LIPPONEN VALEHTELI

Paavo Lipponen valehteli koko kansalle eduskuntavaaleja edeltävänä päivänä, että on sopinut Italian pääministerin Silvio Berlusconin kanssa elintarvikeviraston sijoittamisesta Suomeen. Miksei Paavoa syytetä maanpetoksesta.
Jäätteenmäkeä ollaan nyt syyttämässä vaikka Jäätteenmäki teki hyvän työn julkistaessaan Lipposen ja Bushin väliset salaiset Irak-keskustelut.
6300
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

...Pate poika on myös ns. irak-vuodon takana. Eihän niin kokenut virkamies kuin Manninen lähettele asiakirjoija oppositiojohtajalle.
Kelaa vähän. Sossu Pressa, sossu pääministeri. Kepulainen haastaja. Pate on tosi pahapoika joka ei ajattele duunareita, eikä päiviä,,,, vaan pelkästään omaa arvovaltaansa ja valtaansa. :)))

Äänestä

Olen varma, että Lipponen on jollakin tavalla Jäätteenäen jutun takana. Eikö kukaan kiinnitä huomiota siihen, että Suomen pääministeri antaa puoltavia lausuntoja täysin mielivaltaiselle sodalle, jonka takana ovat vain Bushin ajama etu Jenkeille esim. öljyyn liittyen. Valta turmelee ja olen pettynyt Lipposeen sillä Suomi on aina tunnetusti säilyttänyt ulkopolitiikassa asiallisen linjan, eikä lähtenyt mukaan " Isoje poikien leikkeihin", onneksi Vanhanen vaikuttaa asiallisemmalta. Samanlaista peliä ja salaisia asiapapereita pyöritettään luultavasti koko ajan. Minkä takia juuri Jäätteenmäki jäi kiinni ? !

Äänestä

Mielestäni oikeudenkäyntiä ei pitäisi käydä asiakirjojen vuotamisesta, vaan Lipposta vastaan siitä mitä herra on luvannut Yhdysvalloille. Mitähän muuta kansan selän takana on lupailtu? Lipponen alas eduskunnasta kokonaan ja uusia tuulia kehiin.

Äänestä
  • Vielä ankeampaa on kun tietää,e ttä Paavo ei edes päätä niitä asioita, vaan häntä ohjataan keittiöstä. Millä se nainen kirittää tuota miestä?

    Emäntä ei vieläkään tajua ettei presidentin palatsiin ole pyrkyrillä minkäänlaista asiaa, ei vaikka kirjoittaisi vielä pedofiilikirjankin.

    Lipposen puheita tässä pitää alkaa tutkimaan.

    Äänestä

  • Mitä se Lipponen oikein lupasi? Niin, että ihan pitäisi oikeuteen haastaa. Mistä?

    Äänestä

Tottahan Lipponen puhui, minkä Berlusconikin tunnusti, mutta eihän italialainen suullinen sopimus pidä kuten suomalainen.
Mistä muuten tämä pidäkkeetön lipposkauna johtuu?
Pientä ovat Lipposen keskustelut Bushin kanssa, joissa Suomen linjan mukaisesti kerrottiin Suomen olevan rauhanturvaamisen suurvalta ja osallistuvan voimiensa mukaan rauhan edistämiseen vaikka sodan runtelemissa maissa. Toista oli Väyrysen Paten keskustelut ulkoministerinä ollessaan neuvostoliittolaisten kanssa. Patehan esitti, että Neuvostoliitto vaikeuttaisi Suomen öljykuljetuksia ja Patesta sitten tulisi tilanteen laukaisija ja sankari. Eivät venäläiset koskaan ole tyhmiä olleet. Niinpä he eivät suostuneet.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kansalainen kirjoitti:

Paavo Lipponen valehteli koko kansalle eduskuntavaaleja edeltävänä päivänä, että on sopinut Italian pääministerin Silvio Berlusconin kanssa elintarvikeviraston sijoittamisesta Suomeen. Miksei Paavoa syytetä maanpetoksesta.
Jäätteenmäkeä ollaan nyt syyttämässä vaikka Jäätteenmäki teki hyvän työn julkistaessaan Lipposen ja Bushin väliset salaiset Irak-keskustelut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu