Olen itse nainen, ja minut tuomittiin alemmassa oikeusasteessa miespuolisen henkilön hyväksikäytöstä. Tämä miespuolinen henkilö oli valehdellut minulle ja muille paikalla olleille ikänsä ja tämä pystyttiin käräjäoikeudessa todentamaan. Käräjäoikeus kuitenkin tuomitsi minut tämän isokokoisen miehen hyväksikäytöstä sillä perusteella, että tämä käyttäytyi lapsellisella tavalla ja sen perusteella minun olisi muka pitänyt tietää hänen ikänsä!!! Olin tapahtuma-ajankohtaan n. 20v ja tämä miespuolinen henkilö noin 15-v.
Olen nyt vasta tajunnut kuinka hankalassa asemassa tällaisesta rikoksesta syytetyt ovat ja miehet varmaan vielä enemmän kuin naiset. Lautamiehet ja tuomarit ovat asenteellisia ja haluavat tuomita kenet tahansa, joka on ollut sukupuoliyhteydessä alle 16-vuotiaan kanssa, vaikka "uhri" olisikin valehdellut ikänsä, näyttäisi ikäistään vanhemmalta ja olisi ollut tavoitteleva osapuoli. Alaikäinen voi olla vanhempaa osapuolta tavoitteleva osapuoli ja jopa aggressiivisesti aloitteellinen. Ainakin omassa tapauksessani oli näin ja mikä ettei sellaisissakin tapauksissa, joissa syytetty on miespuolinen.
Näitä asioita ympäröi sellainen sairas hysteria, mikä vaikuttaa sitten lautamiesten ja tuomarienkin asenteisiin. Minä en ainakaan ole mikään "pedofiili", en ole ikinä ennen enkä jälkeen tapaillut ketään edes VUOTTAKAAN nuorempaa, enkä ollut kenenkään sellaisen kanssa sukupuoliyhteydessä. En käy baareissa, käytä alkoholia enkä vie miehiä kotiini. Ja nyt minut tuomittiin TÄLLAISESTA rikoksesta.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Niin tein minäkin. Sain tuomion kun olin ollut perheen tyttären huoneessa ja ottanut tätä nilkasta kiinni. Perheen äiti ja isä olivat selvinä paikalla ja todistivat, että teko oli ollut seksuaalista hyväksikäyttöä. Nyt olen varmaan lopun ikääni leimattu "pedofiili" vaikka tapoihini ei niin ikään ole koskaamn kuulunut lasten kanssa pelehtiminen millään seksuaalisella tavalla.
Asia menee kyllä hovioikeuden käsittelyyn muutaman kuukauden päästä. Asianajajani sanoi jo ennen tuomiota, että jos tuomitaan, asia menee automaattisesti hoviin, koska on niin selvää, että en ole henkilön iästä ollut tietoinen ja lain esitöissä sanotaan, että kyseessä on vain tahallisena rangaistava rikos. Kaiken muun hulluuden lisäksi minut tuomittiin useamman tuhannen euron korvauksiin asiasta, joka on tapahtunut yhden ainoan kerran ja tämän "uhrin" aloitteesta. Tämän "uhrin" äiti teki asiasta rikosilmoituksen sen jälkeen, kun järjestyksessä ehkä 10. miesystävä oli heittänyt sekä äidin että pojan ulos talostaan ja äidiltä loppuivat rahat. Olen itse hyvästä kodista ja ko. äiti ja poika tietävät, että jos minut tuomitaan, perheelläni on varaa maksaa korvaukset. Rikosilmoitusta ei suinkaan tehty heti tapahtuneen jälkeen vaan vasta monta vuotta jälkeenpäin.