Kritiikki on tarpeen

Jos ikänsä makaa jäällä tai kylmällä kivellä niin kuin hylje työkseen tekee, ei lämmin oikein miellytä. Mahan alusta on tottunut kylmään!

Kun on koko ikänsä ollut lain vanhurskauden ja suorituskristillisyyden oravanpyörässä, ei armo oikein miellytä.
Se tuntuu ihan jumalanpilkalta se semmoinen liian halpa ja huokea uskominen.
Kun uskon vanhurskaus on sisäistämättä, on koko rakennelma vino.
Kulmakivi puuttuu. Se tulee aina esille, jokaisessa keskustelussa, puhuttiinpa historiaa tai kristillisyyden tavoista, kirjeistä tai muusta´:

Lakiuskoisen puheissa nousee aina esiin salainen rakkaus lakiin ja tekemiseen.
Ei tarvi sanoa kuin sana armo; niin heti jo nousee sormi pystyyn: so, so; liian helpolla, jos te teette syntiä..., ilman pyhitystä ei yksikään saa nähdä Herraa...
ja mitä niitä lieneekään lain vaatimuksia:

Kun Kristuksen vanhurskaus kerran on sisäistämättä, se on vain niin. Sinne se karahtaa kuin auran lapa pellon kiveen, joka kerta!
Ja vanhimman veljen laulu alkaa alusta. Aina nousee esille sama lakihenkisyys ja rakkaus kaikkia käskyjä ja uhkauksia kohtaan.
Eikä ihmisraukka sen vertaa laske, että toteasi, ettei itsekään pääse sillä tiellä puusta pitkään! Koetas nyt päiväkin synnittä!
Ei, mutta tarttee koittaa synnitöntä elämää, siitä Jumala antaa lisäbonuksia
ihan niinkuin Kesko Citymarketin kassalla.

Kamala on itsevanhurskauden kahle. Mitä jospa lakattaisiin olemasta niin viisasta ja ruvettaisiin välillä koulunpenkille.