Minun on turha varmaan edes kysyä, että onko minulla BED, koska lueskeltuani asiasta olen aika varma. En ole koskaan aiemmin edes tiennyt, että tämäkin on jo ehditty nimetä omaksi sairaudekseen.
Syömiseni on ollut aina aivan älytöntä, mutta viime aikoina tilanne on taas pahentunut. Syön aivan käsittämättömiä määriä.
Esimerkkinä eilinen, söin aamulla 6 näkkileipää juuston ja jonkun ihme majoneesitöhnän kanssa, hetken kuluttua 3 pullaa, päivällä täyden lautasellisen riisiä ja kanakastiketta, jäätelöä, lisää riisiä ja kanakastiketta, lisää pullaa, illalla 5 uunileipää. Eikä siinä varmasti ollut edes kaikki siltä päivältä. Yhtenä päivänä vedin litran jäätelöä tuosta vain.
Minun tekee jatkuvasti jotain mieli, enkä koskaan tunne olevani kylläinen. Saatan aivan hyvin syödä saman päivän aikana pussin sipsiä, pussin irtokarkkia, suuret määrät leipää, ja vielä päälle tavallista kotiruokaa saman verran kuin raskasta työtä tekevä mies. Puhumattakaan siitä, kuinka paljon kaloreita saan nesteistä, juon paljon maitoa ja mehua, en juuri koskaan vettä. Kaiken täytyy maistua joltain.
Kerran olin viikon verran tuttavani luona kylässä. Tällaiset tilanteet ahdistavat, koska en uskalla syödä niin paljon kuin yleensä. No, kuitenkin syömiseni alkoi lipsua. Iltateetä juodessamme tuttavani alkoi neljännen (raskaasti täytetyn)leivän kohdalla tuijottaa minua, ja kysyi, olenko raskaana. Kun kielsin ja ihmettelin kysymystä, hän aivan kauhistui ja sanoi "koita nyt hyvä ihminen rauhoittua tuon syömisen kanssa" Eli tämän alkavat huomata jo muutkin.
Seuraavina päivinä yritin rajoittaa syömistäni, mutta se osoittautui todella hankalaksi. Ajattelin ruokaa lähes koko ajan, tilanteesta riippumatta mielessäni pyöri aina jokin naposteltava, ja tulin kiukkuiseksi, kun en voinut syödä niin paljon kuin olisin halunnut. Eli tilanne alkaa olla jo todella hälyttävä, elämäni pyörii ruuan ympärillä, olen koukussa siihen.
Voiko tästä asiasta mennä lääkäriin, tai tarkoitan, että voiko lääkäri edes tehdä tälle asialle mitään? Mistä ihmeestä tämä voi johtua? Miten tällaista asiaa lähdetään hoitamaan? Kokemuksia?
Mitä ihmettä teen??
12
1020
Vastaukset
- N
Kirjoittamasi teksti kuulostaa niin tutulta. Itse olen kamppaillut saman ongelman kanssa neljä vuotta. Tämä vuosi on ollut hieman parempi, mutta repsahduksia sattuu edelleen. Tajusin sairauteni reilu vuosi sitten, mikä ehkä helpotti tilannetta ja samalla aloin myös miettiä ahmimiseni syötä - ja niitä löytyi.
En tiedä, että miten asiaa lähdetään hoitamaan, mutta ymmärtääkseni Helsingissä on ryhmätapaamisia tai on ainakin ollut...en ole koskaan puhunut lääkärin kanssa aiheesta, mutta päätin, että jos tämä muuttuu vielä samanlaiseksi taisteluksi, mitä ennen, olen heti yhteydessä lääkäriin ja kerron tilanteen.
Jos yhtään auttaa, niin ihan samoja juttuja olen käynyt läpi ja tiedän tarkkaan mistä puhut ja miten raastavaa se elämä on..- millie.
Eilen kuulin ensimmäistä kertaa termin BED, ja kyllä kolahti kun näitä juttuja luin.. Ahmin uskomattomia määriä ruokaa, kaiken mitä kaapista löytyy. Välillä kykenen syömään normaalisti, mutta silti ajatukset pyörivät ruuassa ja siinä mitä haluaisi syödä. Ja ahmimiseen liittyy poikkeuksetta häpeä, kenellekään en kehtaisi kertoa kuinka paljon oikeasti syön. Itseinho on kova, olen ällöttävä kun ahmin ja ruma koska lihon.
Anteeksi kun tungin tähän topiciin, mutta en viitsinyt uuttakaan aloittaa.. Voiko tämä olla BEDiä? Tiedän ettei ruokakäyttäytymiseni ole normaalia, mutta luulin aina sen olevan vain itsekurin puutetta.. - N
millie. kirjoitti:
Eilen kuulin ensimmäistä kertaa termin BED, ja kyllä kolahti kun näitä juttuja luin.. Ahmin uskomattomia määriä ruokaa, kaiken mitä kaapista löytyy. Välillä kykenen syömään normaalisti, mutta silti ajatukset pyörivät ruuassa ja siinä mitä haluaisi syödä. Ja ahmimiseen liittyy poikkeuksetta häpeä, kenellekään en kehtaisi kertoa kuinka paljon oikeasti syön. Itseinho on kova, olen ällöttävä kun ahmin ja ruma koska lihon.
Anteeksi kun tungin tähän topiciin, mutta en viitsinyt uuttakaan aloittaa.. Voiko tämä olla BEDiä? Tiedän ettei ruokakäyttäytymiseni ole normaalia, mutta luulin aina sen olevan vain itsekurin puutetta..Kuulostaa vahvasti BEDiltä, mutta tietenkään varmasti sitä ei voi sanoa...minäkin luulin aluksi, että se oli vain itsekurin puutetta, mutta kaikki oireet natsasivat, kun BEDstä aloin lukea. Onko ahmiminen jatkunut pitkään kohdallasi?
- millie.
N kirjoitti:
Kuulostaa vahvasti BEDiltä, mutta tietenkään varmasti sitä ei voi sanoa...minäkin luulin aluksi, että se oli vain itsekurin puutetta, mutta kaikki oireet natsasivat, kun BEDstä aloin lukea. Onko ahmiminen jatkunut pitkään kohdallasi?
Enemmän ja vähemmän säännöllisesti tätä on jatkunut reilun vuoden verran.. Ennen sitäkin on vastaavaa ollut, muttei ollenkaan niin suuressa mittakiivassa. Yllättäen paino on kuitenkin noussut tänä aikana melko reilusti..
Mitä tehdä jos epäilee syömishäiriötä? Yrittääkö vain kestää sen kanssa, koettaa rajoittaa ahmimista ja elää normaalia elämää..? - N
millie. kirjoitti:
Enemmän ja vähemmän säännöllisesti tätä on jatkunut reilun vuoden verran.. Ennen sitäkin on vastaavaa ollut, muttei ollenkaan niin suuressa mittakiivassa. Yllättäen paino on kuitenkin noussut tänä aikana melko reilusti..
Mitä tehdä jos epäilee syömishäiriötä? Yrittääkö vain kestää sen kanssa, koettaa rajoittaa ahmimista ja elää normaalia elämää..?Mulla on kestänyt nyt noin neljä, mistä viimeisin vuosi on ollut "paras" syömisten kannalta. Mullakin ahmimista oli havaittavissa jo 2000- luvun alussa, mutta luulen, että tietyt tekijät laukaisivat sen myöhemmin uudelleen, paljon rajumpana vain. Mulla paino nousi useita kiloja ja kuntoilukausina taas laski. Elin siis muutaman viikon ahmimis/kuntoilusykleissä.
En tiedä, että mikä toimii kenenkin kohdalla parhaiten, parantumisen kannalta siis, mutta sen päätöksen tein, että jos vielä joudun siihen samaan oravanpyörään, mitä elämä oli vielä reilu vuosi sitten, marssin saman tien lääkäriin ja selitän tilanteen. Minulla ahmimiskohtauksia tulee edelleen, mutta nykyisin jo vähenevässä määrin. Huomasin, että tietyt tekijät laukaisivat ahminnan ja niiden tiedostaminen auttoi. Kaikki kuitenkin alkoi siitä, kun laihduin aikoinaan paljon...mihin taas vaikuttivat eri tekijät.
- slush*
ehkä me voimme tätä kautta koittaa tukea toisiamme, tai jos on halukkaita vaikka aloittaa sähköpostirinki (halutessaan tietysti anynoomilla s.postiosoitteella).
oma tarinani on myös hyvin surullinen. olin lapsena suht normaalipainoinen, meillä syötiin aina kotiruokaa ja karkkipäivä oli vain lauantaisin. ankarasti. herkkuja ei ollut useasti, joskus sipsipussi tai jätskiä joka jaettiin viiden ihmisen kesken (huom. tulen kyllä hyvästä perheestä, äiti on vain on ollut tarkka syömistemme suhteen aina).
kun hieman kasvoin ja rupesin tienaamaan omaa rahaa rupesin koulun jälkeen ostamaan hirveästi herkkuja ja söin ne huoneessani (tietenkin salassa, kaapit pursuivat roskia aina). tämä oli joskus kuudennella luokalla.
ylä-asteella rupesin jo olemaan ylipainoinen (160cm/70kg). kukaan ei oikein koskaan puuttunut syömisiini. söin melkein kaiken mitä käsiini sain, ja tuhlasin hirveän kasan rahaa myös herkkuihin. olin aina tarkka, etten esim käyny samassa kaupassa herkkuostoksilla kahta kertaa useammin viikossa. enemmin vaikka kävelin kauemmas toiseen kauppaan (ironista, silloin kyllä jaksoin liikkua).
lukio meni myös lihavana, sanoisinkin 160/75-80kg. mun onnekseni mulla on aina kyllä ollut "tasapaksu" vartalo ja isot rinnat, ja naamakin on ihan nätti. en siis koskaan ole ollut kiusattu tai kutsuttu edes lihavaksi ja aina silloin tällöin kyllä pojatkin minusta tykkäsivät. itse tosin olen aina inhonnut itseäni ja asiaa ei auttanut että kaikki kaverit olivat nättejä ja hoikkia. kadehtiminen ajoi vain pahempaan syömiseen.
lukion jälkeen en oikeastaan enää lihonut, paino keikkui siinä 80 kg rajassa. aloitin hesellä työt ja siellä vasta tulikin syötyä mutta olinpa myös liikkeessä sen 8-10 h työpäivän ajan niin paino ei noussut.
2007 aloitin laihduttamisen (siis toki tässä välissä olin yrittänyt AINAKIN biljoona kertaa!!). ja onnistuin! söin kyllä tosi vähän ja liikuin siihen verrattunu suht paljon, mutta pääsin kuin pääsin 62 kiloon ja näytin hyvälle! nyt kun mietin taaksepäin ihmettelen miksi en ollut siltikään onnellinen. aikaa kului, tylsistyin kaikkeen (olen aina ollut helposti masentuva ja ruoka on aina tuntunut ratkaisulta - tosin sehän kyllä se ongelmien syy on). mikään ei saa mua iloisemmaksi kuin se, kun kävelen kaupasta kassit täynnä herkkuja ja tiedän että voin syödä omassa rauhassa ja katsoa telkkua. silloin olen NIIN onnellinen. kunnes tietty iskee se paha olo.
no mutta, nyt on 2009 ja olen lihonut kaiken takaisin. olen syönyt niin hirveästi näiden kahden vuoden aikana, että ihmettelen etten paina 100 kiloa. miten kukaan voi edes syödä niin paljon kuin minä? päivät menee ruokakaappeja tonkiessa ja melkein mitä tahansa (paitsi terveellistä) syödessä. rahaa palaa herkkuihin hirveästi ja ennemmin vietän illan herkkujen kanssa kuin kavereiden. tämä on uskomaton oravanpyörä. kiusallinen, nolo, häpeällinen sellainen, mistä ei voi puhua kenellekkään kenellä tätä ei ole!
itse olin joskus ylä-asteikäseinä kampaajalla ja luin lehdestä artikkelin BEDistä. silloin tajusin heti, että tämä minulla on. tiesin sen.
nyt olen taas laihdutuskuurilla. minulla on samanlainen draivi kuin 2007, tiedän että saan laihdutettua helposti 10-15kg. mutta mitä sen laihduttamisen jälkeen.. tämä ongelma kun ei ole kiloissa, vaan puhtaasti pään sisällä. pelkään/tiedän että sorrun taas jossain vaiheessa laihdutuksen loputtua herkuttelemaan.
kaikki tämä valehtelu, salailu, tekosyiden keksiminen ahdistaa. ei ole ketään kenelle voisi puhua ja olla rehellinen. tämä kirjoitukseni on rehellisin teksti varmaan koskaan. apua on jotenkin nolo hakea, vaikka varmasti sitä olisi tarjolla.
ensin pitäisi melkein selvittää mikä tämän aiheutttaa ennen kuin rupeaa laihduttamaan. olen myös kolme kertaa muuttanut ulkomailla, maisemanvaihdos ei myöskään ole auttanut yhtään!
voin syödä kokonaisen ranskalaispussin, sen kanssa pihvi ja kokonainen valmiskastikepussi, siihen päälle litra jätskiä ja sipsipussi dipin kanssa. parin tunnin päästä syön melkein yhtä ison satsin. kamalinta on, että vaikka tiedän kuinka kamalta tuo näyttä kirjoitettuna, niin silti juuri tällä hetkellä haluisin syödä tuon kaiken. tämä sairaus pilaa mun elämän, se hallitsee kaikkea mitä teen, kaikkea mitä haluisin tehdä ja mitä haluisin olla. masentavinta on se, että tiedän että en tule koskaan parantumaan tästä! ruoka tulee aina olemaan mun suurin rakkaus/pahin viholliseni.
miksi mulle tämä tuli? en kadehdi mitään muuta niin kovin kuin ihmisiä, joilla ei koskaan ole ollut tätä tautia.
ja mikä tämän aiheutti? nuoruuteni tiukka herkkujensäännöstely? en usko, sillä veljeni ovat kaikki hoikkia. olenko vain syntynyt tämän sairauden kanssa? olenko vain heikko? en tiedä, mutta antaisin vasemman käteni ollakseni terve.
tässä mun tarina, olisi mukava kuulla muidenkin tarinoita. ei meillä ole muuta kuin toisemme tämän sairauden kanssa, koitetaan siis tukea toisiamme.- millie.
Slush*, tuo kuulostaa osittain niin tutulta.. :(
Lapsena olin normaalipainoinen, kotona ei paljoa herkuteltu vaan syötiin terveellistä kotiruokaa ja toisinaan sitten jotain hyvää. Vaan yläasteella aloin ostaa omilla rahoilla karkkia ja muuta, joita sitten söin koulussa tai salaa yksin. Kotona en kehdannut mainita että kävinpäs taas muuten kaupassa..
Kun sitten muutin omaan asuntoon, syöminen on täysin karannut käsistä. Tulee vain järjettömiä himoja, on pakko saada ruokaa nyt ja heti. Jos kaupat eivät ole auki tai ei ole rahaa, niin ahmin kaapit tyhjäksi, aivan sama mitä. Jatkuvasti ajattelen ruokaa, minäkin voin jättää tapaamatta kavereita koska tahdon vain syödä. Itse asiassa teenkin usein niin.
Minulla vain ei ole mitään tietoa, mistä tämä johtuu.. Olen aina ollut perso kaikelle hyvälle, ahne ja laiska. Mutta ennen se sentään pysyi käsissä, ei enää. Syön siksi että elämäni on tylsää ja olen melko yksinäinen, mutta niin ei olisi jos en jättäisi muuta elämääni ruuan ja herkkujen vuoksi!
Ja se itseinho.. Kuinka vain vihaa itseään ja kroppaansa, tahtoo kiduttaa itseään koska on niin huono ihminen. Paino on noussut viimeisen kahden vuoden aikana kymmenisen kiloa, ja nyt ollaan ylipainon puolella. Yllättävän vähän olen lihonut, mutta silti aivan ehdottomasti liikaa. Olen lihava, ruma ja ällöttävä. Tänään esimerkiksi olen ollut kaksi tuntia hereillä ja syönyt kaksi isoa lautasellista pyttipannua kananmunalla, kaksi viipaletta ruisleipää täytteineen sekä kasan broileripyöryköitä. Ja yhä vain haluaisin lisää, syödä vielä jotakin.. Käydä kaupassa ostamassa sipsejä ja jäätelöä ja... Tämä ei voi olla tervettä! Haluaisin enemmän kuin mitään muuta terveen suhteen ruokaan.. - sophie__
millie. kirjoitti:
Slush*, tuo kuulostaa osittain niin tutulta.. :(
Lapsena olin normaalipainoinen, kotona ei paljoa herkuteltu vaan syötiin terveellistä kotiruokaa ja toisinaan sitten jotain hyvää. Vaan yläasteella aloin ostaa omilla rahoilla karkkia ja muuta, joita sitten söin koulussa tai salaa yksin. Kotona en kehdannut mainita että kävinpäs taas muuten kaupassa..
Kun sitten muutin omaan asuntoon, syöminen on täysin karannut käsistä. Tulee vain järjettömiä himoja, on pakko saada ruokaa nyt ja heti. Jos kaupat eivät ole auki tai ei ole rahaa, niin ahmin kaapit tyhjäksi, aivan sama mitä. Jatkuvasti ajattelen ruokaa, minäkin voin jättää tapaamatta kavereita koska tahdon vain syödä. Itse asiassa teenkin usein niin.
Minulla vain ei ole mitään tietoa, mistä tämä johtuu.. Olen aina ollut perso kaikelle hyvälle, ahne ja laiska. Mutta ennen se sentään pysyi käsissä, ei enää. Syön siksi että elämäni on tylsää ja olen melko yksinäinen, mutta niin ei olisi jos en jättäisi muuta elämääni ruuan ja herkkujen vuoksi!
Ja se itseinho.. Kuinka vain vihaa itseään ja kroppaansa, tahtoo kiduttaa itseään koska on niin huono ihminen. Paino on noussut viimeisen kahden vuoden aikana kymmenisen kiloa, ja nyt ollaan ylipainon puolella. Yllättävän vähän olen lihonut, mutta silti aivan ehdottomasti liikaa. Olen lihava, ruma ja ällöttävä. Tänään esimerkiksi olen ollut kaksi tuntia hereillä ja syönyt kaksi isoa lautasellista pyttipannua kananmunalla, kaksi viipaletta ruisleipää täytteineen sekä kasan broileripyöryköitä. Ja yhä vain haluaisin lisää, syödä vielä jotakin.. Käydä kaupassa ostamassa sipsejä ja jäätelöä ja... Tämä ei voi olla tervettä! Haluaisin enemmän kuin mitään muuta terveen suhteen ruokaan..en jaksa enään ahmia ja tuntea sitä häpeää ja kamalaa tunnetta mikä aiheutuu heti ahmimisen jälkeen! haluaisin vain olla hoikka ja tuntuu että en pysty olla onnellinen ja nauttimaan elämästä ennen kuin olen ihannepainossani niin typerältä kuin se kuulostaakin.
- N
sophie__ kirjoitti:
en jaksa enään ahmia ja tuntea sitä häpeää ja kamalaa tunnetta mikä aiheutuu heti ahmimisen jälkeen! haluaisin vain olla hoikka ja tuntuu että en pysty olla onnellinen ja nauttimaan elämästä ennen kuin olen ihannepainossani niin typerältä kuin se kuulostaakin.
Minulla ahmiminen alkoi ensimmäisen kerran, kun muutin kotoa pois, 2000 –luvun alussa. Meilläkin kotona oltiin aika tiukkoja herkkujen suhteen, mutta en usko, että ahmiminen johtui siitä. Neljä vuotta sitten erosin ja ko. poikaystävä sanoi tiettyjä asioita – olin hänen mielestään mm. liian lihava, vaikka olin täysin normaalipainoinen. Sen jälkeen laihduinkin 15 kiloa, minkä jälkeen ahmiminen alkoi kunnolla.
Minäkin olen asunut ulkomailla ja siellä, gradua tehdessä elämä oli ihan kauheaa. Aikataulu oli todella tiukka gradun suhteen, mutta ainoa asia, mihin pystyin keskittymään oli syöminen. Onneksi sain gradun ajoissa palautettua. Sen jälkeen elämä tasoittui hieman, mutta syöminen jatkui.
Ahmimishimo iskee etenkin yksinäisinä hetkinä…luulen, että kohdallani ahmimiseen ovat vaikuttaneet useat eri tekijät – alkoholismi (toisen vanhemman), poikaystäväni sanomiset (nykyään näyttäisin varmaan ovea sellaiselle ihmistyypille) ja stressi.
Nyt olen päässyt johonkin tasapainoon ja pahimmat ahmimis/kamalat kuntoilukaudet ovat ainakin toistaiseksi taaksejäänyttä elämää. Painoni on mennyt ylös ja alas, mutta ylipainoinen en ole ollut, tosin siinä rajalla keikuin pitkään. Tunnistan kuitenkin, kuinka helposti kaikki voi taas repsahtaa. Yksi huono päivä, niin se on siinä. En ole vielä parantunut ja en tiedä, että parannunko koskaan kunnolla ja tukea tarvitsen edelleen. Vasta nyt olen rohjennut kertoa asiasta muutamalle ystävälleni…he ovat suhtautuneet asiaan hyvin. On ihana, kun tietää, että voi puhua jollekin tästä aiheesta ja hän tietää mistä puhun, etenkin jos sanon, että taas on mennyt huonosti syömisten kanssa…kaikki sitä eivät kuitenkaan ole ymmärtäneet.
Edelleen, jos kohdalle sattuu huonoja päiviä, pistän ulos mennessä ison T-paidan tms. päälle, että turvonnut mahani ei näy.
Miten teillä muilla on mennyt viime päivät? Ja jos teitä kiinnostaa, niin voitaisiin perustaa joku sähköpostirinki, vaikka anonyymeinä, että sitä kautta pääsisi purkamaan tuntojaan, ehkä hieman yksityisemmin? - syömätär
Halusin myös kirjoittaa oman kokemukseni ja uudenlaisen näkökohdan. Olen entinen alkoholisti mutta serotoniinilääkityksen avulla pääsin eroon alkoholista, kului muutamia vuosia ja aloin ahmimaan ruokaa juuri kuten kaikki olette kertoneet. Liikunta jäi ja itseinho kasvoi, itsetunnosta ei tietoakaan. Töissä tuli burnouttia?? että oli pakko mennä lääkäriin hakemaan sairaslomaa, hän ohjasi minut suoraan mielenterveystoimistoon. Keskusteltiin lääkärin kanssa ja hän määräsi mulle toista lääkettä joka myös on tällainen serotoniinilääke. ELIKÄ kun haemme lohtua, mielihyvää ruoasta rinnastan sen alkoholinhimoon koska eräs ystäväni jolla oli BED on tehty vatsalaukun pienennysleikkaus kertoi että hän oli ruoka-addikti samalla tavalla kuin alkoholisti on viina-addikti ja siinä tulee se serotoniini kuvaan mukaan. Nyt vaan totisesti toivon että kun nousen täältä murheen alhosta eli mieliala nousee niin jaksan myös ajatella muuta ja hoitaa itseäni paremmin ja siinä niinkuin huomaamatta kiinnostuu muista asioista ettei enää jää kotiin syömään. En sano et tämä auttais muita mut itse yritän nyt näin ja tänä iltana on metwurstileivät jääneet syömättä. Se ainakin on totta et meitä on tosi paljon samassa veneessä, kylmä totuus on että kun vaan katsoo ympärilleen kadulla ihmisiä niin siellähän me ollaan. Kirjoitellaan ja tuetaan toisiamme ja kertookaa nyt onko mun kertomuksessa mitään uutta ta i tärkeää.
- millie.
Taas on viimeiset päivät menneet ihan miten sattui.. Eilen kävin ostamassa kaupasta ensin sipsiä, ja söin sitä 300g, sen jälkeen menin vielä ostamaan jäätelöä ja irtokarkkeja.. Loppujen lopuksi vielä ahmin itseni niin täyteen hernekeittoa, että istuin vessassa ja vain toivoin että oksentaisin..
Tänäänkin meni 400g sipsejä, ja vielä tekisi mieli syödä lisää vaikka on huono olo. Kuinka voi olla niin vaikea olla menemättä kauppaan silloin kun tahtoo jotakin hyvää.. Vaikka niin, jos ei mene kauppaan, syö muuten kaapit tyhjäksi..
Kunpa pystyisikin kontrolloimaan sitä ruuan määrää. Vaikka tietää ettei ahmiminen tuota lopulta minkäänlaista nautintoa, vaan pelkästään huonon olon ja kamalan morkkiksen, lihomisen ja itsetunto-ongelmia ja häpeää..
Ehkä seuraavaksi pitää tosiaan alkaa kokeilemaan karppaamista, alan olla niin täynnä tätä ahmintaa..- ahmatti88
Järjetön syöminen alkoi muutama vuosi sitten, sitä ennen olin enemmänkin anorektinen, liikuin paljon ja pysyin alle 300 kalorin tiukasti. Kotona ei muutenkaan ollut pahemmin ruokaa, ainainen nälkä oli tuttua ja kotoista. Ja silloinen poikaystävä painosti laihduttamaan koko ajan lisää ja lisää. Ja sittenkään ei kelvannut. Lähti jonkun muun mukaan, jolloin totesin ettei ole enää mitään syytä laihduttaa. Masennuin sängynpohjalle. Vanhemmat valitsi hienon hetken kertoa että meillä on suvussa harvinaista syöpää. Olinkin jo ihmetellyt miten lähisuvussa ei kovin pitkään eletä noin keskimäärin. Se syvensi masennusta entisestään. Vanhemmat erosi ja mut kipattiin kadulle ilman mitään. Koulu jäi kesken ja itsensä piti ruokkia hinnalla millä hyvänsä. Muuta myytävää ei ollut paitsi minä. Josta jäi omat jälkensä. Puolessa vuodessa mun elämä kääntyi päälaelleen. Elämäniloisesta aktiivisesta nuoresta naisesta masentuneeksi kodittomaksi koulunsa keskeyttäneeksi hylkiöksi. Oltuani puolivuotta ties missä joku kertoi että sossu auttaa pahassa tilanteessa. Ja siihen mennessä olin kokenutkin jo niin monta asiaa joita en kellekkään haluaisi. Ne auttoi mua saamaan kämpän ja laittoi psykiatrille, joka taas yritti saada mut toimintakuntoon syöttämällä tajuttomat määrät kaikenmaailman mielialalääkkeitä. Ne pillerit teki musta hyvin väsyneen, vaikka olin muutenkin ihan elämään kyllästynyt. Turrutti tietoiselta tasolta jokaisen tunteen. Nukuin zombina sairaslomalla puolitoista vuotta ja ne muutaman tunnin mitä olin hereillä, söin. Ei muutakaan jaksanut. Muisti ei pelannut ja kavereita en jaksanut nähdä. Puolentoistavuoden jälkeen totesin terapeutille etten enää ota pillereitä. Olo vähän parani, mutta puolitoista vuotta meni ihan sumussa. Vaan nukkuen ja syöden.
Sen jälkeen olen tehnyt koulun loppuun, ollut vaikka missä pätkätöissä ja yrittänyt. Syöminen vaan on jäänyt päälle. Pahasti. Työpäivän jälkeen tarvitsen pussin ranskalaisia puolella paketillisella lihapullia tai mäkkiaterian, pari pientä hampurilaista, jälkiruokaleivoksen tai jäätelön ja kotona pussin sipsiä, muutamia suklaapatukoita, keksejä ja irtokarkkia. Syön itseni tajuttomaksi.
Perhetilanne vaikeutui jonkinaikaa sitten ja pikkuveli asuu mun luona, se ei ole vielä edes peruskoulusta päässyt. Mun homma on elättää sekin, vaikka hädin tuskin saan itseni pidettyä elossa. Se on pistänyt mut syömään vielä enemmän ja haluamaan nukahtaa. Teinit on vaikeita ja tuo paljon vastuuta. Joskus tuntuu etten enää jaksa... Olen yli satakiloiseksi päästänyt itseni noinkin lyhyessä aikaa. Mä tiedän että toi on tosi iso ongelma, olen hakenut apua, mutta ilmeisesti on melko pitkää jonoa syömishäiriökliniikalle ja terapiaan. Enkä mä sellaisessakaan kaikkea voi puhua. En ole noista jutuista puhunut oikein kellekkään, kun tahdon ahmia itseni uneen, eikä silloin voi enään tehdä mitään.
On olo vähän nurkkaan ahdistettu...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit337501Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e834456Mies sinä olet kaunis katsella
Olet myös rauhallinen, tavallinen, varovainen, lämmin, poikamainen, komea, ryhdikäs, rentotyylinen, kiva, mukava... jne582897- 552156
Sinulle, tahtoisin kertoa mitä
ajattelen siitä. Ehkä olen väärässä, mutta minusta kuulostaa jonkin alulta, mutta ei kerro minkä. Se selvinnee myöhemmi281689Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s71667Persut tyrmäsivät Suomen osallistumisen Ukrainan jälleenrakentamiseen
Siinä meni sitten kokoomusyrittäiltä bisnekset sivun suun putinistipersujen takia. Jälleenrakentamiseen osallistuvat mu3501447Miksi suomussalmelaiset haisee niin pahalle?
Kaupassa käydessä huomaa, miten monet ihmiset haisee todella kammottavalle. Eikö täällä osata käydä pesulla tarpeeksi us131342Miksi miehet pelkäätte jotain naista?
Iskeekö ujous, paniikki ja hävetys. En ole niin pelottava miltä vaikutan vink vink.581109Nuorisojoukko ryösti merkkikengät teinipojan jalasta Helsingin Itäkeskuksessa.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010709501.html Muun muassa näidenkin rikosten huomattavan suurista kasvamismääristä vi2751048