Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

ikä ja orgasmi

Aiemmassa elämässäni en saanut ollenkaan orgasmeja. Nykyisen miesystäväni kanssa homma sujuu, mutta vain omin käsin hänen avustamana. Alkaako orgasmin saantikyky heiketä iän myötä naisilla? Harmi, jos niin, kun tuntuu, että olen sen vasta löytänyt. Jotenkin on alkanut tuntua, että tarvitaan aikaa ja aikaa laukeamiseen. Meinaa kädetkin väsyä. Mitä tehdä?
91229
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Voisikohan olla syynä emättimen lihasten löystyminen? Kokeile lantiopohjalihasten treenaamista. Olen itse 20 vuotias ja minä olen alkanut saamaan orgasmeja vasta treenattua näitä lihaksia.

Äänestä
  • olla vielä vaikeaa 50 vuotiaalle. Vaikka tuntuuhan sen saaminen olevan joskus vaikeaa kaksikymppisellekin.

    Äänestä

Itse olen 75 v ja vaimo pari vuotta nuorempi. Myönnän mielelläni käyttäväni pillereitä hyvällä menestyksellä. Vanhat pitävät kosketusta hyvänä ja erityisesti sieltä intiimistä paikasta. Ihme kyllä vieläkin on oppimista toinen toisestaan, vaikka on jo 50 vuotta aktiivisesti harjoiteltu.

Äänestä
  • Olen 70 vuotias ja minulla on nelikymppinen rakastaja. Sininen pilleri suuhun ja eikun naimaaan vaan. Tosin tämä daamini osaa olla hellä ja tietää mistä mies nauttii.

    Äänestä

Olen miettinyt samaa, nyt olen 35-v. Voimakkaimmat orgasmit sain nuorempana. Varma en ole, onko vika ylä- vai alapäässä. Aivojenhan sanotaan olevan se tärkein seksielin. Kumppanit ainakin ovat väittäneet paikkani olevan edelleen timmissään.

Esim. pieni hallittu alkoholiannos voisi vähentää estoja, jos ongelma on jännittämisessä. Itse en juo, mutta ensimmäiset orgasmit sain siten, että olin ennättänyt illalla nukahtaa ja heräsin uudelleen, eli olin pikkuisen tokkurassa seksin aikaan.

Lihastreeni esim. jonkinlaisilla geishapalloilla tai ihan lantionpohjanlihasten jumppaohjeiden avulla voisi tehdä hyvää. Myös itsetyydytyksellä voi löytää itsestään uusia ulottuvuuksia.

Gynekologilta kannattaa kysyä, miten hormonimuutokset vaikuttavat orgasmiin.

Äänestä
  • kannatasko porukoide pikkuhiljaa alkaa herää?

    Äänestä

hanki seksivälineet,tunke sitä yhtäs miehen yhteen tai vielläparempi lopeta koko homman harrastaminen,se supistaa verisuonias siitäs ja lyhentää elinaikaas paljon!varoitan!lue lääkärisivulta:www.lääkäri.com lisää.

Äänestä
  • se olisiis www.sairaala.fi

    Äänestä

olisiko niin että...teet organismia saunassa.se ei kannata,koska kuumassa emättimen kutina on epätasaista ja paskantuntuista.:D

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


tinde -57 kirjoitti:

Aiemmassa elämässäni en saanut ollenkaan orgasmeja. Nykyisen miesystäväni kanssa homma sujuu, mutta vain omin käsin hänen avustamana. Alkaako orgasmin saantikyky heiketä iän myötä naisilla? Harmi, jos niin, kun tuntuu, että olen sen vasta löytänyt. Jotenkin on alkanut tuntua, että tarvitaan aikaa ja aikaa laukeamiseen. Meinaa kädetkin väsyä. Mitä tehdä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu