Kervis-kantelut avataan uudelleen
Kirjoittanut: J.Taipale / 27.5.09 / klo 14:10
Etelä-Suomen lääninhallitus avaa Kervis-tutkinnat uudelleen. Täten Kotkan kapunginhallitus joutuu perumaan päätöksensä Kervis-asian käsittelyn mielivaltaisesta lopettamisesta.
Kervisen asiakirjatietojen väärinkäyttöon liittyvän käsittelyn lopettaminen oli kaupunginhallitukselta ja 8-koplalta ajan peluuta.
Mielenkiinnolla jään odottamaan P.Hirvosen, Lommin ym. päättäjien reaktioita, kun Kervisen asiakirjakysymykset tulevat useampaakin reittiä jälleen esille ja kaupunginhallituksen listoille.
LÄÄNINHALLITUKSEN VASTINE TAIPALEELLE
Etelä-Suomen lääninhallituksen päätös
Kh 8.6.2009 § 270
Etelä-Suomen lääninhallitus on 29.5.2009 antanut päätöksen Asko Kervisen tekemään kunnalliskanteluun, joka kohdistui kansliapäällikkö Jarmo Koiviston menettelyyn asiakirjatietojen antamisessa.
./. Liitteenä on lääninhallituksen päätös 29.5.2009, OKH344A.
Lääninhallitus toteaa päätöksessään, ettei asia anna aihetta lääninhallituksen toimenpiteisiin.
Kirjoittanut: J.Taipale / 27.5.09 / klo 14:10
Etelä-Suomen lääninhallitus avaa Kervis-tutkinnat uudelleen. Täten Kotkan kapunginhallitus joutuu perumaan päätöksensä Kervis-asian käsittelyn mielivaltaisesta lopettamisesta.
Kervisen asiakirjatietojen väärinkäyttöon liittyvän käsittelyn lopettaminen oli kaupunginhallitukselta ja 8-koplalta ajan peluuta.
Mielenkiinnolla jään odottamaan P.Hirvosen, Lommin ym. päättäjien reaktioita, kun Kervisen asiakirjakysymykset tulevat useampaakin reittiä jälleen esille ja kaupunginhallituksen listoille.
LÄÄNINHALLITUKSEN VASTINE TAIPALEELLE
Etelä-Suomen lääninhallituksen päätös
Kh 8.6.2009 § 270
Etelä-Suomen lääninhallitus on 29.5.2009 antanut päätöksen Asko Kervisen tekemään kunnalliskanteluun, joka kohdistui kansliapäällikkö Jarmo Koiviston menettelyyn asiakirjatietojen antamisessa.
./. Liitteenä on lääninhallituksen päätös 29.5.2009, OKH344A.
Lääninhallitus toteaa päätöksessään, ettei asia anna aihetta lääninhallituksen toimenpiteisiin.
Vastaukset 40
Vanhimmat
Niin kerrohan missä kohtaa on huijaus, siinäkö kun sulle ei ole tullut vielä eteen asiapapereita tms? Mie uskon että asia ei ole huijaus, eikä edes yritys. On vielä Media-agentillakin seliteltävää todennäköisesti kun noin on vaikeaa olla jauhamatta paskaa, oletko katkera jollekkin?
aukeaisi sinulle höynäytetty.
Jos asia on lähtenyt uudelle kierrokselle jollain tapaa, on se sama asia kun että Kervis asia on avattu uudelleen! Lienet vastaveto sille että kaupunki julistaa asiaa haudatuksi eli kannattaa asian termejä hieman tutkia ennen kun alkaa soittaa turpaa.
päivämäärä.
huuto nimimerkillä. Teksti asu varsin tuttua.
En ole ollut asialla.
edustamasi härikkö joukon tyyliin.Taisikin olla J.Kierola.
Minä täällä, minä, et tiedä kuka, arvaas, saatan olla lähempänä kuin arvaatkaan!
Mointako nimmaria sulla:D
sille kai sopis monet kengätkin, mutta ei vaan ole sen silti.
vai ymmärtämättömyyttäsi.
Hyvä hyvä huusivat lapset ja taputtivat karvaisia käsiään yhteen, kun media-agentti jyrähtää. btw käytä päätäs! huijaako asiapaperit minua, missä on viranomais leimoja ja allekirjoituksia? Niihin tämä jupakka perustuu ja tietysti yksilön lainsuojaan mikä pitäisi olla myös Kotkassa.
Annat ymmärtää ,mutta et ymmärrä antaa oikeaa tietoa. Aloituksessa mainitut asiayhteydet esimerkkinä populistisesta lähestymistavastasi, totuuden häivyttämiseksi.
Kirjoitit 27.5.09; Etelä-Suomen lääninhallitus avaa Kervis-tutkinnat uudelleen.
Lääninhallituksen päätös 29.5.2009; Lääninhallitus toteaa päätöksessään, ettei asia anna aihetta lääninhallituksen toimenpiteisiin.
Vanhan kertausta vielä kerran, rautalangasta taivutettuna. Etpä vaan ottanut kantaa aloitukseen. Avoin julkinen hämäys jatkuu.
Selvästi et tiedä mitä verkkoja on vesillä, ne rippeet mitä sulla on on rippeitä eikä kokonaisuus. Eiköhän Taipale itse tiedä mitä lappuja on mennyt ja menossa ja mihin, joten hätähousu älä hätäile.......... VAAN ODOTA JA SEURAA, on turhan aikaista ruveta aliarvioimaan tai mollaamaan jos sulle ei tarjota nyt ja heti ja kaikki!
Tietotoimiston ylläpitäminen foorumilla, olen hieman toista mieltä asiasta. Jos näin olisi, tarkoittaisi se sitä että päivittäin jättäisin uuden aiheen.
Mutta söisit sinäkin ajallaa ruokasi, niin ei tarvis tänne foorumille tulla purkaa pahaa oloa. Hyvä ruoka, parempi mieli. Hätäilystäkin on oma sananlaskunsa, jota en viitsi nyt alkaa kuluneisuuden takia toistamaan.
Ei vaan tule alkuperäiseen aiheeseen liittyvää vastausta. Parin päivän välein erilaista tietoa samasta asiasta, ei sanomisiisi voi uskoa tai luottaa.
mikä on siis homman nimi? Rehellistä suoraselkäisyyttään korostava mies ei vastaa. Ei ole siis sanojensa mittainen.
ruoka-aikana olla "kotona" tai Ekamin ravintolassa (jos et muuta keksi) syömässä ruokasi ajallaan, ettei tartte täällä pahaa oloasi muihin purkaa! Voiko suhde huonosti vai muuten vaan lääkitys ei kohdallaan?
Ei tuo ole avointa poliittista tiedottamista.
Niin, en vastaa ennen kun tulee sellaista tietoa mikä on sen arvoista. Tiedon rippeitä kyllä on mutta ne ei ole faktoja vielä, joten miksi huutelis täällä asioita mitkä ei ole vielä paperilla? Siksikö kun muutama tiedon janoinen provosoi? No ei se minuun tehoa kuitenkaan, kerron kun on asiaa mikä on sen arvoista, eikö se riitä?
Ruoka aikana, kyllä kävinkin kotona syömässä. mikään ei silloin kiellä istumasta esim päätteen takan ajankuluksi. Lääkitys on kunnossa, saan taas jälleen tänään terapiaa 2 tuntia. torstaina on sitten uusi aika taas hoitoon joka on saman mittainen.
Kannattaisi sinunkin kokeilla jotain, mikä veisi huomiosi syvälle itseesi.
myöskään avoin mieli, niillä on käärmeen kieli.
ole miestä vastaamaan huutoihisi. Viittaan edelleen avaukseen, et kommentoi oletko harhauttanut lukijoita. Ja mahdollisesti äänestäjiä.Ja kunnan veronmaksajia.Väännät ja väännät asian vierestä. Siinä minulla avoimen tiedottamisen pikku jättiläinen. Vaadit avointa tiedottamista, mutta et vastaa omista kirjoitelmistasi.
Miksi kirjoitit paskaa.
Ei ole viisasta neuvoa vastapuolen henkilöitä, mitä on uudelleen avaamisen suhteen tapahtunut. Mutta aikanaan kyllä siitä jotain tietoa tulee jopa sullekkin, ystävä hyvä miksi tämä ei sinulle kelpaa?
kuittaat kaikki jotka eivät sanasta sanaan ole samaa mieltä vastustajiksi ja näinollen et vastaa mitään, heh! perslogiikkaa, eikun perusSlogiikkaa?
näinkö se sitten toimii se avoin ja kaikkien nähtävillä oleva perussuomalaisten politiikka, kun olette seuraavaksi pikkuisen isommalla porukalla valtuustossa?
kerrotaan mahdollisimman paljon paloja sieltä ja toisia täältä ja mahdollisimman monessa foorumissa. kukaan ei kohta tiedä paskaakaan mitä tapahtuu ja missä, mutta sehän kaiketi on persusten tarkoituskin. ainahan porvarit ovat juuri noin toimimalla mahdollistanut milloin minkäkinlaisia valtavia kupruja.
Sivusta seuranneena väitän että vastustajat täällä pelaa omaa likaista peliään, ja jankuttavat asioita mihin on vastaus jo annettu. Ne ketkä on samoilla linjoilla, odottaa kyllä mitä tapahtuu eikä rieku täällä.
Fakta tietoa, ei selviä lukijoille eikä näköjään Taipaleellekaan.
Hevosmiesten Tietotoimiston päätoimittaja uutisoi lääninhallituksen avaavan Kervis-tutkinnat uudelleen, kahden vuorokauden kuluttua kirjoituksesta lääninhallituksesta tulee päätös samasta asiasta, ei johda toimenpiteisiin.
Ihmetystä herättää mitkä ovat kirjoittajan motiivit tällaiseen julkiseen vääristelyyn. Vastauksissaan kiertelee ja kaartelee, kertoilee omista elämän tavoistaan, unohtaen tarkoituksellisesti ydin kysymyksen.
Omien sanojensa mukaan ei vastaa ennen kun tulee sellaista tietoa mikä on sen arvoista.
Miksi sitten kirjoitit, oliko se sen arvoista sittenkin.
Sä voit veivaa tuota mantraasi ihan niin paljon kun tahdot, eikä kahdessa päivässä ole tähän asti tullu mitään päätöskiä mulle vielä tähän asti.
Jos liityt jotenkin asiaan, ymmärrän huolen aiheesi ja vääntämisen ja pätemisen tarpeesi. Jos et kuulu asiaan, ihmettelen puolesta taas sitä miksi on pakkomielteinen taipumus vääntää ja vääristellä asiaa mistä et välttämättä tiedä tuon taivaallista.
Ja mikä tärkeintä, niin valitettavasti niin tulee vielä tapahtumaan. En ole käsittääkseni kertonut muuta kuin että ne aukeaa uudestaan, oliko ajankohdasta sinulle tiedotettu tai tällä palstalla? Eipä tainnut olla, et voi tietää kuinka kauas on asiaa katsottu? Tai et sitäkään missä vaiheessa mikäkin asia on, et ainakaan kaikkea voi tietää. Etkä sä saa minulta mitään tiettyjä asioita jauhannallasi ulos, on asioita mitä ei kerrota kuten aiemmin on mainittu.
Mutta hyvin on ärsyke purrut Kervis asian avaamisen suhteen ;)
Eikö muuta ole kun jauhaa tuota samaa, jos vastaus ei miellytä niin väitetään että ei ole vastattu tai valehdellaan. Kyllä olet typerä, ehkä kuitenkin sulla polttaa maa jalkoja kun noi psykopaattisesti jauhat omaa paskaasi? Taipale on huomattu, sitä tää kertoo ja moni myös kateellinen sille, aih istut niin korkealla pallilla että ei tarvi olla kateellinen. Olet kateellinen siitä että on munaa tehdä jotain mihin sulla ei ole munaa, ei edes munaa tulla nimellä kirjoittamaan.
näyttää vaivaavan, avauksen jälkeen olet tehnyt muutamat Eerolat. Valikoiva avoimmuus hallitsee perussuomalaista uutisointia, kysymyksen asettelu on väärä.
Luumia viedään palstalla kun sikaa narussa, vinkuu ja kitisee kun sitä viedään:)
kotkalaisena minulla lon oikeus esittää persu vapaita taikka kriittisiä populismin vastaisia mielipiteitä julkisessa keskustelussa ja mielipiteiden vaihdossa.
Vittu toi sun tyylitajus siitä on kyse, populismista et tiedä mitään ja, sulla näyttää olevan myös lukutaidottomuutta. Lisäksi et todellakaan ole sitoutumaton.
Haun tulokset
25 osumaa
Lajitteluperuste:Hirvonen Kervistä Kesäkuu
1. Lääninhallitus/ Media-agentti
... ja pelastaa yhteisöllisyyden arvovallan. Arto Hirvonen Perussuomalaiset Kaupunginvaltuutettu Kaupunginhallituksen varajäsen ...
Kirjoittanut:Arto Hirvonen / 4.6.09 / klo 08:51 - Lue koko viestiketju
Kaupungit ja kunnat > Kymenlaakso > Kotka
*
2. Voisiko Media-agentti kertoa mikä rikos on
... valtuustoaloitteen asiakirja pyynnön kanssa. Arto Hirvonen Perussuomalaiset Taustavaikuttaja ...
Kirjoittanut:Arto Hirvonen / 1.6.09 / klo 23:08 - Lue koko viestiketju
Kaupungit ja kunnat > Kymenlaakso > Kotka
*
3. Tietysti se tuli taas hallitukseen
... asiaa eli sitä toista puolta onko liikaa vaadittu. Arto Hirvonen Perussuomalaiset Asialinja taustavaikuttaja ...
Kirjoittanut:Arto Hirvonen / 4.6.09 / klo 19:38 - Lue koko viestiketju
Kaupungit ja kunnat > Kymenlaakso > Kotka
*
4. Enään Perussuomalaisilla
... tuli kirjattua oikeuskanslerinviraston vastineeseen. Arto Hirvonen Perussuomalaiset Kaupunginhallituksen varajäsen ...
Kirjoittanut:Arto Hirvonen / Eilen / klo 00:25 - Lue koko viestiketju
Kaupungit ja kunnat > Kymenlaakso > Kotka
*
5. Vain poliittinen yhteistyö avaa asiakirjat
... ennemmin tai myöhemmin voittavan asiakirja asiassa. Arto Hirvonen Perussuomalaiset Asialinja taustavaikuttaja ...
Kirjoittanut:Arto Hirvonen / 13.6.09 / klo 09:07 - Lue koko viestiketju
Kaupungit ja kunnat > Kymenlaakso > Kotka
*
6. Ainakaan Perussuomalaisia ei voi syyttää
... päätökseen ja antaa asiakirjat Asko Kerviselle. Arto Hirvonen Perussuomalaiset Asialinja taustavaikuttaja ...
Kirjoittanut:Arto Hirvonen / 20.6.09 / klo 18:24 - Lue koko viestiketju
Kaupungit ja kunnat > Kymenlaakso > Kotka
*
7. Kotkan kaupunginlakimiehelle/ Media-agentille
... arka, että sitä ei edes voi avata Asko Kerviselle. Arto Hirvonen Perussuomalaiset Asialinja taustavaikuttaja ...
Kirjoittanut:Arto Hirvonen / 7.6.09 / klo 11:14 - Lue koko viestiketju
Kaupungit ja kunnat > Kymenlaakso > Kotka
*
8. Oikeuslaitos Kouvolassa
... muka virkavirheestä kuulusteluihin. Arto Hirvonen Perussuomalaiset Asialinja taustavaikuttaja ...
Kirjoittanut:Arto Hirvonen / 17.6.09 / klo 06:52 - Lue koko viestiketju
Kaupungit ja kunnat > Kymenlaakso > Kotka
*
9. Tuo oli tärkeä tieto
... tarkoittaa asiakirjat Asko Kerviselle. Arto Hirvonen Perussuomalaiset Asialinja taustavaikuttaja ...
Kirjoittanut:Arto Hirvonen / 19.6.09 / klo 01:14 - Lue koko viestiketju
Kaupungit ja kunnat > Kymenlaakso > Kotka
*
10. Maanantaina Kotkan kaupunginhallitus
... 5 vuotta onko aika nyt kypsynyt siihen vaiheeseen. Arto Hirvonen Perussuomalaiset Asialinja taustavaikuttaja ...
Kirjoittanut:Arto Hirvonen / 21.6.09 / klo 09:42 - Lue koko viestiketju
Kaupungit ja kunnat > Kymenlaakso > Kotka
*
11. Salailu lopetettava
... kunnialliseen päätökseen. Kotkassa 19.6.2009 Arto Hirvonen Kaupunginvaltuutettu Kaupunginhallituksen ...
Kirjoittanut:Arto Hirvonen / 19.6.09 / klo 13:41 - Lue koko viestiketju
Kaupungit ja kunnat > Kymenlaakso > Kotka
*
12. Kohta puolivuotta mennyt
... Pallo on nyt teidän hallussa miten edetään. Arto Hirvonen Perussuomalaiset Asialinja taustavaikuttaja ...
Kirjoittanut:Arto Hirvonen / Eilen / klo 06:49 - Lue koko viestiketju
Kaupungit ja kunnat > Kymenlaakso > Kotka
*
13. Kuten väität virkamiehet rikoksia
... vastuuseen virkamiehet ja kaupunginhallituksen. Arto Hirvonen Perussuomalaiset Asialinja taustavaikuttaja ...
Kirjoittanut:Arto Hirvonen / Eilen / klo 23:43 - Lue koko viestiketju
Kaupungit ja kunnat > Kymenlaakso > Kotka
*
14. Polut ovat Kotkan kaupunginhallituksessa
... kesto lauseella asia on loppuunkäsitelty. Arto Hirvonen Perussuomalaiset Asialinja taustavaikuttaja ...
Kirjoittanut:Arto Hirvonen / Tänään / klo 07:32 - Lue koko viestiketju
Kaupungit ja kunnat > Kymenlaakso > Kotka
*
15. Mikä on se oikeudellinen syy
... huolehtia esimiehenä asiakirjat Asko Kerviselle. Arto Hirvonen Perussuomalaiset Asialinja taustavaikuttaja ...
Kirjoittanut:Arto Hirvonen / 12.6.09 / klo 17:53 - Lue koko viestiketju
Kaupungit ja kunnat > Kymenlaakso > Kotka
*
16. Onettomalle esikoululaiselle
... aikanaan Asko Kervisen asiakirja tietoihin. Arto Hirvonen Perussuomalaiset Asialinja taustavaikuttaja ...
Kirjoittanut:Arto Hirvonen / 12.6.09 / klo 18:06 - Lue koko viestiketju
Kaupungit ja kunnat > Kymenlaakso > Kotka
*
17. Media-agentti, Demari ja Kokoomus
... vaativan luovuttamaan asiakirjat Asko Kerviselle. Arto Hirvonen Perussuomalaiset ...
Kirjoittanut:Arto Hirvonen / 21.6.09 / klo 13:36 - Lue koko viestiketju
Kaupungit ja kunnat > Kymenlaakso > Kotka
*
18. Yhä vähemmän äänestäjä ymmärtää hallitusta
... asiakirjojen pyytäjää yhteisöllisyyteen nähden. Arto Hirvonen Perussuomalaiset Taustavaikuttaja ...
Kirjoittanut:Arto Hirvonen / 4.6.09 / klo 17:38 - Lue koko viestiketju
Kaupungit ja kunnat > Kymenlaakso > Kotka
*
19. Asia on eduskunnassa odottamassa
... tässä yksinkertaisessa oikeudellisessa asiassa. Arto Hirvonen Perussuomalaiset kaupunginvaltuutettu kaupunginhallituksen varajäsen ...
Kirjoittanut:Arto Hirvonen / 1.6.09 / klo 22:41 - Lue koko viestiketju
Kaupungit ja kunnat > Kymenlaakso > Kotka
*
20. Mietippä lukia vasemmalta
... piinasta mikä mättää asian vetkuttelussa. Arto Hirvonen Perussuomalaiset Taustavaikuttaja ...
Kirjoittanut:Arto Hirvonen / 4.6.09 / klo 18:01 - Lue koko viestiketju
Kaupungit ja kunnat > Kymenlaakso > Kotka
*
21. Mitä tekee SDP JA Kokoomua maanantaina
... virallinen lakikirja esiin vastauksia laadittaessa. Arto Hirvonen Perussuomalaiset Asialinja taustavaikuttaja ...
Kirjoittanut:Arto Hirvonen / 19.6.09 / klo 11:55 - Lue koko viestiketju
Kaupungit ja kunnat > Kymenlaakso > Kotka
*
22. Maanantaina SDP ja Kokoomus ottaa vastuun
... virallinen lakikirja esiin vastauksia laadittaessa. Arto Hirvonen Perussuomalaiset Asialinja taustavaikuttaja ...
Kirjoittanut:Arto Hirvonen / 21.6.09 / klo 18:22 - Lue koko viestiketju
Kaupungit ja kunnat > Kymenlaakso > Kotka
*
23. Nyt grillaamaan kun hallitukselle vastattu
... asialinja taustavaikuttajalta ja Jussia kaikille. Arto Hirvonen Perussuomalaiset ...
Kirjoittanut:Arto Hirvonen / 19.6.09 / klo 15:36 - Lue koko viestiketju
Kaupungit ja kunnat > Kymenlaakso > Kotka
*
24. Jari Taipale haki kaupungilaisten pyynnöstä
... kuin se kypsyy luovuttamaan asiakirjat AK lle. Arto Hirvonen Perussuomalaiset Asialinjataustavaikuttaja ...
Kirjoittanut:Arto Hirvonen / 21.6.09 / klo 23:59 - Lue koko viestiketju
Kaupungit ja kunnat > Kymenlaakso > Kotka
*
25. Entistä enemmän ihmettelen
... oikeudenkäyntiä. Siinäpä on pulma purtavaksi. Arto Hirvonen Perussuomalaiset Asialinjataustavaikuttaja ...
Kirjoittanut:Arto Hirvonen / Tänään / klo 00:06 - Lue koko viestiketju
Kaupungit ja kunnat > Kymenlaakso > Kotka
http://keskustelu.suomi24.fi/search/s24search/(Asko OR Kervinen) sort_name:"Arto Hirvonen" created:[1243803600 TO *]?perpage=25&term_keywords=
kiertelystä ja kaartelusta vastaustesi suhteen. Väyrysellekin esitettiin väärin aseteltuja kysymyksiä. Sinussa on selvästi valtiomies ainesta, kun tuo kirjoittelukin sujuu kuten poliitiikon alulta pitääkin. Hyvää päivää,kirves vartta.
sinulla olevaisen ongelman takia vastaus ei kelpaa sulle, SELKEYTETÄÄN. TAIPALE EI KERRO SINULLE TIETOJA MITÄ EI VOI KERTOA. KOSKA SE VOISI PALJASTAA VASTAPUOLELLE JOTAIN ASIOITA, MYÖSKIN NÄIN HAITATA KERVISEN PUOLTA. SELKEÄSTI ON SANOTTU ETTÄ ASIA ETENEE JA AVAUTUU UUDELLEEN, EHKÄ SE TAPAHTUU KAIKENAIKAA EIKÄ TULE SINUN TIETOOSI KUTEN "SANOMALEHTIUUTINEN" SE EI TULE SINULLE TIETOON ENNEN KUN ASIA ON NITKAHTAN ETEENPÄIN. näin olen sen ymmärtän ja lue varmuuden vuoksi toi kahteen kertaan ja hyvin H I T A A S T I
Väännettävä Demareille ja Kokoomukselle ennen kuin ymmärtävät Perussuomalaisten valtuustoaloitteen sisällän.
Arto Hirvonen
Perussuomalaiset
Asialinja taustavaikuttaja
sanallakaan valtuustoaloitteesta. Kirjoitteletko omiasi vaikutuksen alaisena. Jälki ainakin sen näköistä.
Ketä tämäkin asia kiinnostaa...? Samat ihmiset höpöttää paskaa päivästä toiseen ja pätee toisilleen...