkärille (eri lääkärille) jolta sain sitten pitkän Tetralysal-kuurin. Eli kuuria on jäljellä vielä 2 viikkoa, otan nyt yhden tabletin päivässä. Pitkään söin isolla annoksella. On tämä todella sitkeä tauti. Kuurin aikana on tullut edelleen nenän alle kipeitä patteja. Muualle ei. Iho on hyvännäköinen nyt. Kahteen viikkoon ei ole tullut enää mitään patteja. Punoitusta on kyllä ja se vaihtelee tilanteen mukaan, mutta iho on kauniin sileä.

Olen pikkuhiljaa tässä oppinut mikä punoitusta pahentaa, siis jos olet syönyt mausteisen tuhdin ateria, nenä turpoaa...joskus taaas iho on ihanan valkoinen....

Kuuri ei ole mitään sivuvaikutuksia tehnyt , vain hiukset rupesi kesäällä lähtemään, tosin hiuksilla on normaalikin kasvusykli ja toki hiustenlähtö voi olla normaaliakin, ja sitten se stressi mikä kesällä ollut on voinut myös aiheuttaa hiustenlähtöä, mut on nyt kuitenkin ihan kaunis lyhyemmäksi leikattu tukka toki päässä.

Pelkään edelleen joka aamu , miltä naamani näyttää, en vieläkään luota siihen että lääke on auttanut, pelkään aivan sairaasti naaman räjähtämistä uudelleen, että kauheat traumat tämä on jättänyt, arvatkaa vaan pelottaako kuurin loppuminen...

Hyvää syksyä kaikille!