Olen tässä n. 6 vuoden ajan pohtinut jokapäiväisesti oman sydämeni tilaa.
Kukaan normaali ihminen ei jatkuvasti tarkkaile omaa sykettään, onko se nopea, hidas, säännöllinen taikka epäsäännöllinen. En voi liikkua vapaasti ajattelematta, että jos saan rytmihäiriön, joka ei lähde pois.
Tämä pelko lähti siitä, kun noin 6 vuotta sitten sain ensimmäisen paniikkikohtaukseni. Sen seurauksena syke jäi taivaisiin yli vuorokaudeksi. Rintakehä oli kipeä, jopa kosketus arka. Tuolloin olin 12-vuotias, enkä tiennyt, että ilmiö rytmihäiriö on olemassa.
Ahdistuksen vallassa aloin saada kummallisia tuntemuksia. Tuntui kuin sydän jättäisi lyönnin välistä tai muljahtaisi oudosti. Kun tällainen tuntemus tuli, menin paniikkiin. Syke jäi koholle, joka taas lisää näitä tuntemuksia. Tiedän, että tämän kaltaiset tuntemukset sydämessä ovat vaarattomia ja jokaiselle tulee niitä. Kaikki eivät vain niitä "noteeraa" tai edes huomaa.
Olen käynyt ongelmastani lääkärissä. Sain beetasalpaajaa. Minulle on tullu beetasalpaajan ottamiseen jonkinnäköinen psykologinen este. Pelkään saavani niiden seurauksena jonkin vakavan rytmihäiriön tai sen, että pulssini jää ikuisesti korkeaksi jos en niitä ota enää lisää, kun olen muutaman kerran niitä ottanut. Minulla on aivan järkyttävä kynnys tarttua noihin lääkkeisiin, vaikka tiedän, että ne ovat turvallisia. Annoksenikin on aivan mitätön ja luultavasti aiheuttaisi vain lume vaikutuksen. No, mitäköhän se lumevaikutus mahtaisi minulla olla, luulenpa, että toiseen suuntaan kuin pitäisi.
Tämä pakonomainen ajattelu rajoittaa elämääni. En todellakaan uskalla ottaa tippaakaan alkoholia. 1 siiderikin saa aikaan joko todellisen tai kuvitellun rytmihäiriön, joka kestää 5 tuntia. Tällainen samankaltainen häiriö voi tulla myös baari illan jälkeen, vaikka en ole ottanut yhtään mitään. En siis uskalla mennä baariin. En myöskään uskalla lähteä mihinkään korpeen tai kauas kotoa. Entä jos saan rytmihäiriön? Pidän puhelinta jatkuvasti vierelläni kaiken varalta, jospa vaikka pitää soittaa ambulanssi.
Liikuntaa uskallan harrastaa, mutta sekään ei ole ns. vapautunutta. Jatkuvasti tarkastelen, että miten se sydän siellä pomppii. Tuntuu, että olen saanut omalla päänupillani aikaan muutamat tuntemukset, jotka ovat pyörineet mielessäni ennen sen saamista.
Minua ahdistaa aivan älyttömästi tämä rajoittunut elämäni. En ole kehdannut puhua tästä kenellekkään, koska tämä vaikuttaa aivan typerältä. En jaksa tätä mielentaistelua siitä, että onko sydämessäni oikeasti jokin fyysinen vika vai kehittelenkö tuntemukseni omassa päässäni. Voinko saada sykkeen nousemaan yhtäkkisesti 200 leposykkeestä mielenvoimilla... en jaksa tätä vammailua. En kehtaa mennä edes lääkäriin, kun en ole näitä lääkkeitäkään uskaltautunut ottamaan. Pitänee varmaan ottaa riski ja kokeilla minkälaisen paniikkikohtauksen se minussa aiheuttaa.
Ja vielä... Tämä sydänongelma ei ole ainut pelko mitä minulla on ollut ja on. Jo aivan pienestä varmaan n. 5 vuotiaasta lähtien olen jatkuvasti pelännyt jotain sairautta. Saanut miettimällä aikaiseksi mitä hirveimpiä päänsärkyjä, mahakipuja. Kerran pelkäsin myös sairastavani imusolmukesyöpää, jolloin koskettelin jatkuvasti kaulaani. No tästäpä tietenkin imusolmukkeet turposivat ja olin 100% varma, että minulla on syöpä. Hikoilin jopa yöllä niin paljon, että oli pakko vaihtaa lakanat. (Tämä alkoi siitä, kun kuulin että im.syövän oireisiin kuuluu yöhikoilu). On ollut myös kaikenmaailman muita sairauksien pelkoja, jotka ovat kestäneet parista kuukaudesta vuoteen. Mutta tämä sydän ongelma on seurannut jo 6-vuotta ja en taida siitä ikinä päästä. Päänupillani kehitän itselleni oikean vian sydämeeni ja löydän itseni silitysrautojen alta.
Kiitos jos jaksoit lukea kirjoitukseni loppuun. Olisi hauska kuulla, jos joku muukin kärsii tällaisesta vammailusta? No voihan tätä jo varmaan mielisairaudeksi kutsua, jos kyse on edes siitä. Tieto tapaksessani ei lisää tuskaa.
Kukaan normaali ihminen ei jatkuvasti tarkkaile omaa sykettään, onko se nopea, hidas, säännöllinen taikka epäsäännöllinen. En voi liikkua vapaasti ajattelematta, että jos saan rytmihäiriön, joka ei lähde pois.
Tämä pelko lähti siitä, kun noin 6 vuotta sitten sain ensimmäisen paniikkikohtaukseni. Sen seurauksena syke jäi taivaisiin yli vuorokaudeksi. Rintakehä oli kipeä, jopa kosketus arka. Tuolloin olin 12-vuotias, enkä tiennyt, että ilmiö rytmihäiriö on olemassa.
Ahdistuksen vallassa aloin saada kummallisia tuntemuksia. Tuntui kuin sydän jättäisi lyönnin välistä tai muljahtaisi oudosti. Kun tällainen tuntemus tuli, menin paniikkiin. Syke jäi koholle, joka taas lisää näitä tuntemuksia. Tiedän, että tämän kaltaiset tuntemukset sydämessä ovat vaarattomia ja jokaiselle tulee niitä. Kaikki eivät vain niitä "noteeraa" tai edes huomaa.
Olen käynyt ongelmastani lääkärissä. Sain beetasalpaajaa. Minulle on tullu beetasalpaajan ottamiseen jonkinnäköinen psykologinen este. Pelkään saavani niiden seurauksena jonkin vakavan rytmihäiriön tai sen, että pulssini jää ikuisesti korkeaksi jos en niitä ota enää lisää, kun olen muutaman kerran niitä ottanut. Minulla on aivan järkyttävä kynnys tarttua noihin lääkkeisiin, vaikka tiedän, että ne ovat turvallisia. Annoksenikin on aivan mitätön ja luultavasti aiheuttaisi vain lume vaikutuksen. No, mitäköhän se lumevaikutus mahtaisi minulla olla, luulenpa, että toiseen suuntaan kuin pitäisi.
Tämä pakonomainen ajattelu rajoittaa elämääni. En todellakaan uskalla ottaa tippaakaan alkoholia. 1 siiderikin saa aikaan joko todellisen tai kuvitellun rytmihäiriön, joka kestää 5 tuntia. Tällainen samankaltainen häiriö voi tulla myös baari illan jälkeen, vaikka en ole ottanut yhtään mitään. En siis uskalla mennä baariin. En myöskään uskalla lähteä mihinkään korpeen tai kauas kotoa. Entä jos saan rytmihäiriön? Pidän puhelinta jatkuvasti vierelläni kaiken varalta, jospa vaikka pitää soittaa ambulanssi.
Liikuntaa uskallan harrastaa, mutta sekään ei ole ns. vapautunutta. Jatkuvasti tarkastelen, että miten se sydän siellä pomppii. Tuntuu, että olen saanut omalla päänupillani aikaan muutamat tuntemukset, jotka ovat pyörineet mielessäni ennen sen saamista.
Minua ahdistaa aivan älyttömästi tämä rajoittunut elämäni. En ole kehdannut puhua tästä kenellekkään, koska tämä vaikuttaa aivan typerältä. En jaksa tätä mielentaistelua siitä, että onko sydämessäni oikeasti jokin fyysinen vika vai kehittelenkö tuntemukseni omassa päässäni. Voinko saada sykkeen nousemaan yhtäkkisesti 200 leposykkeestä mielenvoimilla... en jaksa tätä vammailua. En kehtaa mennä edes lääkäriin, kun en ole näitä lääkkeitäkään uskaltautunut ottamaan. Pitänee varmaan ottaa riski ja kokeilla minkälaisen paniikkikohtauksen se minussa aiheuttaa.
Ja vielä... Tämä sydänongelma ei ole ainut pelko mitä minulla on ollut ja on. Jo aivan pienestä varmaan n. 5 vuotiaasta lähtien olen jatkuvasti pelännyt jotain sairautta. Saanut miettimällä aikaiseksi mitä hirveimpiä päänsärkyjä, mahakipuja. Kerran pelkäsin myös sairastavani imusolmukesyöpää, jolloin koskettelin jatkuvasti kaulaani. No tästäpä tietenkin imusolmukkeet turposivat ja olin 100% varma, että minulla on syöpä. Hikoilin jopa yöllä niin paljon, että oli pakko vaihtaa lakanat. (Tämä alkoi siitä, kun kuulin että im.syövän oireisiin kuuluu yöhikoilu). On ollut myös kaikenmaailman muita sairauksien pelkoja, jotka ovat kestäneet parista kuukaudesta vuoteen. Mutta tämä sydän ongelma on seurannut jo 6-vuotta ja en taida siitä ikinä päästä. Päänupillani kehitän itselleni oikean vian sydämeeni ja löydän itseni silitysrautojen alta.
Kiitos jos jaksoit lukea kirjoitukseni loppuun. Olisi hauska kuulla, jos joku muukin kärsii tällaisesta vammailusta? No voihan tätä jo varmaan mielisairaudeksi kutsua, jos kyse on edes siitä. Tieto tapaksessani ei lisää tuskaa.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Omaa tekstiä lukenut. Oon kärsinyt jo kolkyt vuotta lisälyönneistä ja samalla aina ja jatkuvasti kuunnellut sydäntäni. Mulla menee beetasalpaaja mut ei sanottavasti hyötyä. Kaikenlaisia vitamiinejakin kokeillut, sama juttu. Kaikki kofeiinipitoiset ja sykettä yleensäkin nostavat nautintoaineet pitän unohtaa aika päiviä sitten. Vasta tehtiin taas holteria, rasitusta ja verikokeita, ei vikaa, mut lisälyöntejä joka armoton päivä . Mulla jäänyt kuin paniikkikohtaus päälle et aina kun muljahtaa herkistyn entisestään. Tää on tosi väsyttävää ja ahdistavaa. Käyn ryhmäterapiassa. Ensi viikolla vielä käyn Helsingissä kardiologilla. Ois kiva kun voisi elää ns. normaalia elämää ja unohtaa edes hetkeksi koko sydämen olemassa olon......
juttu täälä. Tosi paljon sun tarinassa oli sellasta minkä olisin voinu ite kirjottaa. Välillä mietin noita juttuja ihan koko ajan ja välillä on kausia jolloin mulla menee ihan hyvin, etten mieti sydänjuttuja koko aikaa. Mut tiedän kyllä kuinka ärsyttävää ja vaikeeta elämä välillä on. Oon niin monet kerrat miettiny ja manannu sitä, että miks helvetissä mä oon tällänen panikoija ja kärsin koko ajan jostain sydänongelmista! Nyt on käyny muutamat kerran psykologilla puhumassa panikoinnista, mut en mä tiiä onko siitä ollu mitään hyötyä. Jos sydän löis koko ajan ihan oikeessa rytmissä eikä olis mitään ylimääräsiä lyöntejä tai sykkeennousuja niin voi että kun elämä hymyilis! Nyt saa välillä tarkkailla sykettä ja miettiä, et koska tulee joku paha rytmihäiriö ja elämä loppuu siihen...
ollut melkeinpä nuoruudesta asti jonkinlaisia lisälyöntejä ja rytmareita.Ja olen syönyt kaikenmaailman beta-salpaajia.
Olen koittanut olla puolisen vuotta ilman akhvia,niin jopa loppuu rytmarit ja on niin siisti syke.
Mutta kun se kaffen juonti vaan tulee takaisin kuvioihin,niin rytmareita siis on jälleen ja beta-salpaajaa menee.
miks aina joka tuutissa toitetaan, et kahvi aiheuttaa lisäreitä yms. yms. MUTTA kun kaikki ei juo kahvia tai nauti minkäänlaisia kofeiinituotteita niin silti sydän vetelee omiaan!!?? Mä en ainakaan oo ikinä juonu kahvia ja jotain kolajuomiakin nautin ehkä kerran kahdessa viikossa lasillisen jos sitäkään. Sen kun tietäs, et mikä aiheuttaa niitä lisäreitä niin olisin tosi onnellinen. Se on kiva, et joillakin kahvin juonnin lopettaminen lopettaa myös lisärit mut monella se ei ole todellaakaan niin helppoa.
Mua ottaa just eniten päähän se, että mulla lisäreitä ja sykkeen nousuja tulee ihan millon sattuu. Ei liity stressiä yms. vaan niitä tulee vaan sillon kun sydän päättää sekoilla. Tooosi ihanaa..
Itellä muutaman kerran tullu rytmihäiriö ja lääkäri neuvo pikku jipon miten saa ite tuutattua pumpun heti takas.
Keuhkot täytee ilmaa ja 'sulkee' oman henkitorven ikään kuin kurkusta, jonka jälkee koittaa pungertaa keuhkot tyhjäks. Rintakehään kohdistuu aika korkea paine ja ainaki itellä toiminu samantien molemmilla kerroilla. Eka häikkä oli kestäny noin kaksi tuntia. Toka ehti jauhaa noin 3sek ja tolla niksillä läks samantien.
Vaikea selittää tota mut sillon menee oikein kun suu ja nenä auki et pysty täysiä keuhkoja tyhjentää vaikka kuinka puserrat naama punasena.
Toivottavasti edes jollekkin on hyötyä.