Ex-ravurit, Hoi!

maastopelle

Nyt teen alustavaa tutkimusta suomen maan unelmahevos -kannasta.
Olen hankkimassa syksyllä hevosen heti ylläpitohevosten lähdettyä. Olen silmittömän rakastunut suomenhevos ex-ravureihin ja niiden luonteeseenpiirteisiin ja ominaisuuksiin. Tosiaan tämä on vasta alustavaa tutkimusta, eli kertokaa millaisia hevosia teillä olisi tarjolla niin otan yhteyttä jos oikein tärppäsi :)
Itsestäni kannattaisi kertoa ainakin en verran, että olen 14-vuotias ja 175cm pitkä topakka ratsastaja. Olen ratsastanut yhdeksänvuotiaasta lähtien ja hevosen päivittäinen hoito ja ensiapu ovat hallinnassa. En ole kiinnostunut 150cm korkuisia esteitä hyppivistä hevosista ja piaffea vääntävistä siroista arabeista vaan ihan monipuolisesta harrastamisesta ja yhdessäolosta maastoillen ja pellolla pyörien.
Hevoselta en vaadi paljoa. Tasona pitäisin alarajana helppo ö:tä, siitähän on vain helppo lähteä ylöspäin harjoitellen leipäpalojen ja porkkananapposten kannustamana kohti oikeaa maastopetoa. Ex-ravurikaan ei ole pakko olla mutta ajaminen pitäisi olla opetettu. Luonteesta ja rauhallisuudesta en tingi, tarvitsen rauhallisen hevosen jonka selkään voi heittää pikkulapset talutusratsastusta varten.
Toivoisin konimuksen olevan liikennevarma, jotta sillä voisi köpötellä hiljaisella asfalttitiellä kohti uusia maastoja ja hiekkateitä etsien. Vaikka tie onkin rauhallinen, kulkee siinä autoja jonkin verran.Pääsääntöisesti hevosen pitäisi olla helposti käsiteltävissä, kuitenkin pieni pilke silmäkulmassa piristää vain päivää.
Hevosen sukupuolella ei sinänsä ole väliä, oria en kuitenkaan ota. Koolla on väliä, etsiskelisinkin yli 160cm kokoista jytkyä. Pienempääkin saa tarjota, mutta silloin hevosen täytyy olla raskasrakenteisempi. Ikähaarukaksi noin 5-15 vuoden välillä.

Tallista vielä; Talli on maalla sijaitseva kahden hevosen talli suurella metsätarhalla ja lukuisilla maastoilla. Talli ei ole vielä valmis, mutta karsinat tulevat olemaan 3x3 kokoisia ja korkeutta riittämiin. Pyrin loimittamaan hevosia vähän ja annan niiden kasvattaa talviturkin. Tiedossa ei ole hikisiä valmennuksia, joten klippaamista tuskin edes harkitsen. Kuuntelen tietenkin edellisen omistajan toiveita ja mitä mieltä hän on. Jos hevoselle ei saa laittaa kenkiä, se on ok. Silloin se saa rimpsutella paljain varpain ja ostamme bootseja talven jääkeleille. Kesällä suokit pääsevät vihreälle laitumelle lepäilemään ja ahtamaan itsensä täyteen.
Täh? Puhuiko tuo nyt monikossa? SuokIT? Kyllä, etsiskelisin tässä samaan syttyyn myös käyttöhevoselle seuralaista. Miel. suokkia tietenkin. Saa olla vanhempi eläkeläinen, nuorempi pikkuvikainen tai sitten yksinkertaisesti kouluttamaton pullahevonen. Ainoa vaatimus olisi helppo käsiteltävyys ja mukava luonne.


Laitelkaahan viestiä, millaisia hevoisia teillä olisi tarjolla. Tosissaan tämä on vasta katselmus, mutta jos oikein tärppää, otan ehkä yhteyttä. Kiitos kun jaksoit lukea ja vielä suurempi kiitos jos jaksat vielä vastatakin!

0

595

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

        Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
        Suomalaiset julkkikset
        109
        2290
      2. Mitä tapahtuu?

        Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
        Haapavesi
        25
        920
      3. Mitäpä luulet että tykkääkö

        kukaan kaivatustasi ?
        Ikävä
        103
        896
      4. T rakastan sua

        vaikket sitä usko
        Ikävä
        71
        892
      5. Varmaan aika moni

        Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
        Ikävä
        48
        845
      6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

        ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
        Maailman menoa
        564
        823
      7. Miksi et lähesty minua

        Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
        Ikävä
        82
        728
      8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

        Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
        Ikävä
        76
        660
      9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

        Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
        Ikävä
        24
        612
      10. Kai sä olet

        Luovuttanut mun suhteen.
        Ikävä
        60
        581
      Aihe