Totuus on että tänä vuonna mestaruus on kolmen kauppa. Kärpät ja TPS on suurimmat suosikit ja ainoa joka pystyy noi kaksi joukkuetta loppupeleissä haastamaan on HIFK. Mielipiteitä(ei kakaroitten lapsellisia tekstejä).
kuka mestari?
mika
11376
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
voin olla kakara,mut asialliset tekstit on mulla veressä=)veikkaisin vahvasti tepsiä....runkosarjan voitto tosin menee tiukalle jos tepsi ottaa tänään takkiin...luulempa,että täällä turussakin nähdään pitkästä aikaa hyvää pleijarikiekkoo!!!
Kärpät: maalivahtitilanne heikentää mestaruusmahdollisuuksia merkittävästi. Toisaalta nuori Rinne voi paineen alla kasvaa todelliseksi muuriksi Kärppien maalille. Kärpät finaalissa, toivon että voittavat
TPS: Paketti tuntuu olevan vahva. Peli tosin viime ajat ailahdellut, ehkä finaalissa.
HIFK: Ailahtelu pelissä väistynyt ja tuntuu todella kovalta paketilta. Veikkaan ifkiä finaaliin ennemmin kuin turkulaisia.
HPK: Veikkaan neljänneksi, vahvat otteet vakuuttaneet. Häviää Kärpille ensin paikasta finaaliin ja sen jälkeen pronssin turkulaisille.
Lukko: Rautakorpi saanut Raumalaiset pelaamaan voittavaa kiekkoa. Tapparan kausilta-> Rautakorven hockey on pudotuspelikiekkoa. Joukkue ei kuitenkaan ole vielä tällä kaudella valmis mitalipeleihin, lukko viides.
"ainoa joka pystyy noi kaksi joukkuetta loppupeleissä haastamaan on HIFK."
Kaksi "pientä" juttua:
1. TPS ei voittanut kertaakaan lukkoa tällä kaudella, 3 kertaa tasuri ja kerran lukko voitti.
2. Rautakorpi lukon valmentajana! Rautakorpi ohjasti tapparan mestaruuteen viimekaudella ja nyt Rautakorvella on huomattavasti parempi materiaali ohjasteltavana. Ettei vaan olisi kulta tulossa?
Eli jos joku nuo joukkueet haastaa niin lukko.
Lukko on ollut kova, mutta playoff rutiini puuttuu kokonaan. Pelaa pronssipelissä. Ens kaudella voi kaiken onnistuessa taistella mestaruudesta? Vaikka hyvä se olis jos saatais uus mestari pitkästä aikaa...
Eikös jo viime kaudella saatu? Tapparan edellisestä kun oli kulunut 15 vuotta!
Nyt kun näyttää siltä, että Tappara ei tänä keväänä mestaruutta vie, niin vieköön sen sitten Lukko tai Kärpät, pääasia, ettei kannu mene Helsinkiin tai Turkuun!
TPS.KÄRPÄT.TAPPARA JA MUSTANA HEVOSENA HIFK JOKU NOISTA VIE MESTARUUDEN PUHTAASTI. JOKEREIHIN EN USKO
Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin niin uskon Ipan vievän potin.
Sekoitus kokemusta ja nuoruutta.
Kärpät putoaa playoffeissa. Vastaan tulee Jokerit tai Ilves. TPS ja HIFK ovat finaalissa, Lukko vie pronssin.
IFK - LUKKO 4 - 2
LUKKO - IFK 3 - 5
IFK - LUKKO 2 - 0
LUKKO - IFK 1 - 2
IFK - LUKKO 4 - 1
LUKKO - IFK 3 - 6 NÄIN KÄY ETTÄ IFK VIE MESTARUUDEN PRONSSIOTTELU TPS - ILVES 3 - 4 JATKOAJALLA. MUUTEN VEIKKAAN ETTÄ JOS ILVES MENEE JATKOON NIIN MENEE FINAALEIHIN JA VIE MESTARUUDEN. VOI OLLA MYÖS IFK. KÄRPÄT. TPS. HPK. ILVES VIISIKOSTA JOKU
SIIS ILVES - TPS. JOKEREIHIN MÄ EN USKO ETTÄ MENEE FINAALEIHIN. PUTOAA KÄRPILLE OTTELUVOITOIN 4 - 2. VEIKKAAN ETTÄ JOKERIEN JATKO KARAHTAA LOUKKAANTUMISIIN. KÄRPÄT PUDOTTAA LUKON. JA HIFKIN. TPS TIPUTTAA KÄRPÄT JATKOSTA. TPS MENEE FINAALEIHIN ILVESTÄ VASTAAN JA MESTARUUDEN OTTELUVOITOIN 4 - 1 TURKUUN. TEEMU LASSILAN ANSIOSTA. VEIKAAN ETTÄ HIFK MENEE FINAALEIHIN JA JOKERIT TAAS EI OLENKAAN.
TOSIN SEKIN ON EPÄTODENNÄKÖISTÄ