Nyt kyllä rikon päätökseni, etten avaa näitä palstoja, mutta osaan niin luontevasti kirjoittaa lopullisia viestejä, että pakko yksi vielä. No ei kun siis sanon suoraan mitä ajattelen, oon päättänyt että tästä lähin teen aina niin. Ainakin yritän. Mä oon saanut kuulla ihan liikaa tutuilta ja aivan tuntemattomilta nimittelyä mysteerinaiseksi, niin pitää tehdä jotain ennen kuin se muuttuu joksikin huonoksi lempinimeksi. Tai oikeasti oon tän päivän yksin kotona ja telkkari on hajalla ja on vähän tylsää. Mutta oikeasti pysyn kyllä tätä poikkeusta lukuunottamatta päätöksessäni. Olen jo luvannut antaa tietokoneenikin pois. Olen siitä päätöksestä aika ylpeä.
Mysteerit käy selvittyään aika tylsiksi. Vähän tekee aina mieli karttaa niiden hakuisia ihmisiä. Pidän enemmän siitä, kun mulle hermostutaan kun en taaskaan vastannut selkeästi ja normaalisti ymmärrettävällä tavalla ja puhuin niin ympäripyöreitä etten vastannutkaan yhtään mitään. Ei kun se olikin se, että jätän juuri ne palaset kertomatta että kukaan voisi muodostaa kokonaiskuvaa. Omasta mielestäni yritän kyllä aina vastata selkeästi. Joten tämäkin yritys olla epämysteerinen ja sanoa ajatukset suoraan saattaa tuoda vain itselleni tunteen, että sanoinpa yksiselitteisesti ja suorasti.
Nyt unohdin mistä piti kirjoittaa. Mutta sellaista se vähän nyt näyttää olevan, unohtelen sun olemassaoloa. Mutta toisaalta, jos tuntisin jotain sinua kohtaan nyt, niin olisin varmaan normaali ihminen, jonka tunnemaailma on normaali. Ei olisi omituisia itsesuojelumekanismeja, joidenka vuoksi en meinaa edes muistaa että kuuluit jollain tavalla tunteisiini joskus. Hyvä muisti tietty muistaa, mutta ihan kuin se olisi ollut jonkun muun elämä, ei minun, minua se ei kosketa mitenkään.
En ole tyhmä, tajuan kyllä että tämä aivan tunteeton olo johtuu siitä, että ei kestänyt olla liian rakastunut. Tai sitä varmasti kesti mutta ei kaikkea muuta siihen liittyvää. Siitä en ole ollenkaan varma, että olitko liian ihana kaikessa epätäydellisyydessä vai petyinkö sinuun. Se vähän hämärtyi, mutta muuten tiedän miksi tunnen näin. Tai siis olen tuntematta. Mutta ei se siitä selkene, ei kiinnosta pohtia enempää, tuntuu liian tylsältä aiheelta. Mutta väliäkö sillä miksi tuntee jotenkin, jos lopputulos on kuitenkin että tuntee niin. Eikä tämä ole mitään itselleen vakuuttelua, vaan tämä on nyt ihan oikeasti näin. Ihan oikeasti itsenikin on jännä huomata, että tämä tosiaan on näin. Huomaan ajattelevani aivan toisia ihmisiä, välillä tottumuksesta sinun nimesi lipsahtaa ajatuksiini muiden nimien tilalle ja sen verran käyt päässäni että sanon "helvetti, väärä nimi" ja jatkan taas muita ajatuksiani. Kun joku aloittaa keskustelun minun nykyään olemattomista tunteistani sinua kohtaan, ennen olin iloinen että sain puhua sinusta vaikken mitään sanonutkaan, nykyään vain tylsistyn ja sanon että miksi pitää jauhaa siitä tylsimyksestä, haluan puhua kiinnostavista aiheista. Eikä kiinnostaisi nähdä enää ainuttakaan kuvaasi. En katsoisi vaikka maksettaisi, jotenkin vaan tuntuu niin kyllästyneeltä. Se on mulle paljon, että tuntuu sellaselta, kun olen sen verran visuaalisista asioista kiinnostunut, että voisin tuijottaa kiinnostavia ihmisiä vaikka ikuisesti ja ne ei koskaan menettäisi mielenkiintoaan. Ettei kyse ole siitä, että silmät olisi jotenkin väsyneet, päinvastoin. Koko aamun piirtelin juuri kuvia paremmasta puoliskosta ja sen lemmikistä kun ne nukkuivat. Eikä siis sun tapauksessa kyse ole mistään normaalista kyllästymisestä, vaan tuosta mitä kerroin. Kun en ollenkaan kyllästy ihmisiin visuaalisesti vaikka olisi tunnettu kuinka kauan, siis sillä normaalilla kyllästymistavalla, kiinnostavan ihmisen kasvot ja keho on aina yhtä jänniä.
Mutta siis ei ole enää tunteita. Eikä mitään sanottavaa tai kysyttävää. Kyselen kuulemma outoja kysymyksiä, ei ole edes sellaisia. Ja kun minulla on yleensä kysymyksiä ihan kaikesta, niin se ehkä kertoo jotain ettei tästä ole, mutta kirjaimien ääntäminen, laudan hinta, liikennevalot ja Santa Marian pieni koko herättävät kymmeniä kysymyksiä. Tai mikä minua nyt onkin viimeisen tunnin aikana ihmettänyt tai kiinnostanut. Tääkin tuntuu erikoiselta kirjoittaa, mielummin todellakin puhuisin siitä että se Kolumbuksen laiva oli ihmeen pieni kuin tästä aiheesta mistä pitäisi keksiä ne sanottavat.
Enköhän nyt sanonut jo tarpeeksi kuitenkin. Että tälleen mun mielen mekanismit nyt teki. Ja kiitos kai niille, ainakin omasta puolestani. En oo ilkee ihmisille, jotka ei merkitse mitään, niin jos se jotain lohduttaa, niin olen aika varma että näin kävi siksi että tunsin sua kohtaan liikaa.
Ja elämässä on paljon sattumuksia. Ei sellaisten tarvitse merkitä mitään. Tai ne voivat merkitä, että oli vaan joku hölmö tarkoitus kohdata, ei sen enempää. Onhan se tietty välillä vähän erikoista ajatella asioita jos jaksaisi ajatella, mutta on esim. poikaystävänikin kanssa ties mitä outoja yhteensattumia, varmaan enemmänkin kuin muiden. Niin kuin ollaan asuttu kaukana toisista mutta kesiä olen viettänyt -jatkuu..
Mysteerit käy selvittyään aika tylsiksi. Vähän tekee aina mieli karttaa niiden hakuisia ihmisiä. Pidän enemmän siitä, kun mulle hermostutaan kun en taaskaan vastannut selkeästi ja normaalisti ymmärrettävällä tavalla ja puhuin niin ympäripyöreitä etten vastannutkaan yhtään mitään. Ei kun se olikin se, että jätän juuri ne palaset kertomatta että kukaan voisi muodostaa kokonaiskuvaa. Omasta mielestäni yritän kyllä aina vastata selkeästi. Joten tämäkin yritys olla epämysteerinen ja sanoa ajatukset suoraan saattaa tuoda vain itselleni tunteen, että sanoinpa yksiselitteisesti ja suorasti.
Nyt unohdin mistä piti kirjoittaa. Mutta sellaista se vähän nyt näyttää olevan, unohtelen sun olemassaoloa. Mutta toisaalta, jos tuntisin jotain sinua kohtaan nyt, niin olisin varmaan normaali ihminen, jonka tunnemaailma on normaali. Ei olisi omituisia itsesuojelumekanismeja, joidenka vuoksi en meinaa edes muistaa että kuuluit jollain tavalla tunteisiini joskus. Hyvä muisti tietty muistaa, mutta ihan kuin se olisi ollut jonkun muun elämä, ei minun, minua se ei kosketa mitenkään.
En ole tyhmä, tajuan kyllä että tämä aivan tunteeton olo johtuu siitä, että ei kestänyt olla liian rakastunut. Tai sitä varmasti kesti mutta ei kaikkea muuta siihen liittyvää. Siitä en ole ollenkaan varma, että olitko liian ihana kaikessa epätäydellisyydessä vai petyinkö sinuun. Se vähän hämärtyi, mutta muuten tiedän miksi tunnen näin. Tai siis olen tuntematta. Mutta ei se siitä selkene, ei kiinnosta pohtia enempää, tuntuu liian tylsältä aiheelta. Mutta väliäkö sillä miksi tuntee jotenkin, jos lopputulos on kuitenkin että tuntee niin. Eikä tämä ole mitään itselleen vakuuttelua, vaan tämä on nyt ihan oikeasti näin. Ihan oikeasti itsenikin on jännä huomata, että tämä tosiaan on näin. Huomaan ajattelevani aivan toisia ihmisiä, välillä tottumuksesta sinun nimesi lipsahtaa ajatuksiini muiden nimien tilalle ja sen verran käyt päässäni että sanon "helvetti, väärä nimi" ja jatkan taas muita ajatuksiani. Kun joku aloittaa keskustelun minun nykyään olemattomista tunteistani sinua kohtaan, ennen olin iloinen että sain puhua sinusta vaikken mitään sanonutkaan, nykyään vain tylsistyn ja sanon että miksi pitää jauhaa siitä tylsimyksestä, haluan puhua kiinnostavista aiheista. Eikä kiinnostaisi nähdä enää ainuttakaan kuvaasi. En katsoisi vaikka maksettaisi, jotenkin vaan tuntuu niin kyllästyneeltä. Se on mulle paljon, että tuntuu sellaselta, kun olen sen verran visuaalisista asioista kiinnostunut, että voisin tuijottaa kiinnostavia ihmisiä vaikka ikuisesti ja ne ei koskaan menettäisi mielenkiintoaan. Ettei kyse ole siitä, että silmät olisi jotenkin väsyneet, päinvastoin. Koko aamun piirtelin juuri kuvia paremmasta puoliskosta ja sen lemmikistä kun ne nukkuivat. Eikä siis sun tapauksessa kyse ole mistään normaalista kyllästymisestä, vaan tuosta mitä kerroin. Kun en ollenkaan kyllästy ihmisiin visuaalisesti vaikka olisi tunnettu kuinka kauan, siis sillä normaalilla kyllästymistavalla, kiinnostavan ihmisen kasvot ja keho on aina yhtä jänniä.
Mutta siis ei ole enää tunteita. Eikä mitään sanottavaa tai kysyttävää. Kyselen kuulemma outoja kysymyksiä, ei ole edes sellaisia. Ja kun minulla on yleensä kysymyksiä ihan kaikesta, niin se ehkä kertoo jotain ettei tästä ole, mutta kirjaimien ääntäminen, laudan hinta, liikennevalot ja Santa Marian pieni koko herättävät kymmeniä kysymyksiä. Tai mikä minua nyt onkin viimeisen tunnin aikana ihmettänyt tai kiinnostanut. Tääkin tuntuu erikoiselta kirjoittaa, mielummin todellakin puhuisin siitä että se Kolumbuksen laiva oli ihmeen pieni kuin tästä aiheesta mistä pitäisi keksiä ne sanottavat.
Enköhän nyt sanonut jo tarpeeksi kuitenkin. Että tälleen mun mielen mekanismit nyt teki. Ja kiitos kai niille, ainakin omasta puolestani. En oo ilkee ihmisille, jotka ei merkitse mitään, niin jos se jotain lohduttaa, niin olen aika varma että näin kävi siksi että tunsin sua kohtaan liikaa.
Ja elämässä on paljon sattumuksia. Ei sellaisten tarvitse merkitä mitään. Tai ne voivat merkitä, että oli vaan joku hölmö tarkoitus kohdata, ei sen enempää. Onhan se tietty välillä vähän erikoista ajatella asioita jos jaksaisi ajatella, mutta on esim. poikaystävänikin kanssa ties mitä outoja yhteensattumia, varmaan enemmänkin kuin muiden. Niin kuin ollaan asuttu kaukana toisista mutta kesiä olen viettänyt -jatkuu..
Vastaukset 4
Vanhimmat
Pakko tietty rikkoa rajoitukset.
..10 km päässä hänen kotoaan pienellä paikkakunnalla ja hän 25 km päästä minun kotitalosta lapsena. Minun paras lapsuudenkaveri oli hänen kanssaan samaa aikaa yläasteella ja sitten taas hänen entinen tyttöystävänsä on ollut minun kanssani koulussa samaa aikaa, ja kaikki tuo tajuttiin vasta sen jälkeen kuin tutustuttiin. Ja kaikkea muutakin samanlaista, paljon outoja sattumia. Joten en ehkä lue niistä mitään elämää suurempaa. Ehkä jotain tarkoituksenmukaisuutta, mutta ei mitään sellaista mitä ei olisi muidenkin kanssa. Että ei tarvi tästä ajatella, että jätti elämässään jonkun polun koluamatta vaikkei sinne polulle mennytkään. Toivottavasti sulla on kiva elämä tai kesä tai mitä vaan. Et varmaan viihdy tai pärjää yksinäs, niin hyvä että sulla on joku.
Heippa sitten.
jaksaa lukea :((
Kuka jaksaa noin pitkästi kirjoittaa omista ajatuksistaan ja elämästään? Eihän tuota jaksa edes lukea alkua pidemmälle. Ja täytyy todeta ettei se onneksi ole minulta. Eikä varmaan mikään noista asioista edes natsais minuun.
muut voi ajankuluksi kattoa jotain CSI Miamia, eihän tätä lasketa :D