Kreeta, Kalives

Moikka!

Onko kellään kokemuksia Kalivesista? Olemme menossa sinne mieheni kanssa elokuun lopulla..Innolla jo reissua odottelemme, mutta pohdimme mitä kaikkea sieltä löytyykään :)

Auton meinasimme vuokrata muutamaksi päiväksi ja käydä katselemassa saarta muualtakin päin :) Olen ymmärtänyt että liikenne on kaaottista, pitääkö paikkaansa?

Kertokaa muutenkin kokemuksianne ja MUST SEE-paikkoja saarelta :)
85662
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Hei! Kesäkuun alussa olimme Kalivesissa. Se on sellainen kaunis ja rauhallinen pieni paikka, jossa on paljon paikallisia. Ostos mahdollisuuksia siellä ei oikein ole, mutta silloin onkin hyvä ajaa Haniaan. Tavernoissa osataan toki englantia, mutta useinkaan tarjoilijat eivät täysin ymmärrä ja usein tilauksistamme puuttui jotain tai joku annos oli väärä. Tätä tapahtui usein ja muillekin kuin meille. Kalives on hyvä lomakohde, jos haluaa todella rauhoittua ja levätä. Itse tykkäsin kovasti Kalivesin rauhasta.

Äänestä

Käyhän kurkkaamassa kreikka.net sivustoa ja käytä hakua, johon kirjoitat Kalives. Löytyy monenlaista tietoa ja kuvausta kylästä ym. Itsekin olen siellä käynyt ja täytyy sanoa, että on todella mukava, rauhallinen ja sympaattinen lomakohde. Pineksi kyläksi siellä on todella hyviä tavernoita ja kaupoista saa kaiken tarvitsemansa. Milestäni olette tehneet hyvän lomakohdevalinnan. Mukavaa matkaa teille!

Äänestä

Hei !
Kalives oli todella idyllinen pieni kreikkalainen kylä, ainakin muutama vuosi sitten. Ehdottomasti parempi valinta kuin Hanian länsipuolella olevat turistirysät Platanias ja kumppanit (niistäkin on kokemusta)! Kalivesissa kannattaa käydä kylän yläpuolella olevassa kivikylässä. Sen on joku paikallinen tehnyt vuosikymmenien aikana kivistä, ehdottomasti näkemisen arvoinen paikka :) Mukavaa matkaa Kalivesiin !!

Äänestä

Aivan upea paikka !
Idyllinen rauhallinen helppo vuokrata auto tai skoottri ja ajella ympäri saarta .
Vuokraamoista saa kartan jonka mukaan on hyvä suunistaa ja ajella ympäri saarta .
Käydä vaikka Matalan tai Elafonisin rannoilla näkemisen arvoisia kummatkin.
Haniaan ja Rethymnoniin pääsee kylästä kätevästi bussilla.
Mistralin ranta aivan upea ja hyvä ruoka ranat tavernassa jossa paikallisetkin viihtyvät.
Keskustassa kirkkoa vastapäätä aukiolla taivas alla ihanaa koti ruokaa tarjolla jota mamma valmistaa kannatta käydä.
Joen varrella puden katveessa vilpoinen taverna jossa voi nauttia vaikka ouzot.
Palattiin tänään kahden viikon matkalta ja takaisin voisin lähteä vaikka heti.
Olimme apartments Ostriassa .Ystävällinen pariskunta pitää viiden huoneiston majoitus paikka voin suositeela hyvin paikkaa .
Yö elämää ei kait kovin paljoa ole mutta aina voi lähteä Haniaan jos sitä kaipaa
Mukavaa lomaa teille !

Äänestä

Kreetalla monesti käyneenä , hieno paikka. Liikenteessä pärjää kyllä . Moottoripyörällä kymenisenkertaa ajeltu ympäri saarta. Serpentiinejä ja hienoja maisemia sekä rantoja riittä. Eikä kiire minnekkään. Nauttikaa

Äänestä

Se auton vuokraaaminen on todella ehdotonta, jotta jotain Kreetalta näkee ja kokee. Liikenteessä kyllä pärjää, toki siellä paikalliset soveltaen ajelee. Ja jokaisen Kreetan kävijän pakollinen kohde on Samarian rotkon hieno vaellus, yksi päivä kuluu siihen. Helpointa on mennä järjestetylle vaellukselle. Autolla on syytä ajella keskiosan vuoristoon ja etelärannalle. Sieltä löytyy aito ja todella milenkiintoinen Kreeta. Upeita paikkoja löytyy. Elafonissi, Sougia, Paleochora ym. Ja ehdottomasti on syytä ajaa tosi hieno Kallikratis serpentiinitie. Se menee pienestä Kallikratis kylästä alas rannalle Fragkokastello linnakkeen lähelle. On syytä ajaa tie alaspäin, niin on upeat maisemat. Matala:n hippiluolia voi myös vilkaista. Argiroupolin vesikylä on mukava. Aradena rotkon yli menee pieni metallisilta, yli voi autolla ajaa. Korkeutta on 138 metriä ja benjihyppyjä voi tehdä. Ja aivan EHDOTTOMASTI. Hankkikaa hyvä maantiekartta etukäteen. Sieltä paikan päältä ei löydy kuin huonoja ikivanhoja karttoja - kokemusta on. Esim. Freytag&Berndt: Kreta Strassen und Freizeitkarte 1:150 000.

Äänestä

Hei. Onko kokemuksia Amyridasta siitä Kalivesin vierestä? Entä hotelli Almyrida villagesta..? Se hotelli tuli valittua ja kovasti haukkuvat ruokaa siellä..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


-m- kirjoitti:

Moikka!

Onko kellään kokemuksia Kalivesista? Olemme menossa sinne mieheni kanssa elokuun lopulla..Innolla jo reissua odottelemme, mutta pohdimme mitä kaikkea sieltä löytyykään :)

Auton meinasimme vuokrata muutamaksi päiväksi ja käydä katselemassa saarta muualtakin päin :) Olen ymmärtänyt että liikenne on kaaottista, pitääkö paikkaansa?

Kertokaa muutenkin kokemuksianne ja MUST SEE-paikkoja saarelta :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu