Suomen sodan sankarit?

Runeberg osasi taiten kirjoittaa siten, että suomalaisuus kurkotti jälleen kerran ruotsalaisten taivaaseen, kun hän tarinoi satujansa Suomen sodasta. Nyt kait muistetaan jo niitä joukkohautojakin, joita silloin oli pakko kaivaa. Suomen sodan sankaruus on Ranskan maalta lähtöisin, sillä Napoleon pakotti Aleksanteri ensimmäisen hyökkäämään Ruotsia vastaan.

Missä ovat Suomen sodan arvet? Joukkohaudoissako? Ehei, ne ovat ihmismielissä, jotka survottiin alakastiseen luokkaan pelkän suomenkielisyyden vuoksi. Samalla tavoin muutettiin eteläiseen Ruotsiin väylän kahta puolen, sillä väkeä oli joen kummallakin puolella enemmän kuin maa jaksoi kantaa.

Täydellinen helvetti avautui saamelaisille, joilla ei ollut enää mahdolllisuutta elää perinteisesti. Mihin joutui moni sabme? Kirunan, Gällivaren ja Malmbergetin kaivoksiin - maan alle, vaikka esi-isien muistelmien mukaan maahisten maailmaan ei saanut edes kurkistaa ilman rangaistusta. Kait parempi oli mennä sinne kuin lähteä isien synnyinmailta, joten moni taipui unohtamaan vaeltajakansan opit.

Onneksi Suomi kohtelee Lapissa syntyneitä ihmisiä jopa kolkommin kuin Ruotsi tornedalen väkeään, koskapa moni lappilainen joutuu yhä elämään kerjäten, kun muuta elantoa ei voi saada. Ja veikeitä tarinoita voi yhä kuulla, kun pitää kuulolaitteensa päällä. Tapasin äskettäin pari heimonaista, jotka halusivat ottaa aurinkoa yhtä vapaasti kuin muutkin vähissä vaatteissa. Olivat kertoneet olevansa sabmeja, koska yhtä tummiahan ovatten kummankin perimän kaikkein kauneimmat naiset. Ja uskottu oli sekin tarina!
20501
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Jos ihminen sukeltaa kaivokseen aamuyöllä ja palaa takaisin iltapimeällä, hän näkee päivänvaloa vain viikonloppuisin, jolloin ei ole töissä. Kaamos on siis kaikkein kauhein kaivoksissa, vaikka tietysti se on kattava napapiirin pohjoispuolella muutoinkin. Sitä en silti usko, että kaamos on syy itsemurhiin, joita pohjoisessa on viime vuosikymmeninä tehtailtu enemmän kuin etelässä.

Syy on jossain syvällä, vaan moisista asioista ei oikein edes rohjeta keskustella avoimesti. Omia päiviään ei saa uskontojen mukaan päättää ennen aikojaan, jos haluaa nukkua rauhalliseen uneen, vaan eivätpä moiset opit kaikkiin päde. Jos eskimo on viety suurkaupunkiin, kuten on joskus tehty, hän on poikkeuksetta joko sairastunut pahoin tai palannut pikimmiten omiensa pariin, kun ei ole viihtynyt hälyssä. Kaamos on siis pelastanut hänet, eikä saanut epätoivoiseksi.

Nykyään pohjoisessakin asuu taas väkeä, joka on vastakkoin muuttanut noille sinisen hämärän maille. Onneksi kaamos on siellä kaikille sama, vaikka nykyään voidaan valoa saada jo keskelle pimeyttäkin. Kuulopuheiden mukaan jopa kaivoksissa tehdään työtä valoisassa, joten kaiketi kaikki muuttuu ajan kanssa kauniiksi, kunhan vaurastutaan tarpeeksi. Eikä maan alla ole hyttysiäkään, joten ehkäpä vanha kansa oli väärässä, kun ei kaivautunut maahisten maailmaan.

Äänestä
  • Enpä tiedä, moniko on lukenut jääkärikapteeni V. E. Tuompon tekstejä, joita hän on koonnut isohkoksi kirjaseksi asti niiltä ajoilta, jolloin Suomen itsenäisyys oli vielä haave. Kun Venäjällä kiehui vallankumous, hän pelkäsi kohtalomme olevan kytköksissä ensin väliaikaisen hallituksen tekemisiin, koskapa ei mitä ilmeisimmin tiennyt bolshevikkien aikeista paljonkaan. Mutta vallankumous itänaapurissa olikin suomalaisen jääkäripataljoonan pelastus, mistä Tuompo innostui kirjoitustensa mukaan täysin.

    Eniten hän pelkäsi sitä, että kansamme saa vapautensa lahjana itänaapurilta, johon hän ei luottanut lainkaan. Tietysti pitää muistaa, etteivät suomalaiset olleet siihen aikaan sotineet maansa puolesta, vaan yrittäneet ainoastaan koko ajan saada enemmän vaikutusvaltaa autonomian turvin. Vaan Nikolai päinvastoin tiukensi koko ajan otettaan kamarastamme, joten riemumielin Tuompo lähti synnyinmaansa mittelöihin vierailta kunnailta.

    Kirjassa on kuvaus Viipurin valtauksesta, mutta pakko on kyllä myöntää, että silloisen sotilaan kielenkäyttö oli armotonta suhteessa punaisiin. Ja näinhän onkin, ettei sotilas omasta mielestään koskaan tapa lajitoveriaan, vaan vihollisen. Ehkäpä sen vuoksi omassa maassa asuva vastustaja on pahin, sillä kaikkihan kaipaavat lopulta turvaa, jos ei muulloin niin vanhuutensa päivinä.

    Äänestä

  • Vetosolmu kirjoitti:

    Enpä tiedä, moniko on lukenut jääkärikapteeni V. E. Tuompon tekstejä, joita hän on koonnut isohkoksi kirjaseksi asti niiltä ajoilta, jolloin Suomen itsenäisyys oli vielä haave. Kun Venäjällä kiehui vallankumous, hän pelkäsi kohtalomme olevan kytköksissä ensin väliaikaisen hallituksen tekemisiin, koskapa ei mitä ilmeisimmin tiennyt bolshevikkien aikeista paljonkaan. Mutta vallankumous itänaapurissa olikin suomalaisen jääkäripataljoonan pelastus, mistä Tuompo innostui kirjoitustensa mukaan täysin.

    Eniten hän pelkäsi sitä, että kansamme saa vapautensa lahjana itänaapurilta, johon hän ei luottanut lainkaan. Tietysti pitää muistaa, etteivät suomalaiset olleet siihen aikaan sotineet maansa puolesta, vaan yrittäneet ainoastaan koko ajan saada enemmän vaikutusvaltaa autonomian turvin. Vaan Nikolai päinvastoin tiukensi koko ajan otettaan kamarastamme, joten riemumielin Tuompo lähti synnyinmaansa mittelöihin vierailta kunnailta.

    Kirjassa on kuvaus Viipurin valtauksesta, mutta pakko on kyllä myöntää, että silloisen sotilaan kielenkäyttö oli armotonta suhteessa punaisiin. Ja näinhän onkin, ettei sotilas omasta mielestään koskaan tapa lajitoveriaan, vaan vihollisen. Ehkäpä sen vuoksi omassa maassa asuva vastustaja on pahin, sillä kaikkihan kaipaavat lopulta turvaa, jos ei muulloin niin vanhuutensa päivinä.

    Hänen kirjoistaan on otettu useita painoksia ja niitä on luettu tarkoin.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Wiljo_Tuompo

    Äänestä

  • teoista kirjoitti:

    Hänen kirjoistaan on otettu useita painoksia ja niitä on luettu tarkoin.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Wiljo_Tuompo

    Viipurin valtaus ja miksei koko sisällissotamme johtui osin siitäkin, ettei maamme eroa Ruotsista ollut sodittu omin voimin, vaan venäläisten turvin olimme nousseet kansakunnaksi kansakuntien joukkoon. Jääkäreillä oli selkeä aate, minkä vuoksi he kouluttautuivat sotilaiksi hirveissä oloissa Saksassa, mutta heidän kohtalonaan vaikutti lopulta olevan hajaannus, eikä isänmaan vapautus, vaan Venäjän vallankumous muutti asetelmat taas heille edullisiksi. Eduskunnan uusi kokoonpano vaikutti myös tilanteeseen, sillä saivathan porvarit enemmistön taas parlamenttiin uusissa vaaleissa valtalain kaaduttua.

    Valta Suomessa vaihtui siis jääkäreille mieleiseksi juuri oikeaan aikaan, joten viimein saatiin myös asein vapautettua valtiomme itänaapurin autonomisesta ikeestä, vaikka samalla sodittiin myös vallasta kotimaassa eri poliittisten ryhmien kesken. Talvisodan jälkeen oli jo päivänselvää, että pesäero itänaapurista hyväksyttiin maltillisessa vasemmistossakin. Sen sijaan jatkosota muutti asetelmat taas nurinkurin, sillä lopultahan valta päätyi myöntyväisyysaatteen kannattajille. Paasikivi oli sen linjan yksi arkkitehdeistä, vaikka olilkin porvari. Sen sijaan Tanner merkkautui liian länsimieliseksi, koska hän ei hyväksynyt muuta kuin laillisen tavan hallita.

    Talvisota oli totta kai gruusialaisen diktaattorin yritys saada autonomisen ajan rajat puolustettaviksi ennen itävaltalaisen kollegan marssia, mutta siitä tulikin meille ikimuistettava torjuntavoitto, minkä vuoksi nousimme yhtenäisinä todella kansakunnaksi kansakuntien joukkoon. Rohkenimme yrittää saada menetetyt alueet jopa takaisin, vaan yrityksemme epäonnistui, mikä saattoi olla hyväkin asia näin jälkikäteen tarkasteltuna. Mutta yhä toivon, että Suomen historia tulisi sanailla toisin kuin tähän asti on tehty. Samalla voitaisiin länsimaistaa poliittinen karttamme samankaltaiseksi kuin muuallakin, sillä sisäiset kiistat kannattaa jo unohtaa, kuten kaikenkattava konsensuskin.

    Ruotsi ei ole enää suurvalta, koska se menetti oikeutuksensa itäisiin alueisiinsa parisataa vuotta sitten. Venäjä kykeni valtaamaan kamaramme, mutta synnytti samalla uuden tahtotilan kansaamme, joka tyytyi aluksi autonomiseen vallankäyttöön tsaarien alaisuudessa. Sotilaalliset tyhjiöt täyttyvät joko oman kansan voimin tai vieraan vallan keinoin, mutta oikeutta ei ole helppo saada taisteluitta. Jääkärit jopa pelkäsivät sitä, että Suomi saa vapautensa sotimatta, koska he halusivat itsenäistää kamaramme länsimaisin voimin.

    Jos vilkaisee Tuompon sotilaallista urakehitystä, se alkoi jääkäriaikana, mutta ei jatkunut enää sotien jälkeen. Jälkikäteen arvioiden suomalaisuus oli erotettava venäläisyydestä, eikä siihen riittänyt länsinaapurimme tuki, vaan kaveriksi oli haettava tarpeeksi luja vastavoima. Pelkäänpä, ettemme vieläkään ymmärrä sitä, että länsimaisuutemme on lopulta natomaiden käsissä, sillä vierellämme on toinen suurvalta, jonka sotilaallinen voima meihin verrattuna on moninkertainen.

    Ahtisaari on oikeassa, kun hän pitää nykyistä Venäjää ystävällismielisenä naapurina. Samoin Suomi on varmasti halukas ylläpitämään hyviä suhteita, mutta historian oppien vuoksi haluaa varautua myös sotilaallisesti kamaransa puolustamiseen. Ilmeisesti Baltian maissakin on jo alkanut myönteinen kehitys kohdata slaavilaisuus, joten yhteistyön turvin todellinen rauha on mahdollinen saavuttaa.

    Ainakaan en luota enää tippaakaan ruotsikkohistorioitsijoiden kykyyn löytää syitä esimerkiksi sisällissotaamme, koska heidän mielestään kysymys oli kaiketi siitä, että vain punaiset olivat venäläisten apureita jo tuohon aikaan. Suomen vapautus itsenäisyyteen oli siis ilmeisesti pakko tehdä siten, että köyhimpien kerrosten harteille sysättiin ruotsalaisten tappio parisataa vuotta sitten käydyssä sodassa. Mutta meillä oli myös sivistynyt joukko väkeä, joka halusi irtautua länsinaapurin ikeestä.

    Että syntyi kaksi Ruotsia? Ylimielisyys ei ole kadonnut mihinkään, vaikka aikaa on kulunut jo tarpeeksi siitäkin, kun Suomi sai itsenäisyytensä. Meillä on ollut koko ajan halu osoittaa olevamme läntisiä toimijoita, vaikka olemme joutuneet toki hyväksymään pitkän rajamme itänaapurin kanssa tosiasiaksi. Ruotsikot kuvaavat meitä ratikkamummuina, vaan sen sisäinen sanoma on sama, mikä vaikutti aikanaan Yhdysvalloissa siihen, että mustat alkoivat vaatia tasa-arvoista yhteiskuntaa. Eikö joku musta mummeli istunut kuin tatti, vaikka valkoinen vaati häneltä istuinta?

    Ruotsi on toki ollut mallimaa meille, koska se oli rikas silloin, kun Suomi oli rutiköyhä. Länsinaapurissa jopa työväkeä kunnioitettiin aikanaan silläkin tavoin, että kilpailtiin maailmanmarkkinoilla laadulla, joka takasi hyvän ansiotason kaikille. Nyt lienevät unohtaneet jo hekin sen periaatteen, koskapa elitismi nostaa päätään kaikkialla voimakkaasti. Aivan turha on vaatia täydellistä tasa-arvoa, mutta jokin tolkku pitäisi saada aikaiseksi, jotta ihmiset pystyisivät elämään säällisesti.

    sotaa, jossa Ruotsi menetti itäisen provinssinsa Venäjälle 1800-luvun alkupuolella. Ranska antoi Venäjälle luvan, ja saksalainen kuningas todisti. Käytiin siis sota Suomen alueesta. 50 vuotta myöhemmin alettiin fiinimmän väen keskuudessa saksalaisten mallien mukaan kehitellä ajatusta suomalaisesta kansallisuudesta. Sano, jos muistan väärin!

    Vuosien 1939 ja 1941 sodat olivat myös ulkovaltojen välisiä sotia Suomessa ja Suomen alueesta. Jälleen kerran asiasta suomalaisia paremmin tietävä herraväki näki saksalaisia heide-liebe-lärche-näkyjä: mahtavan aseistetun suorarivisen kansan marssimassa aamunkoiton suuntaan. Sano, jos muistan väärin!

    Äänestä

  • sanottu sitä kirjoitti:

    Taisinpa olla ensimmäinen, joka availi Suomen sodan solmuja, sillä meillähän koko taistelu oli pyritty unohtamaan tai narrimaan täysin. Sen sijaan Suomen henkinen alku voidaan sijoittaa monen eri ihmisen harteille, mutta joidenkin mielestä Arwidsson oli yksi ensimmäisistä, joka muotoili asiansa tähän tapaan: ruotsalaisia emme enää ole, venäläisiksi emme halua tulla, olkaamme siis suomalaisia. Oli syntyisin Padasjoelta.

    Unohdat tyystin sisällissodan, jonka aikana siis jotkut tunsivat vapauttavansa valtiomme itänaapurin autonomisesta ikeestä, eivätkä väärässä olleet. Paha kyllä samalla taisteltiin oman maan herruudesta, kun punaiset alkoivat kapinoida porvareita vastaan. Suomi itsenäistyi ja Venäjä lipesi kommunismiin alistaen lopulta toisen maailmansodan jälkeen ison osan Eurooppaa rautaesiripun taakse, vaan lopulta sortui sekin kansojen yhteisö.

    Olen kirjoittanut nuo asiat jo moneen kertaan, joten kuvittelen ihmisten jollain tavoin tuntevan jo historiaamme, vaikkei runebergiläisittäin kerrottuna siitä olekaan sanailtu oikein. Yhä osa historioitsijoista laukoo sellaisia, että Suomen sodan jälkeen muodostui kaksi Ruotsia. Kyllähän venäläiset totesivat jo hetimmiten, että Suomi saa autonomian. Sen sijaan ruotsin kieli säilyi melko pitkään hallinnossamme, vaan se on eri juttu.

    Oikeastaan toinen maailmansota osaltamme voidaan jakaa kolmeen osaan: talvisota, jatkosota ja Lapin sota. Kaikissa Suomen sodissa on ollut kysymys ulkovaltojen halusta laajentaa elinpiiriään - mutta sisäinen kahakkamme oli kotikutoinen, vaikka sekin liittyi osaltaan bolshevismin nousun taitekohtaan.

    Äänestä

niille löytyy ihan oma palsta, historiapalsta, ei ole mikään itseisarvo floodata yhdellä palstalla nimimerkillä, sellainen antaa lähinnä narsistisen kuvan...

Äänestä
  • Sinne on ikävä kirjoittaa, koska palstalla on ainakin yksi hörhö koko ajan. Kuka lienee? Narsistinen mielikuva voi jäädä väestä, joka leventelee ruotsalaisittain töllössä - ei muista.

    Äänestä

  • Vetosolmu kirjoitti:

    Sinne on ikävä kirjoittaa, koska palstalla on ainakin yksi hörhö koko ajan. Kuka lienee? Narsistinen mielikuva voi jäädä väestä, joka leventelee ruotsalaisittain töllössä - ei muista.

    Autonomian aikana jääkäriliike pohti Suomen itsenäisyyttä oikeutetusti, sillä sen loppuaikoina tsaarit kiristivät koko ajan otettaan mannuistamme. Ensimmäisen maailmansodan ja bolshevismin pyörteiden aikana avautui oivallinen tilaisuus vapauttaa kamaramme itänaapurin ikeestä sotien, mikä oli tärkeätä jääkäreille, jotka eivät suin surmin halunneet venäläisten armona rauhaa. Valitettavasti rauha sodittiin myös oman väen kesken, koska vasemmisto pettyi parlamentin kykyyn sovitella yhteiskunnallisia riitoja valtalain kaaduttua ja eduskunnan valtasuhteiden muututtua uusissa vaaleissa.

    Kovin ihmettelen sitä, miksi meillä ei kerrota näistä asioista syvällisesti, vaan syytetään aina toista osapuolta joko silkasta kapinoinnista tai lahtauksesta. Aika metkaa on, että porvarit kaatoivat valtalain kenraalikuvernöörin äänin, mutta itse asiassa se oli tehtävä, sillä Suomi oli saatava ulkopoliittisesti itsenäiseksi. Itse asiassa nykyisen presidenttimme valtaoikeudet periytyvät tsaarilta, eivätkä ole parlamentarismin kannalta enää tarpeen. Sen sijaan jako vasemmistoon ja oikeistoon tulisi saada aikaan, sillä jokin jännite säilyy ikuisuuteen yhtenäisenkin kansan parissa. On hyvä olla vaihtoehto äänestettäessä, vaikka se on useissa maissa toki silti näennäinen.

    Suomalaisten halu saada oma maa vapaaksi on ollut henkisesti olemassa, joten emme ole puhtaita pulmusia sodan ja rauhan kysymyksissä mekään. Samoin ovat kaikki itsenäiset kansat taistelleet, joten on jopa kunniallista muistaa se, että väkemme keskuudessa on ollut yksilöitä, jotka ovat halunneet saada aikaan omalle kansallensa rajat. Nyt meillä on henkisen kasvun paikka siinä mielessä, että eurooppalaisena kansana kaikkein selkeimmän viestin lähetämme joka suuntaan liittymällä Natoon.

    Ilmeisesti suomalaisia saa syyttää siitäkin, että Ruotsin kuninkaana oli heikohko hallitsija Suomen sodan aikoihin, sillä huhujen mukaan mies oli geeniperimältään totta kai meidän sukujuuriamme, vaikka virallisesti olikin kuninkaan poika. Ilmankos halusi hävitä kamaramme venäläisille, koska tuumiskeli varmaan vapauttavansa oikean isänmaansa ruotsalaisten ikeestä. Kiitokset vaan Kustaa Aadolfille siitä, ettei hän lähettänyt lisäjoukkoja puolustamaan itäistä välimaatansa.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Kustaa_IV_Aadolf

    Heh! Mitähän me suomalaiset voisimme keksiä selitykseksi sille, että halusimme itsnäisyyttä? Ensiksi venäläiset antoivat meille sadan vuoden ajan luvan rikastua, koska emme joutuneet sotimaan toisia kansoja vastaan, vaan aivan loppuaikoina alkoivat jo vaatia korvausta huolenpidosta. Onneksi meillä oli ruotsikkoja Venäjän hallinnossa varmistamassa, että meitä kohdeltiin hyvin autonomian aikana. Hyviä jätkiä olivatten rannikkoasujatkin siihen aikaan, vaan nyt riistävät taas kaiken sillä tavoin, että tavalliset tallaajat joutuvat elämään ilman tuloja, vaikkei hirviäkään saa salakaataa.

    Ollapa nyt yksi iso Ruotsi, jonka kuninkaana häärisi Bernadotten ylimysväki. Me olisimme onnessamme näillä karuilla kankailla, sillä töitä saisivat kaikki, jotka lähtisivät sotilaiksi mihin hyvänsä. Meilläkin tehtaat pysyisivät pystyssä, kun kruunu devalvoituisi kelluen, eikä jämähtäisi euron tavoin vakaaksi kuin Manun markka. Silloinkin tuli hätä käteen, vaan viimein korotkin nostettiin pilviin, eikä sen ajan jäänteistä ole päästy eroon, sillä koronkiskonnasta ei voida enää syytää ketään. Ei pikavippaajiakaan, kun valtio osoitti esimerkkiä.

    Suomen sodasta ei ole epäselvyyttä, vaan lopputulos oli meille hyvä, koska Aleksanteri ensimmäinen antoi meille autonomian. Ruotsi hävisi sodan menettäen itäiset alueensa, mutta venäläiset nostivat meidät kansakunnaksi kansakuntien joukkoon. Tuollainen asia ei muuksi muutu, vaan olemme sen jälkeen taistelleet itsellemme ensin itsenäisyyden ja sen jälkeen paikkamme länsimaiden joukossa talvisodan sadan päivän kiirastulessa.

    Mitäpä väliä on sillä, oliko Kustaa neljäs ruotsinsuomalaisen Adolf Munck af Fulkilan poika vai ei, mutta hän on yhä viimeinen ruotsalainen kuningas, joka piti valtaa mannuillamme. Kaikenmoisia huhuja ylenhyvät kylvävätkin, sillä kuinka ihmeessä moisia väitteitä voi todistaa, jollei pysty tekemään nykyaikaisia testejä perimän seuraamiseksi. Onneksi Fulkila ei ollut sentään supisuomalainen, vaan bättre folkia.

    Napoleon vapautti kamaramme ruotsalaisten ikeestä, joten Kekkosen elkeet olivat yhdessä valokuvassa oikeutettuja. Käsi sydämelle! Meidän mantujamme ovat hallinneet myös tanskalaiset, minkä meistä monet unohtavat, joten Ruotsin vallan aika ei ollut yhtenäinen, minkä antiikkiheppu voisi myös muistaa, sillä Kalmarin unionin päätökset tehtiin pääosin Tanskassa.

    Mitäpä noita vanhoja muistelemaan, sillä nykyään olemme jo itsenäinen kansa, vaikka olemmekin Euroopan unionin rahayksikössä lujemmin sitein kuin entinen päsmäriväki länsinaapurissa. Tottahan suomalaisuus häviää tällä tavoin, kun televisiossakin kieltämme posmotetaan ruotsalaisittain. Eipä oikeastaan haittaa, sillä kaikki on lopulta katoavaista.

    Onneksi meikäläisen tapainen ajattelija kykenee köyhänäkin kirjoittamaan yhä äidinkieltään ymmärrettävästi, mutta olen huomannut, että kaltaisiani on aina vaan vähemmän väestössämme. Jopa suuri osa toimittajista kirjoittaa kapulakieltä, jota ei ymmärrä kukaan. Valitettavasti.

    Äänestä

  • jos sen oikein muistan, jostain 90-luvulta oli jotain siihen suuntaan, että netti on skitson onnela, voi keskustella keskenään ;)

    Äänestä

  • netistä kirjoitti:

    jos sen oikein muistan, jostain 90-luvulta oli jotain siihen suuntaan, että netti on skitson onnela, voi keskustella keskenään ;)

    Skitsot haluavat elein hallita maailmaa, kun eivät sanoin kykene.

    Äänestä

  • Vetosolmu kirjoitti:

    Suomen sodasta ei ole epäselvyyttä, vaan lopputulos oli meille hyvä, koska Aleksanteri ensimmäinen antoi meille autonomian. Ruotsi hävisi sodan menettäen itäiset alueensa, mutta venäläiset nostivat meidät kansakunnaksi kansakuntien joukkoon. Tuollainen asia ei muuksi muutu, vaan olemme sen jälkeen taistelleet itsellemme ensin itsenäisyyden ja sen jälkeen paikkamme länsimaiden joukossa talvisodan sadan päivän kiirastulessa.

    Mitäpä väliä on sillä, oliko Kustaa neljäs ruotsinsuomalaisen Adolf Munck af Fulkilan poika vai ei, mutta hän on yhä viimeinen ruotsalainen kuningas, joka piti valtaa mannuillamme. Kaikenmoisia huhuja ylenhyvät kylvävätkin, sillä kuinka ihmeessä moisia väitteitä voi todistaa, jollei pysty tekemään nykyaikaisia testejä perimän seuraamiseksi. Onneksi Fulkila ei ollut sentään supisuomalainen, vaan bättre folkia.

    Napoleon vapautti kamaramme ruotsalaisten ikeestä, joten Kekkosen elkeet olivat yhdessä valokuvassa oikeutettuja. Käsi sydämelle! Meidän mantujamme ovat hallinneet myös tanskalaiset, minkä meistä monet unohtavat, joten Ruotsin vallan aika ei ollut yhtenäinen, minkä antiikkiheppu voisi myös muistaa, sillä Kalmarin unionin päätökset tehtiin pääosin Tanskassa.

    Mitäpä noita vanhoja muistelemaan, sillä nykyään olemme jo itsenäinen kansa, vaikka olemmekin Euroopan unionin rahayksikössä lujemmin sitein kuin entinen päsmäriväki länsinaapurissa. Tottahan suomalaisuus häviää tällä tavoin, kun televisiossakin kieltämme posmotetaan ruotsalaisittain. Eipä oikeastaan haittaa, sillä kaikki on lopulta katoavaista.

    Onneksi meikäläisen tapainen ajattelija kykenee köyhänäkin kirjoittamaan yhä äidinkieltään ymmärrettävästi, mutta olen huomannut, että kaltaisiani on aina vaan vähemmän väestössämme. Jopa suuri osa toimittajista kirjoittaa kapulakieltä, jota ei ymmärrä kukaan. Valitettavasti.

    Edes ruotsikkojen ei tarvitse pyydellä anteeksi sitä, kuinka suomea puhuvia kohdeltiin Ruotsin vallan aikana, mutta kiitoksen länsinaapuri on kyllä velkaa meille suomalaisille. Olemme käyneet useat sodat heidän pyrkimyksiensä vuoksi sotilaina, sillä olimmehan alamaisia kruunulle, joka piti pääkaupunkiaan keskellä valtakuntaa eli Tukholmassa. Helsinki nousi hohtoonsa vasta autonomian aikana, kun tsaari siirsi pääkaupunkimme lähemmäksi venäläisten hallintokaupunkeja.

    Meillä on siinä mielessä kunniallinen historia, että olemme sotineet omin voimin kamarastamme itänaapurin kanssa. Sen lisäksi olemme maksaneet ruotsikkojen äidinkielen ylläpidosta valtaisia summia, kun sen sijaan ruotsalaiset eivät ole muuta kuin syrjineet suomea puhuvia kotimaassaankin. Nykyäänkin voi havaita, etteivät ruotsalaiset osta maata Suomesta, mutta venäläiset sen sijaan kyllä.

    Kiitoksen antaminen on usein paljon vaikeampaa kuin vihanpito, vaikka siihen olisi aihettakin historiallisesti. Yhä ruotsalaiset suhtautuvat meihin kuin halpaan makkaraan, vaikka olemme auttaneet heitä paljon yhteisen historiamme aikana. Toisaalta emme me suomalaisetkaan ole hanakoita muistamaan edes sitä, että Aleksanteri ensimmäinen käytännössä lahjoitti autonomian maallemme. Onneksi itsenäisyys sentään saatiin omin teoin ja hieman sotienkin. Tiedä sitten, onko tällainen pohdinta hyvä asia, vaan jonkunhan on mietittävä menneitäkin joskus aiempia tulkintoja arvostellen.

    Äänestä

Monilla on kuvitelma, että poliittinen vasemmisto on jollain tavoin kytköksissä aina Neuvostoliiton aikaan, mutta tuollaisen mantran hokeminen on silkkaa pötyä. Suomessa oli aikoinaan maailmanlaajuisesti ensimmäinen sosialidemokraattinen pääministeri, kun Tokoi piti valtaa. Yritti saada maamme irti venäläisten ikeestä sisäpoliittisesti, mutta olisi jättänyt ulkopoliittista valtaa yhä itänaapuriin. Haki oppiansa Yhdysvalloista, eikä suinkaan bolshevikeiltä, vaikka luottikin kait liiaksi hänkin laitaväkeen.

Meillä sosialidemokratia muodostui sukukeskeiseksi, kun entisten punaisten muksut kahmaisivat valtaa ruotsikkojen avulla. Nyt pitäisi saada koko touhu katkaistua täysin - ja saada aikaan länsimainen tapa hallita. Yhdysvalloista kannattaa ottaa esimerkkiä, sillä siellä vallan vaihtuminen voi merkitä isoakin muutosta poliittisesti. Tosin sillä erolla, että pääministerin valinta kannattaa meillä jättää poliitikkojen asiaksi. Jollain tavoin suoralla kansanvaalilla valittu Obama on järkevän oloinen yhä, vaikka sotkeutuu sanoissaan hänkin silloin tällöin.

Afganistan on ja pysyy äärimmäisen islamismin kehtona, joten sieltä on turha yrittää kitkeä niinkutsuttua terrorismia pois. Sotilaallisesti vaikea valtio saada aisoihin, eikä taida väki välittää demokratiasta muutoinkaan. Demokratiassa ihmisillä on oikeus järjestäytyä, mutta yksinvaltaisissa valtioissa ei. Paha kyllä, juuri tuollaisia vapauksia jotkut käyttävät väärin ajaessaan omia päämääriään.

Äänestä
  • Suomenkieliset eivät ole olleet hanakoita käyttämään väkivaltaa tai terroria poliittisiin tarkoituksiin, mutta ruotsikot sen sijaan kyllä. Jääkäreillämme oli aikanaan tahtotila, jonka kärkiajatus oli vapauttaa Suomi autonomiasta itsenäiseksi kansakunnaksi. Silloinkin johtohahmoiksi nousivat ruotsikot, jotka tosin ovatkin olleet paljon röyhkeämpiä käyttäessään terroria ja taloudellista eristämistä sellaisia ihmisiä kohtaan, jotka eivät ole taipuneet heidän tahtoonsa varauksetta. Sisäisen mittelömme aika oli toki julmaa, eikä oikeastaan loppunut ennen kuin Stalin hyökkäsi maahamme alkaessaan talvisodan.

    Ruotsikot ovat ilmeisesti omaksuneet mallinsa riikinruotsalaisilta, jotka ovat aina olleet hanakoita listimään omiansakin, jos heidän eliittiänsä on uhattu liiaksi. Meillä ei ole edes ollut suomenkielistä ylimystöä, joten kansamme on siinä mielessä ollut yhtenäinen, vaikka varallisuuseroja onkin ollut ihmisten kesken, koska maassamme on ollut aina paljon suoranaista köyhyyttä.

    Nykyään vain rahvas puhuu suomea, mutta herrasväkemme käyttää englantia, eikä ruotsia, joten eliittimme pahin vihollinen ei ole suomi, vaan universaali kieli. Pieniä kieliä tulisi vaalia, jotta nekin säilyisivät elinvoimaisina jälkipolville.

    Erityisen ikävänä piirteenä suomalaisuudessa on aina ollut väkivaltaisuus, mutta se johtuu siitä, että olemme olleet köyhiä ja toisten määrättävissä milloin minnekin sotimaan. Vasta viime sukupolvien ajan olemme viimein voineet olla osin itsellisiä sekä ulko- että sisäpoliittisesti. Tosin siinä mielessä rajallisesti, että Euroopan unionin valta ulottuu meillekin. Se ei ole paha asia, sillä meillä hallinto on yhä tsaarinaikaiseen öykkäröintiin tottunutta, ja se pitää saada aisoihin.

    Äänestä

  • Vetosolmu kirjoitti:

    Suomenkieliset eivät ole olleet hanakoita käyttämään väkivaltaa tai terroria poliittisiin tarkoituksiin, mutta ruotsikot sen sijaan kyllä. Jääkäreillämme oli aikanaan tahtotila, jonka kärkiajatus oli vapauttaa Suomi autonomiasta itsenäiseksi kansakunnaksi. Silloinkin johtohahmoiksi nousivat ruotsikot, jotka tosin ovatkin olleet paljon röyhkeämpiä käyttäessään terroria ja taloudellista eristämistä sellaisia ihmisiä kohtaan, jotka eivät ole taipuneet heidän tahtoonsa varauksetta. Sisäisen mittelömme aika oli toki julmaa, eikä oikeastaan loppunut ennen kuin Stalin hyökkäsi maahamme alkaessaan talvisodan.

    Ruotsikot ovat ilmeisesti omaksuneet mallinsa riikinruotsalaisilta, jotka ovat aina olleet hanakoita listimään omiansakin, jos heidän eliittiänsä on uhattu liiaksi. Meillä ei ole edes ollut suomenkielistä ylimystöä, joten kansamme on siinä mielessä ollut yhtenäinen, vaikka varallisuuseroja onkin ollut ihmisten kesken, koska maassamme on ollut aina paljon suoranaista köyhyyttä.

    Nykyään vain rahvas puhuu suomea, mutta herrasväkemme käyttää englantia, eikä ruotsia, joten eliittimme pahin vihollinen ei ole suomi, vaan universaali kieli. Pieniä kieliä tulisi vaalia, jotta nekin säilyisivät elinvoimaisina jälkipolville.

    Erityisen ikävänä piirteenä suomalaisuudessa on aina ollut väkivaltaisuus, mutta se johtuu siitä, että olemme olleet köyhiä ja toisten määrättävissä milloin minnekin sotimaan. Vasta viime sukupolvien ajan olemme viimein voineet olla osin itsellisiä sekä ulko- että sisäpoliittisesti. Tosin siinä mielessä rajallisesti, että Euroopan unionin valta ulottuu meillekin. Se ei ole paha asia, sillä meillä hallinto on yhä tsaarinaikaiseen öykkäröintiin tottunutta, ja se pitää saada aisoihin.

    avulla afganistanissaq,haluamme sotia ja alue laajennuksia. Täpinää.

    Äänestä

  • kokoomuksen ja naton kirjoitti:

    avulla afganistanissaq,haluamme sotia ja alue laajennuksia. Täpinää.

    Presidentti Tarja Halonen hyväksyi lakimuutoksen, joka mahdollisti joukkojemme osallistumisen sotilaallisiin tehtäviin. Jos haluamme länsimaistua kansakunnaksi kansakuntien joukkoon, meidän on pidettävä huoli siitä, että hoidamme oman osuutemme myös sotilaallisesti unionissa.

    Juuri presidentti nosti esiin ajatuksen, jonka mukaan sotilaitamme voi tulla takaisin myös sinkkiarkuissa. Näin ollen hänellä on ollut tieto siitä, millaisiin oloihin väkeämme viedään. Oikeassa hän on siinä, ettei ole lähdetty soitellen sotaan, vaan harkitusti otettiin tietty riski. Sellaista se voi olla, kun ollaan yhteisöissä mukana yhtenä monista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Vetosolmu kirjoitti:

Runeberg osasi taiten kirjoittaa siten, että suomalaisuus kurkotti jälleen kerran ruotsalaisten taivaaseen, kun hän tarinoi satujansa Suomen sodasta. Nyt kait muistetaan jo niitä joukkohautojakin, joita silloin oli pakko kaivaa. Suomen sodan sankaruus on Ranskan maalta lähtöisin, sillä Napoleon pakotti Aleksanteri ensimmäisen hyökkäämään Ruotsia vastaan.

Missä ovat Suomen sodan arvet? Joukkohaudoissako? Ehei, ne ovat ihmismielissä, jotka survottiin alakastiseen luokkaan pelkän suomenkielisyyden vuoksi. Samalla tavoin muutettiin eteläiseen Ruotsiin väylän kahta puolen, sillä väkeä oli joen kummallakin puolella enemmän kuin maa jaksoi kantaa.

Täydellinen helvetti avautui saamelaisille, joilla ei ollut enää mahdolllisuutta elää perinteisesti. Mihin joutui moni sabme? Kirunan, Gällivaren ja Malmbergetin kaivoksiin - maan alle, vaikka esi-isien muistelmien mukaan maahisten maailmaan ei saanut edes kurkistaa ilman rangaistusta. Kait parempi oli mennä sinne kuin lähteä isien synnyinmailta, joten moni taipui unohtamaan vaeltajakansan opit.

Onneksi Suomi kohtelee Lapissa syntyneitä ihmisiä jopa kolkommin kuin Ruotsi tornedalen väkeään, koskapa moni lappilainen joutuu yhä elämään kerjäten, kun muuta elantoa ei voi saada. Ja veikeitä tarinoita voi yhä kuulla, kun pitää kuulolaitteensa päällä. Tapasin äskettäin pari heimonaista, jotka halusivat ottaa aurinkoa yhtä vapaasti kuin muutkin vähissä vaatteissa. Olivat kertoneet olevansa sabmeja, koska yhtä tummiahan ovatten kummankin perimän kaikkein kauneimmat naiset. Ja uskottu oli sekin tarina!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu