Perussuomalaiset

on protestipuolue. Kummallakaan ei ole muuta tarjottavaa äänestäjille, kuin heidän kauttaan viestittää päättäjille tyytymättömyytensä harjoitettuun politiikkaan.
6105
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Vihreät on parhaillaankin hallituksessa ja ties monettako kertaa. Suomen ympäristöpolitiikkaa ohjataan päivä päivältä enemmän heidän innovoimaansa suuntaan. Vihreiden kannatuskin käsittääkseni kasvaa hitaasti mutta tasaisesti, ei minkään protestin siivittämänä. Korjaa jos olen väärässä.

Persutkin on nyt eduskunnassa ja valtuustoissa ympäri maan, pian kaiketi hallituksessa asti. Kyllä niitä tuloksia varmasti jo odotellaan perussuomalaisten äänestäjien leirissä, mutta pettymään joutuvat. Tyhjästä ei voi nyhjäistä. Kuka on koskaan kuullut ensimmäisestäkään persujen ideasta. Ei kukaan.

Äänestä
  • tosiaan ympäristötietoisia. Esimerkkinä vaikkapa heidänkin ohjaama energiapolitiikka, puhdasta ydinvoimaa sähkön tuotantoon. Ja kirkuvan äänekästä vesivoiman vastustusta.

    Äänestä

  • hallitukseen pääse. Sehän nyt vielä puuttuisi, että jostain Halla-ahosta tehtäisiin ministeri. Ei onnistu. KYLLÄ KANSA TIETÄÄ!

    Äänestä

  • koskaan kirjoitti:

    hallitukseen pääse. Sehän nyt vielä puuttuisi, että jostain Halla-ahosta tehtäisiin ministeri. Ei onnistu. KYLLÄ KANSA TIETÄÄ!

    Halla-aho panee mamut kuriin ja rajat kiinni!

    Äänestä

Ollaan varmaan paljolti protestipuolue. Protestiin onki aihetta kun katsoo miten maa makaa. Vihreillä ei koskaan mitään tarjottavaa ole ollutkaan, mutta perussuomalasilla löytyy hyvä repertuaari. Tyytymättömiä ollaan ihan varmaan kaikkiin Lama-Matti Vanhasiin ja muihin tyhjänpäiväisiin kädettömänkusettajiin.

Äänestä
  • ...Johtaja on kertonut, millainen se hyvä peruSS-repertuaari on?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kuten vihreätkin kirjoitti:

on protestipuolue. Kummallakaan ei ole muuta tarjottavaa äänestäjille, kuin heidän kauttaan viestittää päättäjille tyytymättömyytensä harjoitettuun politiikkaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu