kaiva vaan demareiden ja kokoomuksen rahat esiin.
Jos eivät suostu avoimuuteen, niin eiköhän kansa ymmärrä.
Haa, taisteluun!
Jos eivät suostu avoimuuteen, niin eiköhän kansa ymmärrä.
Haa, taisteluun!
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
laittaa Mari-Ministeri tutkimaan kaikki eläkeyhtiöt, demarit ja kokoomus.
Jo parissa viikossa Marin pesulasta tulee valkopestyä KEVA-pyykkiä kepulle. Kun omat tutkii, niin asia on aina luotettavissa käsissä.
Mutta heti kun Mari on tutkinut KEVAn, niin jättäköön kesäloman väliin ja eikun demarien ja kokoomuksen kimppuun. Ja väliaikatietoja suurista löydöistä vuodetaan sitten elokuussa kun kepun eduskuntaryhmä pitää kesäkokouksensa.
Ja samoihin aikoihin sapaattivapaalla oleva Jarmo Korhonen saapuu taas työmaalleen. Ja eikun kova ralli päälle. Nyt kepu hyökkää, Mari alustaa ja Jarmo & Jari Korhonen antavat sitten palaa.
puolueiden on täytynyt demareiden menetelmistä oppia.
mitään paljasta. Seuraavissa vaaleissa huomaavat, että olisi kannattanut olla rehellinen, ja jättää asioita salaamatta. Sanoo kansalaisien järkevin osa, ja ne eivät ole demareita. kokoomuskin tekee itselleen karhunpalveluksen, jos ei asioita aukaise, vaan menee demareiden tueksi salaamaan.
Peli on jo niin pitkällä, että on mahdotonta enää perääntyä, sillä kansa tietää jo liikaa.
Keskusta tässä pelissä näyttää rehellisimmältä.
Ei auta vaikka niskaan paskotaan muiden salailijoiden taholta.
Keskusta on syntinsä tunnustanut, ja sitä kansa arvostaa.
Vanhanen kerää loppupelissä pointsit kotiin.
Kansa pitää Vanhasesta.
Demarijohto Urpilaisineen, on naurettavaa roskasakkia, jota kansa ei arvosta yhtään.
Ihan puluveri porukkaa. Ei mitään uskottavuutta, eikä arvokkuutta.
Demarit ovat kansamme suurin kusettaja.
hyvin sanottu
aina kun se avaa suunsa tulee sanat:"Kiitan äänestäjiäni että.... mistä nyt viime kerralla kiitti siitäkö, että hävisi? Demarit on kieroja, retkuja ja valehtelvia röyhkimyksiä. Inhottaa niiden ylimielinen asenne muita kohtaan varsinkin Keskustaa ja Matti Vanhasta kohtaan! Heidän kansanedustajat ovat luupäitä! Sitäpaitsi olen kyllästynyt kuuntelemaan ainaista valehtelua radiostani, jossa nämä luupäät päästelevät valheitaan ja mustamaalaavt toisia. Lisäksi minäkin joudun maksamaan heidän urpituksensa veromarkoissani! Koska saan kuulla asioita ja mielipiteitä, joita sentään kunnon ihmiset haluavat kuulla! Nyt luu kurkkuun sossuille ja hallituskumppaneide on se tehtävä! Haluan, että Suomessa on porvari hallitus!
Kyllähän muiltakin puolueilta saattaa löytyä epäselvyyksiä, mutta vanhan kliseen mukaisesti: "Kepu ei petä koskaan, koska se pettää aina!"
ketkä porvareita ees äänestä ja miksi olis kiva kuulla? kootut selitykset..kiitos.
me suomal.kaipaamme työtä ja toimeentuloa ei sitä että meiltä viedään viimeisetkin jauhot suusta.Palveluista viis maksettas jos vaan rahaa ja työtä olis.Rikkaat saisi maksaa palvelusiat tuplaten jo nyt.Mutta nyt rikkaita on hyysätty!!niiden tulot ja verot on epätasapainossa.Kun maataan edustaa niin rehellisyys pitäs olla yksi kulmakivi.Politiikkaa sanotaan pirun tekemäksi toisen ihmisen elämän kurjuuttamiseksi ja onko se sitä?pahuus rehottaa..Lakeja lakien perään.
Mutta entä tuo kissahiiri leikki kuka siitä hyötyy??
rehellisyys maan perii on sanontakin ja onko pakko ton rahan kanssa läträtä meillä suomal.kun sitä ei ole.Eläkerahoihin EIIII Saa koskea!ne on meidän niiden jotka tienanneetkin.Muuten mekin saamme epäinhimillisen vanhuuden patjoilla varmaan.Tiedän mitä se on tänä pnä.Pieni palkkaisena hoitsuna.
Sillä pyykärin päivä on koittanut.NÄYTÄ VANHANEN VOIMASI JA TAITOSI NYT:VALTASI:hämärä porukka esiin.Ei rikollisuudelle voi antaa liian suurta valtaa,menee jo liian lujaa.
kaikki kansan tietoon.
liikaa.olet kai huomannut.miten voit istua siellä niin lähellä.johan se löyhkä tartuu vaatteisiinkin.
menehän sorvisi ääreen ja oota kesölomaa, jos et ole lomautettuna.... luulempa että tuolla asenteella ole jopa työtön! Joku maanviljeliä voisi sinutkin palkata, heillä on paljon työtä ja maatalouslomittjia on niukasti tarjolla! Sonnanluontia on sullekin tarjolla hajun saat ilmaiseksi kuuluu suorastaan imagoosi!
vitun perseennuolijatyyppi.
nyt totuus esiin sossuista! Mistä ne saa rahaa tyhjänpäiväiseen vaalikampanjoimiseensa?!
vaalitukien ottamisesta syytetä, vaan valehtelusta!
me kepulaiset valehtele laisinkaan....po pois se meistä meillehän on kunnia asia "rehellisyys"....perkele kun se 2000€ vaasikin hajosi..ei voi todistaa että se EI ollut lahjus..pirulauta pitäisiköhän liittyä kepuun ties mitä etuuksia sitä saisi kunhan vaan valehtelisi kansalle päin naamaa.