Vuosi 2008 sairastuin anoreksiaan ja loppuvuodesta se veikin osastolle asti. Tammi-Helmikuussa 2009 koin ensimmäiset ahmimiskohtaukseni. Silloin en oikein osannut vielä ajatella niistä mitään, syyllisyyttä tietysti koin, mutten ajatellut niitä niinkään ahmimisina.
Homma riistäytyi täysin käsistä huhtikuussa. Vappuna aloin ahmia enemmän kuin koskaan, tällöin sain ensimmäisen todellisen ahmimiskohtaukseni, jonka jälkeen koko päivän vain makasin kippuralla lattialla koska vatsaani koski. Tällöin uskoin maailmanlopun koittaneen, olin ahminut 3700 kaloria.
Sen jälkeen olen ahminut vähintään kerran viikossa, joskus harvoin saattaa mennä viikkokin ilman repsahusta. Joskus taasse yksi ahmimispäivä venyy kahdeksi, saatan pitää yhden normaalin päivän, ja sitten taas ahmin.
En ole lohtu- tai tunnesyöppö - ahmimiseeni on ihan järkevä selitys - laihtuminen ylipainoisesta alipainoiseksi (-26 kg puolessa vuodessa, olen nyt puolet siitä mitä olin ennen). Siinähän käy usein niin, että anorektikko muuttuu joko bulimikoksi tai BEDiläiseksi. Minäkin alussa oksensin, enää en pysty. Liikun kyllä aivan hirveästi (tänäänkin 1000 kalorin edestä).
Rakastan hiilareita. En koskaan ahmi rasvaisia ruokia tai proteiinia. Leipä, pannukakku ja murot, noista ahmintani koostuvat lähes poikkeuksetta. Leipää menee melko kevyesti 200-400 grammaa puolessa tunnissa. Varmaan menisi enemmänkin, mutta harvoinpa sitä on tuota enempää. En juurikaan himoiste roskaruokaa, muffinseja tai piirakoita, jäätelöä tai karkkia - mutta normiruoka on jotain aivan käsittämättömän taivaallista. En ymmärrä ihmisiä, jotka voivat syödä välipalaksi yhden leipäviipaleen. En ymmärrä.
Nykyisin ei ole kovinkaan harvinaista, että päivän total on yli 5000 kaloria. Kuuteen tonniin en vielä ole yltänyt mutta taitaa sekin olla vain ajan kysymys. Olen lihonut. En (vielä) mitenkään järkyttävästi, olin aluksi 43 kg ja nyt ehkä 50 paikkeilla (olen 158 cm pitkä) ja saan lähinnä kehuja ihmisiltä, kuinka terveeltä minä nyt näytän. Mutta tästä on terveys kaukana. Minulle on tuskallista katsoa, kuinka kylkiluuni näkyvät päivä päivältä vähemmän. Huomasin ihan lähipäivinä, ettei selkärankaani enää näy. Solisluutkin alkavat peittyä. Hirveää, ihan hirveää.
Tänäänkin vannoin että syön max 1500 kaloria, mutta kuinkas kävikään? Jotain 2400 olen syönyt (en sentään ahminut mutta silti ylensyönyt), toisaalta kulutukseni on ylenpalttisen liikunnan takia tänään 2900. On pakko raahautua pyörän selkään ja polkea 40 km, ihan pakko. Mutta tämän kokoinen tyttö ei kuluta mitään vaikka kuinka liikkuisi. Sykemittarin lukemat lähinnä masentavat. Järjettömän pitkä (45 km/2,5 h) rääkki pyöräilylenkki kuittaa tuskin puolet tavallisesta ahmimiskohtauksesta.
En ymmärrä mikä siinä on? Miksi jatkan syömistä vaikka mahaan sattuu? Vaikka ruoka ei maistu enää (tai alunpitäenkään) hyvältä? Olen monesti ahminut näkkileipää ja kuivia muroja kun ei muutakaan ole.
Yritän ahmimishimon iskiessä keksiä parempaa tekemistä. Ahmin yleensä, koska on tylsää. Yritän vaikka piirtää, hillua koneella, mutta mikään ei auta - joko lähden lenkille tai alan ahmia. Joskus lähden lenkille ja sen jälkeen alan ahmia.
Olen usein valvonut koko yön joko yrittäen kestää ahmimishimoa tai sitten ahmien. Olen myös lähtenyt aamuyöstä ABClle ostamaan mättöä. Siis aamuneljän maissa.
On hullua, kuinka mistään ei enää saa nautintoa niin kuin ruoasta. Olisin mielummin vaikka narkkari. Mutta miksi juuri ruokariippuvainen?
Mietteitä BEDistä
3
500
Vastaukset
- All around
Hei!
Toivottavasti et pahastu näin "henkilökohtaisesta lähestymisestä", mutta sinun nimimerkilläsi varustetut postit ovat jotenkin jääneet parhaiten mieleeni. Oma tarinani on hiukan samanlainen eli kai sekin vaikuttaa (ensin anoreksia, myöhemmin ahmintaa ja myös oksentelua). Haluaisin kysyä, mitä sinulle tänä päivänä kuuluu? Tapauksesi on jotenkin niin tuore; ahminta alkoi niin äkillisesti anoreksian jälkeen, että mahtaa olla hurjaa mennä laidasta laitaan. Itselläni anoreksian ja bulimian välissä oli vuosia aikaa, ja ahminta käynnistyi ollessani pidemmän aikaa ulkomailla ja lihotessani siellä.
Täällä palstoilla näkee välillä tekstejä paranemisesta, toisinaan pyydellään laihdutusvinkkejä, mutta kaikki se on niin irrallista. Siksi olisi mukavaa tietää, miten juuri sinulla menee, juuri tämän tarinan kirjoittajalla? Kunpa elämä pian taas hymyilisi...- Pandalapsi
No jaa... Toissapäivänä ahmin aamulla n 1700 kcal, paastosin loppupäivän, kulutin 600 liikunnalla ja ahmin taas illalla 1900 kcal. Eilen paastosin kokonaan, tänäaamuna taas ahmin n. 2000 kcal ja olen jo kuluttanut 450 liikunnalla... Että kiirettä pitää, tankaten ja tyhjentäen. Ei ole elämää. :/
Mutta sanotaanko että olen siltikin ihan onnellinen... Kun katson peiliin, voin sanoa itselleni rehellisesti etten ole lihava, mutta... se ääni päässä sanoo "miten niin säkö et oo lihava? ethän sä voi olla muuta kuin lihava!" Olen lihonut n. 9 kg alimmasta painostani, olen jotain 50-53 kg nyt... - All around.
Pandalapsi kirjoitti:
No jaa... Toissapäivänä ahmin aamulla n 1700 kcal, paastosin loppupäivän, kulutin 600 liikunnalla ja ahmin taas illalla 1900 kcal. Eilen paastosin kokonaan, tänäaamuna taas ahmin n. 2000 kcal ja olen jo kuluttanut 450 liikunnalla... Että kiirettä pitää, tankaten ja tyhjentäen. Ei ole elämää. :/
Mutta sanotaanko että olen siltikin ihan onnellinen... Kun katson peiliin, voin sanoa itselleni rehellisesti etten ole lihava, mutta... se ääni päässä sanoo "miten niin säkö et oo lihava? ethän sä voi olla muuta kuin lihava!" Olen lihonut n. 9 kg alimmasta painostani, olen jotain 50-53 kg nyt...Mukava kuulla, että menee noinkin "hyvin", vaikka eihän tankkaus ja tyhjennys oikeasti mitään elämää ole niin kuin totesitkin. Itsekin vielä jokin kuukausi sitten ahmin esim. leffaa katsoessani ja tunsin, että ahminta ja minun kohdallani myös oksentaminen eivät tehneet minua täysin onnettomaksi, vaan pystyin keskittymään vaikka mihin trillereihin vaan paremmin, kun pääsin ruoasta eroon. Tässähän ei ole mitään erikoista, vaan juuri niinhän se johonkin pisteeseen asti menee. Vasta kun olin kaikista epätoivoisimmillani ja täysin uupunut, tunsin, ettei syömishäiriö voi olla enää mikään osa minua, jos tahdon elää. Vaatii kyllä tosi paljon, että paraneminen voi alkaa, ja niin monen asian on ikään kuin loksahdettava kohdalleen.
Se ääni, joka sanoo sulle, ettet ole lihava, on todellinen sinä, sinun syvin olemuksesi. Puolestaan se ääni, joka sanoo, että olet lihava etkä voi muuta ollakaan, on egon ääni. Ego juonii aina todellista minää vastaan ja moni on täysin epätietoinen egosta ja sen äänestä. Kun todellisen minän ääni käy tarpeeksi vahvaksi, ego väistyy ja sen ääntä ei kuunnella, ja pikkuhiljaa ääni lakkaa. Näin kävi minullekin; luin paljon syömishäiriöistä ja paranemisesta mutta ikuinen analysointi mm. median ja ympäristön vaikutuksesta ym. sairauden syntyyn ei ainakaan minua auttanut suuresti. Vasta kun tajusin tämän todellinen minä vs. ego -ajattelun, saattoi paraneminen alkaa. Kaikki muutkin ongelmat aukeavat eri tavalla, sillä ego mahdollistaa myös kaiken muun pahan (väkivallan, sodat, mustasukkaisuuden, kateuden, vihan ym.). Hienoa, että olet jo noin tietoinen kahdesta eri puolesta, kahdesta eri äänestä. Se on usein eräänlainen läpimurto toimivimmissa terapioissakin.
Elämäsi voi vielä olla vaikka kuinka antoisaa ja ihanaa! Paljon hyvää vointia ja mahtavaa kesää!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Useita puukotettu Tampereella
Mikäs homma tämä nyt taas on? "Useaa henkilöä on puukotettu Tampereen keskustassa kauppakeskus Ratinan lähistöllä." ht1963631Kuka rääkkää eläimiä Puolangalla?
Poliisi ampui toistakymmentä nälkiintynyttä eläintä Puolangalla Tilalta oli ollut karkuteillä lähes viisikymmentä nälkii572267Asiakas iski kaupassa varastelua tehneen kanveesiin.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/33a85463-e4d5-45ed-8014-db51fe8079ec Oikein. Näin sitä pitää. Kyllä kaupoissa valtava3782229- 432102
Meneeköhän sulla
oikeasti pinnan alla yhtä huonosti kuin mulla? Tai yhtä huonosti mutta jollain eri tyylillä? Ei olisi pitänyt jättää sua321501Jos ei tiedä mitä toisesta haluaa
Älä missään nimessä anna mitään merkkejä kiinnostuksesta. Ole haluamatta mitään. Täytyy ajatella toistakin. Ei kukaan em931251Muutama kysymys ja huomio hindulaisesta kulttuurista.
Vedakirjoituksia pidetään historiallisina teksteinä, ei siis "julistuksena" kuten esimerkiksi Raamattua, vaan kuten koul4971246- 541213
Jumala puhui minulle
Hän kertoi sinusta asioita, joiden takia jaksan, uskon ja luotan. Hän kuvaili sinua minulle ja pakahduin onnesta kuulles1211073- 621043