Nyt lähden

Ja syön hatullisen paskaa, jos SDP saa v2011 yli 14 % äänistä.
ilmeisimmin Jutta tyylillä mennään jo 10 % tuntumaa,
Hassua mutta totta.

Muistetaan SKDL, oli aikoinaan suurin puolue. Mitä nyt jälellä. Riitelevät toverit.
Jokin graffitisti on nyt suuna/päänä puolueessa.

Jutalla ollut väärä tyyli. Ei ihmiset tykästä räyhäämistä, kun ei ole oikein mitään oikeaa aloitetta. Ei se ilmaismatkat ole sitä.
Kaikki maksaa ! Mistä raha sitten !

Olisi ollut rauhallinen ajatteleva, perusteleva puheenjohtaja. Olisi ollut jopa noususuhdanne puolueessa. Ei Erkki T, vaan joku ..? Onko edes olemassa ! Ei kyllä äkkiä tule mieleen. Kuin paiskattiin tuommoinen rääväsuu !
Joka lypsää vähiten, se huutaa eniten ! Ennen sanottin lehmistä.

Morjens !
Nyt saunaan (puolisavu)
456
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ei ihmiset tykästä räyhäämistä


demarit kuvittelee että pelkällä toisten haukkumisella saa ääniä, joskus se toimikin, mutta kun sdpn oma pese on paskanen niin vaikuttaa tämä huutaminen eduskunnassa lapselliselta. On vaadittu Vanhasen eroa ja Vanhasen palaamista ulkomaan matkoilta kotimaahan ja vaarannettu potilaita ja uhkiltu yleislakolla.

fakta on että eläkeikä nousee jokatapauksessa huuti jutta ihan mitä tahansa.

Äänestä

laitahan nimesi tänne, niin saat hatullisen paskaa syöräksesi v. 2011

Äänestä
  • Laitappas sä nimes tänne ja katotaan sit kun syöt ite hatullisen paskaa ek vaalien jälkeen ;)

    Äänestä

  • oli. Ei kyllä savusaunaa voita mikään. Vaikka nyt ei ihan aito olekkaan. Mutta melkein, ilman savua ja kitkua.

    Ehdottomasti olen sanojeni takana . SDP saa v2011 . . 10-14 %. Ei yhtään enempää.

    Ei minulla mitään SDP_tä vastaan ole. Useat on rehellisä työmiehiä, ja muita henkilöitä.
    Lusmu SAK ei kuuluisi puolueeseen noin.

    Henkilöt on vain valitettavasti kaikki SDP puolueesta. Ei muutoin olisi ollut sijaa Jutan kaltaiselle rääväsuulle.

    Väki loppuu johtopaikoilta. Se vain faktaa SDP puolueessa.
    Vasemistoliitossa jo loppui kans väki. Nyt heitellään mitä sattuu. Kunhan jotain saadaan olla vastaan. Sama mitä !

    Tuntuisi jokin muutos hallituspaikkoihinkin. Olisiko ainesta, jos esim. olisi vähän kaikkien oltava yhteisessä hallituksessa vuorollaan.
    Esim, olisi määräajan pienetkin puolueet. Tuleva keskikoko puolue SDP esim. olisi sen ½ vuotta hallituksessa, Vasemmistoliitto samoin jne.

    Se kasvattaisi vähän vastuuseen.
    Liian helppoa tuo suunsoitto, ilman vastuita.

    Mikä on kansanedustaja ? Se todella on kansanedustaja ! Yhteisten asioitten parhaaksi.
    Nyt vain aines näköjään vasemmistopuolueilla loppunut.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


rantasaunaan kirjoitti:

Ja syön hatullisen paskaa, jos SDP saa v2011 yli 14 % äänistä.
ilmeisimmin Jutta tyylillä mennään jo 10 % tuntumaa,
Hassua mutta totta.

Muistetaan SKDL, oli aikoinaan suurin puolue. Mitä nyt jälellä. Riitelevät toverit.
Jokin graffitisti on nyt suuna/päänä puolueessa.

Jutalla ollut väärä tyyli. Ei ihmiset tykästä räyhäämistä, kun ei ole oikein mitään oikeaa aloitetta. Ei se ilmaismatkat ole sitä.
Kaikki maksaa ! Mistä raha sitten !

Olisi ollut rauhallinen ajatteleva, perusteleva puheenjohtaja. Olisi ollut jopa noususuhdanne puolueessa. Ei Erkki T, vaan joku ..? Onko edes olemassa ! Ei kyllä äkkiä tule mieleen. Kuin paiskattiin tuommoinen rääväsuu !
Joka lypsää vähiten, se huutaa eniten ! Ennen sanottin lehmistä.

Morjens !
Nyt saunaan (puolisavu)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu